Korona-sotaa näyttämön takana ja edessä: kuka voittaa ja mitä globaalin pandemian kentillä?

”Kaikki on luvallista sodassa ja rakkaudessa” – sanottiin ennen vanhaan.

Nyt näyttää siltä, että ”kaikki on luvallista koronataistelussa”. Ei ole kuin vajaa kaksi viikkoa siitä, kun YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO livautti maailmalle ehkä jossain määrin ”ramman” uutisankan. Se näet ilmoitti, että maailman lupaavimmaksi korona-lääkeaihioksi usein mainittu remdesivir olisi osoittautunut Kiinassa toteutetuissa pienimittaisissa empiirisissä hoitotehokokeissa tehottomaksi.  Siis ikään kuin sudeksi. Viestintään liittyi yllättäviä piirteitä, niin kuin merkittävissä kuvioissa niin usein.

WHO veti uutisen nopeasti pois ja ilmoitti sen julkistamien olleen työtapaturman, mikä sinänsä kuulostaa erittäin merkilliseltä. Se kaikki, mitä tämän incidenssin tiimoille liittyy selvinnee myöhemmin, ehkäpä vuosien kuluttua?

Mutta kaiken aikaa on selvää, että kyseessä on iso peli, kuten toisaalla tuimistuvassa korona-väittelyssä Yhdysvaltain ja Kiinan välillä aivan huipputasolla, osoittaa. Nyt jo arvuutellaan, johtaako korona-kampanjointi uusiin, koveneviin kierroksiin kauppasektorilla, yltyvien tuontitullin ym. muodossa. Mikään ei ole mahdollisuuksien piiristä poissa silloin, kun isot panokset nostavan pelin kertoimia.

Pohdiskelin WHO:n nykyroolia ja sidonnaisuuksia jo aiemmin, ja erityisesti Remdesivir-uutisoinnin tiimoilta 24.4.2020; https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/veikkohuuska/who-koronalaake-onkin-tehoton/ 

*

Remdesivirin ”paluu”

Oli selvää, että kysymyksessä oleva yhdysvaltalaisperusteinen jättiyhtiö ryhtyy vastatoimiin terveysjärjestön ”lipsahduksen” jälkeen. Niinpä viime päivinä on eri medioissa kerrottu aivan erilaista tarinaa, lupaavia koetuloksia ym.

Niinpä nyt sitten Yhdysvalloissa jo käytetään Remdesiviriä.  Myös Eurooppa on liikkeellä, testauksia ym.

Entä Suomi?

Mitä tekee Suomi? Istuuko hallitus tumppujensa päällä? Onko tiedossa, missä pisteessä Suomen koronalääketestaukset menevät, minkälaisin tuloksin, vaikutus- ja haitta-arvioin? Onko meillä jokin kokoava elin, joka tätä hommaa niin sanotusti koordinoi, ja kertoo parhaan tiedon julkisuuteen?

Onko Suomi hukannut parhaat kykynsä ja sielunvoimansa joutavien ajanvietepelien ja muun höyhtän tuottamiseen?  Eikö olisi erilaisin kiihokkein ja ehkä palkinnoinkin kannattanut suunnata parhaat ponnistelut pandemioiden ja ihmishyväisen elämääsuojelevan tuotannon suunnalle?  Kuka tätä orkesteria oikein johtaa?

Missä on se suomalainen, joskus mainittu, korkea lääketieteellinen ja bio-osaaminen nyt, kun sitä kaikkein kipeimmin tarvitaan?

*

Linkitän tähän tämän aamuisen uutisen:
Koronasta toipumista nopeuttavaa lääkettä voitaisiin luvan kanssa kokeilla Suomessakin – yhtään lupahakemusta ei ole kuitenkaan tehty”
KS/Julkaistu: 5.5.2020 klo 6:00
Remdesiviriä käytetään jo Yhdysvalloissa.

Myös Euroopassa testauksia on tehty pitkin kevättä.
https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/koronasta-toipumista-nopeuttavaa-laaketta-voitaisiin-luvan-kanssa-kokeilla-suomessakin-yhtaan-lupahakemusta-ei-ole-kuitenkaan-tehty-181786325/
*

veikkohuuska

historianharrastaja, tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu