F. E. Sillanpään Joulukirje diktaattoreille jouluaattona 1938 – iäti miehekäs teko

Suomen kärkikirjailijoihin jo 1910-luvun puolivälistä kuulunut Frans Emil Sillanpää kirjoitti kirjeen jouluaattona 1938.  Niin teki moni muukin, mutta Sillanpään joulukirja oli suunnattu Euroopan suurille diktaattoreille, mustalle, punaiselle ja ruskealle.  Siis Mussolinille, Stalinille ja Hitlerille.

Eikä siinä mitään.  Niinkin teki moni. Kuka ylisti kutakin. Mutta Sillanpää oli toista maata.  Hän kritisoi ja johdatti diktaattori-trioa oikealle tielle, ihmisyyden, rauhan – ja klassisen kulttuurin suuntaan.

Tosiasia on se, että kukaan muu ei tehnyt niin. Ei Suomessa ainakaan.  Mutta tuskinpa koko Euroopassa tai maailmassa. Ei ainakaan sellainen kulttuurihahmo ja kansainvälisdesti arvostettu henkilö kuin Sillanpää.  Hän oli jo kymmenkunta kertaa ollut mukana kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajaa koskevissa spekulaatioissa.  Häntä pidettiin laajalti potentiaalisena palkittuna.  Mutta nyt hän pisti koko arvovaltansa, maineensa, kunniansa ja miehuutensa peliin.

Emme välttämättä tänään osaa arvostaa ja nähdä mitä kaikkea oli pelissä tuolloin.  Sillanpäällä oli pelissä menestys ja asema lähes koko kontinentaalissa, etenkin tietysti Saksassa. Mutta tietenkin myös Neuvostoliitossa, jossa hänet tunnettiin ja ennen epäsuosioon joutumistaan sikäläinen parnasson päämieskin oli käynyt Hämeenkyrössä Sillanpään Saavutus-kodissa tätä hahmoa tapaamassa. Mutta eniten oli tietenkin kyse Sillanpään asemasta Suomessa, sen kansallisena omanatuntona ja kulttuurihahmona. Yksinvaltaiden ylistys, oikein kohdennettuna, ei tuolloin ollut riski, ei sellainen jona se jälkimaailman silmissä on nähty.  Se oli elämän ja aseman vaakalaudalle paneva teko.

Sillanpään teokset häivytettiin Saksan markkinoilta, Silja-Nuorena nukkuneesta alkaen.  Yleisesti sanotaan kustantajan varastojen tulleen makuloiduksi, siis silppuriin ja kaatopaikalle.  Räväkämpää olisi ollut sanoa suoraan: Sillanpää joutui roviolle, hänen kirjansa poltettiin polttajaisissa!

Tänään, joulukuun 24. päivänä Horribiles Annues 2022 Suomen päälehti, Helsingin Sanomat, julkaisee pääkirjoitussivullaan näkyvästi F.E. Sillanpään joulukirjeen diktaattoreille jouluaatolta 1938, vuodelta jolloin pelko ja pahat näyt kamppailivat uskon ja toivon kanssa.

Hieno teko Sillanpäältä! – Miltei samaa luokkaa oleva nosto Helsingin Sanomilta. >Joulukirje diktaattoreille – Mielipide | HS.fi

PS.

Ruotsin akatemian Nobel-komitea palkitsi Frans Emil Sillanpään Nobelin kirjallisuuspalkinnolla seuraavana vuonna 1939.  Joskus on erheellisesti sanottu, että se tuli Suomelle Talvisodan vuoksi. Palkinnosta päätettiin jo syys-lokakuun taitteessa.  Kyllä Sillanpää palkittiin puhtaasti kirjailijan.  Kirjalijana ja humanistina, – ja kansainvälisenä rauhan ja ”epäitsekkään rakkauden opin” puolustajana.  Voiko mies ja hänen tekonsa enää sen enempää olla?

 

veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja,
tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu