NATOn Suomelle tarjoamat turvallisuustakeet ovat aina alisteiset reaalipolitiikan raadollisuudelle
NATOn Suomelle tarjoamat turvallisuustakeet ovat aina alisteiset reaalipolitiikan raadollisuudelle
*
Perjantain epistola kuuluu:
”Jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, en usko, että Yhdysvallat tulisi tänne meidän rinnalle sotimaan ja samalla asettaisi itsensä ydiniskun vaaraan. On tavattoman haitallista, jos poliitikot tuudittautuvat tämän varaan.”
*
Siis mitä? Kuka tämmöistä puhuu?
Sehän on nykysuomen kansallisuskomuksen numero yksi vastainen.
Tottakai Amerikka tulee. Mehän, suomalaiset, uskomme nyt presidentti Ilveksen doktriiniin:
”Viuuhh vain, ja Amerikka tulee avuksemme” -oppiin.
Me uskomme, käsi kädessä, yhtäjalkaa. Siis nykyisin. (vaikka emme vielä 1945 – 2021 uskoneetkaan. vaan opponoimme mitä moninaisemmin perustein juuri tätä uskomusta vastaan).
*
Puhuja on akateemikko Martti Koskenniemi, kansainvälisen oikeuden korkea asiantuntija, joka huomenna täyttää 70 vuotta.
”Meillä ajatellaan, että NATO käyttää kaikkia käytettävissä olevia keinoja, mukaan lukien sotilaalliset, jäsenmaiden auttamiseksi, mutta näin ei kuitenkaan sanota sopimuksen viidennessä artiklassa. Keinot valitaan tilanteen mukaan”.
Näin toteaa akateemikko Koskenniemi syntymäpäivä-haastettelussaan (HS 17.3.2023). Nato edustaa kylmiä sotilaallisia arvoja, sanoo akateemikko Martti Koskenniemi – Politiikka | HS.fi
*
Petri Sajarin haastattelema Koskenniemi avaa näkemystään:
”Suomen ei myöskään kannattaisi laskea kovin paljon NATOn turvallisuustakeiden varaan. Koskenniemi kehuu Paasikiven-Kekkosen linjaa, jolloin pelattiin ulkopoliittista kaksoispeliä, koska se on pahassa maailmassa usein tarpeellista:
”Neuvostoliittoa myötäiltiin, muta samalla pidettiin sormet ristissä selän takana ja toimittiin toisin – rakennettiin yhteistyösuhteita länteen.
”Nykyään tämä tulkitaan sietämättömäksi kaksinaamaisuudeksi, josta halutaan eroon. Sen sijaan halutaan mielellään heristää nyrkkiä. Yhteistyö Neuvostoliiton kanssa oli realipoliittinen ratkaisu. Sellaisena pitäisi myös NATOon liittyminen nähdä”, opastaa akateemikko Koskenniemi.
*
Martti Koskenniemen näkemyksissä yhdistyvät menneisyyden tuntemus ja reaalipolitiikan taju. Näin selkeää Paasikiven-Kekkosen linjan puolustusta harvemmin enää näkee.
Kysymys on siitä, miten näemme menneen ja nykyisen, sekä siitä miten sovellamme tuota näkemystä tulevaisuuteen, joka on loputon. Venäjä on ja pysyy Suomen naapurina aina, siis ainakin siihen saakka kuin Suomi on olemassa. Siis pitkään.
Tuleeko nykyinen, 24.2.2022 Venäjän aiheuttama luottamuspulan ja kahtiajaon muuri valtakuntiemme välillä olemaan pitkä tai ikuinen? Se riippuu kahdesta seikasta. Siitä, mitä Venäjä tekee- Ja siitä mitä Venäjä asemoi itsensä. Jokin pieni osa on myös Suomella, mutta enemmän reaktiivinen. Venäjä tämän teki ja Venäjä pudotti naamarit, me reagoimme ja asemoidumme näin syntyneessä ahtaassa rakosessa.
Tämän asian dualismi ilmenee selkeänä juuri nyt siinä, että Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen näkemys ei ole ”yhtäpuuta”, kuten halutaan väittää. Eroavuudet kiteytyvät nykyisen presidentin ja nykyisen pääministerin turvallisuuspoliittisissa esiintymisissä. Uusi presidenttejä ja pääministereitä tulee, ehkä nopeastikin: mikä sitten on Suomen linja. Nyt me seuraamme tai ilmoitamme seuraavamme lippua. Mutta mikä on oikeasti ja pysyvästi Suomen linja, asento ja tavoitteet? Kuka ne määrittää? Ovatko asetelmat, vakaumus ja intressit ojennuksessa? Kestävätkö ne tuulta ja merivettä? Yllätyksiä täynnä on elämä.
Koskenniemikin toteaa: ”Suomen liittyminen sotilasliitto Natoon on harmillista, mutta Venäjän agressiivisuuden ja arvaamattomuuden takia välttämätöntä”.
*
Pohdittavaksi jää Suomen oma toiminta. Sitoutuuko Suomi ja identifioituuko se omaan siirtymäänsä, sitoutumiseensa Länteen, ja läntisiin sotilaallisiin arvoihin. Vai omaksummeko – ja jätämmekö – itsellemme myös laajemman, omaehtoisen ja historiallisen liikkumavaran. Tätä ei akateemikko käsitellyt, mutta jatkopohdintana voimme itsenäisesti miettiä: Olemmeko itsenäinen ja omaa reaalista etua ajava kansakunta, vai heittäydymmekö tämänkertaisen tukimiehemme, läntisen yhteisön, merionetiksi?
Historia on ihmeellinen asia.
Usein historialliset muutokset ovat isoja, massiivisia. Voimme nähdä näissä suurissa elämänmuutoksissa tietyn lainalaisuuden:
Mitä suuremmasta ja ratkaisevasta muutoksesta on kysymys, sitä nopeammin ja ikäänkuin selkäydintason ratkaisuna ne tehdään.
Kun olin pikkupoika me puhuimme aina, että Mannerheim ei koskaan perääntynyt. Eikä siis Mannerheimin armeija koskaan perääntynyt. Marsalkka vain komensi: ”Täyskäännös! Mars eteenpäin!”
Tämä se meitä pikkupoikai nauratti kovin.
Ymmärsimme tuohon logiikkaan sisältyvän sivujuonteen. Periaate. Uskollisuus omalle linjalle!
Ilmoita asiaton viesti
Elämässäni eräs määrittävä tapahtuma oli 1986 ulkomaisten lainahanojen avaaminen myös pienten yritystsen ja yksityishenkilöiden velanotolle. Se oli valtava muutos. Niukkuus ja säännöstely lakkautettiin, tai ainakin höllättiin. Monet arvokkaat kokemukset ja ymmärrys heitettiin roskakoppaan. Mainostus ja mahdollisuuksien pelukoppa oli vetovoimaista. Ota kun kerran saat, raha on halpaa. Hyödyt ja iloitset, mikset sitä tekisi sinäkin?
Lainan saannin kynnykset ja ehdot kevenivät. Moni otti lainaa. Etukäteissäästämisen pakko väistyi taka-alalle. Iloista aikaa.
Miten tämä tapahtui? Perusteellisen asiantuntija pohdinnan ja kuulemisen kautat? Kansalaiskeskustelun ja vaihtoehtojen tarkan pohdinnan kautta? Pro & Contra -vaaituksen kautta?
Paskan marjat.
Melkeinpä salaa ja ilman vakavaa kansalaispohdinta ja varoittelua, ikäänkuin hallinnollisella ratkaisulla. Tilanne vain liukui päälle. Jotkut sitä halusivat. Monet toivoivat. Siitä vaan!
Suuri virhe. Kuten kymmenet tuhannet tietävät. He saivat tuta. Jonkun vastuu, mutta se vastuu oli erikoista laatua: se ei koskaan realisoitunut.
Tämä opetti minulle paljon yhteiskunnasta ja pelistä.
Ilmoita asiaton viesti
Totean vielä:
Kun nyt olemme ”uskossa” NATOon, kaikki me, niin mihin me oikein uskomme?
Mikä tässä muuttui? Vai muuttuikok?
Kun uskomme NATOon niin mihin me panemme entiset johtajamme ja vaikuttajamme`?
Miten me nyt suhtaudumme esim. seuraaviin johtajavaikuttajiimme:
Paavo Lipponen – Erkki Tuomioja – Sanna Marin?
Sosialidemokraatteja kaikki. Mutta mitä me otamme ja pidämem heilta kultakin.
Nykyisin niin väkivoimaisesti NATO:lainen Sanna Marin oli vielä vähintään natoskeptinen, ellei ainakin joltain osin natovastainen keskiviikkoon 23.2.2022 saakka. Sitten 24.2.2022 alkoi jokin prosessi, jonka nykyhetkisen kevättalvi 2023 esiintymän näemme päivittäin mediasta.
Mikä on vakaata linjaa? Mikä on se näkemys ja vakaumsu, jota meidän pitää nyt sitten ”elämämuutoksen” jälkeen noudattaa tuleva aika, historiallinen aika aina tappiin asti?
Sanalla sanoen: Onko tämä nykyinen vakaumuksemme vakaa ja pysyvä? Kannattaako sen nimiin vannoa. Sen lippua kantaa. Siihen sitoutua?
Vai odotammeko seuraava ”vaihetta”.
SE saattaa olla kohtakin?.
Ilmoita asiaton viesti
”Onko tämä nykyinen vakaumuksemme vakaa ja pysyvä?”
– Sitä ei tarvitse tietää. Olen hyvilläni, että meillä kyetään reagoimaan, olkoon se sitten vaikka takin- tahi kelkankääntö.
”Paavo Lipponen – Erkki Tuomioja – Sanna Marin?
Sosialidemokraatteja kaikki.”
– ”Se, että henkilö ilmoittaa olevansa sosialidemokraatti, ei kerro mitään hänen poliittisista mielipiteistään.”
Ilmoita asiaton viesti
Tällä, että kysyin, ”onko tämä nykyinen vakaumuksemme vakaa ja pysyvä”, johtuu siitä, että tunnetusti Suomen massiivinen Nato-suhtautuminen kääntyi epävakaasti, hetkessä.
Nyt vain on niin, että tämä ”Suomen vakaumuksen” käänne kiteytyy ja liittyy aivan olennaisella tavalla Suomen sosialidemokraattisen puolueen mielipiteisin ja vakaumuksiin. Suomen vaikutusvallaltaan merittävin Nato-vastainen tai Nato-skeptinen voima pitkään oli juuri SDP. Mainitut nimetyt henkilö olivat Suomen eurooppalaisin vaikutusvaltaisin pääministeri (Lipponen), Suomen pitkäaikaisin ulkoministeri (Tuomioja) ja Suomen maailmalla kautta aikain näkyvin pääministeri (Marin). Viimemainittu on myös 105 vuotta vanhan valtiollisesti itsenäisen Suomen se pääministeri, jonka hallituskaudella Suomi haki NATO.n jäseneksi, ja hyvässä lykyssä voi vieläpä ehtiä täysjäseneksikin nipin napin, ennen kuin uusi mikäliekään hallitus nimitetään.
Kommentissa ei siis ollut puhe eräiden sattumanvaraisesti nimettyjen henkiöiden ”poliittisista mielipiteistä”, vaan Suomen Kylmän sodan jälkeisen ajan ulkopolitiikan operatiivisen tason ilmeisesti vaikutusvaltaisimpien henkiöiden NATO-kannoista ja vakamuksista, – sekä niissä tapahtuneista mahdollisista muutoksista.
Voisipa miltei sanoa: Se, että henkilö ilmoittaa kannattavansa NATO-jäsenyyttä, ei kerro mitään hänen poliittisista mielipiteistään. Absurdia todeta noin, mutta noin vain tapahtui ja kävi.
Mikä voi olla olennaista jonkin henkilön, erityisesti poliitikon, ja vielä erityisemmin vaikutusvaltaisen, ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvässä toiminnassa?
No, ehkäpä vaikka suhtautuminen ja toiminta Suomen NATO-jäsenyyden yhteydessä.
Onhan perustellusti sanottu, että Suomen päätös hakea NATO-jäsenyyttä on merkittävin, tärkein ja kauasvaikutteisin ratkaisu sitten YYA-sopimusen solmimisen v. 1948 jälkeen. Eikö?
Mutta siitä ei pääse mihinkään, että Suomi ja SDP muiden mukana puolueena ja eräät sen vaikutusvaltaiset jäsenet, kääntyivät NATO-hakemuksen puolelle nopeasti. Ratkaisu ei ollut vakaa, vaan nopea, joku voisi sanoa hätäinen (”hätähinen”).
Mikä hädän toi? Sekö, että joku hullu hyökkäsi naapurmaahansa meidän lähellämme? No, johan. Historiaan hiemankaan paneutunut ihminen, – hänen on täytynyt edes jossain tajunnankerroksessa tajuta, että sota on olennainen ja pysyvä osa ihmiskunnan historiaa. Hannu Taanilan sanoja lainatakseni: Sota on eräs ihmisten välisen seurustelun muoto. – Jos sota tuli jollekin uutena oivalluksena, niin sen pahempi henelle ja hänen kompetenssilleen hoitaa kansakunnan kaikkein tärkeimpiä asioita.
Ilmoita asiaton viesti
Nato-ratkaisu oli poliittisena prosessina todella nopea, mutta muistan lähtötilanteen hyvin: Suomi oli jo vuosien ajan mainittu maana, joka on niin lähellä Natoa kuin ilman varsinaista jäsenyyttä voi olla. Ns. lännettäjät Mauno Koivistosta alkaen olivat tehneet systemaattista ja visionääristä pohjatyötä, vaikka taisipa olla juuri Manu, joka viittasi liittoutumiselle kintaalla ja kysyi Natoa tarkoittaen tylysti: ”Mitä me siellä tekisimme?”
Kuulkaas nyt herra presidentti: ei siellä mitään välttämättä ”tehdä”, eikä sinne siinä mielessä mennäkään. Toinen muistinvarainen demarisitaatti on Paavo Lipposen ”mitäs vikaa Natossa on?” Onnistuiko yhteiskunnallinen keskustelu vastaamaan tähänkään retoriseen kysymykseen mitään fiksua – en muista.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitin Viron presidentti Ilveksen lausunnosta presidenttipaneelin tiimoilta 1.11.2011 klo 11:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/veikkohuuska/87324-onko-nato-jeesus-joka-auttaa-hadassa/
Ilmoita asiaton viesti
Jos Nato ei vastaisi selkeästi kirjoitetuista turvatakuistaan, mikä on koko Naton olemassaolon ydin, niin niistä laistaminen tuhoaisi Naton saman tien.
Toki raadollinen reaalipolitiikka voi sellaiseenkin johtaa, mutta Nato-takuu on silti paras mahdollinen Suomen turvallisuuspolitiikan tuki, oman puolustuksen lisäksi. Ja oleellista on, että Venäjä selvästikin kunnioittaa Natoa. Mitään muuta se ei välttämättä näytä sitten kunnioittavankaan. .
Ilmoita asiaton viesti
Enpä tiedä, onko se niin musta-valkoinen asia. Realismi puhuu sen puolesta, että riippumatta lähtökohdista ja pinteen rajuudesta, tilanteessa, jossa Suomi tarvitsee apua NATO-yhteisöltä, ei apuunrientämisen muoto ja kattavuus ole 100 %, vaan siinä käydään neuvoa, viivytyspeliä, käytettyjen panosten rajoittamista ja kotiinpän vetoa, aivan kuten viimevuosien kansainvälisessä kuviossa elintärkeiden yhteistyökuvioiden puitteissa.
Esimerkkeinä mainitsen Covid-19 ja Ukraina. Vaikka Covid-19 ei ole sotilas-asia, mutta henkeen ja terveyteen liittyvällä elimellisellä tavalla myös Naton kokonaisturvallisuusasia. JA vaikka Ukraina ei ole Naton jäsen, sen auttaminen on olennaisella tavalla Naton asia, ovathan vahvimmat tukijat ylivoimaisella massaenemmistöllä Nato-maita.
Mutta mitään täydellistä ”oppikirjasuoritusta” emme ole nähneet, pikemminkin päinvastoin… Pandemian suhteen samat sanat, vielä ehkä perustavammin. Käsitys, että natolainen apu on nopea, välitön, riittävä ja vaikutukseltaan ratkaiseva Suomelle, Suomen hädässä, on väärä.
Toivon, että se ”kortti” ei koskaan joudu koetteelle, että sikäli pohdintamme on akateemista puntarointia.
Ymmärsin, että tätä Koskenniemi myös tarkoitti, mutta ehkä eniten kuitenkin mentaalista itseymmärrystä ja sen pohjalta tapahtuvaa asemointia ja käytöstä. Aina meillä ei ole mr. Bidenia ja mr. Johnsonia selustatukenamme. Tilanteet muuttuvat, mutta Suomen tarve elää ja selviytyä on ikuinen. Ihan kuten M. Koivisto sen hyvin kiteyttää kirjassaan vuodelta 2001: Suomen idea on selviytyä.
Se on historian rouva fortunan kädessä, mutta ei yksin, onneksi, vaan myös meidän itsemme kädessä ja järjenkäytössä, mutta kyllä siihen tarvitaan myös NATOa ja muita kv-verkostoja, niiden tuulensuojaa, turvaa ja tukea, myös sotilaallista.
Ilmoita asiaton viesti
Akateemikko Martti Koskenniemen mielestä ”Suomen liittyminen sotilasliitto Natoon on harmillista, mutta Venäjän aggressiivisuuden ja arvaamattomuuden takia välttämätöntä.”
Koskenniemi taitaa pitää Venäjän aggressiivisuutta ”luonnon lakina” eikä sitä voi pitää harmillisena niin kuin säätilaakaan, mehän emme sille mitään voi. Tietenkin sateella sateenvarjon käyttö on harmillista mutta ei kuitenkaan välttämätöntä. Sama juttu Natovarjon käytössä, ilman varjoa voi kastua.
Sitten vielä Koskenniemen käsityksiä Natosta:
”Nato edustaa kylmiä sotilaallisia arvoja.” Eli Naton jäsenmaiden hallitukset edustavat kylmiä arvoja, niinkö? No onhan akateemikolla oikeus ajatella niin, mutta ihmettelen kuitenkin.
”Meillä ajatellaan, että Nato käyttää kaikkia käytettävissä olevia keinoja, mukaan lukien sotilaalliset, jäsenmaiden auttamiseksi, mutta näin ei kuitenkaan sanota sopimuksen viidennessä artiklassa. Keinot valitaan tilanteen mukaan.”
Tarkkaan ottaen ei sanota niinkään, että ”Keinot valitaan tilanteen mukaan”. Tämä osoittaa, että Koskenniemellä on virheellinen käsitys Naton toiminnasta. Aivan kuin siellä päämajassa vaan odoteltaisiin koska Venäjä hyökkää johonkin jäsenmaahan ja sitten valittaisiin ”keinot tilanteen mukaan”. Voin kertoa akateemikolle, ettei Natossa toimita näin. Siellä tehdään alueiden puolustussuunitelmia ja niissä selvitetään ETUKÄTEEN kunkin jäsenmaan osuus. Luulisin, ettei Virolla olisi kovinkaan suurta osuutta tilanteessa, missä Iran hyökkäisi Turkkiin. Ehkä ”jalkarättejä ja hernekeittoa”, erästä evp kenraalia mukaellen.
Tässä Koskenniemi osui oikeaan: ”Natoon liittyminen on ensisijaisesti pelote” mutta sitten taas omituista jaarittelua: ”eikä suinkaan viimeinen naula Suomen tiellä kohti ”länsimaisia arvoja. Suomen ei myöskään kannattaisi laskea kovin paljon Naton turvallisuustakeiden varaan.” (joko se pelote unohtui näin pian?)
Koskenniemi: ”Jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, en usko, että Yhdysvallat tulisi tänne meidän rinnalle sotimaan ja samalla asettaisi itsensä ydiniskun vaaraan. On tavattoman haitallista, jos poliitikot tuudittautuvat tämän varaan.”
Koskenniemi ajattelee sodankäynnin samanlaiseksi kuin se on kuvattu Edvin Laineen ”Tuntemattomassa Sotilaassa”. Tuskin Rokan kaverina olisi afroamerikkalainen Jesse Jenkins. Paljon todennäköisempää olisi naton avulla saavutettu ilmaherruus ja pitkän kantaman aseilla eliminoitu Venäjän hyökkäys. Ja voi voi, että akateemikkokin vielä sortui uhkaamaan meitä ydiniskulla. Ehkä olisi hyvä, jos ”suutari pysyisi lestissään”.
Ilmoita asiaton viesti
Ryssän harhaan johtamista antaa ymmärtää ettei sitä tarvitse pelätä, jos altistuu sen invaasiolle ilman omaa puolustusta. Tämä ei tietenkään pidä paikkansa, vaan Venäjä hyökkää aina, kun kuvittelee vastustajan heikoksi.
Nato-maat eivät lisää Suomen turvattomuutta, vaan vahvistaa Suomen turvallisuutta. On Venäjän propagandaa antaa ymmärtää, että Nato aiheuttaa Suomelle suuremman sotilaallisen riskin ja joutumisen sotaan, kuin Venäjä itse aiheuttaa liittoutumattomalle Suomelle.
Mitä sitten vaikka kukaan ei tulisi auttamaan? Aseita tulee ja siitäkin on enemmän hyötyä, kuin aseapua ei lainkaan. Kun Ukraina saa aseapua, niin luotan siihen, että sitä saavat myös Natoon kuuluvat liittolaismaat.
Ilmoita asiaton viesti
Erilaisia skenarioita voi, ja pitää, kirjoittaa.
Seuraava kysymys voidaan esittää:
Mitä sitten, kun nykyinen Yhdysvaltain ilahduttavasti yllättänyt Biden poistuu Valkoisesta talosta, – ja sinne astuu jokin uusi voima, jonka orientaatioa ja toimintakäsitys on toinen?
Ja samaan aikaan Euroopassa: Niinistö väistyy, Macron ehkä vaikka onkin vasta II-kautensa alkulaudilla, Britannia joutuu keskittymään omiin sisäongelmiinsa ja suhdeseuraamuksiinsa. Mitä tapahtuu Saksalle? Jos Italia tai jokin muu (tai pankkimaailma) repeää? Unionilla on kädet täynnä syliin syösähtänyttä hyhmää? Kuka silloin jatkaa nykyistä sotilaspoliittista ja avustavaa linjaa? Ukraina sitoo uskomattomalla tavalla Lännen voimaa.
Johtaako sodan jatkuminen, ei läntisen suunnan asemien vahvistumiseen, vain täysin päinvastaiseen tilanteeseen? Venäjä heikkenee, mutta suhteessa vähemmän kuin Ukrainaa tukevan kombon kyky ja halu! jatkaa ponnituksia. Käsitys siitä, että äänet, jotka vaativat Ukrainaa taipumaan, ettei taittuisi, voimistuvat kenties jo syksyyn mennessä kokonaiseksi kuoroksi. Miten sitten pitkittyvä, vuosikautinen sotiminen enää etenee.
Sellainen tulos tietenkin heikentäisi Suomen asemaa itsessään, ja Suomen asemaa Natossa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuota noin. Jos tässä keskustelemme Naton peruskirjan 5. artiklasta, niin turvaudun jälleen Wikipediaan ja linkkaan sieltä tämän paljon puhutun 5. artiklan tekstin:
”Naton 5. artikla on Naton perustamissopimuksen artikla, joka määrittää jäsenvaltioiden velvoitteen puolustaa muita jäsenvaltioita. Naton Viidennen artiklan teksti kokonaisuudessaan[1]:
»Sopimuspuolet sopivat siitä että aseellista hyökkäystä yhtä tai useampaa sopimuspuolta vastaan Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on pidettävä hyökkäyksenä niitä kaikkia vastaan, ja tämän seurauksensa ne sopivat, että jos tällainen aseellinen hyökkäys tapahtuu, kukin niistä harjoittamalla omalla tai yhteistä Yhdistyneitten kansakuntien peruskirjan 51 artiklan tunnustamaa itsepuolustusoikeuttaan auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta sopimuspuolta ja sopimuspuolia ryhtymään välittömästi, yksin tai yhdessä toisten sopimuspuolten kanssa, sellaiseen toimintaan, jonka se arvioi tarpeelliseksi palauttaa Pohjois-Atlantin alueen turvallisuus ja ylläpitää sitä. Jokaisesta aseellisesta hyökkäyksestä ja kaikista toimenpiteistä, joihin sen seurauksena on ryhdytty on ilmoitettava välittömästi Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvostolle. Kyseiset toimenpiteet on lopetettava, kun turvallisuusneuvosto on ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi»
Viides artikla on koko puolustusliiton historiassa aktivoitu ainoastaan kerran, kun terrori-iskut 11. syyskuuta 2001 tuhosivat kaksi World Trade Centerin tornia sekä osan Pentagonia. Artikla 5 ei kuitenkaan johtanut Nato-operaatioon. Yhdysvallat aloitti operaation al-Qaida-verkostoa vastaan Afganistanissa johtamansa 49 valtion koalition voimin.”
Linkki:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Naton_5._artikla
Ilmoita asiaton viesti
Noniin, Wikin tekstissä on finessivirheitä. Otan tähän Valtioneuvoston sivuilta virallisen suomennoksen 5 artiklan:
”5 artikla
Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että yhteen tai useampaan osapuoleen kohdistettu aseellinen hyökkäys Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa katsotaan hyökkäykseksi kaikkia osapuolia vastaan, ja tämän vuoksi osapuolet sopivat, että jos tällainen aseellinen hyökkäys tehdään, kukin osapuoli käyttää Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklassa tunnustettua oikeutta erilliseen tai yhteiseen puolustautumiseen ja auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta yhtä tai useampaa osapuolta ryhtymällä viipymättä erikseen ja yhdessä muiden osapuolten kanssa
, mukaan lukien aseellisen voiman käyttö, PohjoisAtlantin alueen turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi.
Kaikista tällaisista aseellisista hyökkäyksistä ja kaikista toimenpiteistä, joihin niiden vuoksi ryhdytään, ilmoitetaan välittömästi turvallisuusneuvostolle. Kyseiset toimenpiteet lopetetaan, kun turvallisuusneuvosto on ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi.”
Tästä on kyllä keskusteltu, runsaastikin.
..kukin …ryhtyy… tarpeelliseksi katsomiinsa toimiin…
Ilmoita asiaton viesti
NATOn 5. artiklan soveltamisesta:
”Artikla 5 on sanamuodoltaan väljä
Sotilasliitto Naton kollektiivinen puolustus tarkoittaa sitä, että hyökkäys yhtä liittolaista vastaan katsotaan hyökkäykseksi kaikkia liittolaisia vastaan. Kollektiivisen puolustuksen periaate on kirjattu Washingtonin sopimuksen 5. artiklaan.
Washingtonin sopimuksessa lukee suomennettuna, että ”kukin osapuoli – avustaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta sopimuspuolta tai hyökkäyksen kohteeksi joutuneita sopimuspuolia ryhtymällä välittömästi yksin ja yhdessä muiden sopimuspuolten kanssa tarpeellisiksi katsomiinsa toimenpiteisiin, mukaan lukien aseellisten voimakeinojen käyttö, Pohjois-Atlantin turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi.”
Toisin sanoen, jos Nato-maahan hyökätään, muut jäsenmaat harkitsevat osaltaan tarpeellisiksi katsomansa toimenpiteet.
Asianomaisella maalla itsellään on päätösvalta siitä, millaista apua se ottaa vastaan, kertoo Maanpuolustuskorkeakoulun professori Tommi Koivula.
”Jokainen jäsenmaa omistaa omat asevoimansa, ja sotatilanteessa Naton jäsenmaana Suomella olisi velvollisuutena oman maan puolustaminen, aivan kuten nytkin. Muiden maiden vastuulla on tulkita, mitä Washingtonin sopimuksen artikla 5 tarkoittaisi ja miten ne tarjoaisivat apua. Artikla 5 on sanamuodoltaan hieman epämääräinen”, Tommi Koivula sanoo.”
Lue lisää:
https://faktabaari.fi/fakta/faktantarkistus-naton-viides-artikla-ei-takaa-automaattista-aseellista-apua/
Syntymäpäivähaastettelussaan (HS 17.3.2023) akateemikko Martti Koskenniemi, joka on Suomen tunnetuin kansainvälisen oikeuden asiantuntijoista primus inter pares, toteaa näkemyksensä Naton 5. artiklasta. Se on varsin samansisältöinen kuin tässä kommentissa linkattu tuktijoiden näkemys. Itseasiassa artiklan teksti toteaa varsin selkokielisesti saman.
Tässäkin asiassa lienee perusteltua tukeutua alkuperäisteksteihin ja tutkailla, mitä siellä lukee. Sitten toinen perehtymismenetelmä on tietenkin kansainvälisten asioiden asiantuntijoijen näkemykset. Riittävästi perehtymällä varmaankin sopimusperusteinen asetelma valkenee.
Mutta sekään ei ole kaikki.
Kansainvälisissä sopimuksissa on teksti ja on paperi, mutta sitten on tämä jokapäiväinen kansainvälinen todellisuus, valtioiden itseintressi, Staaträson, josta J. K. Paasikivi tapasi puhua, sekä yleinen reaalipoliittinen toimintatodellisuus, jossa maa katsoo oman intressikaleidoskooppina läpi asioita, tilanteita ja omia ratkaisujaan.
Ilmoita asiaton viesti