Ikaalisten vanha hautausmaa – tunnelmia lähes 100 vuoden takaa

Ikaalisten vanha hautausmaa
*
Vanha tarina kertoo, että Turks- ja Caicos-saarien asukkaat tahtoivat hekin saada pitää hautausmaata, kuten muualla maailmassa on tapana. Sellainen perustettiinkin, mutta sitä ei päästy käyttämään, kun tauteja ja kuolleisuutta ei saarilla tavattu, näillä vallitsevan ihanteellisen ilmanalan vuoksi. Jotta päästäisiin kunnialliseen alkuun, lyötiin vihdoin muuan neekeri kuoliaaksi, ja niin sai hautausmaa ensimäisen asukkaan.
(ks. Bahamalla; https://en.wikipedia.org/wiki/Turks_and_Caicos_Islands )
Tuo tarina tulee usein mieleeni, kun istun katsellen ikkunastani ulos, josta näen osan vanhaa hautausmaata ja palasen sammaloitunutta kiviaitaa. Tämä hautausmaan katseleminen tuo mukanaan hiljaisen, salaperäisen kammon tunteen, jonka ehkä aiheuttaa tietoisuus siitä, että sinne olet sinäkin kerran joutuva, että olet saava tuon elämänhaluisten nuorten karttaman paikan viimeiseksi leposijaksi Ja silloin valtaa minut palava halu päästä noille ihanille saarille, missä ei kuolemaa ole.
*
Mutta lähdenpä lähemmin tarkastelemaan tuota hautausmaata. Se sijaitsee maantien varrella, noin parinsadan metrin päässä kauppalasta. Hautausmaa ja kellotapuli ovat tien vasemmalla puolella. Kirkko taasen vastapäätä toisella puolen. Hautausmaata ympäröi noin 1½ – 2 metriä korkea kiviaita, epätasainen ja mutkitteleva. Maantienpuoleinen sivu on koetettu tehdä lohotuista kivistä, mutta muut sivut miltei pelkästään mukulakivistä.
Muodoltaan on tämä hautausmaa suunnikkaan muotoinen ja pinta-alaltaan ehkä noin 1 ha. Päästäkseni sisäpuolelle on minun turhaa koettaa poreista, sillä vaikka niitä onkin kaksi ja komeita rautaisia ovatkin, ovat ne, kumma kyllä, aina lukossa. Hautausmaan länsikulmaan on sentään laitettu käytävä kiviaidan yli ja siitä kompuroin sisäpuolelle.
Ensimmäinen huomioni on se, että sen hoito on kokonaan laiminlyöty. Vadelmapensaat, saraheinä ja villiintyneet sireenit ovat saaneet täällä vapaasti rehoittaa, valloittaen ja tasoittaen hautakummun toisensa perään.
Istutuksia, jotka muualla tekevät hautausmaat miellyttäviksi puistoiksi, puuttuu täältä kokonaan, ellei ota lukuun muutamia tuomia ja pihlajia, sekä luonnostaan kasvaneita koivuja ja mäntyjä. Paremmalla hoidolla saisi tästäkin hauskan puiston, sillä asema on kyllä kaunis ja on täältä hyvä näköala Kyrösjärvelle.
*
Kapeata käytävää kävelen eteenpäin ja alan lähemmin tutkia hautoja. Sanotaan, että täällä olisi hautoja jo 1700-luvulta, muta mitään näkyväisiä merkkejä ei niistä löydä. Ne on ajan hammas tasoittanut, ja ristit ovat hävinneet. Vanhimmat haudat, jotka löydän ovat vuosilta 1820 ja 1841. Teen sen huomion, että hautakivi on vain rikkaiden virkamiesten haudoilla, ja niihin kaiverretut kirjoitukset ovat usein ruotsia. Nimet ovat myös järjestään ruotsalaisia. Ranckeneja, Strömgrenejä, Hällforsseja, Bergroteja j.n.e.
Eräs hauta, joka enemmän kuin toiset kiinnittää mieltäni, on Gustaf Adolf Wegeliuksen sukuhauta. Tämä hauta on ympäröity rauta-aidalla, jossa aikoinaan on ollut portti, ja tästä portista olen kuullut kummitusjutun, ettei se milloinkaan pysynyt kiinni.
Toinen huomattava hauta on Arttur Gideon Hilden`in, jonka punaiset murhasivat v. 1918. Hän onkin viimeinen tänne haudattu.
*
Kaikki nämä haudat ovat hautausmaan länsiosassa. Alemman ansan haudat taasen ovat enimmäkseen itäosassa. Heidän haudoillaan on vain joko yksinkertainen, yläpäästään pyöreä lauta tahi rautatangon päähän asetettu, hiukan koristettu rautapeltitaulu. Niissä olevissa kirjoituksissa on, paitsi kuolleen itsensä, myöskin hänen isänsä ja kotikylänsä nimi sekä usein joku virrenvärssy.
Täällä itäpäässä lienevät myös olleet köyhäin yhteishaudat, sillä huomaan, että jollain määrätyllä alalla olevissa risteissä on pelkästään vuosiluku 1892, toisessa paikassa taasen 1893 j.n.e.
Näissä puuristeissä olevissa kirjoituksissa on usein hauskoja virheellisyyksiä, ja kieli on vanhanaikaista. Vahinko vain, että kaikkien vanhimmat ristit ovat hävinneet.
*
Paluumatkallani teen vielä erään huomattavan löydön. Erään vadelmapensaikon keskellä huomaan kallellaan olevan rautaristin, jossa on kirjoitus: ”Majoren Gustaf Fredrik Grönhagen”. Mieleeni muistuu Runebergin säe: ”Grönhagen miettii, kylmä on von Kothen”. Täällä syrjässä ja unhoitettuna nukkuu tämä Suomen sodan aikuinen urho. Kunniakkaamman paikan lisi hän ansainnut leposijakseen.”
*
Lähde:
Ikaalinen –paikallislehti, 20.5.1927. KA, Sanomalehtiarkisto
*
Todettavia seikkoja:
Ikaalisten pitäjäkeskuksessa on kirkko ollut nykytiedon mukaan samalla tai kutakuinkin samalla paikalla aina tuolta keski-ajalta alkaen, niin että vanhin nykykäsityksen mukaan on rakennettu kappeliseurakunnan pyhäköksi 1400-luvun jälkipuoliskolla, katolisen ajan vielä vallitessa. Tämä päätelmä perustuu vanhoihin, kirkon arkistoissa säilyneiden katolisten pyhäinkuvien nojalla. Siten on oletettavaa, että hautausmaakin on ollut sijallaan, kirkkorakennuksen lähellä ainakin 1400-luvulta lukien. Haudat, niitä koskevat kirjaukset ja hautamerkit ovat kertojan havaintojen ja päätelmien mukaisesti hävinneet.
Silmälläpidon ja hoidon suhteen vähille tämä kirkon kupeella, kellotapulin varjossa sijaitseva hautausmaa lienee täyttynyt jossain vaiheessa, ja kauppalan rajalta noin kilometrin etäisyydelle on perustettu hautausmaa, jota kutsuttiin ”uudeksi hautausmaaksi”. Nykyisin se hoidon ja hautausten suhteen mielletään ”vanhaksi hautausmaaksi”, virallisesti eteläiseksi hautausmaaksi, sen ollessa osin vapaamuotoinen nurmikkopohjainen muistolehto. Sen yläosa on mäellä, soramaalla ja siellä ovat komeimmat muistokivet, käytäväjakoineen ja reunakivineen. Alava eteläosa on pohjaveden vaivaama, olen kerran ollut mukana hautauksessa, jossa arkku jouduttiin laskemaan puoliväliin hautaa kohonneen veden varaan. Arkku oli ns. pahviarkku ja se kellui tovin veden pinnalla, kunnes hieman horisten suostui painumaan haudan pohjalle.
Kirkkotarhassa ovat hyvin hoidetut sankarivainajien hautarivi muistopatsaineen, ja kellotapulilta alkavan pohjoisen hautausmaan alaa on useammassa erässä laajennettu Kyrösjärvelle antavaan rinteeseen. Mikäli tuon 93 vuotta sitten kirjoitetun historiallisen tunnelmapalan kirjoittaja tänään pääsisi kävelemään tämän hyvin hoidetun ja kauniin hautausmaan hiekka- ja asfalttipäällysteisille viivasuorille käytäville, kauniiden pensasrivistöjen ja varjoa luovien puiden siimekseen, hän varmaan ilahtuisi suuresti.
Hautausmaata kiertävä kiviaita on saatettu ryhdikkääseen asuun, mutta 1927 suljetut portit ovat poistetut, kiviaidan kivipylväin rajatut sisäänkäynnit kutsuvat kulkijaa viihtymään ja hiljentymään vaitonaisille käytävilleen, ja keskuskohtaansa, menneiden sukupolvien arvokkaalle muistomerkille, jonka reliefit ovat taitelija Sirpa Ristamäen muotoilemia. Tuolla kohtaa sijaitsi ainakin yksi Ikaalisten entisistä kirkoista, ehkäpä se ensimmäinenkin, joka Ruotsin arkistotietojen mukaan tuulen lyömänä kaatui syksyllä vuonna 1592.

Tosin vain katto siitä taisi myrskyssä lentää pois?
*
ps.
J.L. Runebergin Vänrikki Stoolin kertomuksissa mainitsema Grönhagen tarkoittaa majuri Juhana Adolf Grönhagenia, jolle vaimonsa Walborgin kanssa syntyi Ikaalisten Kartun Kauppilassa synty 11.3.1794 poikalapsi, joka kasteessa sain nimen Fredrik Adrian.

En löytänyt tähän paikkaan Juhana Adolf Grönhagenin kuolin- ja hautaustietoja, vänrikkien lisätietojen mukaan hän kuoli Mouhijärvellä, eli tuossa Hämeenkyrön takana.
Lisäksi Ikaalisten kirkonkirjat tietävät ketoa, että Major Välborne Gust. Fredrik Grönhagenin ja Fru Jeannette Nordensvanin kotin syntyi Kartun Kauppilassa 30.5.1833 poika, joka kastettiin Henrik Gustaf Fredrikinpojaksi.

”Ei unhoon jää, ett` olit sinä siellä,
jok` ennenkin veit vaaraan joukkoas,
sä, josta maamme riemuitsee nyt vielä,
vaik` itki, Eek, sun kovaa onneas!
Mut sä ja ystäväs, te urhoisasti
tapella voitte kyllä kuoloon asti,
vaan sairas yksin taisi johdattaa.
Sä seisot vaiti, valmihina muuten,
Grönhagen miettii, kylmä on von Kothen,
Schantz ärjyy vain ja Konov kiroaa.”

J.L. Runeberg: Döbeln Juuttaalla. (suom. Paavo Cajander)

Tietoja runossa mainituista henkilöistä:

Grönhagen, Juhana Aadolf, syntynyt Taivassalossa Varsinais-Suomessa 1753, oli Poron rykmentin majuri ja kuoli Mouhijärvellä Satakunnassa 1926. (em. kirjoittajan mukaan haudattu ja hautamuistomerkikseen rautaristin saaneena lepää Ikaalisten pohjoiselle hautausmaalla; kaipa hän valurautaisen ristin tekstiä osasi lukea, vh)

Konow, Kaarle Juhana von, syntynyt Akaassa 1773. Otti jo 1788-1790 osaa moniin taisteluihin Kustaan sodassa. Porin rykmentin kapteenina hän 1808 kunnostautui varsinkin Lapualla. Lapuan päätaistelu käytiin 14. päivä heinäkuuta 1808, jolloin von Döbeln porilaisineen valloitit kirkonkylä urhealla rynnäköllä. Rauhan tultua hän asui Suomessa ja toimi täällä vielä pataljoonankomentajana. Kuoli Helsingissä everstinä 1855. Oli kuulu karskista esiintymistavastaan.

Kothen, Kustaa Konsantin von, syntynyt 1771, oli Porin rykmentin kapteeni ja kunnostautui Lapualla; jäi sodan jälkeen Suomeen ja tuli täällä majuriksi; hukkui 1815.

Schantz; Porin rykmentissä palveli kaksi veljestä, kapteeni
Kaarle Konstantin von S., syntynyt 1773, sai Lapuan taistelun päivänä 14.7.1808 kultaisen urheusmitalin, haavoittui Lapväärtissä, sai virkaeron everstiluutnanttina, eli sitten Suomessa kruununmakasiinin hoitajan ja kuoli Turussa 1851;
Luutnantti Juhana Eberhard von S., syntynyt 1774, kunnostautui veljensä tavoin Lapualla, mutta joutui venäläisten vangiksi eikä ollut mukana Juuttaalla, vaikka Runeberg häntä tarkoittaakin runossa ”Döbeln Juuttaalla”. Palattuaan Ruotsista sodan jälkeen Suomeen, Juhana Eberhard von Schantz palasi sotapalvelukseen ja kohosi täällä everstiluutnantiksi, kuoli Porissa 1837.

Vielä voin todeta, että Juuttaan kylä (Juutas), kylä 4 kilometriä etelään Uudenkaarlepyyn kaupungista. Siellä Döbeln voitollaan 13. päivä syyskuuta 1808 pelasti Adlercreutzin armeijan saarroksiin joutumasta.

”Vänrikit ovat kuolleet, mutta vänrikit elävät”! – Samoin heitä koskevat tarinat, oletukset, haudat ja sankartyöt.

Aikersantti Hietanen muisti kansakoulusta juuri tämän runon! Juuttaalla ”von Döbeln ratsasti aukkoja katsellen”. Tuo O. Mannisen suomennoksessa, Paavo Cajander muotoilee sen hieman toisin. – Väinö Linna lienee tuntenut kansan suussa kulkeneen vapaan version: ”von Döbeln ratsasti aukkoja katsellen…”.
*

veikkohuuska

historianharrastaja, tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu