Lontoon ruttovuosi 1665 Samuel Pepys`in eloisan päiväkirjan valossa

Epidemioita on esiintynyt maailman sivu. Tässä kuvaus eräästä sellaisesta – Lontoon rutto vuodelta 1665
*
Samuel Pepys: ”The Diary of Samuel Pepys”, valikoinut ja suomentanut Jouko Linturi. Tammi, 1966.
Leikkaan tähän Pepys´in (1633-1703) tunnetusta päiväkirjasta katkelma, joissa hän kuvaa ja kommentoi Lontoon ruton päiviä 1665.
*
Huhtikuun 30. pnä 1665:
(Herran päivänä). Laivasto, jossa on noin 106 alusta, on Hollannin vesillä Texelin edustalla silmän kantamassa hollantilaisista. Suurta pelkoa (rutto) taudista täällä Cityssä ja kerrotaan, että kaksi tai kolme taloa on jo suljettu. Jumala meitä kaikkia varjelkoon!
*
Kesäkuun 10. pnä:
Illalla kotiin illalliselle; ja kuulen siellä syväksi huolekseni ruton saapuneen Cityyn (vaikka sitä ei ensimmäisen alun jälkeen olekaan esiintynyt Cityssä kolmen tai neljän viime viikon aikana lainkaan), ja missäpä muualla se olisi puhjennut kuin hyvän ystäväni ja naapurini tri Burnettin luona Fenchurch Streetin varrella, mikä surettaa minua suuresti molemmista syistä. Virastoon viimeistelemään kirjeeni valmiiksi ja sitten kotiin sänkyyn levottomana taudin takia ja pääni jo muutoinkin tarpeeksi täynnä huolia, nimenomaan niitä, millä tavoin järjestäisin asiani ja omaisuuteni sen varalta, että Jumala suvaitsisi kutsua minut pois, minkä Hän omaksi korkeaksi kunniaksi ratkaiskoon!
*
Kesäkuun 11. pnä:
… Huoneeseeni ja vietin seillä aamun lueskelemalla. Läksin ulos vähäksi aikaa, vain näyttelemään uutta pukuani, paratkoon, ja sitten taas takaisin ja menomatkallani näin, että tri Burnett raukan ovi oli naulattu umpeen; mutta hän on kuulemma saanut osakseen naapurien suuren hyvänsuopuuden, koska oli itse ensimmäisenä keksinyt taudin itsestään ja naulauttanut ovensa itse umpeen; mikä oli sangen ylevää.
*
Kesäkuun 15. pnä:
Kaupunki käy hyvin tautiseksi ja väki alkaa olla peloissaan; tällä viime viikolla näet kuoli ruttoon 112, luvun oltua edeltäneellä viikolla 43.
*
Kesäkuun 17. pnä:
Mieltäni karmaisi tänään iltapäivällä, kun tullessani valtiovarainhoitajan luota ajoin vuokravaunuilla pitkin Holbornia ja kun kyytimies, jonka olin havainnut kaiken aikaa hidastavan vauhtia, viimein seisautti vaununsa ja hoippuroi alas tuskin jaloillaan pysyen ja sanoi minulle saaneensa äkkiä ankaran taudinkohtauksen ja olevansa likimain sokea niin ettei nähnyt mitään; ja sillin jätin vaunut ja nousin toisiin surren miesparan kohtaloa ja peläten omasta puolestani, että häneen kukaties oli iskenyt rutto, sillä olinhan hänet siitä päästä kaupunkia vuokrannut; mutta Jumala meitä kaikkia armahtakoon!
*
Kesäkuun 20. pnä:
Kiitospäivä hollantilaisista (meritaistelussa, vh) saadun voiton takia. Otin tänä päivänä selvää asioista ja sain tietää, että viime sunnuntaina kuoli Westminsterissä erään kujan varrella eri taloissa ruttoon viisi ihmistä; kaupungin kokonaisluvun uskotaan kuitenkin jäävän viimeviikkoista pienemmäksi.
*
Kesäkuun 21. pnä:
Kotiin päin ja Cross Keysiin Cripplegaten luo ja näin siellä likimain koko kaupungin olevan lähdössä pois, sillä vaunut ja vankkurit olivat täynnä maaseudulle muuttavaa väkeä. Täällä seurustelin hetken aikaa viinurin vaimon kanssa ja sitten kotiin illalliselle ja sänkyyn.
*
Kesäkuun 29. pnä:
Nousin ja vesitse White Halliin, missä piha on täynnä vaunuja ja väkeä lähdössä pois kaupungista. Harp and Balliin ja siellä join ja seurustelin Maryn kanssa ja muun tarinoinnin lomassa hän kertoi minulle asustaneensa viime ajat naapurini Mrs Knightlyn luona, mikä sai minut pidättymään enemmistä puheista. Tämä kaupungin osa käy päivä päivältä yhä ruttoisemmaksi. Kuolleisuusluku on kasvanut 297:ksi, noin 90:llä viime luvusta; mutta Cityssä on kuollut vain neljä, mikä on meille suuri armo. Sitten kotiin ja käväisin matkallani Somerset Housessa, missä sielläkin kaikki säälivät tavaroitaan kokoon: kuningataräiti tekee lähtöä Ranskaan juodakseen tänä vuonna Bourbonin vesiä, koska potee keuhkotautia; eikä hän aio palata takaisine ennen kuin vuoden kuluttua talvella.
*
Kesäkuun 30. pnä:
Täten päättyy tämä kirjani, joka käsittää kaksi viimeksi mennyttä vuotta. Olemme sangen terveitä, minä ja perhekuntani, johon kuulumme minä itse ja vaimoni, hänen seuraneitinsä Mercer, palvelijattareni Mary, Alice ja Susan sekä palveluspoikani Tom. Aika on tautista ja rutto leviää yhä. Minulla on käsissäni Tangerin raha-asioitten työläs hoito ja minulta velotaan suuria summia eikä minulla ole mitään, mistä maksaa; virastossa niin ikään ovat työt paljot. Pohdin paraikaa toimittaisinko vaimoni sumaan Woolwichiin; hän on opetellut viime aikoina suureksi nautinnokseen maalaamaan ja edistyy hyvin. Kaikki muu hyvällä tolalla; etenkin uusin puuhani, naimiskaupan hierominen Sir G. Carteretin vanhimman pojan ja lady Jeminah Montaguan kesken.
*
Heinäkuun 1. pnä 1665:
Westminsteriin, missä kuulen taudin leviävän hurjasti. Minua surettavat uutiset, että Basinghall Streetin varrella on ruton takia suljettu seitsemän tai kahdeksan taloa.
*
Heinäkuun 3. pnä:
… virastossa myöhään ja sen jälkeen kotiin päättäen saada tästäedes mahdollisuuksien mukana kirjeeni valmiiksi ja kaikki virastotyöt tehdyiksi jo päiväsnäöllä ja aion myös päästä hyvin likelle tätä tavoitettani ja panna hyvään järjestykseen kaikki maailmalliset asiani, koska ajat alkavat olla niin tautisia, että itsekunkin on syytä pahoin pelätä, voiko hän säästyä saamasta osaansa muiden lailla, mistä Herra Jumala minua varjelkoon tai opettakoon minut tyytymään siihen. Sitten illallisen jälkeen sänkyyn, ja läpi yön minua vainosivat unet Jack Colesta, äskettäin kuolleesta entisestä koulutoveristani, joka oli syntynyt samaan aikaan kuin minä, ja pidimme kohtalonvaiheitamme suunnilleen samanlaisina. Jumala valmistakoon minua laistumaan hänen osaansa!
*
Heinäkuun 18. pnä:
Olin syvästi huolissani, kun Westminsterissä tänään kuulin, että viranomaiset hautaavat vainajia Tuttle Fieldsin kentille väittäen, ettei muualla ole tilaa; vaikka juuri tilanpuutteen takia pystytettiin viime ruttokauden aikana New Chapelin kirkkomaan ympärille julkisten varojen avulla muuri, mutta nyt eivät sieltä saa hautapaikkaa muut kuin ne, jotka pystyvät maksamaan siitä kalliisti.
*
Heinäkuun 20. pnä:
Lady Carteret antoi minulle tänä päivänä mukaani kotiin pullollisen ruttovettä.
*
Heinäkuun 21. pnä:
Kotiin ja istuin myöhään huoneessani järjestelemässä joitakin papereita; rutto nääs alkaa riehua hurjasti ja pelkoni on suurta. Sitten hyvin myöhään sänkyyn.
*
Heinäkuun 21. pnä:
Vuokravaunuilla kotiin kohtaamatta White Hallin ja oman taloni välillä enempää kuin kahdet vaunut ja kahdet kärryt, sikäli kuin saatoin nähdä; ja perin vähän on kaduilla väkeä.
*
Heinäkuun 26. pnä.
… Tauti on tällä viikolla ulottunut omaan seurakuntaamme ja on sanalla sanoen levinnyt aivan kaikkialle, niin että alan harkita asioitteni järjestämistä kuntoon ja rukoilen Jumalaa, että Hän tekisi minut pystyväksi siihen, niin että voisin olla valmis sekä sielun että ruumiin puolesta.
*
Heinäkuun 28. pnä:
(Mr. Pepys ajoi ystävänsä ja tämän ladyn kanssa kuusivaljakolla Dagenhemiin, vh)… Mutta Herra armahda! hulluksi voisi mies tulla nähdessään, minkä pelon vallassa täällä kaikki elävät; meitä tulokkaita pelätään niin pahoin, että aivan harmikseni käy ja toivoisin olevani poissa täältä. Mutta heillä kylläkin on hiukan syytä siihen; sillä kappalainen, jonka kanssa kiivaasti väittelimme vielä kaksi viikkoa sitten, sortui myöhemmin kuumetaudin uhriksi ja kuoli lähdettyään tapaamaan jotakuta ystäväänsä melkoisen matkan päähän. Nämä seikat saavat meidät kiirehtimään häitä ja olemme päättäneet pitää ne ensitulevana maanantaina eli kolme päivää varhemmin kuin olimme aikoneet.
*
Heinäkuun 30. pnä:
(Herran päivänä). Murheellista oli kuulla kellomme tänään kumahtelevan hyvin usein joko kuoleman tai maahanpanijaisten vuoksi; viisi tai kuusi kertaa minun kuullakseni. Illalla sänkyyn päivätyöni uuvuttamana mutta riemua tulvillani, kun olin siitä suoriutunut; minun nääs on noustava varhain huomenna mennäkseni Dagenhamiin häihin.
*
Elokuun 1. pnä 1665:
Nukuin ja makasin vuoteessa pitkään; sitten nousin ja koska lordi Crew ja Sir G. Carteret olivat lähteneet ulos, menin ensitöikseni tervehtimään sulhasta ja morsianta (eilisten häiden jälkeen, vh) ja totesin heidän kummankin nousseen ja sulhasen menneen pukeutumaan. Punaisia kasvoiltaan olivat molemmat ja varsin tyytyväisiä yösijaansa tänä aamuna.
*
Elokuun 2. pnä:
Nousin ja koska tänään on kuukauden ensimmäinen keskiviikko, pidettiin yleistä paastopäivää ruton takia. Pysyttelin sisällä koko päivän ja aherrettuani kuukausitilieni kimpussa, kunnes tuli myöhä, totesin tosiaan olevani 1900 punnan arvoinen, mistä taivaan ja maan suuri Jumala olkoon ylistetty!
*
Elokuun 10. pnä:
Virastoon, missä pidimme istuntoa koko aamun; ja meitä huolestuttaa syvästi kuulla kuolleisuusluvun kasvaneen tällä viikolla ylen isoksi; se on kaikkiaan yli 4000 ja ruttoon kuolleita siitä on 3000. Ja sitten outo tarina, kuinka neuvosmies Bence iltasella kadulla kompastui ruumiiseen, ja kun hän kotiin tultuaan kertoi siitä vaimolleen, tämä, joka oli raskaana, säikähti siitä niin, että sairastui ja kuoli ruttoon. Sitten viraston ja kyhättyäni kirjeitä läksin kotiin laatimaan testamenttiani uudestaan; kaupunki näet alkaa käydä niin epäterveelliseksi, ettei kukaan voi luottaa elävänsä edes kahta päivää kauemmin.
*
Elokuun 11. pnä:
Nousin ja viimeistelin testamenttiani koko päivän ja laadin siitä kaksi puhtaaksikirjoitettua kappaletta, vaimolleni ja isälleni, mutta aamulla sattui hauska välikohtaus, kun erään nuoren naimisissa olevan naisen toi puheilleni hänen isänsä, vanha Delkes, joka aina pitää neuloja suussaan, ja pyysi, että auttaisin hänen tyttärensä aviomiestä vapautumaan velvollisuudesta mennä meripalveluun, une contre pouvait avoir tehdä mitä hyvänsä cose cum elle, mutta en tehnyt mitään si ni baisser häntä. Heidän mentyään minun teki pianaikaa mieleni kutsua heidät takaisin ja lähetin sananviejäni Blackwalliin, mutta hän ei löytänyt heitä. Niin menetin toivoni.
(kursiivilla: tarkoittanee; ”tyttö, jonka kanssa saattoi tehdä mitä hyvänsä, mutta en tehnyt mitään, vaan tyydyin suutelemaan häntä”, kääntäjän selitys, vh)
*
Elokuun 12. pnä:
Väkeä kuolee niin tuhkatiheään, että vainajat kuulemma täytyy nyt viedä haudattaviksi päiväsaikaan, koska yöt eivät enää siihen riitä. Ja ylipormestari on kuuluttanut, että kaikkien on pysyteltävä kotona iltaisin kello yhdeksästä alkaen sen vuoksi, näin sanotaan, että sairaat voisivat rauhassa tulla ulos hengittämään raitista ilmaa.
*
Elokuun 14. pnä:
Tänä iltana lahjoitin vaimolleni timanttisormuksen, jonka minulle oli hiukan aikaa sitten antanut Mr Dick Vinesin veli siitä hyvästä, että autoin häntä pääsemään muonamestariksi, 10 punnan arvoisen, ensimmäisen sen laatuisen korun, jonka olen vaimolleni koskaan lahjoittanut. Pelkäämme pahasti, että ruttoon kuolleiden luku on oleva tällä viikolla suuri.
*
Elokuun 15. pnä:
Nousin klo 4:n aikana ja kävelin Greenwichiin , missä menin kapteeni Coccken luo hänen huoneeseensa, koska hän oli vuoteessa, ja siellä minä jostain syystä muistin viime yönä näkemäni unen, joka on luullakseni paras kaikista näkemistäni; uneksin näet, että pidin lady Castlemainea sylissäni ja sain lemmiskellä häntä mieleni mukaan millä lailla hyvänsä, ja sitten uneksin, ettei tämä tällainen voinut olla valvetta vaan pelkkää unennäköä; mutta kun kerran se unta oli ja minä siitä näin todentuntuisesti nautin, kuinka onnellista silloin olisikaan, jos me haudassa maatessamme (niin kuin Shakespeare vertauksessaan sanoo) voisimme uneksia ja nähdä pelkästään tällaisia unia, koska meidän ei silloin tarvitsisi pelätä kuolemaa niin suuresti kuin nyt tänä ruttoaikaan pelkäämme. Oli pimeää ennen kuin ehdin kotiin, ja niin laskimme maihin kirkkomaan laituriportaille, missä minä kaidassa kujassa suureksi huolekseni näin vainajan, joka oli kuollut ruttoon, mutta en Jumalan kiitos järkyttynyt siitä paljoakaan. Kuinka hyvänsä, varon tästäedes liikkumasta ulkona myöhään.
*
Elokuun 19. pnä:
Laivastomme on palannut kotiin eikä sillä suureksi suruksemme ole jäljellä enempää kuin viiden viikon kuiva ja kuuden päivän märkä muona; mutta siitä huolimatta sen on taas lähdettävä.
*
Elokuun 22. pnä:
Kävelin Greenwichiin ja näin matkallani ruumisarkun, jossa makasi ruttoon kuollut vainaja ja se oli eräässä Coomen tilan aitauksessa, minne se eilisiltana oli kannettu, eikä seurakunta ole antanut kenellekään tehtäväksi haudata sitä; on vain sijoittanut sinne vartijan, joka on siellä ympäri vuorokauden ja estää kaikkia poistumasta sieltä tai sinne tulemasta, mikä on mitä julminta: ja tämä tauti saa meidät kohtelemaan toisiamme julmemmin kuin kohtelemme koiria.
*
Elokuun 28. pnä:
Nousin ja tultuani valmiiksi läksin Mr Colvillen, kultasepän luo pysyteltyäni poissa kaduilta muutaman päivän; mutta totisesti, kuinka vähän väkeä nyt niillä näen, ja nämäkin kulkijat näyttävät siltä kuin oisivat jättäneet jäähyväiset maailmalle.
*
Elokuun 30. pnä:
Nousin varhain ja sitten ulos ja tapasin Hadleyn, kirjurin, ja udellessani uutisia rutosta hän kertoi minulle sen leviävän nopeasti, omassa seurakunnassammekin suuresti; sillä siellä, sanoo hän, kuoli tämän viikon aikana yhdeksän ihmistä, vaikka vain kuuden on virallisesti ilmoitettu kuolleen: mikä on sangen moitittavaa menettelyä ja saa minut epäilemään, että muualla tehdään samoin ja että ruttoa niin muodoin esiintyy paljon enemmän kuin yleensä uskotaan. Sitten kävelin Moorfieldsin suuntaan nähdäkseni (Herra minusta tyhmänrohkeuteni kitkeköön!) näkisinkö ehkä ruumiita, joita viedään hautaan, mutta Herran tahdosta en nähnyt. Mutta varjelkoon, minkä näköinen nyt itsekukin on ja kuinka kaduilla puhutaan pelkästä kuolemasta eikä mistään muusta ja kuinka niillä kulkee vain harva, niin että kaupunki muistuttaa suuren ahdistuksen autioittamaa seutukuntaa.
*
Elokuun 31. pnä:
Nousin ja tehtyäni erinäisiä järjestelyjä muuttoni varalta läksin Woolwichiin. Rutto on lisääntynyt tällä viikolla paljon, yli kaikkien odotusten yli 2000:ksi niin että kokonaisluku on kasvanut 7000:ksio ja joiksikin sadoiksi ja ruttoon kuolleita on yli 6000:n. Päivä päivältä kuullaan yhä murheellisempia uutisia sen leviämisestä. Cityssä kuoli tällä viikolla 7496 ja heistä 6102 ruttoon. Mutta kuolleiden todellisen lukumäärän pelätään olevan kuluvalla viikolla melkein 10.000, osaksi siitä syystä, ettei kaikkia köyhiä pystytä heidän paljoutensa vuoksi lukemaan mukaan ja osaksi kveekarien ja muiden takia, jotka eivät halua heille mitään kuolinkelloja soitettavan. Laivastomme on lähtenyt etsimään hollantilaisia ja meillä on siinä noin 100 purjetta ja yksi niistä on Sovereign; joten tämä laivasto on sitä varhempaa parempi, jossa herttua purjehti.
*
Syyskuun 3. pnä 1665:
(Herran päivänä). Nousin ja sonnustauduin värilliseen silkkipukuuni, hyvin hienoon ja panin päähäni uuden peruukkini, jonka ostin jo hyvän aikaa sitten mutta jota en ole tohtinut käyttää, koska Westminsterissä oli ruttoa silloin, kun ostin sen; ja sietää ihmetellä, millainen on muoti peruukkien kohdalla ruton päätyttyä, sillä kukaan ei uskalla ostaa mitään hiuksia tartunnan vaaran tähden, siinä pelossa, että ne on leikattu ruttoon kuolleen ihmisen päästä.
*
Syyskuun 6. pnä:
Ahkeroin koko aamun kirjoittaen kirjeitä useille, sitten päiväaterialle Lontooseen pannakseni lisää tavaroita muuttokuntoon; siellä katosin ulos kadulle ja näin, että kadulla poltettiin kokkoja niin kuin nyt ylipormestarin määräyksestä tehdään joka puolella Cityä.
*
Syyskuun 20. pnä:
Mutta laupias Herra! mitä murheellista aikaa tämä onkaan, kun ei joella näe olevan veneitä lainkaan ja kun ruoho peittää White Hallissa koko pihan eikä kaduilla liiku muita kuin kurjia raukkoja! Ja mikä kaikkein pahinta, herttua näytti meille tämänviikkoisen ruttoluvun; se on kasvanut edeltäneestä noin 600:lla.
*
Lokakuun 1. pnä 1665:
(Herran päivänä). Milord kuiskasi minulle kahden kesken, että kaiken täytyy täällä luhistua sirpaleiksi, kun ei kukaan murehdi mistään, vaan joka ainut mies havittelee omaa hyötyään tai kuviaan ja kuninkaalla itselläänkin on erinäisiä pikku juonia ja ettei kuningaskunta kauan tällaista menoa kestä, minkä pelkään ja uskon olevan sangen totta. Sitten illalliselle ja siellä milord oli minulle mitä ystävällisin ja puhui koko pöytäkunnan kuullen minusta kiittäviä sanoja ja teki sen myös niin kiintyneesti, että olen ilosta suunnitani.
*
Lokakuun 5. pnä:
Kävelin Westminsterin halki vanhaan kapakkaani Swaniin ja vietin siellä hiukan aikaa seurustellen Sarahin kanssa ja sitten vesitse Deptfordiin ja siellä Valentinuksen-päivän lemmittyni luo. Joka puolella yltympäri ja naapuritaloissa on ruttoa, mutta en piitannut siitä, vaan tein siellä mitä tahdoin con elle (”Naisen kanssa”). Kuolleiden luku, siunattu olkoon Jumala! on tällä viikolla pienentynyt menneneviikkoisesta 700:lla. Tultuani asuntooni hain itselleni hiukan suuhunpantavaa, koska olin koko päivänä syönyt vain vähän, ja sitten sänkyyn uusittuani ensin tänä iltana lupaukseni pysyä valoissani yhtä tiukasti kuin ennen aikaan; sillä totean, että olen niistä luovuttuani harhautunut hajamieliseksi ja lyönyt töitäni laimin.
*
Lokakuun 7. pnä:
Työskentelin virastossa saamatta kuitenkaan paljon aikana sen surkean valituksen takia, jota kadulla rypevien, rahan puutteessa nälkiintyneiden merimiesparkojen kauhistava lauma piti. Se ahdisti ja hämmensi minua sisintä sieluani myöten; ja vielä pahempaa oli keskipäivällä, jolloin meidän oli tunkeuduttava miesjoukon halki ja silloin ainakin sata miestä läksi jälkeemme; jotkut kiroten, jotkut manaillen ja jotkut rukoillen meitä.
*
Lokakuun 16. pnä:
Kävelin Toweriin, mutta laupias Herra! kuinka autioita ja kolkkoja ovat kadut ja kuinka paljon kaduilla on köyhiä sairaita ihmisiä, jotka ovat yltä päältä tulehtumien peitossa: ja kuinka monia murheellisia tarinoita minä kävellessäni kuulin, kun kaikki puhuvat vain tästä kuolleesta ja tuosta sairaasta ja että niin paljon on siellä ja niin paljon täällä. Kerrotaan myös, ettei Westminsterissä enää ole jäljellä yhtään ainoaa lääkäriä eikä enempää kuin yksi apteekkari, koska kaikki muut ovat kuolleet; mutta että taudin vahvaa vähenemisestä tämän viikon mittaan on toivoa; suokoon Jumala, että niin tapahtuisi!
*
Lokakuun 26. pnä:
Pörssi on melko täynnä ja kaupunki alkaa taas vilkastua, vaikka kadut ovatkin hyvin tyhjiä ja enimmät puodit kiinni.
*
Marraskuun 4. pnä 1665:
Päiväaterian jälkeen virastoon ja viivyin siellä myöhään ja olin ylen huolissani sen takia, että 100 merimiestä seisoskeli alhaalla viraston edessä kaiken päivää kiroten ja manaten meitä ja särkien ikkunalaseja ja vannoen, että repisivät talon ensi tiistaina hajalle.

Marraskuun 13. pnä:
Nousin ja virastooni, missä uurastin ahkerasti koko aamun, ja keksipäivällä sopimuksemme mukaan päiväaterialle kapteeni Cocken luo, jotta saisimme tilimme selviksi Sitten hän ja minä Glanvillen taloon ja seillä hän ja minä istuskelimme ja pilailimme Mrs Peningtonin kanssa, jonka löysimme istumasta takan edessä puolipukeissaan, paidassa ja alushameessa, ja siellä joimme ja naureskelimme ja hän salli auliisti ja ylen kevytmielisesti minun työntää käteni hänen poveensa ja pitää sitä siellä pitkän aikaa. Mikä oli mielestäni hyvin outoa ja pidin itseäni miehenä, jonka nainen on pahasti pettänyt, koska en olisi osannut aiempien puheittemme perusteella odottaa hänen suvaitsevan moista; niin säädylliseltä hän oli vaikuttanut ja ties miltä.
*
Marraskuun 15. pnä:
Puolelta päivin King`s Headin kapakkaan, missä koko Trinity House tänään aterioi. Ja kukapa muu olisi tullut sinne aterian jälkeen kuin lady Batten ja hänen muassaan lähes tusinan naisen parvi odottaen, niin kuin myöhemmin sain kuulla, että heidän tähtensä kovasti kohuttaisiin, mutta kukaan ei ollut tietääkseen heistä; mutta paras pila oli lopultakin se, että he halusivat loukkaantuneina lähteä tiehensä, kun näkivät, ettei heistä piitattu, siitäkin huolimatta, että sää oli mitä surkein; ja kävellessään upouusissa valkoisissa kengissään pitkin liejuista kujaa lady Batten pudotti toisen niistä liejuun, mihin se juuttui, niin että hänen oli mentävä kotiin ilman toista päällyskenkäänsä, mikä suututti häntä suunnattomasti, ja minä talutin häntä ja erosin sitten hänestä ärsytettyäni häntä pilanpäiten hiukan lisää. Rutto, Jumalan kiitos! on vähentynyt 400:aan; joten tämän viikon kokonaisluku nousee vain hiukan yli 1.300:n, mistä Heralle ylistys olkoon!
*
Marraskuun 24. pnä:
Nousin ja tehtyäni hiukan töitä virastossa läksin Lontooseen siellä kävin matkani varrella Gracious Streetillä olevassa vanhassa tutussa osteripuodissani ja ostin kaksi nassakallista ostereita uhkealta kaupustelijattareltani, joka on yhä elossa kaiken rutonkin jälkeen. Sitten Pörssiin ja siellä touhusin monen kanssa ja minua ilahduttaa suuresti nähdä Pörssin olevan näin täynnä väkeä, ja toivoa on siitä, että rutto ensi viikollakin vähenee.
*
Marraskuun 30. pnä:
Erinomaista iloa on meille tällä viikolla tuottanut viikottainen kuolleisuusluku, koska se nyt on pienentynyt kaiken kaikkiaan 544:ksi ja vain 333 on kuollut ruttoon. Ja isäni kertoo kirjeessään sen heitä suuresti riemastuttaneen uutisen, että hän tällä viikolla näki Yorkin herttuan vaunujen matkaavan täpötäysinä takaisin Lontoota kohden.
*
Joulukuun 2. pnä 1665:
Nousin ja keskustelin vaimoni kanssa, joka on päättänyt muuttaa takaisin Lontooseen tänä päivänä, ja sitten läksin virastoon.
*
Joulukuun 6. pnä
Puuhaiin koko iltapäivän lauluni kimpussa, jonka olen säveltänyt Solimanin sanoihin Roxalanalle ja sitten kävelin vaimoni ja Mercelin kanssa Mrs Piercen luokse. Siellä oli koolla paras musiikinharrastajain seura, jonka kanssa olen koskaan koko elämäni aikana tavannut, ja toivon tosiaan, että voisin elää ja kuolla sen keskuudessa, sekä musiikin että Mrs Piercen kasvojen tähden ja myös vaimoni ja Mrs Knippin vuoksi joka niin ikään on sangen kaunis ja samalla mitä mainioin, veikein villikko ja laulaa loisteliaammin kuin kukaan kuulemani. Vietin koko illan miltei täydessä hurmion tilassa.
*
Tammikuun 22. pnä 1666:
Crownin kapakkaan Pörssin taakse ja siellä piti Gresham College ensimmäisen rutonjälkeisen kokouksensa. Tri Goddard puhui meidät kurkkua myöten täyteen puolustellessaan itseään ja lääkäritovereitaan, jotka olivat lähteneet pois kaupungista ruton aikana, sanoen, että useimmat heidän potilaansa olivat muuttaneet muualle ja että he niin ollen olivat jääneet joutilaiksi; ynnä hyvin paljon muuta jne. Mutta eniten minua kaikesta erinomaisesta keskustelusta miellytti Sir G. Entin luento hengityksestä; etteivät lääkärit ole tähän päivään mennessä päässeet eivätkä koskaan pääsekään sen paremmin selville kuin yksimielisyyteen siitä, kuinka luonto tuon toimituksen hoitaa ja mitä hyötyä siitä on. Täällä myöhään, kunnes tri Merret parka oli juovuksissa ja sitten kaikki kotiin ja minä sänkyyn.
*
*
Näin siis tyrehtyi tuon kertainen vuoden 1665 rutto Lontossa. Kiitos Mr. Pepys´ille hänen eloisasta tarinoinnistaan, jossa saimme havaita yleisesti ottaen pätevän kuvauksen epidemian synnystä, noususta ja vihdoin raukeamisesta.
Aikaa tähän ruttovuoteen kului huhtikuun lopun ensihavainnoista aina vuodenvaihteeseen, eli noin yhdeksän kuukautta.
*

veikkohuuska

historianharrastaja, tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu