Holodomor 1932-1933 oli Suomessakin tiedossa jo keväällä 1932

Holodomor 1932 oli Suomessakin tiedossa jo keväällä 1932

*

Kuten kaikki tietävät Holodomor oli ankara nälänhätä Mustan mullan alueella 1930-luvun alussa. Sen leipoi Kremlin suuri leipuri.

Suomalainen Wikipedia toteaa Holodomor-artikkelissaan:  ”Vuosien 1932–1933 nälänhädästä vaiettiin Neuvostoliitossa perestroikaan saakka. Neuvostoliitossa vierailleet läntiset toimittajat eivät myöskään kertoneet tapahtuneesta länsimaissa.”

Aivan kaikki eivät ummistaneet aistejaan. Aivan kaikki eivät olleet tietämättömiä. Suomessa kirjoitettiin näkyvästi nälkäkriisistä jo kylvötöiden aikaan 1932.

*

Suomen Sosialidemokraatti kirjoitti 3.7.1932 n:o 178, sivut 3-4:

”NÄLÄNHÄTÄ VENÄJÄN VILJASEUDUILLA.

Viljanhankinnan supistamista ja viljakaupan tekemistä vapaaksi kotimaisilla markkinoilla koskevat Neuvostoliiton toimeenpanevan keskuskomitean ja kansankomissaarien neuvoston asetukset viime toukokuun 4 ja 6 päivältä antoivat selvän aavistuksen siitä, että tilanne maataloudessa oli muodostunut erittäin vakavaksi, että talonpoikain tyytymättömyys oli suuri ja että kaupunkien elintarvepula oli käynyt peräti pahaksi.

Nuo asetukset merkitsivät neuvostovaltiaiden jyrkkää poikkeamista ja peräytymistä vuoden 1928 keskivaiheilta asti noudatetusta maatalouspolitiikasta.

Kun tässä lehdessä toukokuun 14 p:nä teimme laajasti selkoa mainituista asetuksista ja niiden merkityksestä, emme kuitenkaan aavistaneet, että tilanne Venäjän kaikkein viljavimmilla seuduilla ilmeisesti jo silloin oli erittäin vaikea ja että suoranainen nälänhätä oli alkanut Ukrainassa, keskisen Volgan alueella ja Uralissa.”  Ks. myös: 14.05.1932 Suomen Sosialidemokraatti no 130 – Digitaaliset aineistot – Kansalliskirjasto

*

”Neuvostohallituksen peräytymisdekreetit eivät tietenkään olleet seurauksena vain näiden alueiden vaikeasta elintarviketilanteesta, talonpoikaiston nälänhädästä Venäjän parhaimmilla viljaseuduilla.

Niissä näkyi neuvostohallituksen koko maatalouspolitiikan epäonnistumisen tunnustaminen.

Tuon maatalouspolitiikan seurauksia nälänhätä manituilla alueilla kyllä ennen kaikkea on, mutta se ei olisi antanut Stalinille suinkaan aihetta niin suuren peräytymishypyn tekemiseen kuin sanotut dekreetit merkitsevät.  Tilanne oli koko valtakunnassa tullut kestämättömäksi.

Se näkyi selväsi m.m. niistä tilastoista, joita neuvostolehdet julkaisivat joka kymmenes päivä ”kylvötaistelun” kehityksestä koko maassa ja jotka osoittivat talonpoikaiston ryhtyneen jokseenkin järjestelmälliseen passiiviseen vastarintaan olipa sitten kysymys yksityistalonpojista taikka kollektiiveihn ajetuista talonpojista.

Kylvöala uhkasi supistua suunnattomasti.  Talonpojat olivat ilmeisesti päättäneet kylvää vain nipin napin sen verran kuin laskivat tarvitsevansa itsensä ja perheensä elatukseksi.

Heiltä oli loppunut kaikki kiinnostus viljantuotantoon markkinoita varten, sillä hallitus oli alhaisilla kiinteillä hinnoilla, suoraan sanoen melkein ilman mitään vastiketta, ottanut heiltä edellisenkin vuoden sadosta kaiken ylijäämän niin tarkoin, että heille ei jäänyt muuta kuin hyvin tarkkaan lasketut, useissa tapauksissa riittämättömät annokset ja siemenvilja, jonka neuvostolehdet tunnustivat tulleen itäisillä alueilla syödyksi jo kevättalvella, jolloin neuvostohallitus myös myönsi mainituille piireille yli puolen sadan miljoonan puudan luontaislainan, siemenviljaa. [puuta, vanha venäläinen painomitta: 16,38 kg > 50 miljoonaa puutaa = n. 819.000 tn]

Mutta elintarvepula oli noilla alueilla jo silloin niin suuri, että neuvostolehdet vähän myöhemmin kertoivat noiden luontaislainojenkin [siis siemenviljan, vh] tulleen syödyksi.

Samaan aikaan elintarvepula alkoi myös kaupungeissa tuntua yhtä kovempana.  Saadakseen talonpojat – sekä yksityiset että kollektiivitalonpojat – jälleen kylvämään peltonsa neuvostohallitus ajankohtana, jolloin kylvöjen jo olisi pitänyt olla suoritettuina ainakin eteläisimmillä seuduilla, kiireesti antoi mainitun peräytymisdekreettinsä luvaten, että valtio supistaa viljanhankintaansa tämän vuoden sadosta 264 miljoonalla puudalla ja että talonpojat saavat verot maksettuaan yli ylijäämänsä myydä vapailla markkinoilla, samoin heille annettiin oikeus vapaasti teurastaa karjaansa ja myydä lihaa markkinoilla.

Vieläpä mentiin niin pitkälle yksityisen yritteliäisyyden kohottamiseksi, että kollektiivitalouksien jäsenet vapautettiin maksamasta veroa  y k s i t y i s t a l o u t e n s a   tuottamista tuloista, siis yksityisesti omistamansa karjan tuotteista j. n. e.

Mutta myönnytykset ovat kuitenkin tulleet liian myöhään.”

*

”Neuvosto-Venäjällä on sen viitenätoista olemassaolon vuonna nälänhätä [vieraillut?] Ukrainassa keskisellä Volgalla ja Uralissa, jotka ovat tunnetut Venäjän parhaiksi vilja-aitoiksi.

Noiden alueiden kaupungeissa tulvii nyt talonpoikia pyytelemässä leivänpalasta.  Nälän tavallinen seuralainen, pilkkukuume on lisäksi ruvennut raivoamaan Uralissa ja keskisellä Volgalla.  Mutta neuvostolehdet yrittävät salata nämä tosiasiat.”

*

”Mutta minkä tähden Venäjällä jälleen on nälänhätä? Minkä tähden se on juuri niillä alueilla, jotka tuottavat enimmän viljaa koko puheena olevassa maassa?

Ajatelkaamme neuvostohallituksen teollisuussuunnitelmaa, yritystä toteuttaa se tavattoman lyhyessä ajassa laajuudestaan huolimatta.  Ajatelkaamme sen yhteydessä neuvostovaltion aktiivista sekaantumista viljan tuotantoprosessiin, sen  p a k o l l i s t a   muuttamista parissa vuodessa yksityistaloudellisesta kollektiiviseksi ja ajatelkaamme ennen kaikkea neuvostovaltion viljanhankintoja.  Silloin saamme kyllä selityksen siihen, mitä varten Venäjän viljavimmilla seuduilla nyt jälleen vallitsee huutava nälkä.

1. 1930 valtio ”hankki”, s. o. otti polkuhinnalla talonpojilta, 225 miljoonaa kaksoissentneriä viljaa ja v. 1931, jolloin sato oli tuntuvasti huonompi kuin edellisenä vuonna, hallitus otti vielä enemmän, nimittäin 233 miljoonaa kaksoissentneriä. [sentneri: 42,5 kg > kaksoissentneri n. 85 kg].

Virallisten neuvostotilastojen mukaan talonpoikaistoille ja yleensä maaseudulle jäi viljaa 517 kaksoissentneriä sen sijaan, että viimeisenä vuonna (1927/28) ennen viisivuotissuunnitelman aloittamista maaseudulle jätettiin 660 miljoonaa kaksoissentneriä.  Kaiken tämän yhteydessä on erikoisesti muistettava, kuinka juuri leipäviljalla on tärkein sija talonpoikaiston ravintojärjestelmässä.”

*

”Jos tarkastellaan neuvostohallituksen virallisia tilastoja, niin nekin osoittavat, kuinka välitön yhteys valtion vijanhankinnoilla ja määrättyjen alueiden nälänhädällä on keskenään.

1. 1929 valtio ”hankki” Ukrainasta 14,45 miljoonaa, v. 1930 jo 45,64 miljoonaa ja v. 1931 kokonaista 69,21 miljoonaa kaksoissentneriä viljaa.

Viljanhankinta on siellä siis parissa vuodessa lisätty melkein viisikertaiseksi, vaikka kylvöala samana aikana tilastojen mukaan on kasvanut ainoastaaan 6-7 prosenttia.

Koko Neuvostoliitossa viljanhankintaa lisättiin v. 1931 keskimäärin 3,5 prosenttia.  Uralilla se kaksinkertaistettiin ja keskisellä Volgalla melkein kaksinkertaistettiin.

Nälänhätä on siis nimenomaan niillä seuduilla, joita neuvostohallitus viljanhankinnoillaan on kaikkein ankarimmin rasittanut.  Eikä nälän syynä olekaan mikään muu kuin neuvostohallituksen maatalouspolitiikka ja elintarvepolitiikka.  Ja tuon politiikan pääperiaatteena on  k a i k k i e n  ylijäämien ottaminen  t a l o n p o j i l t a.”

*

”Mutta missä on sitten valtion talopojilta ottama vilja?

Missä ovat ne 2.750 miljoonaa puutaa viljaa, jotka valtio kahtena viime vuotena, kuten toukokuun 6 p:nä julkaistussa dekreetissä tunnustetaan, on ottanut talonpojilta?

Virallisten tilastojen mukaan neuvostohallitus v. 1930 ruokki kaikkiaan noin 30 miljoonaa ihmistä ja v. 1931 40 miljoonaa.  Jos lasketaan, että jokaista henkilöä kohti jaettiin 1 ½ naulaa leipää, niin väestön ruokkimiseen ei kulutettu suinkaan enempää kuin noin 950 miljoonaa puutaa.  Viinateollisuudessa, siemenapuna, kaupunkien eläinten ruokkimiseen y. m. kulutettiin korkeintaan 200 miljoonaa puutaa (tekemällä arvion vuoden 1927 virallisen tilaston mukaan) ja ulkomaille vietiin vuosina 1930 ja 1931 650 miljoonaa puutaa.

Valtion varastoissa pitäisi siis olla noin yksi miljaardi puutaa viljaa, jolla voitaisiin kyllä tyydyttää väestön tarpeet niillä seuduilla, joilla nyt vallitsee nälänhätä.  Osa niistä kai on mennyt ”vapaille markkinoille” ja ehkäpä neuvostohallitus salaa visusti varastonsa mahdollisen sodan varalta.  Mitäpä se siitä, vaikka sadat tuhannet talonpojat näkevätkin nälkää.”

*

”Nyt siis jo vallitsee nälänhätä.

Nyt jo raivoaa pilkkukuume nälän kiusaamilla seuduilla.

Huomautimme jo alussa, että tämän vuoden kylvötaistelu menestyi hyvin huonosti.”

*

”Edellisten vuosien kokemukset ovat osoittanet, että kylvöjen myöhästyminen pari viikkoa saa aikaan sadon huonontumisen aina 40 prosentilla etenkin kuivuuden vaivaamilla seuduilla.

Tänä vuonna ne myöhästyivät laajoilla alueilla.  Enteet ovat näin ollen uhkaavat.  On hyvin luultavaa, että sato tänä kesänä tulee vielä huonompi kuin viime vuonna.  Eipä siis ollutkaan ihme, että neuvostohallitus tällaisten näköalojen avautuessa antoi edellä mainitsemamme dekreetit viljanhankintansa supistamisesta ja asetuksen, jolla talonpojille myönnettiin edes joitakin oikeuksia työnsä tuotteisiin.

Nämä myönnytykset eivät kuitenkaan  ole kovin suuria sikäli kuin on kysymys viljanhankinnoista. Viljanhankintaa supistettiin kaikkiaan 19,5 prosenttia ja Ukrainassa vain 14 prosenttia ollen siellä siis vieläkin korkeampi kuin v. 1930.  Keskisellä Volgalla viljanhankintaa supistettiin 14 prosenttia ja Pohjois-Kaukaasiassa sitä lisättiin 11 prosentilla.”

*

”Verojen suuruuden tarkka määrittäminen ja määräyksien noudattaminen, takavarikoimisjärjestelmän lopettaminen, talonpoikain tuotteiden antaminen heidän vapaasti käytettäväkseen ja pakkokollektivisoimisen lopettaminen ja peruuttaminen olisivat ensimmäisiä välttämättömiä ehtoja, joiden toteuttaminen saisi Venäjän talonpoikaiston jälleen pyrkimään viljantuotannon lisäämiseen niin paljon, että maaseudun yhtä hyvin kuin kaupunkienkin väestö olisi turvattu nälältä.

Mutta näiden ehtojen täyttäminen merkitsisikin jo sitä, että neuvostohallituksen on pakko ryhtyä supistamaan myöskin teollistamisen nopeutta, niiden toteuttaminen merkitsisi ainakin väliaikaista viljanviennin vähentämistä ehkäpä sen lopettamistakin toistaiseksi.

Siihen neuvostohallitus ei luonnollisestikaan ryhdy muuta kuin pakosta.  Askelta siihen suuntaan mainitut toukokuun alussa annetut asetukset joka tapauksessa kuitenkin merkitsevät.  Ne merkitsevät jyrkkää peräytymistä ”päälinjan” politiikasta, josta viime vuosina on niin kiihkeän sitkeästi pidetty kiinni.

Mahdollista on kuitenkin, että peräytymisen täytyy tulla vielä täydellisemmäksi ja jos se tulee myöhästyneenä pakon sanelemana, niin en seuraukset ovat monin kerroin vaarallisemmat kuin kaukonäköisen, varovaisen peräytymisen seuraukset, ne voivat silloin merkitä täydellisen romahduksen uhkaa.”

*

”Nyt on vain tosiasia, että Venäjän viljavimmilla seuduilla on nälänhätä, ei kadon johdosta, jota ei ole ollut, vaan neuvostohallituksen maatalouspolitiikan johdosta.

Venäjällä on nälänhätä viljaseuduilla sen jälkeen kuin neuvostohallitus neljättä vuotta takaperin otti maataloustuotannon omiin käsiinsä.  Se osoittaa selvemmin kuin mikään muu neuvostohallituksen maatalouspolitiikan vararikkoisuuden, täydellisen epäonnistumisen.

Eikä se todista ainoastaan neuvostohallituksen maatalouspolitiikan vararikkoisuutta, vaan koko viisivuotissuunnitelman järjestelmän vararikkoa, jonka Stalin selvästi oli pakotettu tunnustamaan noilla perääntymisasetuksillaan.

Eikä ihmekään, sillä tuon järjestelmän toteuttaminen on perustunut sekä teollisuutta rakentavan työväestön että maata viljelevän talonpoikaiston nälkävyön kiristämiseen äärimmäisyyteen asti, kunnes aliravitsemuksenkin raja oli tullut saavutetuksi ja suuret joukot alkoivat hoippua suoranaisessa nälänhädässä – neuvostovaltiaiden koekaniineina.”

*

Tämän artikkelin julkaisi Suomen Sosialidemokraatti 3.7.1932 n:o 178.  SSD oli Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen pää-äänenkannattaja.

Artikkelin kirjoittajaa ei mainita.

Lähde: Kansalliskirjasto; Sanomalehtiarkisto << SSD >   03.07.1932 Suomen Sosialidemokraatti no 178 – Digitaaliset aineistot – Kansalliskirjasto