Muutamia hajamietteitä Lauri Hokkasen tuoreen Seppo Toiviaisen elämäkerran tiimoilta

Kai Hirvasnoron arviossa Lauri Hokkasen kirjasta (KU 27.4.2024) on osuvia pointteja, otsikosta alkaen: ”Kaikki kommunismille, vaikka henki menisi”. Kaikki kommunismille, vaikka henki menisi – Seppo Toiviainen oli traaginen hahmo – KU

”Henkilöhistorian rinnalla kirjassa kulkee tarina korkeakoulujen ”yhteiskuntatieteiden sisällissodasta”, jonka kantava voima oli vähemmistökommunistien valtaama Sosialistinen opiskelijaliitto (SOL).”

”Kommunismin teloitetussa unelmassa lainatut otteet Toiviaisen ja muiden taistolaisten älykköjen puheista ja kirjoituksista ovat kylmäävää, mutta myös absurdia luettavaa. Vallankumoushuuma oli niin totaalista ja toisaalta irrallaan todellisuudesta, ettei ole ihme, että porvari nukkui huonosti, kun opiskelevan nuorison hegemonia oli siirtynyt näille kuumapäille.”

Tuonkaltainen uskossaan lujien, väkivaltaiseen kumoukseen hamuileva reuhtominen, panee vakavasti miettimään myös sitä, miten ”terve” oli se yhteisö, jonka silmien edessä tämä näytelmä näyteltiin. Olihan meitä vastavoimia, kriitikoita ja vapauden sotilaita, mutta kummallisen merkittävän aseman yliopistossa, mediassa ja aikakauden tajunnassa tuollainen psyykkinen pakkomielteisyys sai.

Hirvasnoro hakee arvioinnissaan taistolaisen vakaumuksen juuria Leninin maaliskuussa 1913 julkaisemasta tieteellisen uskon ”katekismuksesta”, jonka otsikko kuuluu: ”Marxilaisuuden kolme lähdettä ja kolme perusosaa”.

Tuon traktaatin johdannossa Lenin hehkuttaa paitsi Marxin nerokkuutta, myös tavallaan redusoi sitä esittämällä, että ”edistyksellinen yhteiskuntatiede” on jo todellisuuden pohjalta esittänyt ne kysymykset, joihin Marx vastaa. Tämä ei kevennä Marxin nerollisuutta, vaan jatkaa ”nerojen työtä”, eikä näin laakeroitu filosofia ole lahkolaisuutta tai eksytystä:

”Marxin oppi saa koko sivistysmaailmassa vastaansa porvarillisen (sekä virallisen että liberaalisen) tieteen mitä syvimmän vihan, sillä tämä tiede näkee marxilaisuudessa jonkin “vahingollisen lahkon”. Muunlaista suhtautumista ei voida odottaakaan, sillä luokkataisteluun perustuvassa yhteiskunnassa ei voi olla “puolueetonta” yhteiskuntatiedettä. Tavalla tai toisella koko virallinen ja liberaalinen tiede puolustaa palkkaorjuutta, mutta marxilaisuus on julistanut armottoman sodan tälle orjuudelle. Yhtä tyhmää naiiviutta on odottaa puolueetonta tiedettä palkkaorjuuden yhteiskunnassa kuin odottaa puolueettomuutta tehtailijalta sellaisessa kysymyksessä, pitäisikö lisätä työmiesten palkkaa pienentämällä pääoman voittoa. 

Eikä siinä kaikki. Filosofian historia ja yhteiskuntatieteen historia osoittavat täysin selvästi, että marxilaisuudessa ei ole mitään, mikä muistuttaisi “lahkolaisuutta” siinä mielessä, että se olisi jokin koteloitunut, luutunut oppi, joka on syntynyt sivussa maailman sivilisaation kehityksen valtatiestä. Päinvastoin, Marxin nerokkuus on juuri siinä, että hän antoi vastaukset kysymyksiin, jotka ihmiskunnan edistyksellinen ajattelu oli jo asettanut. Hänen oppinsa syntyi filosofian, kansantaloustieteen ja sosialismin suurimpien edustajien opin suoranaisena ja välittömänä jatkona.”

Näin siis kirjoitti Lenin 111 vuotta sitten.

Lenin tiivistää marxilaisuuden ”suuruuden”, sen lopullisen etevyyden:

”Marxin oppi on kaikkivoipa, sillä se on oikea. Se on täydellinen ja johdonmukainen, se antaa ihmisille eheän maailmankatsomuksen, joka ei sopeudu yhteen minkään taikauskon, minkään taantumuksen, minkään porvarillisen sorron puolustelun kanssa. Se on kaiken sen parhaan laillinen perijä, minkä ihmiskunta loi 19. vuosisadalla saksalaisen filosofian, englantilaisen kansantaloustieteen ja ranskalaisen sosialismin muodossa.”

Nämä rivit siis Kai Hirvasnoron arvioinnin inspiroimana jatkona. Ken uskoo, se uskoo ja on vahva uskossaan, kunnes eräänä päivänä ei enää usko, eikä ole vahva: vähemmästäkin ihminen hajoaa? Ehkä tuo hajoaminen ilmaisee aikakaudessa ilmenevien voimien ja mahdollisuuksien voiman: ilman tiettyä reaalielämän tarjoamia edellytyksiä ei ehkä synny ”taistolaisuutta”, eikä se ilmiötasolla elä ilman mainittuja henkisiä alkutekijöitä? Mutta kun aatteen viimeiset linnakkeet, Berliinin muuri ja Neuvostojärjestelmä romahti, tyhjeni myös Marxilaisuuden ihmiselle antama ”eheä maailmankatsomus”.

*

Lauri Hokkasen Toiviais-elämäkerta on vankkaa työtä ja tänään jälleen varsin ajankohtainen. Kirjasta on ilmestynyt ainakin pari oivallista arviota:

Panu Rajala, 27.4.2024: ”Tossu” Toiviaisen tie | Panu Rajala

Jorma Melleri, 1.5.2024: Lahjakas taistolainen ja hänen haaksirikkonsa | Uusi Suomi Vapaavuoro

veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja,
tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu