Onko Orpon hallitus oikeistolaisempi kuin Svinhufvudin II hallitus 1930?

Historiaa tuntemattomat tai sitä tarkoituksenmukaisesti uudelleenmuokkaavat ovat jo ehtineet määritellä Petteri Orpon I hallituksen Suomen historian oikeistolaisimmaksi.  Jossain näkyi mainittavan, että Orpon I on oleva oikeistolaisempi kuin P. E. Svinhufvudin II hallitus, joka istui 4.7.1930 – 21.2.1931.

Lue: P. E. Svinhufvudin II hallituksen HALLITUSOHJELMA:

”Pääministeri Pehr Evind Svinhufvudin II hallituksen ohjelma

Svinhufvudin ohjelmapuhe valtioneuvoston yleisessä istunnossa 4.7.1930

”Tärkeimmäksi tehtäväkseen katsoo nyt toimeensa ryhtyvä hallitus valtakunnan turvallisuuden lujittamisen. Tämä vaatii vallitsevissa oloissa varsinkin toimintaa valtakunnan perusteiden hävittämistä tarkoittavain, sen itsenäisyyttä ja vapautta vastaan suunnattujen maanpetoksellisten rikosten tukahduttamiseksi. Siinä tarkoituksessa pitää hallitus valtakunnanvastaista rikollisuutta harjoittavien kansalaisten toimintavapauden rajoittamista siihen suuntaan, kuin äsken eronnut hallitus on eduskunnalle esittänyt, tarpeellisena. Kautta maan käy nyt valtava isänmaallinen liike, joka on johtunut maan yhteiskuntajärjestystä, uskontoa ja kaikkea kansallemme pyhää ja kallista uhkaavien voimien esiintymisestä. Tämän liikkeen tarkoituksena on noiden kumouksellisten voimien pois juurruttaminen. Siinä yhteydessä on omavaltaisiakin tekoja sattunut. Kun hallitus toimii maanpetoksellisten voimien kukistamiseksi, pitää hallitus välttämättömänä, että kaikki laillisuudesta poikkeavat teot ja toimenpiteet yksityisten kansalaisten tai kansalaispiirien puolelta heti lopetetaan. Hallitus kehoittaa kaikkia isänmaallisia kansalaisia tukemaan hallituksen pyrkimyksiä ja toimenpiteitä oikeusjärjestyksen voimassapitämiseksi maassa.

Samalla kun hallitus omistaa kaiken huomion näille nykyhetkellä erinomaisen tärkeäksi käyneille tehtäville, tulee hallitus voimainsa mukaan toimimaan maan valtiontalouden, elinkeinoelämän, erittäinkin maatalouden, teollisuuden ja kaupan edistämiseksi sekä työrauhan turvaamiseksi. Maanpuolustuksen jatkuvalle kehittämiselle kansamme vapauden turvaksi tulee hallitus omistamaan tarpeellista huolta. Eri kieliryhmiä ja kansankerroksia pyrkii hallitus noudattamalla oikeudenmukaisuutta ja kohtuutta lähentämään toisiinsa isänmaallisessa työssä.

Järkähtämättä noudattamalla maamme tähänastista rauhanomaista ulkopolitiikkaa pyrkii hallitus lujittamaan ja edelleen kehittämään valtakunnan hyviä ja ystävällisiä suhteita ulkovaltoihin.

Nykyisessä vakavassa ajankohdassa hallitus ryhtyy toimeensa luottaen siihen, että kaikkien kansankerrosten isänmaalliset ainekset yhtyvät tukemaan hallituksen pyrkimyksiä edistää maan etua ja parasta. Jumala synnyinmaata varjelkoon.” Linkki: 18. Svinhufvud II (4.7.1930–21.3.1931) (valtioneuvosto.fi) 

Tässä pääministeri Svinhufvudin ohjelmapuheessa ei mainittu eikä edes sivuttu meidän äskeisten Eduskuntavaalien 2023 keskeisiä ”kynnyskysymyksiä”:

Maahanmuutto, valtiontalouden vakauttaminen ja huoli velasta, EU-politiikka sekä pohdinta palveluista ja tulonsiirroista.

Eri aika – erilaiset ongelmat.

Wikipedian mukana eduskuntaan 2023 pyrkineiden puolueiden vaaliteemat olivat seuraavat. Havaittavissa on melkoisen abstrakteja iskulauseita. Mitä ne käytäntöön sevellettuina ovatkaan?

Eduskuntapuolueiden keskeiset vaaliteemat

Taulukossa on koottuna keskeisiä vaaliteemoja suomalaisilta eduskuntapuolueilta. Tiedot on kerätty joko puolueiden nettisivujen vaaliohjelmista tai puoluejohdon ulostuloista valtakunnallisessa mediassa.

Linkki: Eduskuntavaalit 2023 – Wikipedia

*

Ainut, mitä tässä haluan sanoa on tämä: poliittisen kentän määritteleminen oikeisto-vasemmisto -ulottuvuudella on voimakasta pelkistystä.  Se on kapea ja kaksiulotteinen määritelmä yhteiskunnallisista tilasta, ajasta ja tavoitteista, joiden muodostama olosuhde ja vaalitulos ovat kulloinkin tuottaneet tuollaisen hallituksen ja koalition ja hallitusohjelman.

Suomen kansakunta ja yhteiskunta sekä elämä 2023 on aivan toisenlainen kuin neljä vuotta sitten, saati 8 vuotta sitten Sipilän I:n aloittaessa, puhumattakaan vuosikymmenistä siitä taaksepäin.  Mitä kauemmas historiaan uimme, sitä epärelevantimpaa on puhua hallitusten oikeisto- tai vasemmistolaistumisesta.

Jos päätämme määrittää tämän 105-vuotisen kehityskulun tärkeimmän yhteiskunnallisen muutoksen, niin se epäilemättä on se, että Suomi ja suomalaiset hyvin laajasti ja pysyvästi omaksuivat Pohjoismaisen sosialidemokraattisen hyvinvointiyhteiskunta -aatteen. 

Se tapahtui pätkittäin, palasina, askel askeleelta, merkittävässä määrin Alardtin ja Ruotsin oppeja seuraten.  Siinä esiintyi myötä- ja vastamäkiä, kesti jonnekin 1980- ja 1990 luvun vuosiin saakka, ennen kuin tämä kehitys saavutti kypsyysvaiheen, tilan, jossa ylivoimainen osuus kansalaisista omaksui tämän mallin ja menettelyn parhaaksi koetelluista vaihtoehdoista.  Sen koetinkivi oli 1990-luvun alun suurlama.  Se kesti sen rajut koetinvuodet ja rankkoja kokemuksia rikkaimpina kansakunta suuntasi uudelle vuosituhannelle.

Tänään jo varsin vakiintuneesti meillä kaikki eduskuntapuolueet vannovat hyvinvointiyhteiskunnan nimiin, omine painotuksineen ja prioriteetteineen toki.  Täydellä syyllä voimme sanoa, että suomalainen poliittinen kenttä on sosialidemokratisoitunut.  Vielä 1960-luvulla sitä haastettiin ja haastettiin kovin puhein ja suunnitelmin, molemmilta pelikentän laidoilta! Tämä muistettakoon.  Tänään laidoilla on kovin hiljaista, sieltä ei nouse merkittävää eikä huomiota ansaitsevaa haastetta.  Kritiikki kohdistuu järjestelmän sisäisiin ulottuvuuksiin: kuinka paljon mitäkin, veroja ja siirtoja, tasausta ja viilausta, keille ja millaisin kriteerein.  Laaja sosiaalivaltio jatkaa puksuttaen eteenpäin, vain kuluenemmyys ja velka aiheuttavat pulinaa ja kirskuntaa.

Menneisiin vuosiin ja vuosikymmeniin verrattuna Orpon I hallitus tulee olemaan sosialidemokraattinen hallitus.  Se sijoittuu poliittisella kentällä ja historiassa kutakuinkin siihen, mihin Paasion, Koiviston, Sorsan ja Lipposen sosialidemokraattisvetoiset hallitukset ovat sijoittuneet, keskusristikon tienoille kohtalaisen laveasti levittäytyneenä.

Poliittisen kentän pysyvät merkkipaalut on syytä juntata huolella niille paikoille, joissa määritetään valtiovallan tehtävät ja rooli. Onko kyseessä yövartijavaltio vai hyvinvointivaltio.  Mikä on valtion rooli yksityisen ihmisen ja ihmisryhmien elämässä ja elinkaaren eri vaiheissa.

Kun haemme yhden kovan ja tarkan luvun, joka lahjomattomasti ja tarkasti ilmentää valtion toimintavolyymin ja idean, niin katsomme mikä on maan veroaste.

Orpon hallitukseen havittelevat puolueet eivät ole kyseenalaistaneet laajan valtion olemassaoloa, pikemminkin pänvastoin.  Ne lupaavat puolustaa hyvinvontiyhteiskuntaa, keskeisenä keinona on holtittoman velkaantumisen hidastaminen ja toivon mukaan lopettaminen.  Sen julkipuhuttu tavoite on mitä selkeimmin määritelty Väinö Tannerin maksiimissa kaukaa vuosikymmenten takaa:

Tasapainossa oleva valtiontalous on köyhän paras ystävä.

*

Veroaste

Veroaste (kokonaisveroaste) on yleisimmin käytetty verotuksen tason mittari eri maissa.

Veroasteella tarkoitetaan julkisen sektorin keräämien pakollisten verojen ja veronluonteisten maksujen vuosikertymää suhteessa saman ajanjakson bruttokansantuotteeseen. Suomessa veroaste lasketaan Tilastokeskuksessa. Kansainvälistä vertailutietoa veroasteesta tuottavat muun muassa OECD ja Eurostat.

Katso tästä: viime viikolla 23.3.2023 päivitetyt numerot Suomen ja eräiden muiden maiden osalta:

Veroaste – Veronmaksajain Keskusliitto ry (veronmaksajat.fi)

Taulukon mukaan 2021 OECD:n maiden TOP 6 olivat:

Tanska 46,9 %

Ranska 45,1 %

Itävalta 43,5 %

Italia 43,3 %

SUOMI 43,0 %

Ruotsi 42,5 %

EU15 (aritmeettinen) keskiarvo 39,5 %

OECD:n (aritmeettinen) keskiarvo: 34,1 %

*

Suomen verot prosentteina suhteessa bruttokansantuotteeseen ERI HALLITUSTEN budjettivuodet, täysin vuosin)

(Sos.dem. pääministerinä = tummennettu.  Porvarillinen pääministeri: normaali teksti)

1980: Koivisto II; 35,2  %

1981: Koivisto II; 37,3 %

1982: Sorsa III; 36,4 %

1983: Sorsa III; 36,1 %

1984: Sorsa IV; 37,6 %

1985: Sorsa IV; 39,2 %

1986: Sorsa IV; 40,3 %

1987: Sorsa IV; 39,8 %

1988: Holkeri; 42,0 %

1989: Holkeri; 41,6 %

1990: Holkeri: 42,9 %

1991: Holkeri; 44,5 %

1992: Aho; 44,0 %

1993: Aho; 43,5 %

1994: Aho; 45,5 %

1995: Aho; 44,5 %

1996: Lipponen I; 45,7 %

1997: Lipponen I; 44,9 %

1998: Lipponen I; 44,8 %

1999: Lipponen I; 44,3 %

2000: Lipponen II; 45,8 %

2001: Lipponen II; 43,1 %

2002: Lipponen II; 43,3 %

2003: Lipponen II; 42,3 %

2004: Vanhanen I; 41,4 %

2005: Vanhanen I; 42,0 %

2006: Vanhanen I; 42,1 %

2007: Vanhanen I; 41,4 %

2008: Vanhanen II; 41,1 %

2009: Vanhanen II; 40,8 %

2010: Vanhanen II; 40,6 %

2011: Kiviniemi; 41,8 %

2012: Katainen; 42,4 %

2013: Katainen; 43,3 %

2014: Katainen; 43,5 %

2015: Stubb; 43,5 %

2016: Sipilä; 43,7 %

2017: Sipilä; 42,9 %

2018: Sipilä; 42,4 %

2019: Sipilä; 42,3 %

2020: Rinne; 41,8 %

2021: Marin; 43,2 %

2022: Marin; 43,2 %

2023: Marin; 42,6 % (VM ennuste 23.3.2023)

Pari huomautusta:

Suhdanteiden vaihtelut (lama, työttömyys vs. nousu/korkesuhdanne, hyvä työllisyys) ovat väistämättä vaikuttaneet Veroasteeseen!

Toisaalta: Vuodesta 2008 jatkunut valtion velan kasvu (budjettivajeet) näkyvät näissä suhdeluvuissa sikäli vajaina, että kunakin vuonna budjettivajeita on paikattu lisävelkaa ottamalla.  Mikäli huomioisimme taulukossa velan osuuden ”puuttuvan verokertymän” osuudeksi muunnettuna (miinusmerkkinen luku) ja lisäsimme sen budjetin verotuksella katettavan reaalikertymän mukaisessa suhteessa VEROKERTYMÄN OSUUS BKT:STA -LASKELMAAN, niin kyseisinä vuosina suhdeluku (%) olisi ollut 45 %:n molemmin puolin!

Tätä emme juurikaan tule asioita miettiessämme huomanneeksi.

*

Verotuksen historiasta Suomessa

Tuloverotuksen synty ja kehitys Suomessa/professori Esko Linnakangas:

”Vuonna 1920 säädetty tulo- ja omaisuusverolaki oli pitkälti kopioitu Ruotsista. Se korvattiin vuoden 1924 tulo- ja omaisuusverolailla, joka oli pitkälti entisen kaltainen. Tuloverotus oli puolisoiden osalta yhteisverotusta. Vuoden 1920 tulo- ja omaisuusverolaissa tulovero määräytyi progressiivisesti. Tuloluokkia oli 14 ja ylin marginaalivero 23 %. Tuloksi katsottiin myös sellaisen omaisuuden myynnistä saatu voitto, jonka myyjä oli saanut ostamalla tai vaihtamalla, jos kiinteä omaisuus oli ollut myyjän hallussa alle 10 vuotta ja irtain omaisuus alle 5 vuotta. Vuoden 1924 laissa verotusta jonkin verran kevennettiin viittaamalla muun muassa tuotannollisen toiminnan elvyttämistarpeseen ja siihen, että valtiontalouden paisuttaminen oli pysäytettävä. Erikoista uudessa veroasteikossa oli, että marginaaliveroprosentti laski kaikkein suurimmissa tuloissa. Tuloveroa edeltäneet tuottoveron tyyppiset maaverot lakkautettiin 1920-luvun puolivälissä. Niiden osuus valtion verotuloista oli vuonna 1923 ollut enää yhden prosentin suuruinen.  [..]

Historiaan siirtyivät myös 1600-luvulta periytyvät henkirahat eli -verot. Henkirahan suuruus oli vuosina 1865–1914 ollut kaksi markkaa mieheltä ja yksi markka naiselta. Vuosina 1915–1916 vero oli kaksinkertainen. Vuosina 1918–1925 kaikki 18–64-vuotiaat naiset ja miehet maksoivat veroa viisi markkaa. Henkirahat olivat vuonna 1923 enää 0,4 % valtion verotuloista. Henkirahan poistamista vastustettiinkin. Valtiovarainvaliokunnan mietintöön jätetyssä poliittisen oikeiston vastalauseessa todettiin: ”Mielestämme on oikein, että henkiraha ainoana meillä voimassaolevana verona, jota suorittamalla kaikki kansalaiset tasavertaisesti ottavat osaa valtiomenoihin, pysytetään edelleen voimassa.” Vuosina 1925–1939 suuria rakenteellisia muutoksia tuloverotukseen ei tehty.

[19251939] Sosiaalisten elementtien merkitys jonkin verran vahvistui, ja talouspoliittisin perustein myönnettävät veronhuojennukset tekivät tuloaan.  [..]

Välittömien verojen osuus valtion verotuloista vaihteli 1920- ja 1930-luvuilla yleensä 20 %:n ja 30 %:n välillä. Mahdollisuus maksaa veroja muutoin kuin rahana loppui 1930-luvun alussa.

1940-LUVUN PUOLIVÄLISTÄ 1980-LUVUN PUOLIVÄLIIN

Uusi tulo- ja omaisuusverolaki säädettiin vuonna 1943. Kysymys ei ollut tuloverojärjestelmän perusteiden muuttamisesta vaan yksityiskohtien muuttamisesta. Puolisoiden verotuksessa palattiin yhteisverotukseen. Luonnolliset henkilöt jaettiin kolmeen veroluok[1]kaan iän ja perhesuhteiden perusteella. Korkein valtion tuloveron Gustaf Sandberg, SLS arkisto Tuloverojen osuus valtion verotuloista nousi sotavuosina merkittävästi ja oli vuonna 1941 jopa 54 %.

Marginaalivero oli I veroluokassa 34 %, II veroluokassa 32 % ja III veroluokassa 29 %. Sotien jälkeen Suomen talous kehittyi voimakkaasti. Tuloverotus ja muukin verotus säilyivät kuitenkin ankarina. Vuosina 1945 ja 1946 korkein marginaalivero valtion tuloverotuksessa oli 46 %. Vuonna 1947 se oli I veroluokassa peräti 65 %, II veroluokassa 60 % ja III veroluokassa 55 %.

Valtion tuloveron lisäksi oli maksettava kunnallisveroa. Se oli 1950-luvun puolivälissä keskimäärin 11 % ja 1970-luvun puolivälissä jo 15 %. Sodasta aiheutuneiden kustannusten ja muiden sellaisten menojen lisäksi veroille oli muutakin käyttöä. Suomea alettiin kehittää entistä selvemmin kohti hyvinvointiyhteiskuntaa. Oli edetty jo kauas siitä ajasta, jolloin veroja käytettiin lähinnä vain hallitsijoiden hyväksi. Tuloverotuksessa ei tapahtunut 1950-luvulla suuria rakenteellisia muutoksia. Vähitellen valtion tuloverotuksen ja kunnallisverotuksen säännökset kehittyivät hyvin samanlaisiksi. Valtion- ja kunnallisverotus yhtenäistettiin menettelyn osalta vuoden 1960 alusta. Valtionverotuksen veroasteikkoja korotettiin vuoden 1967 alusta. Kun nämä asteikot olivat muuttamattomina voimassa vuoden 1973 loppuun asti, inflaatio lisäsi progressiivisen asteikon perusteella tuloverotusta jatkuvasti. Vuonna 1973 valtion tulo- ja omaisuusverotuksen tuotto ylitti jo liikevaihtoveron tuoton.

Lähde: verotus_1865-2015.pdf

*