Milloin työmies uskalsi sanoa suorat sanat jääkäriupseeri-papille?

Milloin työmies uskalsi sanoa suorat sanat jääkäriupseeri-papille?

*

Tämän kertoi minulle eräs paikallisesti tunnettu mies joskus viime vuosituhannen viimeisinä vuosina:

Isäntä ja koko pientilan väki olivat sunnuntaina panemassa heinää seipäälle. Avainsana tämän tarinan kannalta oli tuo ”sunnuntai”.

Ikaalisten seurakunnan kappalainen ajoi polkupyörällä kylätietä pitkin siitä ohitse. Miesten polkupyörä ja salkku sarvessa. Se huusi jotain, mutta kukaan ei kuullut eikä kuunnellut. Sitten se heivasi jalkansa putken yli ja laski pyörän maahan ja alkoi päättävästi kävellä heinäväkeä kohden, takinliepeet hulmahdellen.

Miksi te teette heinää herran sunnuntaina? pappi huusi.

Kukaan ei ollut kuulevinaan. Se tuli lähemmäs. Silloin isäntä, tuon kyseisen pientilan isäntä tuli sarkajonon päästä, jossa oli ollut luokoa tekemässä ja huusi tullessaan:

Nyt tuli lähtö!

Viikate kädessä heiluen hän riensi tulijaa vastaan, kiihdyttäen lähemmäs tultuaan yhä askeliaan, niin että juoksi lopulta.

Mitä asiaa? hän sentään kysyi.

Minä kysyin, että miksi te teette heinää herran sunnuntaina, kappalainen kysyi aika lujalla äänellä hänkin.

Silloin pientilallinen räjähti: Sinä pappi voit puhua mitä p-skaa tahansa tuolla kirkossa pöntöstäsi, koska se on sinun omasi. Ja ne jotka sinua tulevat sinne kuuntelemaan tekevät sen vapaa-ehtoisesti.  Mutta tämä peltolaikku on minun, ja minä en sinun p-skapuheitasi kuuntele yhtään. En vapaaehtoisesti mutten myöskään pakolla.  Ja nyt sinä lähdet meneen: koita kopelehtia poies niin kauan kun se sulta vielä käy.

Hän heristi viikatetta päänsä päällä. Hän käytti nimenomaan tuota verbia ”kopelehtia”, se jäi mieleeni, kun tämän pientilan isännän poika minulle tätä selitti. Hän oli ollut paikalla, tapahtui 1930-luvun puolivälissä. Koipelehtia oli oiva ilmaisu, sillä kappalainen oli paitsi pappi, myös jääkäriupseeri, ja sittemmin, vajaa 10 vuotta myöhemmin myös suomalaisen Waffen-SS -pataljoonan pappi. Meilläpäin ainakin sanottiin minun nuoruudessani, että hän oli maailman ainut Saksan armeijan pappi, maa oli silloin tehnyt sellaisia ratkaisuja.

Kalervo Kurkiala vetäytyi pellolta ja polkaisi polkupyöränsä liikkeelle taakseen vilkuilematta.

Perinteen ja kansatieteen kannalta olennaista tässä oli ainakin pientilallisen itsenäinen herruus pienellä peltolaikullaan.  Ja sitten tietenkin tuo tarkoituksellisen tiheään toistunut sinuttelu.

Haravapoikana toiminut hänen poikansa muisti tuon yli 60 vuotta myöhemmin. Pientilallinen oli hänen isänsä ja häneen isän menettely oli mennyt syvälle. Minullekin se on jäänyt muistiin n. 30 vuoden takaa pysyvästi.

*

Tämä hetki sunnuntaisella heinäpellolla tuli mieleeni Vihavaisen tämän päiväisen blogin tiimoilta. Prof. Vihavainen oli lukenut Santeri Alkion kirjan Aikamme kuvia I ja II (WSOY 1925).  Siinä kerrottu oli viime vuosisadan alkupuolen vuosilta, ja olipa ainakin yksi kirjoitus vuodelta 1890.  Kyse oli ajankohtaisista asioista, mikä sitten onkaan ajankohtainen: osa menee ohi mutta jotain pysyy, vaikka aika kuluu. Kyse oli myöskin kansan itsetietoisuudesta virkamiesten rinnalla, tämä laji, siis itsetietoisuus, oli kasvussa.  Ilmenee ettei pastori enää olekaan ”se auktoriteetti”, joka säätää ja johtaa, vaan on muitakin, soveltuvampiakin.

Palvelupakonomaisissa oloissa työmies, reipaskaan, ei päässyt elämässään etenemään, jos tyytyi päivätyöläisen tai rengin tms. rooliin ja asemaan.  Kuvaava oli Vihavaisen selostama tapaus:

”Kirkkoherralla on … sellainen ongelma, että erinomainen työmies, renki, joka on pannut pappilan maat tuottamaan, pyytää lupaa lähteä Amerikkaan.

Tuostakos pappilan tytär menee rengille saarnaamaan, mitä te nyt sellaista haudotte, kun isä maksaa teille vielä hyvää palkkaakin.

Kirkkoherra ymmärtää asian paremmin ja pyytää tytärtään laskemaan, paljonko tuo palkka on per päivä. Kun se on kaksisataa markkaa, tulee tulokseksi, että päiväpalkka on alle kahdeksan penniä.

Sen voi sitten suhteuttaa siihen, miten pappilan pikkupoika taas kerran pyytää isältään kymmenpennistä, että voisi mennä leipomoon ostamaan vehnäpullan.”

Linkki: Vihavainen: Eilisen nykyisyyttä (timo-vihavainen.blogspot.com)

*

Alkukertomuksen tauta oli se tavallinen. Perhe oli kärsinyt kapinassa ja kapinasta. Pappi oli kuuluisa jääkäriupseeri ja aktiivinen sk-mies, eikä salaillut näkökantojaan. Ikaalisten sk:n näkyvä hahmo. Talvisodassa hän toimi JR 15:n sotilaspastorina, Summassa ym., ja joukossa oli myös Ikaalisten miehiä. Miten siellä meni suhteet, en tiedä.

+2
veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja,
tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu