Kun se hajoaa niin se hajoaa – yhteiskuntarakennelma

Homma on prosessissa. Kierrokset hurjat. Eikä tarvitse mennä itä-Suomeen tai rajaseudulle. Vain 50 kilometrin päässä maan dynaamisimmasta kaupungista, Tampereesta, yhteiskuntarakennelma ja systeemi rapautuvat vauhdilla.

Valtio ei tee tehtäväänsä, se ei tasaa elävän elämän aiheuttamia epätasaisuuksia ja vääryyksiä, vaan painaa kaasua ja kiihdyttää tätä koskaan näkemätöntä alasajoa, jossa tekijä toisensa jälkeen toimii samaan suuntaan, vailla vastakohtia, vastavoimia ja luonnollista elvyttävää momenttia.

On käsittämätöntä havaita tämä liikkeelle lähteneen laviinin totaalisuus ja täystuhoisuus. Siinä kivet lentävät ja kannot repeytyvät juuriltaa, rakenteet, verkot ja satojen vuosien aikana rakennetut rakenteeet pyyhkäistään kadotuksen kirnuun.
Miten käy ihmisten?

En ole kuullut maailmanparantajien korottavan ääntään. Hiljaisuus ei ole missään järkevässä suhteessa järjestyneen yhteiskunnan erään olennaisen rakenneosan, keskusten välipaikan, maaseudun, totaalisen tuhon tapahtuessa. Moninaisista te huolehditte, mutta tässä on hylky, ja se hylkääminen on suuri.

Tuho, nyt!

Onhan se nähty, miten urbaani elämä asettuu suhteeseen 80 suhde 20. Niin on käynyt monessa. Mutta että patoutunut voima ja haku, valtiovallan puskemana, realisoituu näin brutaalisti ja hylätyn rumasti on jotain suhteetonta ja kaiken hyväksyttävyyden ulkopuolella.

 

ps.

Kirjoitin tämän kommenttina prof. Timo Vihavaisen blogiin tänä aamuna. Muiden kiireiden vuoksi en ehdi muotoilla tätä tekstiä, jossa olen ihan tosissani, tämän kompaktimmaksi, mitä pahoittelen. Asia on niin tärkeä, että hätähuudon pitäisi olla sileä kuin vesikivi.

veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja,
tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu