Olumpian A, B, C, D, E ja F

Olumpian A, B, C, D, E ja F

Vuoden 2024 kesäolympialaiset järjestetään 26. heinäkuuta – 11. elokuuta 2024 Pariisissa Ranskassa. Kyseessä on kolmas kerta, kun kisat järjestetään Pariisissa. Aikaisemmin kesäolympialaiset on järjestetty Pariisissa vuosina 1900 ja 1924, ja siitä tulee toinen kaupunki, jossa kisat on järjestetty kolmesti. >Wikipedia.

Se ainut triplan tehnyt kaupunki on Lontoo (OK 1908,1948, 2012).

*

Olumpiakisojen vinhaa vauhtia lähestyessä on paikallaan hieman pohjustaa Oumpialaisia. Meinaan kun minulla on hieman kokemusta.

(Kuten nokkela lukija kenties on havainnut käytän tässä tästälähtien kansanomaista Olumpia-nimitystä, virallisen Olympia/Olympics -nimikkeen sijasta, lähinnä luodakseni luuottamuksellisen ja luontevan suhteen Sinuun,  mahdollinen lukijani).

Aivan alkajaisiksi tulemme huomaamaan, että Olumpialaisissa kaikki ei ole niin kuin sanotaan, eikä kaikki siten kuin näyttää.

*

Otetaan tähän alkajaisiksi virallinen osuus:

Siellä KOK missä Olumpia.

Siellä Olumpia missä KOK.

Olumpialaisten kotisivuilta olennaista:

”Mikä on Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) ja mikä on sen tehtävä?

Kansainvälinen olympiakomitea on olympialaisten vartija ja olympialiikkeen johtaja.

Se on aidosti maailmanlaajuinen organisaatio, joka toimii katalysaattorina kaikkien olympialaisten sidosryhmien yhteistyölle, mukaan lukien urheilijat, kansalliset olympiakomiteat, kansainväliset liitot, olympialaisten järjestelytoimikunnat, maailmanlaajuiset olympiakumppanit ja olympialähetyskumppanit. Se tekee myös yhteistyötä julkisten ja yksityisten viranomaisten, kuten Yhdistyneiden kansakuntien ja muiden kansainvälisten järjestöjen, kanssa.

Kansainvälisen olympiakomitean visiona on rakentaa parempaa maailmaa urheilun avulla.” > Mikä on Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) ja mikä on sen tehtävä? –Olympialaiset (olympics.com)

Saamme siis valistusta:

KOK:lla on visio ja se on tietenkin aivan kuin kaikilla misseillä. Rakentaa parempaa maailmaa. Nyt sitten ”urheilun avulla”.

Onhan siinä sumeilemattoman omahyväinen ja komea motivaatio: eikö maailmaa yleensä rakenneta rauhalla, työllä, suunntelmilla, ohjeilla, periaatteilla, laeilla, yhteistyöllä ja – politiikalla? Ehkä välillä ruikkaus ideologiaa ja uskomuksia? Mutta että ”urheilun avulla”.

Pannaan muistiin.  Avainsanat: vartija, johtaja, rakentaja.

Organisaatiokeskinen maailmankuva, mutta niinhän se aina on, kun katsotaan maailmaa organisaation keskipisteestä lähtien. Maailma on kuin luotu organisaation ehdoilla ja siihen vaikutetaan samoilla eväillä.

– Mutta onko se, KOK ja Olumpia, vain edesmenneiden lordien ja paroonien ideologinen ohutilmaisen kuvamaailman jatkaja, sammuneen tuhkan vartija? Onhan, kuten muistamme, KOK kuitenkin yksineuvoinen itsesiittoinen klubi?

*

Koska en aio rasittaa mahdollista lukijaa pitkillä jorinoilla Olunpian ihmeistä ja kummista, tällään tähän suoran lukuvihjeen. Kannattaa lukea uusimman Kanavan (ilmestynyt 7.6.2024) artikkeliin: Liikunta & Tiede -lehden päätoimittaja, väitöskirjatutkija Jari Kupila: Modernin opportunismin mallikappale.

Artikkelissaan Kupila porautuu pintaa syvemmälle olumpialiikkeeseen ja sen realitoimintaan, löytäen vanhan Citius-Altius-Fortius (nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin) -rehkimisteeman sijaan jotain aivan muuta. Ei mitään kalkkisten pysähtynyttä klubitoimintaa, – vaan mitä reippainta ja ajassa tanssahtelevaa ”kykyä liittoutua sitä ympäröivien uusien nousevien voimien kanssa”.

Tuo ”nouseva voima” lämmittää tietenkin näin Ikaalisissa kirjoittavaa, ajatellaanpa vaikkapa Kauhavan Jukola 2024 ankkuriosuutta: kukapa tai mikäpä siellä avautuvan aamun metsässä vilahtelikaan kuin ”Ikaalisten Nouseva-Voima” (pronssia).

Vakavasti puhuen ei voi muuta kuin yhytä Kupilan avaukseen: ”Kansainväliseen Olympiakomiteaan tiivistyy se, minkälaisella logiikalla, arvomaailmalla, ihmiskäsityksellä ja toimintamalleilla ihmiskunta on modernisaatiovaiheensa läpäissyt.  Se on kuin peili, josta maailma voi katsella kehitystarinaansa 1800-luvun lopulta lähtien”.

Ja niinhän se on: ”Olympialiike syntyi 1900-luvun taitteessa vauhdittuneiden nationalismin, militarismin, industrialismin ja loputtoman kehitysuskon – sekä näihin kaikkiin liittyneen mekanistisen ihmiskäsityksen – ilmentäjäksi, edistäjäksi ja tuottajaksi”.

Jari Kupilan loihtima kuva KOK:sta ja sen seimilapsesta, Olumpiasta, on äkkiseltään ehkä lukijaa hämmentävä::

”Elettiin aikaa, joka julisti tieten voittoa uskonnosta, ihmisen voittoa luonnosta ja ajatusta, että ihmiskunnat ja yhteiskunnat tuli nähdä koneiden kaltaisina mekanismeina, joissa ihmisyksilöitä tuli kehittää tätä koneistoa parhaalla mahdollisella tavalla palveleviksi”.

Ja tykitys senkun jatkuu:

”Lisäksi taustalla kihisi nationalismin ja sosiaalidarwinismin hengessä ajatus siitä, että tämä uusi ja uljas mekanistinenkin maailma jalostui ja kehittyi viidakon lakien idealla.  Käynnissä oli kansakuntien ja yksiöiden kilpailu, jossa heikkoudet ja heikoimmat karsittiin pois perimää pilaamasta.  Kilpailu jalosti ihmistä ja ihmiskuntaa, erotti terveen ja epäterveen, hyödyllisen ja hyödyttömän”.

*

Tuo on edistyksen, kehityksen ja koneromantiikan valossa nähty maailmankuva. Sen rinnalle voisi taluttaa toisenkin kuvan, kaurapuuronvärisen ja hieman matalammasta kulmasta katsovan.  Yleensä suomalainen olumpiavoittaja on ollut individualisti, ahkera ja omistautunut, joka on taistellut matalista lähtökohdista ylemmäs. Ajattelen tässä kohdassa Pauli Nevalaa, joka tietyömaan työllisyysmiehestä, kirjaimellisesti lapion varresta nousi kotivajan fillarinkeskiötä ja rautaputkeen valettujen betonimönttien kautta nousi Tokion 1964 Olumpialaisten poodiumille, sen ylimmälle askelmalle, ja posket lommolla kuunteli Maamme.

Olumpialaisethan keksivät joutilaan luokat vetreilijät, nuo paroonit käppyröissä viiksissään. He urheilivat luonnon luomilla, energiaa ”olennaiseen” säästävällä elääntyylillään. Eivät he kipittäneet hiilikaivoksiin, kuten työllään elävät työläiset, eivät he lapsivuosista lähtien palvelleen konesaleissa, eläneet bakteerikylläisissä keuhkotaudin pesissään jne. á la Jack Londonin Kadotuksen kansaa -malliin. Urheilu oli ajanvietettä, sosiéteeta, ja hauskaa leikkiä, ilman ylimääräisiä taustatekijöitä, helpon elämän hupia.

Niinpä urheilun ja etenkin Olumpian perusajatus on ”maailmat kohtaavat” rennon kisan merkeissä, ja fiksut lahjakkuudet voittavat. Vasta suomalaiset suonkuivaajat, pitkäselkäisine painijoineen ja junan perässä roikkuvine nurmineen pilasivat tämän idyllin. Oli pyhäinhäväsitys kuola suupielessä ja vertapierren harjoitella. Niin vain Auran rannoilta löytyi nälkäinen mies, joka kieltäytyi aseista, mutta taisteli militaristi-nationalistisen hengen alla, tosin vain omaansa katsoen, mutta kuitenkin, kelli kädessä ja otsa kurtussa. Nurmen Paven hahmossa ja veressä muutenkin kiteytyy todellinen Olumpia: hammasta purren ja perkeleitä kekälöiden voitto kotiin, siis sinne Nurmen takan otsalle.

Intrigit kuuluvat asiaan. Tarinat, miten mr Nurmi evättiin 10-juoksusta, ja tämä suutuspäin repi iltahämärissä harjoituskentällä ensimmäisen kerran universumin historiassa 10.000 m alle ½ tunnin. Herrat katsoivat Turun saaneen jo kylläksi kultaa, joten kymppi kuului Villelle, – ja Amerikalle, siellähän se suuri Raha oli ja sitä piti saada, mitä Turku ei pystynyt tarjoamaan!  Legendojen henkeen kuuluu, että johtajat ovat tyhmiä: juonivat mielummin suosikilleen kullan kuin ottavat tajolla olevan kaksoisvoiton. Kaksoisvoittohan on ylin riemu, jonka ylittää vain kolmoisvoitto – tai nelöis!

Muutenkin Nurmi oli kaikkea muuta kuin ”alkuperäisen Olumpian” hengen mukainen: juoksi kuin robotti, osaamatta seurustella ja ”olla kuin kuuluu”. Maastojuoksussakin hän painaa kuin Pave-Robot, muiden miesten horjuessa helteessä kuin heinänkorret, osan sammuessa tykkänään. Ainut mikä Pavesta irtoaa on jokseenkin tyly: ”Huanost harjotelleit miähi!”

Ja topin tällaiselle rouhealle uralle antaa sitten KOK ruåtsalaisen markiisin muodossa: Musta käsi! Ruskeat kirjekuoret, – täysin sopimatonta amatööriselle atleetille! Paronien kanta lyö ruvelle suomalaisen ihanteellisen kansallisuhon.

*

Muilta osin Jari Kupilan artikkeli KOK:n todellisesta hahmosta on kattava ja ankara. Kannattaa lukea, joko hanki oma kappaleesi tai kipaise lähikirjastoon – siellä oletetusti on, Kanava-lehti.

*

On tietenkin jonkinasteista varjonyrkkeilyä lisätä Kupilan artikkeliin omat ryyninsä, etenkin kun lukija tuskin on lukenut alkuperäistä analyysia, mutta yritän kuitenkin:

Asetelma: AMATÖÖRIT, rennot yläluokkaiset lahjakkaat amatöörit versus nälkäiset alaluokkaiset taistelijat. Tuossa tiivistyy ”sontiaisten” nousu urheilun ja Olumpian ”reittä pitkin” valoon ja aurinkoon. Malli P. Nurmi oli hyvin individualistinen eksentrikon privaatti taistelu konepajalta valokiilaan.

Systematisoituna se ”kukki” aikanaan ”komeimmin” tietynlaisena DeeDeeÄrrisminä. Valtiollistettuna pakkomallina, lapset ikäluokan lahjakkuuspuntareihin, parhaat äitinsä helmoista valmennuskeskuksiin, tsempattaviksi, treenattaviksi ja pumpattaviksi. Melkoinen kauhukuva taustanaan aurinkoiset kuvat yliopistokampusten kentiltä, rugbyviheriöiltä ja jokisouduista.

*

Asetelma: BOIKOTIT, pakkoboikotit – ideologiset kotiinjäännit. Sodat katkoivat olumpiadin juhlat pari kertaa. NL pysyi ja pysytettiin ”leikkikehän” ulkopuolella Helsinkiin 1952 saakka. Moskova loi korvikehommina ”työläisOlumpialaisensa”, eräänlaiset kommunistiset sekundajuhlat, kunnes kyllästyi, ja II MS:n ratkaisuvaltana (aloitti ja lopetti) tuli väkevästi kentille, ja otti paikkansa ylivoimaisen USA:n rinnalla. Pikkupoika-ajalta muistan Etelä-Afrikan apartheid-politiikan perusteella tapahtuneet boikotit 1964-1988, avainsana:  Gerhardus Cornelius Potgieter ja 14 askelta.

Siinä missä KOK kaikessa simppeliydessään on halunnut ”kutsua Maailman urheilevan nuorison kilvoittelemaan” yhteisiin juhliin, monet ovat nähneet Olumpialaiset valtiollisten gangsterien ja väärinpelaajien peijaisina, ja ainoaksi keinoksi säästyä saastuttavilta elementeiltä, boikotoida kisoja. Näin Carten 1980 Moskovan kisoja ja Kreml 1984 lakeijoineen Los Angelsin kisoja.

Aihe on ikuinen: miten laajaksi boikotti olisikaan muodostunut viimeisimmissä ja nykyisissä kisoissa, ellei esim. Putinin-Venäjää olisi suljettu Olumpiaporttien ulkopuolelle?

Muodostuessaan huomioarvoltaan Maailman suurimmiksi festivaaleiksi Olumpialaiset ovat jatkuvan kiistan aiheena. Samalla ne yllyttävät systeemiseen kilpailuun. Eikä vain urheilun itsensä piirissä, vaan ideologian, politiikan, järjestelmien, talouden ja teknologian yms. kentillä. Samalla jatkuu kilpailu Olumpiakisojen saannista kaupunkien ja valtioiden (myös alueiden) kesken.

Kupila lataa:

”Tämä [kilpailu kisapaikasta] selittää sen, miksi KOKO hurmaantui 1930-luvulla yhteistyöhön saksalaisuuden kanssa niin, että vuoden 1936 kisojen [Garmis-Partenkirschen & Berliini] jälkeen pohdittiin jopa kisojen siirtoa pysyvästi Saksaan.” [sic!].

”Samoin on loogista, että olympialaisten satavuotisjuhlakisoja [1896-1996] ei kreikkalaisten, ja pitkälti koko urheilevan maailman, ihmetykseksi järjestettykään kisojen henkisillä syntysijoilla Ateenassa.  Kisat annettiin KOK:n pitkäaikaisimman yhteistyökumppanin Coca-Colan kotikaupunkiin Atlantaan, ja samalla paikkaan, joka mullisti kisojen mediaoikeuksien hintalapun ja nosti järjestön talousluvut uudelle kasvu-uralle”.

*

Asetelma: LAJIKIRJO. Tämä on mielenkiintoinen syndrooma. Miksi Olumpialaisissa on jääkiekko, koripallo ja jalkapallo (23 v.]?

Miksei siellä ole suuria ja mahtavia urheilulajeja: Höntsää, raveja, rallia, F1:stä, ja vaikkapa moottoriveneilyä? Suuria yleisölajeja kaikki tyynni. Sitten siellä on sellaisia miljoonalajeja kuin … (censorred) ja naisten moukari (kansallismielisesti: onneksi viimemainittu todella on siellä, mehän voimme voittaa siinä metrejä ja mitaleita).

*

Lopuksi oma Olumpiaveikkaukseni:

Suomen mitalisaalis Pariisi 2024:stä on 0 ja 1:n välillä, ehkä noin 0,51.

Eli eksaktimmin: 1.

Suomen OK:n virallinen tavoite on 2.

ps.

Pienissä ovat köyhän eväät.

Silti suomalaisen urheilun ohjausjärjestelmä on entistä päättäväisemmin ohjattu ja jengattu Olumpiakomitean tiukkaan johdatukseen. Systeemisesti ja valtionpanostuksisesti meillä urheilua tihrustetaan entistä yksipuolisemmin OK:n avaimenreijän kautta.

Jari Kupila kysyy: ”Miksi olympialiike saa ohjata Suomessa niin vahvasti kansallista urheilua?”

Miten mitalin-parin liike ja systeemi onkin noin vahvan aseman haltija, ylin säätäjä? Jotenkin systeemin on toimittava, mutta miksi juuri näin. Paljon hyvää toimintaa ja tuloksia tehdään Olumpian ulkopuolella, ja paljon on yksinäisiä susia, jotka pulpahtelevat metsien hämärästä ”parasvaloihin”, osa heistä on kaiken Olumpiahurskeen ulkopuolella?

*

PS.

Väärinkäsitysten, jotka ovat väistämättömiä, välttämiseksi ja lieventämiseksi, kerron sen truismin, että rakastan Olumpialaisia, odotan niitä, muistan niitä (since Squaw Valley ja Rooma 1960) ja katson niitä aivan liian kauan, pitkään, intensiivisesti ja lyhyttä elämääni tuhlaten.  Niin monta kisaa, niin monta hikeä ja hihkuntaa, jokunen kyynel – ja monta monta mitallia… Tavallaan aikakäsitys muodostuu tapaan: Nevalan kulta – Kinnusen hopea jne. jne. jne.

Pumattakaan kesäOlumpialaisten sisäänmarssista, jossa mitä moninaisemmat kansakunnat ja heimot ovat esittäytyneet omimmissa kuteissaan ja laitteissaan, ola laa.

*

veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja,
tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu