Loma on loppu. Nyt! Historian paluu (Maailman ylikulutuspäivänä 2022)
Loma on loppu. Nyt! (Maailman ylikulutuspäivänä 2022)
*
”… mehän, Eurooppa, olimme ”lomalla historiasta” kaikki nämä pitkät vuodet”.
(US-Blogi/VH 18.6.2022)
Mitä onkaan pilata ilma, vesi ja maa sen systeemipuhalluksen rinnalla, jota rahan tärveleminen merkitsee? Ankeuden historian paluu.
*
Joskus on helpottavaa herätä painajaisesta ja palata normaaliin elämään. Nyt normaali elämä on sellaista painajaista että on helpotus hetkeksi nukahtaa ja nähdä unia – jos niitä enää näytetään. Paluu keräilijä, nomadi -aikaan.
ME ELIMME pitkät vuodet helppoa elämää: olimme ”lomalla historiasta”.
ME ELIMME ilossa että markkinat nyt, toimivat, vahvat, markkinat tietävät. Vaihdanta, kaupankäynti, rahatalouden yhteys: niiden nimeen vannoimme, uskottomat. Tänään vaihdanta on toissijaista, rajoittuu lähinnä vastapuolen virheiden kertaamiseen. He näkevät läpi heikkouksiemme tunikaverhojen, me vielä selvemmin heidän: pidämme näkemyksemme ja sikäli kuin vaihdantaa ilmenee, lujittuu vakaumus. Ne tiesivät, miten juoksuttaa raha isoon mereen, keskittää, imeä kuiviin. Miten vapaus taikookaan itselleen vankilan, miten tunnemme vieraan käden taskussamme, alati, vaikka ei siellä mitään ole otettavaksi, käsi väijyy jos tulisi.
ME ELIMME optimismissa, joka oli petollinen ja perustui tepsivään silmänkääntötemppuun: Ei kauankaan sitten uutisissa kerrottiin, miten ”kuluttajien luottamus omaan talouteensa ja sen kantokykyyn on korkealla”. Kyllä nauratti, kolkkoa naurua.
ME ELIMME nolla-korkojen maailmassa (zero rate): Miten saatoimmekaan uskoa ja luottaa näihin meidän nykyajan alkemisteihin: Rahaa tyhjästä – rahaa ilman hintaa? Ikuisen lainan aika. Ja sitten näillä on äänioikeus, jota moni ei tokikaan käytä.
ME ELIMME synteettisen rahan tulvaa (QE a. s. o.): Sekin kaunis uni on loppu. Nyt. Kuin aamu-usva kaikki katosi, mutta ei kerran synnytettynä kadonnut, vaan kertyi ja kokoontui jossain salaisessa paikassa. Itsesynnytyksellä rahaa. Mukavaan sorisee, uneliaisuutta muistuttava tajunnan hämärtyminen.
ME ELIMME häpeällistä aikaa, finanssien itsesaastutuksen julkeutta, jossa Rahan soluontelot köyhdytettyinä kuolevat, plasma häviää, elämä, ontelot täyttää ilma, vesi, muut eritteet. Raha, kaikki hänen vihreytensä. $ollarin synteettinen elämä.
ME ELIMME Ikuisen Rauhan Aikaa: Miten me saatoimme olla niin vieraantuneita omasta itsestämme, sisimmästämme ja minämme mustanrudan kellareista? Mehän uskoimme todella olevamme valitut, uusi, uljas, ainoalaatuinen sukupolvi ja ihmisrotu: Aika ilman Sotaa! – Missä erikoisessa synteettisessä maailmassa kaikki nämä ihmiset ovat eläneet, kun eivät ole tunteneet, tunnistaneet kaikkia meitä pahoja?
ME ELIMME tajuista tilaa, jossa ihanne oli erilaisuuden poistaminen ja sen todellinen poistuminen tahtomme ja väräjävien sydäntemme toiveiden mukaisesti: Ihminen ilman eroja, erilaisuuden loppu, samuuden voitto! Sitä voisi juhlia jokapäivä, niin iso saavutus. Kaikki maailman samuus yhtyneenä ihmissukuun. Miten me uskoimmekaan. Mutta nyt meitä aletaan samankaltaistuttaa, meitä!
ME ELIMME vankkumattomassa jatkuvan kasvun maailmassa, loputtomassa turpoavan materian maailmassa. Kaikkea on ja lisää tulee. Ongelma, ainoa, on tämän hyvän jakamisen kysymys, kun kaikki eivät halua jakaa, vaikka se on niin kaunista, oikeaa ja hyvää. – Voihan se maailmantalous vastakin kasvaa, mutta se ei kostuta meidän kuivia huuliamme, hunaja valuu toisaalla.
ME ELIMME kuplassa jossa todella katsoimme ja näimme että koko muu Maailma on saatettava samaan tilaan ja viritykseen kuin me nyt olimme, siis – kolonisoida miljardit ihmiset kaltaisiksemme. Nyt alamme saada vihiä siitä, että ehkä ”ne eivät halua” tulla kaltaisiksemme, emmekä enää tiedä, mitä meidän pitää tehdä ”jotta saamme ne haluamaan”. Me emme koe relevantiksi olettamaa, että ”ne eivät todella halua”. Miksi haluaisivatkaan. Emmehän mekään halua tulla muunlaisiksi, kuin nyt olemme. Tästä voisi päätellä että näemme ihmissuvun satamiljoonaisen kehityskaaren huipuksi.
ME ELIMME anglo-amerikkalaisessa avo-kupla-hiekkaranta-kesäautossa. Kuka olisi arvannut, että tulevaisuus on Kiina-dominoiman kaakkois-Aasian muotoilema hegemonia, raudanmakuinen sähköpaimen, tila jossa meille tärkeät perustat on blokattu tarpeettomina roskikseen ja korkeelle nostettu toisenlaiset yhdessäelämisen muodot, hyvin erilaiset?
ME ELIMME todella – nyt se näkyy jo – Historian loppua, sen korkeinta laakerivuorta. Meidän osamme on hiipiä, kompastella ja pudota. Muut voimat ovat jo karavaanina marssimassa tuossa ihan vieressä rinnettä ylös.
ME ELIMME onnettomina, tietämättä että se mitä inhosimme, vihasimme ja nalkutimme, olikin parasta mitä ajassa ja tilassa oli meille varattu. Nyt sen tuotanto vain piiputtaa, piiputtaa… Meidän kohtalomme on köyhtyvän yläluokan suru. Kukaan muu, kuin me, ei ole siitä kiinnostunut. Lännen parasta ennen päivämäärä meni, jo kauan sitten. Meille kävi, kulttuurillemme, hegemoniallemme, unelmillemme, niin kuin järjestelmille aina käy: Juhlat loppuvat mutta tanssi jatkuu, jonkin aikaa kuin radaltaan suistunut taivaankappale. Kunnes siivoojat tulevat, isäntäväki noudetaan, juhlijat katselevat ympärilleen, kukaan ei ole kiinnostunut heistä. Aamullakaan ei kukaan tiedä, mitä tässä tapahtuu. Joillekin alkaa valjeta, olemme parasiitteja paratiisissamme, joka ei enää ole meidän; mieleen valuu kaiho, tajunta alkaa hapuilla ajatuksia, ainoa mihin uskomme on että se on liian vajavainen meille, mutta parempi odottaa nurkan takana, kunhan jotkut vain alkavat tehdä työnsä, yleensä työnsä ja senkin paremmin! Karmapääoma syöty.
Mutta nurkan takana meitä odottaakin yllätys. Ja se meni jo äsken.
Onko syytä aloittaa nollasta? Kaikki, varsinkin ajanlasku.
ME ELIMME yllätyksen varjossa, tietämättä, näkemättä, ymmärtämättä. Vihamme on suuri, emmekä tietenkään muista edes kiittää siitä kaikesta, mistä saimme nauttia, ilman ansiotamme ja ilman oikeutta tai tasapuolisuutta. Me vain nautimme mutta tyytymättöminä. Paratiisista karkoitus on kova iskuista kovin, mutta uudet paratiisi-isännät eivät tunne myötätuntoa. Hekin taitavat vähän vihata meitä, paitsi että vahingonilo ja historiallisen oikeuden toteutumisen maku tuntuu heidän kielellään. Pitkään he eivät jaksa edes ajatella meitä, uudelleenkoulutettavia. – Me halusimme poistaa erilaisuuden: nyt uusi hegemonia alkaa poistaa meihin liittyvää erilaisuutta ja samankaltaistamaan meidät kaikki oman mallinsa mukaiseen muotoon.
Me maailmanhistorian valitsemat häviäjät. Minkä päivämäärän historioitsijat, nuo erotuomarit jäähypilleineen, merkkaavat pukukoppikomennuksen hetkeksi?
*
Se on vähän niin kuin R:n tilan isäntä sanoi (lippua vihittäessä): Liehu sinä korkeella: Äläkä johdata koskaan meitä häppeeseen. (Isäntä ei oikeasti huomannut, että hän omin käsin kannatteli lippua siinä varressa johon se äsken juhlavasti naulattiin). Meidän pitää jatkossa kumartaa ja kantaa aivan erilaisia lippuja, seistä oudoissa joukoissa, mitähän siitäkin tulee?
”Loma historiasta” on loppu nyt. Se on täällä tänään.
Sitä on tehty selkämme takana jo kilometritolkulla, historiaa.
Tulevaisuus, sitä ei valmisteta täällä enää. Suuri Dragoon kutoo omiaan. Ja jonain päivänä näemme oman itsemonistetun kultasateemme sellaisenaan. Varastimme tulevaisuuden, mutta – olihan se komeaa, loppu.
*
*
”Kaikki vaikuttaa kaikkeen
Länsimaiden keskuspankit ovat vuosia yrittäneet saada inflaatiota liikkeelle monin keinoin siinä onnistumatta. Mitä siihen vaadittiin, oli kooltaan mitättömän pieni virus ja täysin perusteetta aloitettu hyökkäyssota. Maailmantalous on äärimäisen monimutkainen järjestelmä, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.”
Lähde: Lassi Kallio, SP/US 21.7.2022; Maailmantalous on monimutkainen järjestelmä – mitä kaikkea paikalliselta vaikuttava konflikti voi saada aikaan? – Uusi Suomi > https://www.uusisuomi.fi/kumppanisisallot/saastopankki/maailmantalous-on-monimutkainen-jarjestelma-mita-kaikkea-paikalliselta-vaikuttava-konflikti-voi-saada-aikaan/?_ga=2.210879190.2107345488.1658140151-319663108.1649153569
Ilmoita asiaton viesti
Mikä tahansa vaikuttaa kaikkeen, etenkin kumuloituessaan.
Tietenkin asioilla on painoarvokertoimensa, – ja vipuvaikutusten kulmakertoimensa.
Mutta lopulta jokin tuottaa punaisen viivan ylittymisen. Se voi olla pieni tai suuri – tai keskisuuri. Emme tiedä. Kaikki lasketaan.
Mutta olennaista on päälinja. Jos se on edes suurinpiirtein ”sinneppäin”, niin hyvä on. Silloin linja pitää ja sistema kestää. Mutta jos paradigma on pielessä: mikään ei pelasta meitä. Ja se on. Nyt.
Ilmoita asiaton viesti
Käsitteiden sekaannus ja röörit auki.
”Markkinat valloillaan, kansalaiset köysissä”.
”Taikaruisku sadettaa uutta maksukykyä”.
Luottamus on uskon asia, mutta ei uskoa ilman näkemistä, usko pilaantuu nopeammin kuin maito happanee, ellei se mitä silmä näkee, peilaa siihen, mitä papisto selittää.
Ilmoita asiaton viesti
Eräs entinen yritysjohtaja oli kirjoittanut läpällä muistelmat, joista jäi mieleeni, että toimarin ei tarvitse tietää yrityksensä asioista/prosesseista ja että vain prestage on tärkeätä. Prestagesta selvisi, että se on eufenismi mojoville bonuksille.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä, vaikea ymmärtää, mitä pääjohtaja johtaa, jollei hänellä ole hajuakaan substanssista ja sen logiikoista. Sen ymmärrän, että johtamisessa on tiettyjä tasoja ja systeeminhallintahaasteita, joita hyvä substanssin osaaja ei välttämättä osaa, mutta lauseke ”suurimmat tappiot ja munaukset syntyvät aina suurten johtajien toiminnan tuloksena” toteutuu vain edellytyksellä että on voimakas johtaja, jolta tulee fataaleja virheitä. Riskien tiedostaminen ja huomiointi päätöksenteossa on viisautta.
Fortumin johtamisessa pieleen meni juuri riskien mittakaava, Uniperin rahoitusmassa on suurempi kuin Suomen valtion.
Ilmoita asiaton viesti
”Kehittyvien markkinoiden keskuspankit ovat osaltaan vuosien ajan rahoittaneet länsimaista kuluttamista sijoittamalla valuuttavarantoaan länsimaiden valtionlainoihin. Osin estääkseen valuuttaansa vahvistumasta, mutta enemmissä määrin niiden tuoman turvan takia.” (Lassi Kallio).
Eikö tämä ole itsessään erikoinen malli: ”kehittyvien markkinoiden keskuspankit” – aikaisemmin sanottiin kehitysmaiden ja sitä ennen takapajuisten maiden. En tarkoita termiä vaan itse asiaa: Onko ”kehittynyt Länsi” siis elänyt kehittyvien maiden rahoilla, joita se on saanut myymällä länsimaiden valtionlainoja. Varmoina kohteina.
Siis kysynpähän vain onko tässä kyseessä – ison melodramaattisen spektaakkelin yhtenä sivujuonteena – aivan käsittämätön bluffi, jossa varakas Länsi kuppaa huomattavasti vähemmän varakasta ”kehittyvien maiden blokkia”? ———————————————————–
Ilmoita asiaton viesti
Yhdysvaltain ensi syksyn välivaalit – ja niihin läheisesti kytkeytyvät seuraavat presidentinvaalit saavat miettimään, mikä meni USA:n politiikassa, kansallistaloudellisessa ajattelussa ja kansalaismielipiteen muotoutumisessa pieleen. Tietysti kysymys on sikäläisestä elämäntavasta ja keinoista pyrkiä toteuttamaan sitä – mitä se ikinä sitten lopulta onkaan. Kysymyksessähän on asia, jossa ”kaikki liittyy kaikkeen”, ja kuitenkin hyväksi olisi, jos olisi jokin johdonmukainen ja järkevä, paino sanalla järkevä, tapa yhdistää tietyt päätavoitteet käytännölliseen toteutukseen. Siis politiikkaan ja toimintaan kansakkunnan suunnan määrittelyssä ja tiellä ponnistella päämääriä kohti. Eihän kukaan tänään kiellä sitä, että jättiläisvaltio Yhdysvallat on pahasti eksyksissä, – suorastaan hakoteilla – syvällä henkisen erämaan hedelmättömiä kumpumaita… Kuka ja mikä pelastaa sen nääntymästä tuolle erämaataipaleelleen?
Tuoreessa artikkelissaan ”Vapaat markkinat, piiritetyt kansalaiset” Robert Kuttner kysyy painavan kysymyksen: ”Miksi USA:n demokraattiset presidentit omaksuivat taloudellisen liberalismin uskontunnustuksen, joka tuhosi heidän oman julkisen filosofiansa ja sen vetovoiman äänestäjiin?”
(Robert Kuttner: Free Markets – Besieged citizen/New York Review of Books, 21.7.2022; Free Markets, Besieged Citizens | Robert Kuttner | The New York Review of Books (nybooks.com) )
Pääkysymyksen voi hyvinkin sivaltaa muotoon: ”Markkinat valloillaan, kansalaiset köysissä”. Minun tajunnanpiirissäni varhaisimmat viestit yhdysvaltalaisen ammattitaitoisen työläisen palkka- ja ostovoimakehitysestä, sen huolestuttavuudesta kantautuivat jo 1970-luvulla. ”Kehitys”, joka oli taantumista, heikkenemistä. Miksi hälytyskellot eivät soineet, kumajoineet kyllin kovaa, miksi meno sai jatkua ja vain kiihtyä?
”Jimmy Carterin presidenttikaudesta [1977-1981] lähtien joukko demokraattien presidenttejä liittyi republikaanien kellokkaihin ja kääntyi pois säännellyn kapitalismin New Deal -mallista kohti uusliberalismia.
Uusliberalistinen uskontunnustus väittää, että markkinat toimivat tehokkaasti ja että hallitus, joka yrittää rajoittaa niitä sääntelyn ja julkisten menojen puolustamisen avulla, aina epäonnistuu, kostautuu tai poliittisesti korruptoituu.
Julkisena politiikkana uusliberalismi on tukeutunut sääntelyn purkamiseen, yksityistämiseen, heikentyneisiin ammattiliittoihin, vähemmän progressiiviseen verotukseen ja uusiin kauppasääntöihin vähentääkseen kansallisten hallitusten kykyä hallita kapitalismia.
Nämä muutokset ovat johtaneet epätasa-arvon lisääntymiseen, taloudellisen turvallisuuden heikkenemiseen ja heikentyneeseen luottamusta hallituksen kykyyn auttaa kansalaisiaan.
Se, että republikaanit omaksuivat tällaisen opin on tuskin yllättävää. Ottaen huomioon saadut opetukset hallituksen väliintulon välttämättömyydestä vuoden 1929 osakemarkkinoiden romahduksen jälkeen ja F. D. Rooseveltin hallinnon menestyksestä demokraattisen puolueen mallina, uusliberalismin houkutteleminen monille demokraateille on tutkimisen arvoinen arvoitus.
Termi ”uusliberalismi” itsessään on hämmentävä, koska ”liberalismi” on Yhdysvalloissa ainakin vuosisadan tarkoittanut maltillista vasemmistoa, ei vapaan markkinoiden oikeistoa.
Uusliberalismi nykyisessä taloudellisessa merkityksessään hyödyntää liberalismin vanhempaa merkitystä, joka on edelleen yleinen Euroopassa ja jonka mukaan vapaat markkinat ovat vapaan ja demokraattisen yhteiskunnan vastine. Sitä väittivät klassiset liberaalit, kuten Adam Smith ja Thomas Jefferson. Vasta 1900-luvulla, ryöväri-paronikapitalismin ylilyöntien jälkeen, modernit liberaalit alkoivat tukea laajaa hallituksen väliintuloa – ”Hamiltonin keinojen” käyttöä ”jeffersonilaisten päämäärien” toteuttamiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Liitän tähän pätkän Robert Kuttnerin artikkelista, siinä hän avaa problematiikan lähtökohdat:
”Jimmy Carterin presidenttikaudesta [1977-1981] lähtien joukko demokraattien presidenttejä liittyi republikaanien kellokkaihin ja kääntyi pois säännellyn kapitalismin New Deal -mallista kohti uusliberalismia.
Uusliberalistinen uskontunnustus väittää, että markkinat toimivat tehokkaasti ja että hallitus, joka yrittää rajoittaa niitä sääntelyn ja julkisten menojen puolustamisen avulla, aina epäonnistuu, kostautuu tai poliittisesti korruptoituu.
Julkisena politiikkana uusliberalismi on tukeutunut sääntelyn purkamiseen, yksityistämiseen, heikentyneisiin ammattiliittoihin, vähemmän progressiiviseen verotukseen ja uusiin kauppasääntöihin vähentääkseen kansallisten hallitusten kykyä hallita kapitalismia.
Nämä muutokset ovat johtaneet epätasa-arvon lisääntymiseen, taloudellisen turvallisuuden heikkenemiseen ja heikentyneeseen luottamusta hallituksen kykyyn auttaa kansalaisiaan.
Se, että republikaanit omaksuivat tällaisen opin on tuskin yllättävää.
Ottaen huomioon saadut opetukset hallituksen väliintulon välttämättömyydestä vuoden 1929 osakemarkkinoiden romahduksen jälkeen ja F. D. Rooseveltin hallinnon menestyksestä demokraattisen puolueen mallina, uusliberalismin houkutteleminen monille demokraateille on tutkimisen arvoinen arvoitus.
Termi ”uusliberalismi” itsessään on hämmentävä, koska ”liberalismi” on Yhdysvalloissa ainakin vuosisadan tarkoittanut maltillista vasemmistoa, ei vapaan markkinoiden oikeistoa.
Uusliberalismi nykyisessä taloudellisessa merkityksessään hyödyntää liberalismin vanhempaa merkitystä, joka on edelleen yleinen Euroopassa ja jonka mukaan vapaat markkinat ovat vapaan ja demokraattisen yhteiskunnan vastine. Sitä väittivät klassiset liberaalit, kuten Adam Smith ja Thomas Jefferson.
Vasta 1900-luvulla, ryöväri-paronikapitalismin ylilyöntien jälkeen, modernit liberaalit alkoivat tukea laajaa hallituksen väliintuloa – ”Hamiltonin keinojen” käyttöä ”jeffersonilaisten päämäärien” toteuttamiseen.”
Link: https://www.nybooks.com/articles/2022/07/21/free-markets-besieged-citizens-gerstle-kuttner/
Alku on Free, mutta jatko per Money. Kuten aina nykyään.
Ilmoita asiaton viesti
”Markkinat toimivat tehokkaasti”. Onhan se tosi väite siinä mielessä että kontrolloitu viranomaistoiminta ei kykene samaan.
Vaikkapa yhden kaupunginosan leipäviljan kulutuksen optimonti olisi lähes mahdotonta viranomaisvoimin.
Samalla kun markkinat on tuhlaavainen toimintamalli, se ei ole kuitenkaan niin tuhlaileva kuin mikä tahansa muu tunnettu järjestelmä.
Mitä tulee yleiseen tilanteeseen, vielä ei romahdusta ole tapahtunut. Kenties ihmiset kokoovat ittensä ja pahin vaihtoehto ei toteudu.
Ilmoita asiaton viesti
Tehokkuus on kuin valjaattomaan koskeen isketty mylly. Pyörii kyllä, mutta mikä on tuotto ja voitto – ja kestävyys?
Ilmoita asiaton viesti