Miten presidentti Putin poistuu näyttämöltä?

Miten presidentti Putin poistuu näyttämöltä?

*

Jo pitkään, monenlukuisten vuosien ajan, on ollut tiedossa, että Venäjän federaation presidentti Vladimir V. Putin ei hevin hellitä valtikastaan, ja hänellä on siihen hyvä syy. Jos kohta hän on nähnyt eräiden valtaansa tarrautuneiden kollegoidensa kohtalon, kuten esim. Ceaucescu, Saddam ja Gaddafi, vain kolme näkyvintä mainitakseni. Heillehän ei eroaminen tullut kysymykseen, heitä olisi lopun ikää vainottu ja jahdattu erinäisin perustein kuolemaan saakka ja sen jälkeenkin.

Mutta Putin ei luonnollisestikaan aio kuolla, joten hän aikoo pysyä, täysin samoin perustein, vallassa niin kauan kuin se on mahdollista. Häntäkin etsittäisiin ja jahdattaisiin kaikin nykyajan suomin mahdollisuuksin loppuun asti:

sellaista seuraajaa ei ole eikä tule Venäjän valtiojohtoon, joka pystyisi – ja ehkä ei haluaisikaan – tarjoamaan hänelle Jeltsin 2.o -sopimusta: eli täyttä syyte- ja vastuuvapaussuojaa.  Sitä paitsi eihän hänellä edes ole sormijuotto-nostettua nuorehkoa ja taipuisaa, mutta tylyä ja tunteetonta seuraajakandidaattia, kuten hänen maineenmenetyksestä kärsivällä edeltäjällään oli povitaskussaan – KGB-eversti Putin.

*

Venäjä ilman Putinia?

Kansainvälisissä spekulaatioissa on listattu keinoja ja tapausselostuksia, joiden mukaan Putin-kausi Venäjän historiassa voisi päättyä.  Miten historia tulee hoitamaan suurvalta Venäjän seuraavaan tilaan: Post Putin Era?

Yleispätevä pääsääntö: diktaattorit irtoavat vallasta vain jalat edellä.

Tämän aspiraation eli loppuhenkosen, – tai tyhjennysimaisun taikka jäännöslopukkeen, voisi tuottaa nämä tekoset:

Kuolee pois: joko tauti tappaa tai onnettomuus tai operaation kompleksi, tai sitten kaikkein draamallisimmat vaihtoehdot: murha – tai itsemurha.  Yleensä spekulantit jättävät viimemainitun vaihtoehdon pois, joko eivät lainkaan huomaa sitä tai päättelevät ettei kohde tee. Ei olisi ensimmäinen, eikä viimeinen.

Kansankapina: kansa tai osa sitä ryntää kaduille ja toreille ja pyrkii massallaan valtaamaan Kremlin ja muut valtiolliset keskukset. Yleensä arvioitsijat ovat päätelleet, että putinilainen katukuri ja pelote pidättelee loppuun saakka venäläisiä tekemästä tällaista ratkaisua. Puuttuu koheesio, yhteinen johto ja riittävän selkeä vaihtoehto: mitä ja kenen hyväksi tällaista nousua ajateltaisiin? Paitsi jos toteutuu periputinilainen rotta-kuva, epätoivon tuolla puolen olevat, nurkkaan ahdistetut, – he joilla ei enää ole mitään menetettävää, vain epätoivo ja nälkä?

Palatsivallankumous (-kaappaus): Elinikäisen tsaarin, Putinin inner circle (sisin lähipiiri) päättää, että nyt aika on kypsä ja nollaa Putinin vallan ja ottaa sen itselleen. Lukuisat arvioijat ja kannunvalajat ovat kiinnittäneet toivonsa tähän, mutta päivämäärä 24.2.2022 ja kaikki se fataali tyrintä, joka on sen jälkeen nähty, ei ole riittänyt panemaan eliittien eliittiä eli mafiamaisesti capo di capoja liikkeelle.

Kun ylimmän vallan rikoskumppanuus on jo kestänyt tätä lajia 159 päivää, niin ”kaiken se kestää”, on päätelty. Ajatus on nurinkurinen: se, että rosvojen ja roikaleiden hallinto on pysynyt ruodussa johonkin hetkeen saakka ei todista mitään. Se todistaa enintään sen, että kapean pyramiidin huippujen (oligarkien, shilovikien, takapirujen) huipun koheesio ja horisontti on kestänyt tätä menoa tasan ne 159 päivää, – mutta ei todista yhtään mitään kestokyvyn kestokyvystä itsessään.

Tosiasia kuitenkin on, että Putinin Amok on yhdenmiehen show, ja mennyt ei todista mitään tulevan tiliin. Putinin hovi ei ole monoliitti eikä koostu homogeenisista henkilöistä – nuoruuden kumppanuus ja Leningradin yliopiston tutkinto eivät ole lujite saati liima, joka pitää silloin, kun The Last Shake – viimeinen hemputus – alkaa: seinät murtuvat ja alkavat lomota, ei silloin ajatella Leningradia eikä tulevaisuutta, mielessä on vain tämä hetki. Miten säilyä.

*

Mikä työntää – mikä pidättelee?

Kaikki tietävät ja näkevät saman: tämä tie vie suoraan helvettiin, jotain on pakko tehdä, oikaisuliike.

Miksi Venäjän valtaeliitti ei tee kumousta? Ei se ole niin helppo homma. Voima ja aika: ketkä ja miten?

Tarvitaan riittävä voima taakse. Tarkoittaa vahvoja kylliksi, määrältään ja asemaltaan.

Pulma on se, että kaikki huiput ovat Tsaarin inflatoimia, tasimia ja nollaamia. Jokainen on nolattu rivin edessä, kukin ajallaan ja herkkänä hetkenä. Kenenkään nimellisarvo ei ole korkea eliitin kesken: aivan kuten Paasikivi sanoi, että presidentti on huono järjestelmä, siinä yhden on noustava toisensa tuntevan porukan ylimmäksi, ja kaikkihan me olemme ryypänneet kaikkien kanssa vuosien varrella. Tarkoittaa: tunnemme heidät, heikkouksineen ja haavoittuvaisuuksineen. Miten nousta toisten harteille ilman että pettävät ja pudottavat?

Mitä isompaa kollegiota kaavaillaan, sen mahdottomampaa peli. Kolme on maksimi, ja siinäkin kaksi voi aina sopia ja pudottaa! Siksi vaikea malli.

*

Mutta joskus jonain päivänä kuitenkin…

Jossain on raja. Jossain vaiheessa punainen linja ylittyy. Mutta milloin? Milloin alakuolokohta ylittyy? Ja alkaa itsepurkautuminen, muurien särkyessä. Kuka aavistaa oikein? Ei liian varhain, mutta ei pätkääkään liian myöhään, silloin on jo myöhässä – ja kaupunkia ryöstetään jo täyttä päätä?

Pitää nähdä ja uskaltaa riittävän aikaisin, vähää ennen ratkaisevaa pistettä. Kaiken pitää olla valmista, voima, konstellaatio, tahto, rohkeus, plaani ja päämäärä. Mutta pitää myös olla johtaja, se joka vallan ottaa! Edellyttää sitoutumista, liittoa ja salausta. Jotta olisi riittävä voima ja massa takana, pitää olla salaisia kuvioita, mutta jokainen voi pelata omaa peliään ja kavaltaa: vallankaappauksen kieli pitää luoda, sertifioida salaliiton maljan ja miekan miehille.

Putin on kaukaa laatinut oman vastavallinsa tälle, pistänyt äijät toisiaan vastaan, epäilemään, pelkäämään, vaikenemaan.  Pojat on punnittu ja todettu. ’Mene, mene, tekel u-farsin.’  Vaa´alla punnittu ja kevyeksi havaittu.  Pretoriaanikaartin vahvuus on sanottu olevan 400.000 miestä.

Mitä ilmentää se, että kaksi potentiaalista pomoa, Medvedev ja Lavrov ovat tässä vaiheessa heittäneet omat kaapunsa nurkkaan ja alkaneet kaiutinmiehiksi, syytämään tylyä propagandaa.  Monet uskovat heidän vain paineessa alistuneen.

Ei. Heitä tarkkaillaan, ja epäillään: Tsaari itse pelkää ja on pannut vihikoira asialle: herrojen on tulinen tarve todistaa uskollisuutta, esittää uskollisista uskollisinta, uskonsoturia, vanhojen konnien. Ei tätä muuten voi lukea.

Venäläinen tapa pelata presidenttipeliä.  Olla uskollinen köydelle loppuun saakka, hirsipuun juurelle: mutta kenen hirsipuun?

*

Milloin tsaarin miinustili täyttyy?

Merkittävin nöyryytys, jonka tsaari antoi eliitin näkyväistölle oli ison salin näytös sodan alkaessa. Putin oli yksin pilarien luona, opetuslapset irtotuoleissa salin toisella laidalla. Tiedustelupäällikön nöyryytys kaikentallentavien kameroiden ja satraappien edessä. Tämä rasittaa tilejä.  Päällikkö sitoutti ylimmän esikunnan mies mieheltä tähän sotaan ja riskiin, mutta siinä ei johtoryhmä tukenut tsaaria, vaan tsaari veti silmukkaa itsekunkin läsnäolleen kaulaan.

Hänen päätöksensä sotatoimien aloittamisesta johti kenraalikunnan häpäisyyn: hyökkäysarmeijan alkutilan komentajakaarti on vuotanut liki kuiviin (parikymmentä komentavaa kenraalia kaatunut tai raajarikkoina); tapettu, potkut, vangittu.  Putin on tapattanut ylimmän komentajakerroksen, mutta samalla murtanut omaa arvovaltaansa sen silmissä. Helpottaa peliä, jos armeijan ylätasolta ollaan pelin sisällä, kun tulevaisuuden valtaa jaetaan. Löytyykö Stalinin pesänselvityksen toistajat? Kenen tehtäväksi tulee ampua tsaari? Eivät he halua oikeudenkäyntejä, ikäviä selvittelyjä.

Aivan viimepäivinä on entistä läpikäyvämmin arvioitu pakotteiden vaikutusta Venäjän talouteen.  Viimeisimpänä parin viikon takainen Yalen yliopiton tinktankin summaus. Business Retreats and Sanctions Are Crippling the Russian Economy by Jeffrey Sonnenfeld, Steven Tian, Franek Sokolowski, Michal Wyrebkowski, Mateusz Kasprowicz :: SSRN

Lännessäkin on hyödynnetty vain Venäjän valikoituja kaupan ja talouden tietoja, joka antaa väärän käsityksen maan kestokyvystä ja resurssitilasta. Sodan seurauksena määrätyt sanktiot ja vientikieltojen aiheuttama Venäjän oman tuotantojärjestelmän näännyttäminen iskee lujemmin ja nopeammin Venäjän elinvoimaan kuin olemme aiemmin mieltäneet.

Venäjän talouden ja tarjonnan nääntyminen tulee realisoitumaan entistä voimakkaammin kansalaistasolla syksyyn mennessä. Koko monimutkaisen valtapelin ratkaisukysymyksiä on, miten kansa reagoi ja miten mielialailmasto etenee: nouseeko emootiovaltainen myrsky vai suuntaako kansakunta vihaenergiansa ulospäin, kurjaan Länteen?

Nöyryytyksen kokeneiden pitoisuus kaikissa kansankerroksissa kasvaa, eikä vähiten Inner Circlen sisällä! Monen mieliala on pakkasella, oikeasti. Eivät ne mitään lalluksia ole, vaikka joskus on järkevintä näytellä.

*

Miten minä tilanteen näen?

Kremlin tyrannia on nyt vaiheessa, jossa viha ja pahat teot, kansallis-historialisen bankrotin toteuttaminen, on tappanut aidon ihanteellisuuden ja sitoutumisen: hapan sappi kovertaa valtaa ja kiveä sisältä.

Imperiumin viholliset eivät siihen pystyneet, eivät viidennet kolonnat, eivät lännen agentit, eivät bandiitit, petturit, kaksinaamaiset kavaltajat, eivät natsit eivätkä perinnekommunistit. Mutta sen pystyy aiheuttamaan ja toteuttamaan Imperiumin keskusvalta, mahtirakenne, joka on kaventunut, ohentunut, hapertunut, personoitunut kalvaaseen valvojaan. Mikä luonnollinen tapahtumaketju tuollaiselle myrkytysoireyhtymälle? Ainut mahdollinen; mitä muuta olisi voinut oikeasti tapahtua, eihän tuollaisella voi olla elinvoimaa, kasvuvoimaa, peltomullan elodynamiittia! Tapahtuu siis mitä on tapahduttava.

Emme vielä – Yalen tutkimusryhmän etc tahojen holistinen lähestymistapa sen paljastaa: Venäjän resilienssi ja vauraus, niin hauraita kun taitekohta ylitetään. <Kumuloituvat tekijät.

Vaikutukset niin monella alalla, kaikki yhdessä, ovat enemmän kuin tappioiden summa.  Aivan kuten produktiivisessa toiminnassa panosten ja työtaidon tulos on enemmän kuin osiensa summa; aivan samoin negatiivisessä vaihtoehdossa kaikki nääntyvän kansan ja talouden tappio on enemmän kuin yksittäisten tappioiden yhteenlaskettu paino. Enemmän tappiota, enemmän elinvoiman menetystä, enemmän koheesion ja ryhdin menetystä, kuin yksittäisten murujen ja lohkareiden yhteenlaskettu paino.

Miten helppoa se onkaan ymmärtää: kun suuri kansantalouden myllyt saadaan nurinperiseen kiertoon, vaatii se hurjasti voimaa aluksi, saada suunta päälle, ja sitten polkea, polkea rukki pyörimään juuri tuohon suuntana: kaikki pelin paikat negatiiviseen pyörteeseen. Se pyörii sittenkin! ja kohta se imaisee jo liikkeeseensä sinänsä kelpoa, hörpää lujaa maata, panee tornadon kitaan kokonaisia taloja ja katunäkymiä. Se vain lomoaa.

Katastrofin dynamiikka noudattaa omia irrationaalisia lakejaan, täysin ymmärrettäviä, tappion maisemassa, se van toteuttaa itsensä, kun aika on kypsä, välinpitämättömyys ohittanut painovoiman, valon.

En toivo tätä, mutta tiedän, että se tapahtuu. Jossain vaiheessa, kulminaatiokohdan jälkeisellä tuntemattomalla taipaleella se tulee.

*