Miksi Kiina nousi maailmanmahdiksi, eikä Intia?

Miksi Kiina nousi maailmanmahdiksi, eikä Intia?

Miten globaaliksi hegemoniksi tullaan? Mitkä lähtökohdat ja olosuhteet edeltävät mahtiin  nousua.

*

Muistan miten eräällä ryhmämatkalla 1980-luvulla pohdimme, mistä kansakunnasta tulee Yhdysvaltain jälkeen seuraava supervalta, maapallon Number One.

Minä ensimmäisenä sanoin: Se on Intia. Intia se on oleva. Muilla ei ole mahdollisuuksia.

Olimme tietysti alkeellisia, vailla syvempää tietoa, mutta sitäkin innokkaampia. Olimme juuri oppineet järjestelmien elinkaari-ajattelun. Nousu, uho ja tuho. Aivan kuin aristoteelisena draaman kaarena. Niinpä tiesimme jo ainakin sen, että Yhdysvallat ei ole maailman johtaja aikojen tappiin asti.

Siksi kysymys mikä maa seuraavaksi nousee ykköseksi oli aivan relevantti ja mielenkiintoinen. Olihan niitä ollut jo pitkä letka Mesopotamiasta kauko-itään ja Euroopan merivaltoihin asti. Teollisen vallankumouksen jälkeen Marxin kotimaa ja sen imperialismi, joka keski-eurooppalaisen imperialismin välivaiheen jälkeen vaihtui suvereeniksi kahden järjestelmän kamppailuksi: kylmän sodan otteluksi USA:n ja CCCP:n välillä.

*

Koko porukan selkeä suosikki oli Intia.

Intiassa tuntui olevan potentiaalia. Tiesimme firmoja, joiden puhelinkeskus toimi Intiasta käsin, siis Intiassa. Siellä oli ”rajattomasti lahjakasta väkeä”, joka sitä paitsi oli työteliästä. Siellä on, jonkinlaisena bastardiaadina jäänteenä ja kipeänä menneisyyksien haamukipuna, brittiläisen kolonialismin ja maailmanvallan ”demokratiajuuret”. Mutta eikö parhaiten opi siitä klausuulista, jonka mukaan älkää tehkö niin kuin minä sen tein, vaan niin kuin te itse haluatte ja pystytte?

Silloin en tuntenut, tai en ainakaan sisäistänyt, vielä näkemystä:

Aasiassa Intia on kolonialismin piirustuspöydällä luotu valtio, jossa on saatu aikaan demokratia, mutta jonka ongelmat eivät ole poistuneet. …Rajat ovat monella tapaa lähes mielivaltaisia. Aidon valtioon kiinnittyvän demokratian rakentaminen tulee olemaan todella vaikeaa”. [Paula Tiihonen: Demokratia on instituutioiden puutarhanhoitoa, 2018].

Intia oli sentään Intia. Kiplingin kuvaama ja mielikuvituksemme kupolikaareen heijastama. Ikuinen Intia.

*

Pari viikkoa sitten ilmestyneessä Ulkopolitiikka-lehdessä Matias Castrén kirjoitti:

”Intia pyrkii nousemaan keskeiseksi vallaksi omilla ehdoillaan. Samalla se kyseenalaistaa maailmanpolitiikan vallitsevaa järjestystä. Alueen liittolaisuuskuviot hakevat vielä paikkaansa.” (UP, 9.12.2021).  Intia etsii vaihtoehtoja kaksinapaisuudelle | Ulkopolitiikka

Lainaan vielä katkelman Castrénin tilannekuvauksesta, koska se on niin kuvaava:

”Tänä vuonna Yhdysvallat on vahvistanut Intian Kiinan-vastaisia rajajoukkoja toimittamalla maalle amerikkalaisia Chinook-helikoptereita. Intialla on kuitenkin muitakin strategisia kauppakumppaneita, jopa Yhdysvaltojen vastustajia.

Intia on tehnyt perinteisesti läheistä yhteistyötä Venäjän kanssa asejärjestelmien ja atomienergian aloilla. Intia odottaa parhaillaan Venäjältä S-400 ohjusjärjestelmän toimitusta.

Iranissa Intia avustaa Irania uuden konttisataman rakentamisessa Chabahariin, Keski-
Aasian logistiikkainfrastruktuurin kehittämiseksi. Iran on puolestaan Intian arkkivihollisen Pakistanin läheinen kumppani.

Intian useisiin suuntiin ulottautuvaa ulkopolitiikkaa määrittää maan omintakeinen käsitys maailmanpolitiikan luonteesta sekä indopasifisen alueen nousu geopoliittisen keskustelu keskiöön.”

*

Intian ja Kiinan tiet sitten 1980-luvun ovat olleet kovin erilaiset. Castrén tiivistää maiden kulkeman polun konkreettisen eron:

”Kiina on Intialle monin tavoin haastava kilpakumppani. Vuonna 1980 maiden bruttokansantuotteet olivat kutakuinkin yhtä suuria. Vuonna 2018 Kiinan BKT oli jo viisi kertaa suurempi kuin Intian, ostovoimakorjattuna noin 2,5-kertainen.”

Siis tasatilanteesta viisinkertainen BKT ja 2,5-kertainen ostovoimakorjattu tuotanto.

Mitä ihmettä tapahtui?

Miksei Intia saanut puutarhaansa kukoistamaan, ainakin nimellisen demokratiansa ja 1900-luvulle päivitetyn kyvykkyytensä avulla?

Miten maolaisuudesta nahkaansa luova Kiina, kaikessa julkeassa tyranniassaan ja kumouksissa elinvoimaansa menettäneenä on voinut lähteä kehityksen ”laukalle”?

*

”Kamppailu vaikutusvallasta Etelä-Aasiassa pitää huolen siitä, että Intian ja Kiinan välit pysyvät hankalina.

Intian ulkoministeri Subrahmanyam Jaishankar on sanonut, että ensimmäisenä ehtona suhteiden lähentämiselle olisi rajakiistojen ratkaiseminen. Edellisen kerran rajoista tehtiin sovintoa 1990-luvulla, jonka jälkeen maiden yhteistyö tiivistyi.

Singaporen yliopiston Etelä-Aasian tutkimuksen professori Raja Mohan suhtautuu yhteistyömahdollisuuteen lähes huvittuneena. Kiina ei ole aikoihin välittänyt Intian intresseistä, ja se on edennyt aggressiivisesti Etelä-Aasiassa.

»Kiinan viesti Intialle on ollut, ettei sitä kiinnosta. Olen isompi kuin sinä ja otan mitä minulle kuuluu.» ” [Castrén].

*

Kiina on oma kiinalainen juttunsa.

Se on kolonisoinut maailmaa, kolonisoimatta sitä. Se on rahoittanut maailmaa, ostamalla ja ottamalla hiljaisia askelia jokaisella kontinentilla – eikä vähiten Euroopassa, jossa vanhan mantereen heikkous ja unionistinen typeryys ovat suorastaan levittäneet punaista mattoa Kiinan tulla ja astua, ottaa ja etabloitua. Kiina on sisällä.

Kiinalla on ollut tavoite. Se on käyttänyt työkalujaan. Se on saavuttanut kasvun. Se on menestynyt.

Intialta on jotain puuttunut. Jotain ratkaisevaa.

*

”Intialla on kuitenkin merkitystä jo pelkästään kokonsa vuoksi. Maan odotetaan ohittavan Kiinan maailman runsasväkisimpänä maana jo kuluvan vuosikymmen aikana, ja Intian tavoitteena on ottaa Kiinan paikka maailman tuotantokeskuksena. Intia on systemaattisesti välttänyt avaamasta markkinoitaan laajemmalle kiinalaistuotteiden virralle, vaikka Kiina on yhä tuonnin kärkimaa. Intian strategia näkyy vetäytymisessä Aasian maiden RCEP-kauppasopimuksesta.” [Castrén].

Maailmantalouden ja voimapolitiikan sarana on narahtanut jo.

Kiina oli ensimmäinen ja otti ensimmäisen oikeudella asemat. Intia jäi lähtötelineisiinsä, osin pelkälle multapenkalle. Se ei ollut valmis, sillä oli potentiaalinsa, mahdollisuutensa, mutta se nukkui onnensa ohi.

Kiina otti paikan globaalina johtajana.

Vaikka kaikki syklit näyttävät maailmassa nopeutuneen, tämä sykli elää omaa elämäänsä.

Itse laskin jo 2016 syksyllä, että Kiina ohitti ostovoimaperiteetilla suhteutetun BKT:n voimalla jo silloin Yhdysvallat (lokakuu 2016). Kaikki eivät hyväksy laskelmaani. Moniaalla sanotaan, että se tapahtuisi 2020-luvun kuluessa. Sumu sakenee laskettaessa vertailukelpoista BKT-kilpailua. Onko sen vuoro 2040-luvulla vai 2050-luvulla?

Tosiasia on kuitenkin, että Intia on nousussa, sen noususta Kiinan ohi (väestö, tuotanto, kauppavirrat, sotilaallinen ja poliittinen mahti) ottaa aikaa ja paljon.

*

Demokratiasta ja sen puutarhanhoidosta lainaan vielä katkelman Paula Tiihoselta [2018], jonka tunnen  ja arvostan:

”Euroopan demokratian haurauden lähihistoriassa tunnustaen on tulevaisuudessakin arvioitava huolella sitä, miten Euroopassa – mukaan lukien Euroopan unioni – valta jakautuu ja miten sitä aiotaan jakaa. Kansainvälinen lehdistö huomasi Italian vaaleissa runsaalla 24 000 äänellä voittaneen EU-komission entisen puheenjohtajan Romano  Prodin linjauksen heti vaalivoiton jälkeen. Hän ehdotti Euroopan johtoon vahvojen maiden – Italia, Ranska, Saksa ja Espanja – ydintä. Valtaa käyttävien joukkoon ei Prodin EU-ytimessä mahdu isoista maista demokratiansa II maailmansodassa säilyttänyt Iso-Britannia eikä yhtään uutta jäsenmaata. Pienistä maista mukaan on kelpuutettu EU:n perustajista Belgia ja Luxemburg. Alankomaat Prodi rajasi pois ytimestä. Mikä näkymä Euroopan ja EU:n demokratialle.”

Kun tuota tapahtuu ”terveessä puussa”, mitä se onkaan kuolleessa? Sitä me näemme kaiken aikaa. Euroopan Unionin demokratiavajeet ovat konkreettiset, rakenteelliset ja institutionaaliset: kaikkien nähtävissä, mutta haluttomuus nähdä vallitsee.  Se, demokratiaskleroosi, on kiellettyä, joten sitä ei nähdä.

Hämärästi muistan tuon Prodin idean, esityksen, näyn.  Mutta onko Suomen Eu-keskustelu huomioinut sitä? Onko se muistanut ja peilannut. Vai onko se aktiivisesti unohdettu, painettu villaisella?

*

Kontrafaktuaalita historiaa harjoittaaksemme voimme sanoa:

Joissain toisissa olosuhteissa meillä voisi nyt olla Kiinan paikalla Intia.

Intia voisi olla se Yhdysvaltojen hegemoniaa haastava mahti, jonka lopullista nousua ykköseksi arvailisimme tässä. Mutta ehtaa vastausta siihen, miksi näin ei käynyt emme saa. Vastaus on liian monimutkainen ja laaja yhdessä blogissa ruodittavaksi.

Joudumme tyytymään pelkistyksiin. Lähtökuopat, se on yksi vastaus. Toinen on se, kun katson viimeisimpiä dokumentteja ja kirjoituksia Intian liasta, saasteista ja kyvyttömyydestä mobilisoida puhtaampaa Intiaa.

Onko sittenkin niin, että noustakseen maailman mahdiksi, tarvitaan diktatuuria, voimaa tuottaa tahtoa ja voimaa toteuttaa tahtoa? Demokratia on liian syheröinen, sekava ja tahdoton ollakseen riittävän kovan tuotteen valmistamo.

Muistan kauhulla maailmansotien välistä Eurooppaa. Silloin siellä nousi ajatuskanta ja kukoista ajatus, että kaksi asiaa on liikaa maailmassa. Pienet valtiot ja demokratia. Siis heikkoja ja haavoittuvia. Siksi niiden aika on ohi. Niillä ei ole kykyä selviytyä elämän taistelussa. Siksi elämä hoitaa ne pois.

Wilsonilaisen politiikan aika oli ohi, vahvojen oli aika fuusioida, imuttaa ja sulattaa pois turha ”rönsyt”.  Empiria puhuu. Unelmat kuihtuvat.

Näinkö mekin tänään päädymme ajattelemaan?

*

Kiinasta

Foreign Policy -lehdessä keväällä 2006 kuvattiin Kiinaa seuraavasti:

”Sukupolvi sitten hallitsevan eliitin jälkeläiset asettuivat hallitukseen tai armeijaan; tänään he ryhtyvät liiketoimiin. – – Myös yksityistäminen tarjosi sisäpiiriläisille mahdollisuuden rikastua kahmimalla valtion omaisuutta halvalla. Äskettäinen tutkimus osoitti, että 60 prosenttia yksityistetyistä valtion yrityksistä myytiin johtajilleen. Tämän seurauksena 30 prosenttia kaikista yksityisten omistajista on nyt puolueen jäseniä.” (Minxin Pei 2006.)

Kiinassa tapahtui se sama privatisaatio ja kuppaus, joka Venäjällä demokratisaation sekavuuden aikana.

Kasvu-uransa alkujenkoja kiertäneen kansakunnan kansallisvarallisuus jaettiin uusiksi, synteettisen puoluesateenvarjon katveessa.

*

+4
veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja,
tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu