Kaksi ei niin kuollutta miestä – mikä heissä meitä oikein kiehtoo?

Kertovatko jutut kahdesta taannoin kuolleesta miehestä jotain myös meistä, aikalaisista?

Asiasanat: Pentti Linkola, Jörn Donner, kuolema, 2000-luku, suomalaiset ja suomalaisten idolit

Vuosi sitten, talvipuolella, kuoli kaksi kansallista kuuluisuutta, joiden jäljiltä pari aamukahvipöytääni säännöllisesti singahtavaa lehteä käyttivät yli 20 sivua heidän elämänsä, töidensä ja muistonsa esittelyyn.

Mediahuomion epäkurantilla vaa´alla punniten siinä menivät manalle Suomen ainakin 2000-luvun kaksi huomatuinta ja – kaiketi painoarvoisinta ihmistä.  Muulla tavoin en osaa johtaa miesten ja postuumin huomion syy-yhteyttä. Vain yhdessä huomaamassani artikkelissa silloin eräs, hieman nurjeksittu henkilö, pohti: tässäkö todella olivat Suomen parhaat miehet, heitäkö Suomessa arvostetaan. Eli menettikö maamme heidän myötään jotain arvokasta, ehkäpä korvaamatonta, ja sellaista, jonka aikamme [mikä se sitten lie?] katsoo aiheelliseksi nostaa ylimmä elämän ja kuoleman hetkellä.

Nämä tässä ulkomuistista ja vähän omin sanoin kirjatut kysymykset ikään kuin aktualisoituivat tänä aamuna kun luin jotain toisesta eilen ja tänä aamuna toisesta. Kuinka sattuikaan? Sattumaa vai johdatusta. Ylivuotinen kysymys jäi nähdäkseni vaille vastausta. Kukaan ei ottanut siitä kiinni. Luulisin, jos joku olisi ottanut: polemiikki siitä olisi syntynyt, tai sitten ei. Ei ainakaan syntynyt, mistä en, tietenkään, logiikankaan mukaan, voi, enkä halua, vetää mitään johtopäätöksiä.

Silti koin lievää tarvetta yrittää vastata jotain. Köyhä yritys vastaukseen seuraavassa.

*

Eilen luin viikontakaista Suomen Kuvalehteä, jossa on pari aukeamaa Jörn Donnerista, otsikolla ”Ristiriita nimeltä Jörn Donner”. Teksti on toimitettu ote rkp:n tunnetun poliitikon ja ministerin Pär Stenbäckin kirjasta All världens vägar (Litorale, 2021).  Otteen on suomentanut Kari Koski. On ymmärrettävää, että kaikkia maailman teitä muisteleva suomenruotsalainen poliitikko muistaa myöskin Donneria, jonka kanssa hän ei koskaan ollut läheinen ystävä – vaan ehkä jonkinlainen ”tarveystävä”, Donnerin suosimaa ilmausta käyttäen.  Tämä on tietynlainen avainlause.

Olla jonkin ihmisen ”tarveystävä” kuvaa suhteen välineellistä luonnetta, moikkaan ja otan yhteyttä, kun on ”tarve”. Se ilmenee kai yleensä ilmaisun käyttäjän puolella?

Systeemisenä ihmisenä googlasin tässä ”tarveystävä” -sanan. Google antoi 54 vastetta. Ilmeni lisäksi, että HS 10.8.2013/Arno Kotron mukaan, no enpä ala selittämään. Siteerataan Arnoa tähän ihan hänen artikkelinsa omin sanoin:  Mitä kuuluu, oikeasti? – Ihmiset | HS.fi

”Mitä kuuluu, oikeasti? Ensin sen taisi sanoa Matti Vanhanen, sitten Jörn Donner. Että todellisia ystäviä ei ole. Donnerin mukaan hänellä on ”tarveystäviä”.

Ilmeisesti nämä ”ystävät” soittavat kysyäkseen, voiko Jörkka auttaa jossakin projektissa.  Tai toisin päin. Oikeat ystävät soittavat kysyäkseen, mitä kuuluu.”

Mitä tämä kertoo tapauksesta nimeltä Jörn Donner? Tai hänen ns. ystävistään? Tiedämme, että Jörkka auttoi, eikä pitänyt meteliä, välttämättä.  Mutta onko se niin suurta, että yli 10 sivua?

Katsomus.fi -sivustolta muuten näen lakonisen arvion:  ”Tarveystävä: Alkeellinen ihmisten liitto. Kaikkiin ystävyyksiin kuuluu tarpeitten huomioon ottaminen.”  Näkemättä tämän enempää aivoituksista, yhdyn kyllä tähän huomioon.

Sitten hätkähdän melkein. Samalla googlauskulauksella Heldan sivuilta löytyykin Veijo Fiskaalin gradu vuodelta 2010! Se käsittelee Kantin käsitystä ystävyydestä ja rakkaudesta. Käsitteenmäärittelynä Fiskaali toteaa tiivistelmässä:

”Kantin ystävyyskäsitys sisältää neljä erilaista ystävyyden lajia. Ne ovat tarveystävyys, esteettinen ystävyys, intiimiystävyys ja ideaali ystävyys. Tarveystävyys perustuu hyödyn tavoittelulle.” – Huh, nythän Donner alkaa jo pikkuisen vivahtaa uhrilta ja ns. ystävät tunnottomilta kalastelijoilta. Ei sentään. Päätän pitää pääni kylmänä.

Luen lisää Pärin tekstiä, joka on mielestäni poliitikon tekstiksi erinomaista, sujuvaa ja kompaktia. Paitsi että, onko Pär poliitikko? Ollut mutta ei kai enää, luulisin, ainakaan hänellä ei ole välttämättä poliitikon maneereita. Hän antaa  tosiasioiden puhua kertoessaan aiheesta Donner ja poliittinen surfailu. Toki hän lainaa etevää kollegaa, nimittäin siinä käsitteessä, kuin Leif Salmen on hänen kollegansa. Tässä kontekstissa yhdyn täysin Mauno Koiviston tv:n vaalitentissä Salmenille toteamassa: ”Tekin olette poliitikko”. Se pitää paikkansa, politiikan tekemistä toisin keinoin.

Pär kirjoittaa: ”Valittuaan Rkp:n hän [Donner] sai odotetusti sapiskaa vasemmistolta. Toimittaja Leif Salmén katsoi (teoksessaan Talvinen yksinpuhelu, 1987) Jörnin pettäneen kaikki ihanteensa: ”Mikä häntä liikuttaa? Ei mikään. Hän on muuttunut julkisuuskoneeksi, jonka ainoa tuote on – Jörn Donner.”

Tämä, surffailu, tapahtui kaikkien silmien edessä. Se ei silti estänyt Donneria saamasta suuri äänisaaliita vaaleissa. Ehkäpä jopa päinvastoin. ”Puolueille hän oli arvokas voimavara, joka oli helppo suostutella ehdokkaaksi, jos osasi sopivasti imarrella häntä ja värvätä hänet sopivalla hetkellä”, Pär kirjoittaa. Epäilemättä.

Tietty symbioosi. Siksi se myös meni läpi: kukaan ei ole niin läpimätä ja opportunistinen kuin suuri yleisö. Silloin, kun kohde kuuluu valittuihin. Jos hän ei ole ”valittu”, vaan hylätty, kaikki toimii tietysti täysin päinvastoin. Kuraa sataa niin ehdokkaan, hänet ”onkineille” kuin puolueenkin – jopa entisten puolueiden, niskaan.

*

En tietenkään aio ruotia Pär Stenbäckin Donner-artikkelia sana sanalta. Siinä on herkulliset kohdat, etenkin jos lukija osaa tai haluaa sisälukea sitä ”oikein”, ellei niin ei. Kenestä muusta poliitikosta kollega ja ”tarveystävä” voi tänään Suomessa kirjoittaa näin:

”Hänen uskottomuutensa vallinneita poliittisia normeja ja sääntöjä kohtaan ja taipumuksensa arvostella toistuvasti kulloisiakin poliittisia vallanpitäjiä ja omia kollegoita oli itse asiassa hänen menestyksensä ydin, johon hänen asemansa politiikan piirissä perustui”.

Mahdottoman osuvasti sanottu, kertoo kaiken. Mutta kertooko se vain tapauksesta nimeltä Jörn Donner, vai vilauttaako se myös jotain meidän, suuren yleisön, sielusta ja paatumuksesta jotain? Mielestäni se tekee sen, vilauttaa ja paljastaa. Ovathan kamerat käynnissä, koko ajan ja zoomaten?

*

Tarveystävä – mitä se on

Jäin vain miettimään, mitä ”tarveystävä” on alkukielellä, siis Pärin kirjassa. Olisiko se nödvän? Vai, kuten googlekääntäjäni antaa ymmärtää: ”behövande vän”?

Toisin päin googlaten konekääntäjä kertoo:  nödvän antaa käännöksen: ”tarvitseva”.

Behövande vän kääntyy: ”tarvitseva ystävä”.

En tiedä. Ehkä joku tietää, ehkä kertoo.

*

Tänä aamuna luen Aamulehteä. Matti Kuusela on käynyt Pentti Linkolalle omistetussa muistolehdossa Kangasalan Sahalahdella (AL/Matti Kuusela, 30.09.2021 ”Matka mystisen miehen muistolehtoon”). Kaunis ja melkeinpä hurmioitunut kertomus onnellisesta, henkisestä, iloitsevasta miehestä ja ihmeellisistä jättipuita. Taattua Matti Kuuselaa.

Kirjoittaa hän muutakin, kirjaa menneitä miehestä, tähän tapaan:

”[Riitta] Kylänpään elämäkerrassa kerrotaan, että Linkola suunnitteli teistä kahdesta Suomen Baader-Meinhof -kaksikkoa.

”Sellainenkin vaihe oli. Pena oli erittäin levoton, epäuskoinen ja kaikkeen pettynyt.  Hän alkoi suunnitella terrorioperaatiota. Tarkoitus ei ollut hyökätä ihmisiä vaan tehtaita vastaan.  Kerron kirjassa kokouksesta, jossa terrori-iskusta päätettiin luopua”, Anneli Jussila paljastaa.

Jussila ottaa hieman kunniaa itselleen siitä, että Linkola ei kääntynyt terrorismiin, vaan alkoi uskoa, että myös metsien ostaminen on suoraa toimintaa. 

”Jos hän olisi tuolloin lähtenyt terrorin tielle, miellä ei olisi nyt Luonnonperintösäätiötä ja kohta 150:tä ikuisiksi ajoiksi suojeltua metsää”.  Sitaatti päättyy.

AL/MK. artikkeli luettavissa tästä, maksullinen:  Pentti Linkola sai muistolehdon Kangasalan Sahalahdelle – Kulttuuri – Aamulehti

*

Jäin miettimään. Kaksi miestä. Nyt 4 sivua ja melkein 2 sivua. Eivät he aivan mitättömiä, tai mitäänsanomattomia voineet olla, mutta mikä se on heissä, se, mikä saa paperikoneet sylkemään alustaa kahden ja neljän sivun jutuille?

Mutta alun perin joku kysyi, olivatko he Suomen merkittävimmät 2000-luvulla manalle menneet hahmot?

*

 

0
veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja,
tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu