Muistelmia Aasialaisen flunssan 1957-58 päiviltä – silloin ei kohkattu
*
Muistelmia Aasialaisen pandemian 1957-58 ajoilta – ei silloin kohkattu
Koronaviruksen aiheuttama pandemia 2020 on nuorelle ikäpolvelle varsinainen ”sukupolvikokemus”, vaikka – kuten eräs nuori minulle tähdensi – se lopulta taitaa koskea eniten yli 70-vuotiaita suomalaisia. ”Koskea” sanan kaikissa merkityksissä?
Minun ikäisteni eräänlainen sukupolvikokemus oli ”Aasialainen” vm 1957.
”Viime vuosisadalla maailmaa kiersi espanjantaudin 1918-1920 lisäksi kaksi muutakin pandemiaa, aasialainen vuonna 1957-58 ja hongkongilainen vuonna 1968.
Ne eivät kuitenkaan täyttäneet espanjantaudin kaltaisen valtavan pandemian ensimmäistä edellytystä. Ne eivät olleet ihmisten puolustusjärjestelmälle täysin vieraita.” – https://yle.fi/uutiset/3-10464642 –
1900-luvulla ihmiskunnan vitsauksiin kuului siis kolme (3) pandemiaa.
Montakohan näitä ehtii 2000-lukuun vaivoiksemme tulla?
*
Minä sairastuin aasialaiseen influenssaan vuodenvaihteessa 1957-1958
Sen verran vanha olen, että ehdin sairastua vuodenvaihteessa 1957-58 kulkeneeseen ”aasialaiseen”, ja muistan ne ajat. Ikäni puolesta kuuluin taudin ensisijaiseen kohderyhmään (kouluikäiset lapset 6-12 v.). Wikipedian mukaan Suomessa kuoli 1.300. Minulla läheltä liippasi.
– https://fi.wikipedia.org/wiki/Aasialainen_influenssa
Meillä kaikki perheessä sairastuivat, mutta minä pahiten. Kuumetta en paljon muista, mutta limaa senkin edestä, sitä tuli ja tuli.
Äiti kääri pääni käsipyyhkeeseen ja turauttelin sen siimeksessä pienempiin lappuihin. Limaa, vihertävää ja runsasta tuli syvältä keuhkoista ja nielusta, suun ja nenän kautta. Olin raukea ja äiti juoksi kirkonkylässä, mutta lääkäriin ei päässyt.
Sitten aikojen kuluttua, tuli diakonissa ja toi jotain sinertävää jauhetta, jota liuotettiin kiehuvalla vedellä täytettyyn kattilaan. Pääni painettiin melkein kattilan sisään, kiinni sen reunoihin ja pääni yli levitettiin pyyheliina, kaksi pyyheliinaa. Siinä minä hengittelin, syvään keuhkoihin vetäen esanssoituja höyryjä, niin syvään kuin limalta pystyin. Sitä tehtiin niin kauan kuin ihmeaihetta riitti, uutta ei tullut. – Loppu tuli ennen kuin räkä loppui.
Toisella kertaa tuli terveyssisar, hänellä ei ollut mitään aineita mukana antaa, muistan miten istuin potalla just. Hän ja äiti keskustelivat ikkunan ääressä, ikkunasta tuli kevättalven matala kirkas valo, äidillä oli ”Tikkakoski” auki ja jokin ompelus siinä. Toivoin, että äiti olisi nostanut minut astioineni hellannurkkaan, mutta hän ei tehnyt sitä, vaan jatkoi keskustelua, jota he kävivät välillä minua vilkaisten, joten minä vain istuin ja katselin räsymattoa, aloin kieputtaa irtonaista kuteenpäätä etusormeni ympärille. Vaimennetusta, selvästikin ei minun korvilleni tarkoitetusta, olin kuulevinani miten terveyssisar sanoi äidille, että varminta on valmistautua ettei tästä ”elävää enää tule”, sitten hän lähti.
Koskaan äidin kanssa emme puhuneet tästä. Mutta minä poika, laiha hörökorva, tokenin, ja ehdin vielä maaliskuun hangille, joskin huterana kuin tuulen tuoma vaahteranlehti. Ajattelin hiihtää vanhan peltolenkin, mutta muutaman kymmenen metrin jälkeen oli käännyttävä, vihasti tämmöinen vetämättömyys ja päätin ottaa tuulenmuodostaman vallin reunaan asti rajun ”loppukirin”, mutta sekin meni mönkään, törmäsin pyykkinaruun ja mätkähdin selälleni, ja otti aikaa nousta siitä ylös.
Myöhemmin, parin vuosikymmenen perästä, olimme terveyssisaren kanssa työn vuoksi kosketuksissa, hän kunnan ja minä valtion palveluksessa, ja joskus muistelimme, miten hän kävi meillä tähteni.
Juhannusviikolla tukkani lähti isoina tukkoina. Onneksi oli kesä, ja koulu alkaisi vasta joskus syksyllä, ei sillä pälviklanilla olisi ihmisten ilmoille kehdannut mennä. Olin silloin 6 v. ja onneksi olin edelliskesänä lattialla auringonläikässä maaten oppinut lukemaan paikallislehden nimen, sitten otsikot ja jossain vaiheessa myös tekstiä. Mutta Nakke Nakuttajaa luin mieluiten. Mutta Suomen Kuvalehtikin kiinnosti.
Aasialaisen aikana talvella 1958 sitä oli aikaa lukemiseen, – sikäli kuin voimat antoivat periksi. Eivät aina.
*
Muistatko?
Nyt kun pandemia on ”päivän sana”, ja aasialaisestakin on jo vierähtänyt 62 pitkää vuotta, olisi ehkä mukava kuulla mahdollisten lukijoiden omia kokemuksia?
*
*
1957 Asian Flu Pandemic
https://www.globalsecurity.org/security/ops/hsc-scen-3_pandemic-1957.htm
In 1957, which was on the whole a much milder illness than that of 1918, the global death toll was estimated to be around 2 million.
In 1957, the Asian flu pandemic resulted in about 70,000 deaths in the United States.
An excess 30,000 deaths occurred in England and Wales of which 6,716 were ascribed to influenza itself.
Estimates in the UK ranged from 1.3 to 3.5 deaths/1,000 cases.
An estimate from 29 British general practices was 2.3 deaths per 1,000 cases attended.
..
During the first wave of the Asian influenza pandemic of 1957-1958, the highest attack rates were seen in school aged children.
Link:
https://www.globalsecurity.org/security/ops/hsc-scen-3_pandemic-1957.htm
*
Ilmoita asiaton viesti
*
Historian influenssapandemiat
LÄÄKETIETEELLINEN AIKAKAUSKIRJA DUODECIM
2006
Eila Linnanmäki
”Pandemioiden esiintymistaajuus
Pandemian käsite on ajan mittaan muuttunut.
Kirjaimellisesti pandemia tarkoittaa laajalle levinnyttä epidemiaa (kr. pan = kaikki + demos = kansa).
Nykyisen virologiaan pohjautuvan määritelmän mukaan epidemian täytyy täyttää kaksi ehtoa, jotta se voidaan luokitella pandemiaksi: 1) epidemia alkaa tietyltä maantieteelliseltä alueelta ja leviää nopeasti (1-2 vuodessa) koko maapallolle ja 2) epidemian aiheuttajavirus on täysin uudentyyppinen, ja maailman väestöiltä puuttuu immuniteetti sitä vastaan.”
Lue koko artikkeli täältä: https://www.duodecimlehti.fi/duo95933
*
Ilmoita asiaton viesti
*
Mediauutiset.fi kirjoitti 2009;
”Aasialainen levinnyt linjalle Tampere–Mikkeli
Näin kirjoitti vuoden 1957 Uusi Suomi aasialaisesta influenssasta, joka oli vuosien 1957–1958 pandemia. Maailmanlaajuisesti aasialainen sairastutti arviolta 900 miljoonaa ihmistä ja tappoi 1–4 miljoonaa.
Suomalaista arviolta kolmasosa sairastui ja sairastuneista kaksi promillea, eli noin 3000 henkeä, kuoli. Suurimmassa vaarassa kuolla olivat yli 65-vuotiaat. Suuri osa kuolemantapauksista johtui sekundaarisesta bakteerikeuhkokuumeesta.
Aasialainen levisi varuskunnissa ja kouluissa niin, että kouluja jouduttiin sulkemaan. Apteekit ruuhkautuivat, ja sairaaloiden vierailukäyntejä rajoitettiin. Bussivuoroja jäi ajamatta.
Lääkintöhallitus lausui pandemiasta näin:
1) Karanteenitoimet eivät estä epidemian leviämistä Suomeen.
2) Epidemia on lievä ja lyhytkestoinen ja kuolleisuus siihen on vähäinen.
3) Rokotetta ei ole mahdollista eikä tarpeellista tuottaa koko väestölle. Etusijalle asetetaan yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista vastaavat ryhmät, kuten lääkärit.
4) Lääkettä ei ole olemassa, joten on turvauduttava oireenmukaiseen hoitoon.
5) Tilapäisten sairaalapaikkojen perustaminen on tarpeetonta.”
Link: https://www.mediuutiset.fi/uutiset/aasialainen-levinnyt-linjalle-tamperemikkeli/5c661606-5c73-349c-970d-2adb86fd77c5
*
Ilmoita asiaton viesti
*
Mikä lienee totuus kuolleista Suomessa tuolloin?
1.300?
vai tämä ”noin 3.000”?
Ei meistä niin piitattu. Lääkintöhallitus katsoi, että ”Tilapäisten sairaalapaikkojen perustaminen on tarpeetonta”.
Taisimme olla me sairastuneet, ”arviolta kolmasosa” Suomalaisista… hmm… ”Tarpeettomia Ihmisiä”?
Silloin ei kohkattu!
*
Ilmoita asiaton viesti
*
Tässä vielä LT Eila Linnanmäen laajempi, valaiseva historiallinen artikkeli pandemioista:
”Historian influenssapandemiat
”Aasialainen influenssa 1957–58
Aasialaiseksi kutsuttu pandemia alkoi ilmeisesti helmikuussa 1957 Kiinassa. WHO raportoi toukokuun alussa influenssasta Hongkongissa ja Singaporessa.
Pohjois-Amerikkaan tauti levisi kesäkuussa. Aiheuttajavirus todettiin nopeasti uudeksi alatyypiksi H2N2.
WHO:n tietojen perusteella Suomen lääkintöhallitus pohti toimenpiteitä influenssaepidemian varalta ja päätyi seuraavaan:
1) Karanteenitoimet eivät estä epidemian leviämistä Suomeen, ja epidemia alkaa viimeistään syksyllä 1957.
2) Epidemia on lievä ja lyhytkestoinen ja kuolleisuus siihen on vähäinen.
3) Rokotetta ei ole mahdollista eikä tarpeellista tuottaa koko väestölle. Etusijalle asetetaan yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista vastaavat ryhmät, kuten lääkärit, sairaanhoitajat, poliisit ja puolustusvoimat.
4) Lääkettä ei ole olemassa, joten on turvauduttava oireenmukaiseen hoitoon ja komplikaatioiden asianmukaiseen hoitoon.
5) Tilapäisten sairaalapaikkojen perustaminen lyhytkestoista tautia varten on tarpeetonta (Ohela ja Kaipainen 1959).
Suomeen aasialainen influenssa ilmaantui elokuun lopussa 1957. Taudin oli ennakoitu tulevan idästä, mutta ensimmäinen sairastunut oli poika, joka oli saanut tartunnan partioleirillä Englannissa.
Varsinainen epidemia alkoi syyskuun lopussa ensin Tampereella ja sitten Helsingissä. Tauti eteni ensin lännestä itään ja sitten pohjoissuuntaan. Marraskuun lopussa influenssa oli levinnyt koko maahan.
Marraskuu oli maailmanlaajuisesti pahin kuukausi. Joulukuussa influenssa vaimeni, mutta toinen aalto esiintyi keväällä 1958 (Ohela ja Kaipainen 1959).
Influenssaan oli kehitetty rokote Yhdysvalloissa toisen maailmansodan aikana vuonna 1943. Aasialainen oli siis ensimmäinen pandemia, jonka aikana influenssarokotetta oli olemassa. Rokotetta H2N2-virusta vastaan alettiin tuottaa eri maissa loppukeväällä 1957, ja elokuussa ensimmäiset erät olivat valmiina. Rokotetuotanto oli kuitenkin liian hidas influenssan vauhtiin verrattuna. (US Public Health Service, lhncbc.nlm.nih. gov/apdb/phsHistory/health_news.html).
Suomeen saatiin rokotetta Saksasta, ja sitä kokeiltiin sairaaloiden henkilökuntaan.
Saatavilla ollut rokote ei antanut toivottua suojaa aasialaista vastaan (Haapanen 1958).
Arviolta 30 % suomalaisista (700 000– 1 000 000) sairastui influenssaan.
Kansakoululaisten sairastuvuus oli keskimääräistä suurempi, noin 40–50 % (Ohela ja Kaipainen 1959).
Influenssaan ja sen jälkitauteihin sairastuneista noin kaksi promillea (1 300) kuoli.
Suurimmassa vaarassa kuolla olivat yli 65-vuotiaat. Suuri osa kuolemantapauksista johtui sekundaarisesta bakteerikeuhkokuumeesta; erityisesti stafylokokilla oli ratkaiseva osuus (Klemola ym. 1958).
Vuosien 1957–58 influenssapandemia oli ensimmäinen, jonka aikana oli käytettävissä antibiootteja bakteerikeuhkokuumeiden hoitoon.
Link: Lue koko artikkeli täältä;
https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90766/duo95933.pdf?sequence=1
*
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä.
Näin jälkikäteen ihmettelin itsekin, miten silloisissa liikenneolosuhteissa aasialainen noin kattavasti kulki läpi Suomen? Tietysti koulut, kasarmit etc. jouduttivat tartunnan leviämistä, mutta mutta.. En tiedä onko tästä tehty jotain väikkäriä tai muuta tutkimusta.
Arno Forsiuksen erinomaiset tauti-sivut näyttivät olevan varsin tyhjät Aasialaisen suhteen, olin yllättynyt ja pikkaisen pettynyt. Luulin hänen olleen ”näkijä ja kokija”..
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos. Mielenkiintoista, rankkaa.
Minulle ei tainnut mitään pahempaa jäädä, ei fyysistä eikä psykologista taakkaa. 1970-luvulla juoksin maratonin 3 tunnin pintaan, joten ei kai keuhkotkaan kärsineet?
Pientilalla äiti oli kotosalla, ja kotona sairastaminen oli sinänsä ihan lämpimän huolenpidon leimaamaa.
Ilmoita asiaton viesti
Itse sairastin tuon alkuvuodesta -58.
Mitään erityistä ei ole jäänyt mieleen. Vain sen että ennen sairastumista ikäänkuin odotettiin että milloin siihen sairastuu.
Tauti meni ohi muutaman päivän korkealla kuumeella 39 – 40.
Kesti ehkä reilun viikon.
Huonointa oli kun ei saanut nousta sängystä ja parasta kun ei tarvinnut mennä kouluun.
Ilmoita asiaton viesti
Hieno kertomus, kiitos
Ilmoita asiaton viesti
Sairastin aasialaisen alkuvuodesta 1957, seitenvuotiaana pojan naskalina. Kuume oli korkea. Pärskiminen ankaraa. Ei ollut käytössä maskia saati käsidesiä Ei neuvottu aivastelemaan hihaan koska hihaa ei ollut. Ainoa preventteri oli vanha armeijan huopa johon minut käärittiin ja työnnettiin olohuoneen sohvalle potemaan. Välillä äiti kävi mittaamassa kuumeen, anuksesta tietenkin ja juottamassa kuumaa mustaviinimarjamehua. Tervehdyin, viikon potemisella. Sen jälkeen en ole vuodepotilaana ollut. Nykyään 70v, hallinnolliseen riskiryhmään kuuluva mutta perusterve eläkeläinen.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, pojat mä luulen melkein, että me ”aasialaisen pandemian veteraanit” kestetään melkein mitä vain! Ehkä tämänkin ”uus-aasialaisen”?
Mikähän siinä muuten, on että edellä linkatun tri Eila Linnanmäen epidemiahistoriikin mukaan melkeinpä kaikki epidemiat/pandemiat ovat lähteneet liikkeelle Aasiasta, Kiinasta tai Venäjältä.
Vuoden 1510 influenssaepidemian kehkeytymispaikkaa ei tiedetä, arvellaan ”ehkä Afrikka”.
Laskin Linnanmäen taulukosta siinä esiintyvien epidemioiden puhkeamisajankohdat:
Talvella: 0
Keväällä: 5
Kesällä: 2
Syksyllä: 1
Ehkä otos on pieni, joten kovin kiveenkirjoitettuja johtopäätöksiä ei parane tehdä, mutta todetaan nyt kuitenkin:
Aiemmissa pandemioissa yksikään suuri tapaus ei ole alkanut talvella!
Onko tämä nyt sitten COVID-19 -pandemian ihan uniikki erityispiirre?
En ole huomannut tähän seikkaan kiinnitettävän aiemmin huomiota.
Aasiassa tämä toki alkoi vuoden 2019 Q4:n aikana, joidenkin tietojen mukaan jo elokuulla – sikäli kuin hajanaisiin kaukoviesteihin on luottamista. Painettiinko se silloin Kiinassa ”villasella”?
Ilmoita asiaton viesti
Keväällä alkaa / leviää siksi että ihminen on heikoimmillaan lopputalvesta / alkukeväästä pitkän talven jälkeen. Jos oikein muistan niin kuolemantapauksia on suhteellisesti eniten juuri keväällä.
Mitä tuohon Kiinaan tulee niin sekä sars, mers että tämä korona ovat lähtöisin Wuhanista? Vähän outoahan se on.
Jostain lueskelin että tämä todellakin ensin yritettiin vaieta. Mm. lääkäri joka ensimmäisenä olisi kertonut julkisuudessa, vaiennettiin.
Ilmoita asiaton viesti
Noita lukijakumppanien muistelmista juontui mieleen vielä tällainen:
Meillä oli äidin kanssa varsin lämpimät välit, ja auttelin häntä pienen miehen tomeruudella navetalla, näin siis ennen tautia. Flunssan takia siihen tuli parin-kolmen kuukauden paussi.
Sen muistan, miten kotisisar neuvoi, että juot sitten tuoretta maitoa kunnolla.
Ja minä kun jalkeille tokenin, siellä navetalla apumiehenä touhutessani rupesin saamaan äidiltä ison emalimukillisen (4 desilitraa) aivan vastalypsettyä, kuohuvapintaista maitoa! Sen mukillisen minä tunnollisesti join. Aamuin ja illoin!
Että vahvistuisin!
Tarkkaan en muista miten kauan tätä jatkui, mutta kyllä se vuoden pari kesti.
Sitten jonkin katkon vuoksi tuli pieni jakso että en ollut navetalla, ja kun taas aloin, niin kun siemasin ensimmäisen maitomukillisen, niin – maistuipa se pahalta! En enää kyennyt juomaan lypsytuoretta maitoa, en sitten millään.
Oli käynyt jokin ”makukatkos”, ehkä entsyymit mahassa ehti paussin aikana jotenkin muuntua, eikä umpituoreen maidon kittaaminen käynyt.
Toisenkin ”elintärkeän” neuvon sain – oliko se sitten kotisisar vai terveydenhoitaja? – hän kehoitti maidon lisäksi ottamaan ”aurinkoa niin paljon kuin ikinä vain pystyt”. – Tämäkin oli sen aikaisen terveyskäsityksen mukainen juttu. Vähän liian tunnollisesti noudatin sitäkin. Olin nuoruusvuosiin asti joka kesä ruskea kuin papu.
80-luvulla sitten alettiin ymmärtämään, että iho ei välttämättä kestä kovaa porotusta. Nyt sitten pitääkin varjella päätä ja muita paljaita kohtia suoralta auringonvalolta. Ihosyöpäaltistus, hintana tuosta asialaistalven toipumiskampanjasta..
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä minäkin aasialaisen sairastin, mutta minulle se ei ollut juurikaan normaalia nuhakuumetta kummempi. Kuumetta oli muutaman päivän. Taisi nousta lähelle 40 astetta. En muista mitään erityishoitoja. Suunnilleen viikossa se meni ohi.
Ilmoita asiaton viesti
Sairastin aasialaisen nuorena poikana joskus 1957 vuoden lopulla. Kuume oli kova, ehkä lähellä 40 astetta, ja ahdistavia kuumehoureita oli paljon. Koskaan myöhemmin en ole sairastanut niin kovaa tautia. Jotenkin siitä noin viikossa selvisin. Muistan loppuaikana, kun kuume alkoi laskea, että sänkyvaatteet olivat aivan märkiä hiestä. Sputnik lensi siihen aikaan taivaalla. Olin jo käytännössä likimain parantunut, kun piti päästä pimeällä pilvettömällä pakkassäällä sputnikia katsomaan. Se löytyikin taivaalta kirkkaana liikkuvana ”tähtenä” ja sitten nopeasti takaisin sisälle lämpimään.
Ilmoita asiaton viesti
Vuonna 1968 koko viisihenkinen perheeemme joutui samana päivänä vuoteen omaksi hongkongilaisen influenssan iskiessä. Se tiedettiin hongkongilaiseksi, koska asiasta oli uutisoitu. Mutta ei hallitus silloin mitään poikkeustoimia julistanut. Minä sairastin korkeassa kuumeessa liki kaksi viikkoa ja sitten paranin.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kaikille kommentoijille.
Otoksemme on tässä pieni, mutta kokemuskertojien potilastilanteet noudattavat aikalailla taudin yleistä kuvaa. Eli skaalaa löytyi.
Eila Linnanmäen/Duodecim, 2006, tieteellisen artikkelin mukaan:
Aasialaisen influenssan epidemiassa Suomessa 1957-1958 ”arviolta 30 % suomalaisista (700.000 – 1.000.000) sairastui influenssaan. Kansakoululaisten sairastuvuus oli keskimääräistä suurempi, noin 40-50 %. Influenssaan ja sen jälkitauteihin sairastuneista noin kaksi promillea (1.300) kuoli.”
Sitten oli tietysti sairastuneiden joukossa erilaisia skaaloja, varsin lievistä flunssista vähän sitkeämpiin.
”Aasialainen” oli kuitenkin vakavin pandemia sitten espanjantaudin 1918-1920. Ehkä voimme arvioida Suomen menehtyneiden lukumäärän joko suhteellisen tai peräti erittäin alhaiseksi, taudin rajuus huomioiden?
Toki tilastoista puhuttaessa jää aina arveltavaa, miten tarkasti tuolloin kuoleman kohdanneet luokiteltiin nimenomaisesti ”aasialaisen” uhreiksi ja milloin taas yleisten muiden sairauksien sarakkeeseen. Silloin ei ollut maassa testijärjestelmää. Kuolleista enemmistö oli yli 65 vuotiaita.
Ilmoita asiaton viesti
Hei, olen toimittaja ja tekemässä Apu-lehteen juttua. Kun etsin tietoa aasialaisesta influenssasta, törmäsin tähän kirjoitukseesi. Oli kiinnostavaa lukea kokemuksistasi! Voisinko haastatella sinua lyhyesti? Voisitko soittaa tai laittaa viestiä minulle, niin kerron tarkemmin. milka.sauvala[at]a-lehdet.fi tai 050 4144 637.
Ilmoita asiaton viesti
Epidemioiden uhreista:
Tilastoidun ajanjakson ensimmäinen influenssa¬pandemia, vuosina 1956–1958 riehunut aasialainen näkyy kuolemansyy¬tilastossa piikkinä. Suomessa epidemia oli pahimmillaan marraskuusta 1957 tammikuuhun 1958 ja tappoi yhteensä 1 800 henkeä. Suurin osa kuolemista osui vuodelle 1957. (Linnanmäki 2005).
Vain vuosikymmen myöhemmin, vuonna 1968, puhkesi uusi influenssa¬pandemia, ns. hongkongilainen (Linnanmäki 2005). Suomessa se oli edeltäjäänsä lievempi aiheuttaen tuhat kuolemaa, joista suurin osa tapahtui vasta taudin toisessa aallossa vuonna 1969.
Link: Tilastokeskus, 28.2.2020
http://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2020/kuinka-monen-kuoleman-syy-on-influenssa-kertovatko-luvut-kaiken/
Ilmoita asiaton viesti
Aasilainen pandemia 1957. Luin nuo mielenkiintoiset edelliset muistelut aasialaisesta. Niissä vaikutti muistelijoiden olleen lapsia. En huomannut aikuisten muistelua. Minä olin aikuinen ja suorittamassa asepalvelusta vuonna 1957-58. Kuvastanee aikakautta se, kun muistan vain olevani sulkeisharjoituksessa, jossa komppanian alokkaista on enää vain noin 10. Luutnantti Puttonen karjuu komentoja ja sitten karjaisee ”Myllyneva te pelleilette.” Kiväärini ei enää nouse olalle. Vietiin voimistelusaliin, joka oli täynnä petejä ja sairaita. Jälkeen päin en muista asiaa käsitellyn mitenkään. Asepalvelus jatkui normaalisti. Ei ollut radioita eikä lehtiä. Sairaudestani en muista jääneen jälkitauteja. Olin talvella varuskunnan paras hiihtäjä ja kesällä suunnistuskilpailun voittaja. Jälkipäättelynä huomautan, että 70+ ikäisiä ei tuolloin juuri ollut ja siksi kirjoitetaan 65 vuotta vanhojen kuolleisuuden olleen suurta. Suomi antoi pandemian mennä omia menojaan. Lähipiiristä tuleva anoppini oli kovasti sairas, mutta perheen muut viisi eivät oireilleet. Siskoni oli Kemissä rippikoulussa ja rippijuhlaa piti siirtää, koska kaikki sairastuivat. Oulussa sairastui pieniä lapsia ja myös kuoli.
Ilmoita asiaton viesti
Olen uusi kommentoija. Tämä on minulle uutta. Kirjoitin jo aasilaisesta edellä kommentin. Sairastin sen Oulun kasarmilla kait lokakuussa 1957. Ei siitä mitään kommentteja kerrottu tai minä en kuunnellut. Oli muuta puuhaa. Palvelu eteni normaalisti ennen ja jälkeen pandemian. Jälkitartuntoja en havainnut. Tietenkin sodista oli kulunut vielä vähän aikaa ja eri sairauksiin oli totuttu. Vuonna 1951 oli kova influenssa ja olin kovasti kipeä ja isä enne työhön lähtöä antoi jo viimeisen siunauksen. Silloin kuolleita oli hieman vähemmän kuin aasialaisessa. Suomi oli sodista toipuva kehitysmaa. Sanottiin vain; On Suomi köyhä ja siksi jää.
Ilmoita asiaton viesti