Mitä presidentti Putin puhui Davosin talouskonferenssissa ja mitä hän sillä tarkoitti?

Mitä presidentti Putin puhui Davosin talouskonferenssissa 2021,  ja mitä hän sillä tarkoitti?

*

Davos Agenda 2021 online forum, organised by the World Economic Forum (WEF) 25.1. – 29.1.2021 – Maailman talousfoorumi – Wikipedia

Davosin korkeanpaikan alppikonferenssi on vuosikymmenen ajan ollut jonkinasteisen mielenkiinnon kohteena. Milloin on seurattu mediassa, keitä suomalaisia on sinne kutsuttu, ja ketkä suomalaiset ovat olleet paikalla. Vähemmän on kerrottu, mitä he ovat puhuneet siellä ja vielä vähemmän keitä he ovat oikeasti tavanneet ja mitä siitä on seurannut.

Vuoden 2021 Davos näyttää jättäneen vähän muistijälkiä yleensä ja erikseen.

 

Helsingin Sanomat kuittasi parin palstan selostavalla kommentaarilla presidentti Putinin puheen.  Venäjän päämies osallistui Davosin tapaamiseen ensi kerran sitten vuoden 2009.  Tosin verkon kautta, kuten nykytilanteessa kaikki muutkin kutsun ja puhujapyynnön saaneet ja niitä noudattaneet.

 

Osoittaako HS:n mielenkiinnon tasoa se, että mediayhtiö kertoi Putinin todettua populismin nousevan, sanoi hänen muistuttaneen, että ”1920-luvun kehitys johti lopulta toiseen maailmansotaan”.  Todellisuudessa presidentti puhui 1930-luvun kansainvälisestä kehityksestä.  Näin ainakin Kremlin presidentinhallinnon sivustojen mukaan.

*

Olen muutamia kertoja aikaisemmin kritisoinut sitä, että meillä ei julkaista perusteellisia ja huolellisia käännöksiä eräiden maailman mahtajien puheista, joilla on merkitystä suomalaisen yleisön kannalta.  Tällaiset puheet tulisi aina saada ensi tilassa suomeksi yleisön ulottuville jollakin maksuttomalla sivustolla: olkoon se sitten vaikka UM:n sivusto tai jonkin/joidenkin mediayhtiöiden sivut.

Miksi näin?  Monestakin syystä on paikallaan, että tiedämme, mitä esimerkiksi Venäjän valtiollinen päällikkö lausuu merkittävässä yhteydessä.  Davos on tällainen.  Ei näitä puhujia ja paikkoja niin paljon ole, että siitä ylettömästi rasitusta koituisi, olisipahan vain hyvää palvelua yleisölle, mielen ylennykseksi tai alennukseksi, mutta tämän ajan ilmiöiden seurannan kannalta tarpeen.

*

Aikani ei riitä siihen, että kääntäisin koko V.V. Putinin puheen Davosin talousfoorumissa 2021.  Otan tähän joitakin katkelmia ja pointteja.  Englanniksi – ja tietysti venäjäksi – puheenvuoro on esitetty tuoreeltaan presidentin sivuilla.  Ajan ja voiman voittamiseksi käytän hyödykseni HS/Pekka Hakalan artikkelia torstailta 28.1.2021.

*

HS/Toimittaja Hakala kirjoittaa:

”Putin kuulosti puheessaan ajoittain tuliselta vasemmistopoliitikolta hyökätessään globalisaation aiheuttaman eriarvoisuuden kimppuun sanomalla, että kehitys ajaa ahdinkoon myös kehittyneiden maiden keskiluokan”.

Onhan tuokin yksi tapa ikään kuin besorgata (besorgen; hoitaa, hommata) vastenmielinen tai ”outo” puhe?

Kylmän sodan jälkeinen (Post Cold War era) muutos maailmalla ja maantasalla on nähty ja todettu: se on muuttanut maailmaa, eikä läheskään yksinomaan parempaan suuntaan, vaan murtanut vanhoja rakenteita pysyvällä peruuttamattomalla tavalla, vailla ”paluulippua”. Rakenteellisiin muutoksiin kuuluu olennaisena osana ”maailman vaurauden uusjako”, aivan uusin menetelmin ja säännöin – sekä sääntöpuuttein.

Mutta eihän minun pitänyt saarnata, vaan kääntää.  Siispä katsokaamme, mitä Putin käsikirjoituksensa mukaan itse asiassa sanoi.

Otan olennaisesta päästä:

(käännös ja vahvennukset vh:n)

”… Nykyinen [Davos Agenda 2021] foorumi on ensimmäinen 2000-luvun kolmannen vuosikymmenen alussa, ja luonnollisesti suurin osa sen aiheista on omistettu syvälliselle niille syvällisille muutoksille, joita tapahtuu maailmassa.

Itse asiassa on vaikeaa jättää huomiotta maailmantalouden, politiikan, sosiaalisen elämän ja tekniikan perusteelliset muutokset.

Klausin [Davosin konferenssin perustajan ja kokoonkutsuja Klaus Schwab] juuri mainitsema koronaviruspandemia, josta tuli vakava haaste ihmiskunnalle, vain kannusti ja kiihdytti rakenteellisia muutoksia, joille olosuhteet oli luotu jo kauan sitten.

Pandemia on pahentanut ongelmia ja epätasapainoa, jotka ovat syntyneet maailmassa aikaisemmin.  On kaikki syyt uskoa, että erot todennäköisesti kasvavat.  Nämä suuntaukset voivat näkyä käytännössä kaikilla alueilla.

Tarpeetonta sanoa, ettei historiassa ole suoria rinnakkaisuuksia.

Jotkut asiantuntijat – ja kunnioitan heidän mielipiteitään – kuitenkin vertailevat nykytilannetta 1930-lukuun. 

Voidaan hyväksyä tai olla eri mieltä, mutta monet parametrit osoittavat tiettyjä analogioita (yhdenmukaisuuksia), varsinkin kun huomioimme haasteiden kattavuus, systeeminen luonne ja mahdolliset uhat.

Voimme nähdä kriisin enteet aiemmista talouskehityksen malleista ja välineistä.

Sosiaalinen kerrostuminen (sosiaalinen eriosaisuus) kasvaa sekä globaalisti että yksittäisissä maissa.  Olemme puhuneet tästä myös aikaisemmin.  Mutta nykymuodossaan tämä puolestaan aiheuttaa tänään yleisten näkemysten jyrkän polarisaation, mikä puolestaan saa aikaan populismia, oikeisto- ja vasemmistoradikalismia ja muiden ääripäiden kasvua sekä sisäpoliittisten prosessien pahenemista, myös johtavissa maissa.

Kaikki tämä vaikuttaa väistämättä kansainvälisten suhteiden luonteeseen, eikä tee niistä vakaampia tai ennakoitavampia.

Kansainväliset instituutiot ovat heikentyneet, alueellisia konflikteja syntyy peräperään ja globaalin turvallisuuden järjestelmät heikkenevät.

Klaus (Schwab) mainitsi juonnossaan keskustelun, jonka kävin eilen (keskiviikkona) Yhdysvalain presidentin kanssa uuden START-sopimuksen jatkamisesta.  Tämä on epäilemättä askel oikeaan suuntaan.  Erot johtavat kuitenkin alaspäin suuntautuvaan kierteeseen.

Kuten tiedätte, kyvyttömyys ja haluttomuus löytää todellisia ratkaisuja 1900-luvun kaltaisiin ongelmiin johti toisen maailmansodan katastrofiin.

Toivon, että tällainen kiihkeä globaali konflikti olisi periaatteessa mahdoton.

Tähän kiinnitän toiveeni, koska sellainen olisi ihmiskunnan loppu.

Kuten olen sanonut, tilanne voi kääntyä odottamattomaan ja hallitsemattomaan suuntan – ellemme tee jotain sen estämiseksi.

On mahdollista, että kohtaamme valtavan romahduksen (break-down) globaalissa kehityksessä, tilanteen joka on täynnä kaikkien sotaa kaikkia vastaan ja yrityksiä käsitellä ristiriitoja nimeämällä sisäisiä ja ulkoisia vihollisia, ja tuhoamalla paitsi perinteisiä arvoja, kuten perhearvoja, joita pidämme Venäjällä rakkaina, myös perusvapauksia, kuten valitsemisen oikeus ja yksityisyys.

 

Haluan tuoda esiin meneillään olevan sosiaalisen kriisin ja arvoihin liittyvän kriisin kielteiset vaikutukset väestörakenteeseen, mitkä saattavat johtaa siihen, että ihmiskunta menettää kokonaiset sivistykselliset ja kulttuuriset maanosat [VVP viitannee tässä globaaliin ilmiöön, jossa väestö kasvaa ei-klassis-kristillisen kultturin valtioissa, vaan kehittymättömissä tai euraasialaisen kulttuurin maissa, käänt. huom.].

Meillä on yhteinen vastuu estää tämä skenaario, joka näyttäytyy julmana (hurjana, mielettömänä) dystopiana [We have a shared responsibility to prevent this scenario, which looks like a grim dystopia…], sen sijana, että varmistaisimme sen, että kehityksemme kulkee toisenlaisella – positiivisella, harmonisella ja luovalla – kehitysuralla.

Tässä yhteydessä haluaisin puhua yksityiskohtaisemmin tärkeimmistä haasteista, joita uskon kansainvälisen yhteisön kohtaavan.

ENSIMMÄINEN on sosioekonominen haaste/uhka:

Tilastojen perusteella toimme todeta, että huolimatta vuosien 2008 ja 2020 syvistä kriiseistä, viimeisiä 40 vuotta voidaan kutsua menestyksellisiksi tai jopa erittäin onnistuneiksi vuosiksi maailmantaloudelle.

Vuodesta 1980 lähtien maailmanlaajuinen BKT asukasta kohden on kaksinkertaistunut reaalisen ostovoimansa pariteetin suhteen (ostovoimatasoitettu, vh).

Tämä on ehdottomasti positiivinen indikaattori.

Globalisaatio ja kotimainen kasvu ovat johtaneet voimakkaaseen kasvuun kehitysmaissa ja nostaneet yli miljardin ihmisen pois köyhyydestä.  Joten jos otamme 5,50 dollarin tulotason henkilöä kohden päivässä (PPP:n mukaan; ostovoimatasoitettu), niin Maailmanpankin mukaan esimerkiksi Kiinassa pienituloisten ihmisten määrä laski vuoden 1990  1,1 miljardista 300 miljoonalla viime vuosiin tultaessa.  Tämä on ehdottomasti Kiinan menestyksen ansiota.

Venäjällä tämä luku laski 64 miljoonasta ihmisestä vuonna 1999 noin 5 miljoonaan ihmiseen nyt tänä päivänä.

Uskomme, että tämä on edistystä myös maassamme ja muutenkin tärkeimmällä alueella.  Silti tärkein kysymys, johon vastaus voi monessa suhteessa antaa vihjeen nykypäivän ongelmiin, on mikä oli tämän maailmanlaajuisen kasvun luonne ja kuka hyötyi siitä eniten.

Tietenkin, kuten aiemmin mainitsin, kehitysmaat hyötyivät paljon perinteisten ja jopa uusien tuotteiden kasvavasta kysynnästä.  Tämä integroituminen maailmantalouteen on kuitenkin johtanut enemmän kuin vain uusiin työpaikkoihin ja suurempiin vientituloihin.  Sillä on ollut myös sosiaaliset kustannuksensa, mukaan lukien merkittävä kuilu yksilöiden tuloissa.

Entä kehittyneet taloudet, joissa keskimääräiset tulot ovat vielä paljon suuremmat?

Vastaus saattaa kuulostaa ironiselta, mutta kerrostuminen (eriarvoistuminen sosiaalisen luokan tai aseman seurauksena, vh) on vielä syvempää.

Maailmanpankin mukaan Yhdysvalloissa vuonna 2000 eli alle 5,50 dollarilla päivässä 3,6 miljoonaa ihmistä, mutta vuonna 2016 tämä luku kasvoi 5,6 miljoonaan ihmiseen.

Samaan aikaan globalisaatio johti suurten monikansallisten, lähinnä Yhdysvaltojen ja Eurooppalaisten yritysten liikevaihdon merkittävään kasvuun.

Muuten, Euroopan kehittyneiden talouksien yksilökohtaiset tulot ovat noudattaneet samaa suuntausta kuin Yhdysvalloissa.

Mutta sitten jälleen kerran on kysyttävä: Kuka sai tulot yritysten voitoista?  Vastaus on selkeä:

Yksi prosentti väestöstä.

Ja mitä on tapahtunut muiden ihmisten elämässä?

Viimeisten 30 vuoden aikana useissa kehittyneissä maissa yli puolella kansalaisista reaalitulot ovat pysähtyneet ennalleen, mutta eivät ole kasvaneet. 

Samaan aikaan kuitenkin kustannukset, kuten koulutus ja terveydenhuoltopalveluiden hinnat ovat nousseet.  Tiesitkö kuinka paljon?  Kolminkertaisiksi.

Toisin sanoen, miljoonat ihmiset varakkaissa maissa ovat joutuneet lopettamaan toiveensa tulojensa kasvusta.

Sillä välin hiellä on edessään ongelma siitä, kuinka pitää itsensä ja vanhempansa terveinä ja miten tarjota lapsilleen kunnollinen koulutus.  Suurta tuollaista ihmismassaa ei toivota, mutta heidän määränsä kasvaa jatkuvasti.

Kansainvälisen työjärjestön (ILO) mukaan vuonna 2019 maailmassa 21 prosenttia eli 267 miljoonaa nuorta ei opiskellut tai työskennellyt missään.  Jopa niiden joukossa, joilla oli työpaikkoja (nämä ovat mielenkiintoisia lukuja), 30 prosentilla tulot olivat alle 3,20 dollaria päivässä ostovoimapariteetilla ilmaistuina.

Nämä epätasapainot globaalissa sosioekonomisessa kehityksessä ovat suoraa seurausta 1980-luvulla harjoitetusta politiikasta, joka oli usein vulgaaria tai dogmaattista.

Tämä politiikka perustui niin sanottuun ”Washingtonin konsensukseen” (Washington Consensus – WC) ja sen kirjoittamattomiin sääntöihin, kun etusijalle asetettiin yksityiseen velkaan perustuva talouskasvu, sääntelyn olosuhteissa, sekä varakkaiden ja firmojen alhaiset verot.

Kuten olen jo maininnut, koronaviruspandemia on van pahentanut näitä ongelmia.

Viime vuonna maailmantalous jatkoi suurinta laskuaan sitten toisen maailmansodan jälkeen.

Heinäkuuhun 2020 mennessä työmarkkinat olivat menettäneet lähes 500 miljoonaa työpaikkaa.

Kyllä, puolet niistä palautettiin vuoden 2020 loppuun mennessä, mutta silti menetettiin melkein 250 miljoonaa työpaikkaa.  [Ks. Washingtonin konsensus | maailmantalous.net sekä Totuus on aikansa lapsi – Taloussanomat – Ilta-Sanomat (is.fi) etc.]

Tämä on iso ja hyvin hälyttävä luku.

Pelkästään viime vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana menetetyt tulot olivat 3.500 miljardia USD.  Tämä luku nousee ja sosiaalinen jännite on siten kasvussa.  Kriisin jälkeinen elpyminen ei ole kuitenkaan lainkaan yksinkertaista.

Jos noin 20 tai 30 vuotta sitten olisimme ratkaisseet silloisen taloudellisen ongelmatilanteemme stimuloimalla makrotaloutta (muuten, sitä tehdään edelleen) [historia olisi toinen, vh].

Nykyään tällaiset mekanismit ovat saavuttaneet rajansa, eivätkä ole enää tehokkaita.

Tämä resurssi on vanhentunut hyödyllisyydestään.

Tämä ei ole perusteeton henkilökohtainen johtopäätös.

IMF:n mukaan valtion ja yksityisten velkojen yhteenlaskettu taso on lähestynyt 200 prosenttia maailman BKT:stä ja ylittänyt joissakin maissa jopa 300 prosenttia kansallisen BKT:n.

Samaan aikaan korkokannat kehittyneissä markkinatalouksissa pidetään melkein nollassa ja ovat historiallisen alhaalla kehittyvissä talouksissa.

Yhdessä nämä tekevät talouden elvyttämisestä perinteisillä menetelmillä yksityisen velan lisäämisen avulla käytännössä mahdottomaksi.

Niin kutsuttu kvantitatiivinen elvyttäminen (QE) lisää vain rahoitusvarojen arvokuplaa ja syventää sosiaalista kuilua.

Todellisen ja virtuaalisen (reaalitalous vs finanssitalous) välinen kuilu kasvaa (muuten reaalitalouden edustajat monista maista ovat kertoneet minulle siitä useaan otteeseen, ja uskon, että tähän kokoukseen osallistuvat liike-elämän edustajat ovat samaa mieltä kanssani) ja se on täynnä vakavia ja ennalta arvaamattomia riskejä.

Toiveet vanhan kasvumallin uudelleenkäynnistämisestä liittyvät nopeaan teknologiseen kehitykseen.

Viimeisen 20 vuoden aikana olemme todellakin luoneet perustan niin kutsutulle ”neljännelle teolliselle vallankumoukselle”, joka perustuu tekoälyn, automatiikan ja robotiikan laajaan käyttöön.

 

Koronaviruspandemia on nopeuttanut huomattavasti tällaisia hankkeita ja niiden toteuttamista.

Tämä prosessi johtaa kuitenkin uusiin rakenteellisiin muutoksiin, ajattelen erityisesti työmarkkinoita.

Tämä tarkoittaa, että hyvin monet ihmiset voivat menettää työpaikkansa, ellei valtio ryhdy tehokkaisiin toimiin tämän estämiseksi.

Suurin osa näistä ihmisistä on ns. Keskiluokkaa, mikä on minkä tahansa modernin yhteiskunnan perusta.  Tässä yhteydessä haluaisin mainita tulevan vuosikymmenen (alkaneen 2020-luvun, vh) toisen perustavanlaatuisen haasteen: sosiaalipoliittisen.”

 

Näin siis Davosin puheenvuorossaan viime torstaina 28.1.2021 Venäjän presidentti Putin.

*

Putinin puheen ensimmäinen osio, makrotaloudellinen analyysi, jota edellä melko pitkään seurasimme, jatkui ”toisen haasteen” merkeissä ja se käsitteli sosiaalipolitiikkaa.

Koska puhe kokonaisuudessaan oli varsin laaja, noin 17 liuskaa pitkä, ei ole tarkoituksenmukaista käydä sitä läpi kokonaisuudessaan.

Valitsen joitakin iskukohtia:

”Taloudellisten ongelmien ja epätasa-arvon lisääntyminen hajottaa yhteiskuntaa, mikä aiheuttaa sosiaalista, rodullista ja etnistä suvaitsemattomuutta.  Nämä jännitteet puhkeavat ohjeellisesti jopa maissa, joissa on näennäisesti kansalaisjärjestöjä ja demokraattisia instituutioita, jotka on suunniteltu lievittämään ja pysäyttämään tällaisia ilmiöitä ja liioitteluja.

Systeemiset sosioekonomiset ongelmat herättävät tyytymättömyyttä, jotka purkautuessaan edellyttävät erityistä huomiota ja todellisia ratkaisuja.

Vaarallinen harha siitä, että heidät voidaan jättää huomiotta tai työntää nurkkaan, on täynnä vakavia seurauksia.

Tässä tapauksessa yhteiskunta jakautuu edelleen poliittisesti ja sosiaalisesti.

Näin tapahtuu varmasti, koska ihmiset eivät ole tyytymättömiä joihinkin abstrakteihin kysymyksiin, vaan todellisin ongelmiin, jotka huolestuttavat kaikkia riippumatta ihmisten poliittisista näkemyksistä.

Samaan aikaan todelliset ongelmat herättävät tyytymättömyyttä.

Haluan korostaa vielä yhtä tärkeää seikkaa.

Nykyaikaiset teknologiajätit, erityisesti digitaaliset yritykset, ovat alkaneet olla yhä tärkeämmässä asemassa yhteiskunnan elämässä.

Tästä puhutaan nyt paljon, erityisesti Yhdysvaltojen vaalikampanjan aikana nähdyistä tapahtumista.

Ne eivät ole vain joitain taloudellisia jättiläisiä.

Joillakin alueilla ne [teknologiajätit] tosiasiassa kilpailevat valtioiden kanssa.

Heidän yleisönsä koostuu miljardeista käyttäjistä, jotka kulkevat huomattavan osan elämästään näissä ekosysteemeissä.

Näiden yritysten mielestä niiden monopoli on optimaalinen teknologisten ja liiketoimintaprosessien järjestämiseksi.

Ehkä niin, mutta yhteiskunta ihmettelee, vastaako tällainen monopolia yleisiä etuja. Missä on raja onnistuneen globaalin liiketoiminnan, kysyttyjen palveluiden ja suurten tietojen yhdistämisen välillä sekä yritysten pyrkimys hallita yhteiskuntaa oman harkintansa mukaan tiukalla tavalla, korvata lailliset demokraattiset instituutiot ja käytännössä anastaa tai rajoittaa ihmisten luonnollista oikeutta päättää itse kuinka elää, mitä valita ja mikä asema ilmaista vapaasti?

Olemme juuri nähneet kaikki näitä ilmiöitä Yhdysvalloissa, ja kaikki ymmärtävät, mistä nyt puhun.

Olen varma, että ylivoimainen enemmistö ihmisistä jakaa tämän kannan, mukaan lukien nykyisen tapahtuman osallistujat.”

*

Vielä pieni sitaatti:

”Erilaisilla kansainvälisillä foorumeilla kehotetaan säännöllisesti osallistavaa kasvua ja ihmisarvoisen elintason luomista kaikille.

Näin sen pitäisi olla, ja tämä on aivan oikea näkemys yhteisistä ponnistuksistamme.

On selvää, että maailma ei voi jatkaa sellaisen talouden luomista, joka hyödyttää vain miljoonaa ihmistä tai edes ”kultaista miljardia” (the Golden Billion). [Golden billion – Wikipedia]

Tämä on tuhoisa resepti (periaate).

Tämä malli on oletusarvoisesti epätasapainossa.

Viimeaikainen kehitys, mukaan lukien muuttoliikekriisit, on vahvistanut tämän seikan.

Meidän on nyt siirryttävä tosiseikkojen toteamisesta toimintaan, investoimalla ponnistelumme ja resurssimme sosiaalisen eriarvoisuuden vähentämiseen yksittäisissä maissa ja tasapainottamaan eri maailman maiden ja alueiden taloudellisen kehityksen ehdot.

Tämä lopettaisi muuttoliikekriisit.

Tämän kestävän ja harmonisen kehityksen varmistamiseen tähtäävän politiikan ydin ja painopiste ovat selvät.

Ne merkitsevät uusien mahdollisuuksien luomista kaikille, olosuhteita, joissa kaikki voivat kehittyä ja hyödyntää potentiaaliaan syntyperästä ja asuinpaikasta riippumatta.

Haluan tuoda esiin neljä keskeistä painopistealuetta (em. ohjelmasta).

Tämä saattaa olla vanha uutinen, mutta koska Klaus on antanut minun esiintyä, (esitän ne tässä).

  1. Jokaisen perustava oikeus toimeentuloon ja hyvinvointiin
  2. Jokaisen oikeus varmuuteen työpaikasta ja ihmisarvoisesta toimeentulosta.
  3. Oikeus hyvään sairaanhoitoon ja terveyspalveluihin.
  4. Perheen tuloista riippumatta lasten oikeus koultukseen ja potentiaalinsa hyödyntämiseen.

 

(Tämä Putinin teesistö herättää mietteitä).

*

Vielä hän totesi seuraavaa:

 

”On selvää, että aikakausi, joka liittyy yritykseen rakentaa keskitetty ja yksinapainen maailmanjärjestys, on päättynyt.

Ollakseni rehellinen, tämä aikakausi ei edes alkanut.

Pelkästään tähän suuntaan yritettiin, mutta myös tämä on nyt historiaa.

Tämän monopolin ydin oli vastoin sivilisaation kulttuurista ja historiallista monimuotoisuutta.

Todellisuus on sellainen, että todella erilaiset kehityskeskukset omalla mallillaan, poliittisilla järjestelmillään ja julkisilla instituutioillaan ovat muodostuneet maailmassa.

Nykyään on erittäin tärkeää luoda mekanismeja näiden omaksumien etujen yhdenmukaistamiseksi, jota estetään kehitysnapojen monimuotoisuus ja luonnollinen kilpailu, aiheuttamasta anarkiaa ja sarjaa pitkittyneitä konflikteja.

Tämän saavuttamiseksi meidän on osittain lujitettava (olemassa olevia) ja kehitettävä uusia yleismaailmalllisia instituutioita, joilla on erityinen vastuu vakauden ja turvallisuuden varmistamisesta maailmassa sekä käytännesääntöjen laatimisesta ja määrittelemisestä sekä maailmantaloudessa että kaupassa. [Putin viitannee tässä uuteen maailmanjärjestykseen, joka ei ole enää Amerikka-keskinen, vaan selkeästi Kiina-keskinen UMJ, jossa Venäjällä on oma, aktivinen, Kiinaa peesaava roolinsa= vh]

 

Tälläkin blogisivustolla toistuvasti käsitelty Putinin aktiivisuus kansainvälisten väljämuotoisten, osapuoli-intresseihin pohjautuvien, joskus jopa hieman koomiselta vaikuttavien foorumien järjestelyihin näkyy myös tässä puheessa.  Hän totesi mm.:

”Ystävät, Naiset ja herrat.  Tämä avaa laajat mahdollisuudet yhteistyöhön.  Monipuoliset lähestymistavat toimivat.

Käytännössä tiedämme, että ne toimivat.

Kuten ehkä tiedätte, Venäjä, Iran ja Turkki tekevät paljon työtä esimerkiksi Astana-muodon puitteissa Syyrian tilanteen vakauttamiseksi ja auttavat nyt luomaan poliittisen vuoropuhelun maassa, tietysti muiden maiden rinnalla.

Teemme tämän yhdessä.

Ja mikä tärkeintä, ei ilman menestystä.

Esimerkiksi Venäjä on toteuttanut energisiä välitystoimia pysäyttääkseen aseellisen konfliktin Vuoristo-Karabahissa, johon osallistuvat kanssamme  lähellä olevia valtioita – Azerbaidzan ja Armenia.  Pyrimme seuraamaan Etyjin Minsk-ryhmän tärkeimpiä sopimuksia, erityisesti sen puheenjohtajien – Venäjän, Yhdysvaltojen ja Ranskan – välillä.

Tämä on myös erittäin hyvä esimerkki yhteistyöstä.  Kuten ehkä tiedätte, Vneäjä, Azerbaidzan ja Armenia allekirjoittivat kolmenkeskisen julkilausuman marraskuussa.  Tärkeää on, että yleisesti ottaen sitä pannaan tasaisesti täytäntöön.  Verenvuoto lopetettiin.  Tämä on tärkeintä.  Onnistuimme lopettamaan verenvuodatuksen, samaan aikaan täydellisen tulitauon ja aloittamaan vakauttamisprosessin.  … jne”

*

Tätä lukiessa monenlaiset ajatukset saavat sijansa.

[Paisi että Putin jälleen tähdentää Kylmän sodan päättymisen jälkeisen aikakauden (lue: Neuvostoliiton romahtamisen – tuon 20. vuosisadan ”suurimman geostrategisen katastrofin – jälkeisen ajan suurstrategisten virheiden kohtalokasta roolia nykymaailmassa, hän palasi useissa yhteyksissä lähemmin selittämäänsä näkemykseen Amerikka-keskeisen maailmanjärjestyksen ongelmista ja niistä kulttuuris-moraalisista syistä, joiden perusteella Venäjä peruuttamattomasti vastustaa tuon suuntaisia teoreettisia ja käytännöllisiä hankkeita, [NL:n heikkoutta hyödyntäneen Lännen historiattomuus ja moraalinen rappio] ja tarjoaa mielestään vakaammalla perustalla, tuhatvuotisella kulttuurillisella kehityskannalla olevaa omaa esitystään, jonka käytännön piirteitä on vaikea hahmottaa. Arvattavasti ne eivät ole ihan sitä, miltä näyttää, vh]

Hänen puheitaan kuunnelleille ja lukeneille tässä on paljon perin tuttuja elementtejä, mutta uusi vanhasta poikkeava sävykin löytyy.

Muuten hänen Post ColdWar –analyysissään on paljon todennettavaa tilastotietoa ja pätevää analyysiä.  Siltä osin varsin pitkälle yhdyn tilannekuvaukseen, ja sen toteamiseen, että jokin kuolokohta on saavutettu QE:n suhteen, jo kauan sitten, ja junat ovat kulkeneet globaalin finanssin alalla jo alun alkaen harhaan.

Sen seikan toteamiseen ei tarvita naapurimaan päämiestä, sen näkee jo sokea kreettakin, lukuun ottamatta suomalaisia poliitikkoja ja erityisesti aivovauriolta vaikuttavaa ns. maanosapalvelijaa.

Onko tämä jonkinlainen Putinin testamentti? Onko tämä olennainen ja historiallinen puhe?  Mitä hän tarkoittaa puhuessaan näin, juuri nyt, tässä tilanteessa, jossa OMOn joukot pamputtavat oman kotimaan decent citizens?

*

veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja, tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu