Merkel kaatoi suosikkinsa AKK:n – tämä ei ollut kansleri-kaliberia

Mikä kaatoi puheenjohtaja AKK:n? – Pienen Thüringenin osavaltiossa viime viikolla räjähtänyt poliittinen pommiko? Ei, vaan Merkel itse. – Meidän tulee todeta:  Merkel teki vain sen mitä Merkelin täytyi tehdä

Saksan ongelma on todellinen ongelma. Välikausi ylipitkän Merkel-kauden jälkeen Ei-Merkel -kauteen on hankala ja mutkistuu pitkittyessään.
Kirjoitin ja edellisten valtiopäivävaalien alla, että Merkelin mahdollinen jatko, IV kanslerius, tuo myötäänsä ongelmia, joiden ratkaiseminen myöhemmin on vaikeampaa, kuin tuolloin.

Äänestäjät antoivat vastauksensa, – alenevan kannatuksen suurpuolueille – mutta uusi suuri koalitio ja sen kompromissi,  ”siitä yli missä aita on matalin” -ratkaisu johti nykyhetken kasvaviin ongelmiin. Keskeinen pulma itseasiassa tuolloin oli demarien arkailu ja heikkous, eivät uskaltaneet käydä tulta päin, vaan luottivat Merkeliin ja merkelismiin, – jossa tunnetusti oli heitä itseäänkin viehättäviä piirteitä. Siksi he katsoivat, että parempia että Merkel tekee sen ”mitä merkelin pitää tehdä”, kuin että me joudumme omalla johdollamme ja koalitiorakenteellamme yrittämään ratkaista niitä.  Merkelin virheitä ja syliin kaatuvia uusia ongelmia. –  Tietyllä tapaa politiikan ikuinen ongelma, dilemma, ratkaisu.
Mutta tuolloinen vetämättömyys on nyt heidän edessään, Merkelin neljännellä hallituksella, kun Saksalla on edessään todella ongelmallinen ongelma. En sano viheliäinen, koska viheliäinen ongelma on käsite, joka tulee suojella käsittämään vain niitä kaikkein suurimpia ja ratkaisemattomimpia ongelmia. Muuten syömme ison ongelman ja sekoitamme sen niihin lukemattomiin pienempiin, joita ihmiselon varrella emme pysty välttämään.

Kysymys, suuri kysymys kuuluu:

Saksa, haloo kuuleeko Saksa?  Miten aiot edetä tästä tulevaisuuteen? Mikä nyt eteen, Saksa?
*
Rikon toistakin blogistin kirjoitettua sääntöä vastaan. Vetoan menneisiin blogeihini. Kirjoitin tuolloin tämän nykyisen Merkel IV:n taival tulee olemaan vaikea. Merkelin pitkä ja ehkä komea liittokansleriura tulee päättymään häpeällisesti, heikkoon laskeutumiseen. Sanalla sanoen ”mahalaskuun”. Näin on jo käynyt.
Syitä on monia, ylipitkä kanslerius, neljä kautta, ei ole ainoa, mutta melkeimpä tärkein. Siinä on selvät kekkosiosaation oireet, kritiikin ulottumattomiin katoava ego. Ei niin, etteikö Merkeliä olisi haastettu ja kritiikillä kasteltu, niin kotimaassa kuin Euroopassa, mutta sillä ei ole ollut vaikutusta.
Angela on jo aikaa sitten irtautunut maan vetovoiman vaikutuspiiristä.

Hän joutuu maksamaan, Saksa joutuu, virheistään, – mutta vasta jälkivaatimuksella, mutta korkojen kera.

Eivätkä ne korot ole mitään Euro-elvytyskorkoja, vaan markkinakorkoja!
*
Puolueensa – ja sen baijerilaisen sisarpuolueen – piiristä tullutta kritiikkiä ei ole kuultu eikä noteerattu. Se on pahimmillaan vaiennettu, pyritty vaientamaan,-  tai määritelty hovirikkeeksi, jota ei tarvitse huomioida. Tässä on demokratia kaukana, hyvin kaukana. Alenevia, tai osin romahtaneita vaalituloksia ei ole puntaroitu, Mutin koskemattomuusseppele kaulassa on vain jatkettu, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Som om ingenting hänt – periaatteella. ”Jos kuin…”
Tämän aktiivisen kriitikkojen kaulat poikki, älkääpä siellä kupliko ja kohotko, lisäksi täytyy huomioida yli-pitkän kanslerisaation haitat; iso tammi varjostaa lähipiirin, näivettää, johtaa sivuraiteelle tai muualle. Tämä näkyi kaikkein selvimmin CDU:n puheenjohtaja-valintaprosessissa. Ei vain ollut ”varteenotettavia kandidaatteja”. Näin kato käy, sitä ei huomaa, ellei tunnista ongelmaa ja prosessia. Kekkonen, tuo ”kolmasti kuopattu”, on elävä esimerkki. Ei hänenkään haastajansa noussut ajoissa, eikä politiikan piiristä, vaan sen ulkokehältä, Koivisto, joka osasi taitavasti peittää poliittiset saappaansa ja niiden kurat olohuoneen matolla, punaisella matolla ja tajunnoissa. Mutta kekkos-kamppailunkin hoiti lopulta isoin voima, aika.

*

Tase ja välitili

Mitä on seurannut? Puoluekentän pirstoutuminen, polarisaatio. Siis Saksan, mutta myös koko Euroopoan. Murroksen voima on aliarvioitu, keskitytty toisiin murroksiin. Itseaiheutetut ongelmat on vaiettu, koskemattomuus-sinetöity. Väistämättömät ongelmat on ratkaistu ongelmallisesti. Keskitytty vääriin painopisteisiin. Aikaa ei ole luettu, sen merkkejä ei ole tunnistettu, tai jumituttu yksiin.

Merkelin kausi Euroopan ”päällikkönä” on tappioiden, haihattelun ja vetäytymisen surkea tarina.  Euroopan piti 2020 olla maailman johtotähti, nyt se on silmälasipäinen pikkupoika joka itkien rämpii isojen perässä, armopaloja anellen. Kukoistuksen ja mahdin sijasta Euroopasta tuli surkimus, tyyppi jolle nauretaan.

Merkelin tarkoitus oli istuttaa – noin vain – Euroopan seuraavaksi päälliköksi AKK, jonka kyvyistä ja painoarvosta eurooppalaisilla ei ollut mitään hajua eikä sanomista.  Heiltä – siis meiltä” ei kysytty mitään.  Todella demokraattista! huudahtaa demokratian ystävä.

*

Kenestä seuraava ”Euroopan päällikkö”?

Kaikille politiikan tarkkailijoille, jotka seurasivat Merkelein omin käsin poimiman puoluejohtaja-seuraajansa, AKK:n nousua korkeisiin valoihin, kävi selväksi parin ensimmäisen esiintymisen jälkeen: tässä ei ole Saksan seuraava liittokansleri 2021. Ei. Yksinkertaisesti vain ei. Syitä on monia, mutta syy numero yksi oli yksinkertainen: AKK itse, henkilö ja teot. Ei pätkääkää karismaa. Hän saattoi olla hyvä tai kelpo puolustusministeri Saksalle, mutta se siitä.
Nyt kilvan pohditaan, miten onnettomasti oikeistopuolueen/-puolueiden paitsioansa kävi turmioksi Merkelille ja hänen seuraaja-puheenjohtajalleen. Löi kynsille.

Kyllä näinkin, ja se kuvio ansaitsee oman mietintänsä. Se joka kuoppaa toiselle kaivaa, itse siihen kupsahtaa. Niinhän se Merkelille kävi. AKK:lle ei niinkään.
AKK osoittautui pettymykseksi heti kättelyssä, siis.

Eniten mietitytti Merkelin harkintakyky. (Yhtä paljon prosessin, valinnan ”demokraattisuus”. Missä se oli? Ainakin minä huusin sen perään keväällä 2017.)

Mutta noin se tapaa mennä, kun parhaat ja vahvimmat kyvyt on hoideltu ajoissa pois tulen läheltä, käteen jää peruskortit. Mutta silti, Merkelin päätyminen Krank-Karrebaueriin on selitettävissä vain mutkikkaan psykologisen harhan, voipaisuus- ja kelpoisuusharhan avulla. Ja demokratiavajeen! Erinomaisuuteen etääntynyt maisteri ei näe suosikkinsa todellista habitusta ja tekoja, vaan olettaa ja uskoo, – ja toimii oman toimintavarmuutensa varassa, harhaisesti suoraan sanoen. Jos porvaripuolue CDU:n piirissä olisi ”normaaliolojen” tapaan päästy valitsemaan puheenjohtaja ”avoimelta pöydältä”, poliittisen ja henkilökohtaisen, karriääritaistelun ja painin tuloksena, AKK ei koskaan olisi noussut puheenjohtajaksi, näin uskon. Tai jos erehdyn, katson asiaa väärästä kulmasta, tuntematta puoluetta, – mutta sen johtajat olen ”tuntenut” Adenauerista lähtien, eli alusta pitäen.

>Mutta silti. Missä on demokratia, kun Saksa ja – DCU ja Euroopan Unioni – valitsee itselleen uutta Euroopan  päällikköä? Missä? Ei missään. Sitä ei vain ole. Näin tämä on. Pakko todeta.
*
Takaisin Thüringeniin.

YLEn Suvi Turtiainen kirjoitti eilen Berliinistä:
”Piskuisessa Thüringenin osavaltiossa viime viikolla räjähtänyt poliittinen pommi jatkaa Saksan politiikan järisyttämistä. Maanantaina Berliinissä kaatui valtapuolueen puheenjohtaja.”
Eihän hän muuta voi kirjoittaa. Mutta hän tietää, toivon niin, että AKK:n ”kaatuminen” ei mennyt noin, vaan toisin: toisin päin. Thüringen oli vain tekosyy ohjata AKK puheenjohtajan nuijan varresta, ja palauttaa hänet ”kunniallisesti” puolustusministeriksi, Saksan kautta aikain heikoimpien sotavoimien ministeriksi.

– Koko Turtiaisen artikkeli kannattaa lukea täältä, siinä kun on esitetty tiiviissä muodossa perusasetelma: https://yle.fi/uutiset/3-11201655 (Kun miettii tiekarttaa ja kelloa, huomaa helposti, että aika alkoi loppua. Aika siirtää AKK sivuun, se oli tehtävä tässä helmikuulla, tai viimeistään maaliskuussa! vh)
En tietenkään tiedä, mitä Merkel ajatteli puuttuessaan, peukaloidessaan, mainitun osavaltion demokraattisiin prosesseihin niin lujin ottein, kuin teki. Ehkä hän luuli, että hänen sanansa painaa, vieläkin, kuten joskus ennen, kauan sitten. Luultavasti hänellä oli muutakin mielessä. Ainakin tämän siirron hoitaminen. Hän, Merkel, on poliittinen zombie, ei mikään rampa ankka, vaan poliittisesti kuollut. Sitä paitsi on olemassa käsite ja toimintatapa nimeltä demokratia.
Merkel on vanhemmiten alkanut toimia selkäytimensä alaosan voimalla, kasvuvuosiensa kokemuksista tutuilla metodeilla;

No, siis, meillähän on vaalit, tottakai, ja ihmiset äänestävät, miten vain, kaikkihan tietää miten ne saattavat äänestää, ”epätoivotulla tavalla”, vastoin omaa etuaan, ja odottamattomasti, mutta viisaston tehtävä tässä tilanteessa, nyt, on ratkaisevalla tavalla harkita ja toimenpiteillään oikaista pienet linjapoikkeamat…
Tähän tapaa, ei ehkä tietoisesti, mutta selkäytimensä alimmalla neljänneksellä kyllä. Eihän tätä ääneen saa sanoa, mutta näin toimii tämä järjestys.
Jonkun toisen tekemänä, mitä syvimmän ja suorastaan kuohuttavimman protestin paikka, mutta oikein tehtynä oikein ja sillä sipuli!
*
>Jossain vaiheessa Merkelille tuli selväksi, avautui, joko omaehtoisesti tai avustettuna, ettei AKK:sta ole kansleriksi, ei nykyisessä Saksassa eikä koskaankaan, joten Merkel lähipiireineen, jos hänellä sellainen enää on, ylivertaiset tahtovat , kuten sanottu , eristäytyä työryhmien ja vaihtuvien kasvojen näennäistodellisuuteen, jossa tulee riittävän paljon mielipiteitä ja näkemyksiä, ja ”viisausta”, sanan molemmissa merkityksissä, ettei – mistään puheesta ja ohjeista enää tarvitse välittää. Koska ottamalla varteen jotain yksittäisestä mielipiteestä kävelisi yli noin 37:n muun mielipiteen. Siispä. Siksi. Näin.
Viime kuukaudet, viimeistään viime helmikuusta lähtien Merkel on pysyvästi miettinyt, missä vaiheessa ja missä tilanteessa hän ohjaa puheenjohtajan pois. Nyt se hetki tuli. Hän oli kaukana etelässä, mutta viestintä pelaa 24/7 over Welt ja sama miten kaukana on mutta tahto lentää ja – toteutuu. Näin tämä nyt vain meni. Merkel teki mitä Merkelin piti tehdä.
”Aika siistisi. … Siis lopulta”
?
*
Seuraamme mielenkiinnolla seuraavaa siirtoa.
Jokerikysymys on pystyykö Merkel istumaan kiikkeröityneen tuolinsa päällä IV kautensa loppuun, vai loppuuko – aika?

Mutta siis ”sokerina” pohjalla: Kenestä tulee Euroopan uusi päällikkö? Mikä henkilö, mikä valinta, mikä kriteeristö, mikä habitus? Miten tähän sen iki-ihanan Demokratian kytket ja koplaat? – Täh?

veikkohuuska

historianharrastaja, tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu