Osasto Arho (Os.Arho) ja sen mystiset vaiheet Baltian vesillä lokakuussa 1944
Osasto Arho (Os.Arho) ja sen mystiset vaiheet Baltian vesillä lokakuussa 1944
Mannerheim-ristin ritari ja Saksan Rautaristin saaja komentajakapteeni Jouko Olavi Kaarle Arho joutui nimeään kantavan osaston johtoon syys-lokakuun vaihteessa 1944 ja siitä seurasi erikoinen taistelukokemus Hiidenmaan vesillä Neuvostovenäläisen laivaston rinnalla Saksan sotavoimia vastaan. Os.Arho käsitti sadan aluksen kuljetusyksikön, suomalaismiehistöineen, joka joutui neuvostokomennossa Hiidenmaan (Dagö) maihinnousun melskeisiin yllättäen ja vastoin kv-sopimuksia.
Virolaisten tietojen mukaan asetelmaa koskevia tietoja on määrätty aikanaan Suomessa salaisiksi, ja salaisuuden voimassaolo purkautuu ensi vuonna, anno 2024, kun tulee kuluneeksi 80 vuotta noista suolavedenroiskeisista päivistä myöhäissyksyn harmailla merillä. Mitähän salaista asiassa piileekään ja miksei moista salausta ole murrettu jo ajat sitten?
Onko tosiaan niin, että sadan veneen ja kaljaasin saattueeseen komennettu päällystö, alipäällystö ja miehistö jäi virallisen sotahistorian ulkopuolelle, unohduksiin ja pimentoon 80 vuodeksi? Saivatko edes lähiomaiset tietoa miesten kohtaloista, heitä kun tiedon mukaan menehtyi komennuksella 8 miestä, ties montako haavoittui, sairastui tms.? Mikä sulki keikalle joutuneiden suut? Miksi kantakorttitiedot ovat puutteelliset?
Näitä kysymyksiä käsitellään seuraavassa.
Katso kuva: Virolaisen sotamuseon seinällä Dagön maihinnousua esittävä taistelukuva. Edustaa tyypillistä neuvostotyyliä, mutta esittää suomalaisten moottorivenesotilaiden osanottoa neuvostohyökkäyksessä Saksan sotavoimaa vastaan; Facebook
*
Moskovassa 17.9.1944 allekirjoitetun välirauhansopimuksen ehtoihin kuului voimakkaat rajoitukset sotavoimalle, jota Suomi jatkossa saattoi ylläpitää, lähinnä oman koskemattomuutensa puolustamiseksi. Laivaston osalta rauhansopimuksen 13. artikla määräsi:
Edelläolevan mukaisesti Suomi ei ole oikeutettu pitämään suurempia aseellisia voimia kuin: b) sotalaivaston, jonka miehistövahvuus on 4,500 ja kokonaistonnisto 10,000 tonnia.
Tämä merkitsi laivaston voimakasta alasajoa. Lisäksi 16. artiklassa mm. määrättiin:
”Tämän sopimuksen voimaantulon jälkeen Suomi kutsutaan liittymään Euroopan vesistöjen miinanraivausta hoitavan kansainvälisen järjestön Barentsinmeren, Itämeren ja Mustanmeren vyöhykkeen komissioon, ja on Suomen pidettävä miinanraivauskalustonsa kokonaisuudessaan miinanraivausta hoitavan keskuskomission käytettävissä sen sodanjälkeisen miinanraivausmääräajan päättymiseen saakka, jonka keskuskomissio vahvistaa.”
Tämä tiesi rujoa velvoitetta osallistua merkittävin alusmäärin ja miehistöin purkamaan Suomenlahdelta ja Itämereltä sinne sijoitettuja huomattavia miinamääriä. Suomessa oli sotatoimien aikana ”taitettu peistä” siitä, voidaanko viholliselta otettuja sotavankeja käyttää maamiinojen purkamiseen, vai onko käytettävä oman maan poikia. Nyt välirauhansopimus poisti tämän ongelman: suomalaisten oli pakko osallistua merellisten miinojen poistamiseen.
*
Välirauhansopimuksen nojalla ”Liittoutuneiden valvontakomissio” – eli käytännössä sen neuvostoliittolainen osapuoli – määräsi Suomen luovuttamaan pikatahtiin neuvostojoukkojen käyttöön sen tarvitsemia aluksia.
Päämaja järjesti tähän tarkoitukseen erillisen osaston, jonka johtoon se määräsi komentajakapteeni Jouko Olavi Kaarlo Arhon (s. 14.12.1908 Tampere – k. 27.2.1950 Turku).
Miinalaiva Ruotsinsalmen päällikkönä toiminut Arhon erikoisala oli miinoitus ja miinanraivaus. Miinalaiva Louhen päällikkönä hän laski huomattavan osan jo Talvisodan aikaista miinoituksista. Ansioistaan sotatoimissa hänet oli nimitetty Mannerheim-ristin ritariksi Merivoimien komentajan, kenraalimajuri Väinö Valveen esityksestä 8.2.1943. Sikäli hän oli paras mies tuohon tehtävään. Näin syntyi Osasto Arho (Os.Arho). Baltian komennuksen jälkeenkin hän edelleen otti osaa sodanjälkeiseen minanraivaukseen koko sen virallisen keston ajan vuosien 1944-1950 aikana.
Komentajakapteeni Arhon Sotapolku-tiedostossa näkyvä kantakortti on erittäin puutteellisesti täytetty. Kantakortin ilmoittamat tiedot Arhon osanotosta taisteluihin päättyvät vuoteen 1942. Siinä mainitaan haavoittuminen 4.7.1944 Itäisellä Suomenlahdella. Sitten seuraa hieman epäselvä merkintä Kev. Los 4.12.44 (?). Sekä ylennys: 4.6.1949 Komentaja-nimitys Tasavallan presidentin pv-käskyllä 19/1929.
Jatkosodan historia (osa 5) kertoo Viipurinlahden laivastotoiminnasta 4.7.-5.7.1944: Kevyen Laivasto-osaston (Kev.Los) toimiin liittyen merivoimien komentaja V. Valve antoi 1.7.1944 käskyn laivastolle valmistautua hyökkäykseen Viipurinlahdelle. Tätä varten järjestettiin Kev.LOs:n aluksista 1.7. komentajakapteeni O. Arhon päällikkyyteen taisteluosasto (Os.Arho). Arho esiintyy Olavi Arhona, kun taas eräissä muissa lähteissä Jouko Arhona. Jatkosodan historia 1-6 ei mainitse mitään välirauhan jälkeen perustetusta Os.Arhosta eikä sen toiminnasta.
Arholle on myönnetty Saksan Rautaristi II syyskuussa 1941 ja siis Mannerheim-risti helmikuussa 1943 (ritari n:o 104).
Sotapolku-tiedostossa Arhon palvelus välirauhan jälkeen:
Jatkosota: 18.9.1944-2.10.1944 Saat.Os.
Lapin sota: 3.10.1944-19.10.1944 Hanko satamatsto.
Lapin sota: 20.10.1944-14.12.1944 Os.Arho
Lapin sota: 15.12.1944-27.4.1945 IV Raiv.Os./TurLA.
Näissä päivämäärissä mitä ilmeisimmin viiveitä? vert. jäljempänä lainattuihin tietoihin Os.Arhon toiminnasta 2.10.1944 lukien, vh].
*
Osasto Arho – synty ja toiminta
Neuvostoliitto vaati Suomelta puurakenteisia laivoja, koska Saksan Baltian vesille laskemat magneettimiinat tekivät saarien ja Viron mantereen välisten salmien ylittämisen vaaralliseksi ja estivät maihinnousun metallirunkoisilla aluksilla. Käsky koski 50 kaljaasia ja 50 moottorivenettä suomalaisine miehistöineen, varustettuna kymmenen päivän muonalla ja polttoaineella.
Alusten piti olla Hangossa jo 2. päivä lokakuuta 1944.
Pakolla ja suostutteluin saatiin kootuksi Osasto Arho, tuollaiselle keikalle syksyiselle miinapitoiselle merelle ei vapaaehtoisia pahasti ollut. Hangossa venäläiset tykkiveneet valvoivat osaston muodostamista.
Ensimmäiset alukset lähtivät Hangosta jo lokakuun 2. päivän iltana ja loputkin neljä päivää myöhemmin. Tämä oli suomalaista pragmatismia, mannerheimilaista sotarealismia, jota saatiin maistaa pian myös Lapin suunnalla, kun NL vaati kiirehtimään Saksalaisten poistamista Suomen maaperältä.
*
Jorma Virtanen: Jormanmaailma -sivustollaan 15.4.2003 kertoo tästä erikoislaatuisesta merisota-episodista mielenkiintoisesti:¨
”Rohukülan edustalle
Venesaattueet päätyivät Osmussaaren kautta Haapsalun ulkosataman Rohukülan edustalle, jossa venäläiset ottivat moottoriveneet käyttöönsä. Kaljaaseihin jäi suomalainen miehistö. Suomalainen alusosasto ohjattiin myös Tallinnan itäpuolelle.
Vaikka Suomesta tulleita aluksia piti käyttää ainoastaan rauhanomaisiin huolto- ja kuljetustehtäviin Viron rannikolla, suomalaiskaljaasit miehistöineen pakotettiin myös sotatoimiin.
Rohukülassa suomalaiskaljaaseihin lastattiin sotilaita, tykistöä ja hevosia, jotka 4. lokakuuta vietiin yli Väinameren Hiidenmaalle Heltermaan satamaan. Paluumatkalla Rohukülaan tuotiin haavoitteneita neuvostosotilaita.
Myöhään saman päivän iltana täyteen lastatut suomalaisalukset lähtivät kohti Saarenmaan pääsaarta, jonne saksalaiset olivat vetäytyneet Muhusta. Taalikuun ja Triigiin kuljetettiin 5. lokakuuta kaksi maihinnousuosastoa ja kaksi prikaatia. Näissä sotatoimissa saksalainen tykistö upotti ammuksilla lastatun kaljaasin miehistöineen.”
Lue koko artikkeli tästä ja katso kuvat: Jorman maailma
*
Suomalaiset Neuvostojoukkojen puolella Saksaa vastaan.
Vieraillessani delegaatiomme mukana Hiidenmaalla syyskuussa 2023 erinomainen oppaamme esitteli meille erään maihinnousutaistelun neuvosto-virolaisen kuvauksen. Näyttävä maihinnousutaistelu myrskyävän meren rannalla. Veneväet saavat rajua saksalaistulta vastaansa, tappioita väistämättä tulee.
Opas tiesi, että Suomessa menneisiin taisteluihin perehtyneetkään sotahistorian harrastajat eivät juurikaan tunne tätä osaa Suomen historiassa. Nuo lokakuun 1944 alkupäivät myrskyisellä Itämerellä ovat todella salatut. Käytettävissä olevien tietojen mukaan suomalaisista kaatui noissa Viron rannikon taisteluissa 8 miestä. Viidennen lokakuuta taistelun jälkeen suomalaisia ei enää käytetty taisteluissa, vaan huoltokuljetuksiin Virtsun ja Kuivatsun välillä. Maihin ei heitä päästetty, joten alukset olivat enimmäkseen redillä Rohukylän edustalla.
Wikipedia selostaa taisteluja:
”Aamuyöllä 2. lokakuuta Neuvostoliiton CIX armeijakunta teki maihinnousun Hiidenmaalle, jota puolusti vain kaksi pataljoonaa. Saavutettuun sillanpääasemaan alettiin tuoda suomalaisaluksilla lisäjoukkoja ja saari oli kokonaan neuvostojoukkojen hallussa 3. lokakuuta. Saksalaiset olivat siirtäneet omat joukkonsa edellisenä yönä Saarenmaalle.
Neuvostojoukkojen hyökkäys Saarenmaalle alkoi 4. lokakuuta tykistön ja ilmanvoimien tulivalmistelulla Muhulta Saarenmaalle johtavan pengertien vastapuolelle. Saman päivän aamuna alkoi kahden virolaisen divisioonan maihinnousu panssarien tukemana. Joukot nousivat maihin kuudessa kohdassa ja niiden painopiste oli pengertien ja Orissaaren suunnalla. Saksalaiset eivät kyenneet estämään maihinnousuja, vaikkakin he saivat tykeillään osumia kolmeen tai neljään joukkoja kuljettaneeseen suomalaisalukseen. Pengertien suunnassa saksalaisten onnistui estää neuvostojoukkojen eteneminen, kunnes se menetettiin sen eteläpuolelle maihin nousseille joukoille 5. lokakuuta. Saksalaisjoukkojen komentaja Schimer käski joukkonsa vetäytymään Sõrvenniemelle, jotta ne voitaisiin evakuoida Kuurinmaalle. Kuressaaresta luovuttiin 8. lokakuuta.”
Haavoittuneiden määrästä, yhtä vähän kuin koko Suomalaisen osaston miesluvusta ei ole käytettävissä tietoja. Esimerkiksi Sotapolku-tiedostosta ei ilmene Osasto Arhon päällystön ja miehistön nimiä ja osastoon komennettujen sotilaiden nimiä. Ainoastaan osaston komentaja Arho mainitaan. Sodissa menehtyneiden tiedostosta ei löydy Os.Arho -nimisen joukkomuodostelman alaisuudessa kaatuneita, kadonneita tai haavoihin kuolleita.
Eri lähteissä maitaan suomalaisten menetykset eri tavoin. Jorma Virtanen mainitsee kahdeksan hukkuneen lisäksi menetysten olleen 16 kaljaasia ja 22 moottorivenettä. Kaljaaseista saksalaiset sukellusveneet upottivat viisi.
Tuoreimpien tämänsyksyisten tietojen mukaan saksalaiset vedenalaiset upottivat viisi kaljaasia, minkä lisäksi kolme haaksirikkoutui tai katosi.
Mitä kaljaasi sitten vuoden 1944 olosuhteissa tarkoittikaan, niin miehistön määrä per alus lienee ollut 3-10 miestä, joista merenkulkuun tarvittiin 3-4 miestä? (ks. Historia | Meriperinneyhdistys Stella Polaris ry (kaljaasi.net) ) Mikä sitten oli moottoriveneiden miehistön määrä? Alusryhmällä joka käsitti 100 alusta (50+50) oli vähintään 150 miestä, mikäli kullakin aluksella oli vähintään kolmen miehen miehitys, joka kaiketi oli ehdoton minimi? Jos osaston oli tarkoitus myös taistella, eikä vain toimia kuljetusosastona, niin miesten määrän täytyi luonnollisesti olla merkittävästi suurempi?
Näihin saataneen ensi vuonna eli 2024, jolloin tuota operaatiota koskevat salatut asiakirjat tiettävästi vapautuvat. Näin ainakin Virossa kerrottiin. Miksei Suomen merihistorian harrastajat tai sotahistorioitsijat ole vaatineet salatuiksi määrättyjä tietoja julki jo kauan sitten?
Liekö jossain mukana olleiden muisteluksia tai päiväkirjoja olemassa? Yleensäkin koko Osasto Arhon toimintojen salaaminen tuntuu erikoiselta, joutuihan armeija operoimaan Lapissa huhtikuun lopulle 1945 saakka. Ilmeisesti sitä seikkaa, että suomalaisia oli Saksaa vastassa Länsi-Viron saaristossa jo 3.10.1944 alkaen ei haluttu paljastaa, olihan tuolloin vielä pyrkimystä rajoittaa sotilaallinen toiminta Saksaa vastaan, vaikka maihinnousu Tornioon olikin tapahtunut juuri tätä ennen 1.10.1944.
*
Pääosa Osasto Arhon aluksista palasi Hankoon 25.10.1944. Viimeiset kaljaasit olivat Hangossa 7.11.1944.
Sotahistorioitsija Niilo Lappalainen julkaisi Veljeskansojen kohtalonvuosilta -teoksen (WSOY, 1999) ja arvioi että suomalaisen pakko-otetun osaston merkitys Viron rannikon Neuvostolaisissa sotatoimissa vetäytyvää, mutta väkevästi Marsalkka Schörnerin johdolla viivyttävää Saksaa vastaan oli yllättävän suuri.
*
Onko jossain tarkempaa tietoa tästä sotahistorian erikoisesta vaiheesta? Jos on, niin mielenkiinnolla kuullaan lisää.
Ja viimeistään 2024 kun mainittu ”salaus” raukeaa!
Kummallisia nämä tällaiset sotahistorian ”valkoiset läikät”. Näin etenkin siksi, että jatkostoa lienee yhdessä Talvisodan ohella Suomen tutkituin ajanjakso.
*
Komentaja Arhon muotokuvan paljastus: https://www.rajanperinneyhdistys.fi/tapahtumat/immola17/
Ilmoita asiaton viesti
Pianovirheen korjaus:
Komentajaksi nimitys:
Ylennys: 4.6.1949 Komentaja-nimitys Tasavallan presidentin pv-käskyllä 19/1949.
Ilmoita asiaton viesti
Minimimiehisto on kaksi.
Thames bargeja kuljetti sanonnan mukaan mies, poika ja kissa. Thames barge on jokseenkin samankokoinen kuin tavallinen kaljaasi (hiekkajaala).
Kolme olisi tietenkin parempi. Luulisin että suurta halukkuutta ei ole ollut miehistöksi joten aika lailla minimimiehistöllä on kai operoitu.
Kymmentä miestä tuollainen alus ei mitenkään vaadi.
Purjeet nostetaan ja lasketaan yksi kerrallaan ja isopurje kootaan nippuun laskematta sitä joten ei tuollaisen kuljettaminen pienellä miehistöllä ole ylivoimaista. Rannikkokuljetuksissa ei palkkoja riittäisi isolle miehistölle joten pieni miehistö oli pakon sanelemaa ja siis tavanomaista.
Ilmoita asiaton viesti
Mielenkiintoinen episodi ja kuvastaa hyvin suomalaisen yhteiskunnan muuttumista sotataloudeksi ja sitten puolimiehityksen alaiseksi. Ei kyselty että olisiko halukkuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Niinhän se meni. Ja Suomen politiikka oli tarpeetonta provosointia välttävä. LVK:n käsky oli käsky joka oli ilmeisesti katsottava sellaisenaan täytettäväksi.
Mutta kuitenkin, kuten näyttäisi olevan, tuollaisen about 300 miehen komennuskunnan (Osaston) liikkeellepano oli aika kova juttu. Komennus tuollaiseen arvaamattomaan hankkeeseen oli enempi rangaistus kuin luottamuksen osoitus. Vähäisistä viitteistä saa sen käsityksen, että Viron saaristoon lähti kuitenkin vain noin puoli-osasto, eli ehkä sittenkin vain ehkä 150 miestä, tai mahd. vain 100? Koska selitetään, miten Osaston jotkin partikkelit operoivat Tallinnan vesillä ja Porkkalan suunnalla: sielläkin oli miinanpurkutarvetta.
Sekin tässä näyttää olevan auki, että oliko tämä vain Punaisen laivaston hyökkäysvaiheen asiallinen tarve saada Hiidenmaan-Saarenmaan saaristoon todella vain joukkojensiirtoon kaljaaseja, joiden ikäänkuin suojavartiostona nopeammat moottoriveneyksiköt toisivat?
Sitten tilanne ”johti” suomalaiset myöskin suoraan tulitaisteluun. En tiedä, mutta ehkä mahdollinen skenario?
Osaston nopeahko paluu about kuukauden keikan jälkeen viittaisi johonkin tuonsuuntaiseen..
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitin yöllä:
”Mikä sitten oli moottoriveneiden miehistön määrä? Alusryhmällä joka käsitti 100 alusta (50+50) oli vähintään 150 miestä, mikäli kullakin aluksella oli vähintään kolmen miehen miehitys, joka kaiketi oli ehdoton minimi? Jos osaston oli tarkoitus myös taistella, eikä vain toimia kuljetusosastona, niin miesten määrän täytyi luonnollisesti olla merkittävästi suurempi?”
Näin aamusella kun olen onnistuneesti ”uusintanut työvoimani” kiirehdin korjaamaan:
Osasto Arhon vahvuus oli tietojen mukaan 50 kaljaasia + 50 moottorivenettä, kaikki puurakentisia, ja ”suomalaisine miehistöineen”.
Olen ps-upseeri, joten en häpeä tunnustaa, etten tunne kaljaasin ja moottoriveneen ohjesäännön mukaisia miehistövahvuuksia vm. 1944.
Arvelin tuossa, että etäisille Baltivan vesille lähtevän osaston vahvuus kaikessa karsitussakin miehityksessään täytyi olla vähintään 3 miestä/alus. Eli tekee 100 x 3 M = 300 miestä. En mitenkään arvaile että miehitys olisi voinut olla noin vähäinen, kun ne kuitenkin olivat sotaväen ysiköitä, joten kaipa Valv.kom. vaati nimellisvavuudet aluksiin? Joku joka tuntee alaa, kertonee lukumäärät.
Tullaan peruskysymykseen:
Mikä oli Os.Arhon miehistö? Vanvuudet: ups., aliups. ja miehistö? Nimet. Vaiheet. Kohtalot. Kaatuneet? Miten moni palasi, minkälaisin vaurioin?
Jokeri: Miksi tämä tieto näyttää olevan todella salattu? Syy? Salauksen perustelut, miksei ole avattu? Ja jos ei ole salattu, miksei sotahistoria Suomessa näytä tunteva tätä oastoa?
Näyttäisi olevan tämä Os.Arho todellinen ”unohdetut sotilaat” -osasto.
Ilmoita asiaton viesti
Sotapolku, joukko-osastot:
Haku: Osasto Arho > Ei löydöksiä: https://www.sotapolku.fi/joukko-osastot/?joukko_osasto=Osasto+Arho&submit=ETSI
Haku: Os.Arho > https://www.sotapolku.fi/joukko-osastot/?joukko_osasto=Os.Arho&submit=ETSI
Haku: OsArho > Ei löydöksiä: https://www.sotapolku.fi/joukko-osastot/?joukko_osasto=OsArho&submit=ETSI
Os.Arho: > löytyy vain komentajakapteeni Arho: https://www.sotapolku.fi/utilities/joukko-osastojen-lyhenteet/os.arho/
>> https://www.sotapolku.fi/henkilot/arho_jouko-olavi-kaarlo_1908-12-14_turku/
Kom.kapt Arhon palveluhistoria on epätarkka:
Jatkosodan historia 5-osan mainitsema Viipurinlahden hyökkäyksen järjestelyjen yhteydessä Arhon komentoon järjetetty (V. Valven käsky) Osasto Arho (tai taisteluosasto Arho) jää maininnatta.
Välirauhan 17.9.1944 jälkeiset vaiheet liittoutuneiden valvontakomission (NL) alaisuudessa käsketystä Os.Arhosta ovat päivämäärien puolesta poskellaan. Järjestelykäskyn on täytynyt tulla kohta 17.9.1944 jälkeen, koska osastoon vaadittujen alusten (50 + 50) järjestäminen Hangon satamaan iltaan 2.10.1944 mennessä lähtövalmiuteen ei ole voinut tapahtua aivan käden käänteessä, huomioiden että niiden miehistöt piti olla paikalla matka- ja taisteluvarustuksineen ko aikamääreeseen mennessä. Osasto Arhon perustaminen ja järjestäminen on täytynyt alkaa jo muutama päivä syysuun puolella.
Miten miesten määrääminen ja käskyt on järjestetty. Käytettävissä olevissa tiedoissa on mainintoja vapaaehtoisuuksista, mutta miten kaikki todella tapahtui?
Ilmoita asiaton viesti
Virolaisen ”Vöitleja” (Taistelija) -lehden heinä-elokuun numerossa 1998 kirjoittaaTarmo Virki, Helsinki, otsikolla ”Suomalaiset auttoivat puna-armeijaa Länsi-Viron saarien valloituksessa” mm. seuraavaa:
Kommodori Erik Wihtol on kertonut kirjoittamassaan kirjassa Osasto Arhon perustamisesta.
Heikonpuoleisella vironkielelläni luen että puhutaan 200 aluksesta (100+100?).
Mutta Osaston tähä ekskursioon osallistui 100 alusta (ilmeisesti juuri 50 kaljaasia ja 50 moottorivenettä), miehityksenään juuri arvelemani minimimääräinen 300 soturin miehistö.
Muuten taistelukuvaus on edellä esitetyn mukainen. Mahdollisesti myöhemmät kirjoitukset perustuvat juuri kommodori Wihtolin esittämään selontekoon, hänen jos kenen voi uskoa alan miehenä olleen perillä tapahtumista.
Linkki: https://dea.digar.ee/cgi-bin/dea?a=is&oid=voitleja19980701&type=staticpdf
Toteaisin vielä: 300 suomalaista miestä Liittoutuneiden valvontakomission (käytännössä NL:n) määräyksestä liikkeelle merelle, rahti- ja kuljetushommiin. Paikan päällä Puna-armeijan käskemänä joutuu osallistumaan maihinnousutaisteluun Baltian laivaston ja maihinnousujoukkojen rinnalla Saksan joukkoja vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Näyttää siltä, että googlen algoritmit taisivat sulkea tuon virolaisen linkin 1998.
Liitän sen vuoksi tähän goolekäännöksenä ja alkuperäisenä Tarmo Virki, Helsinki Voitleja-sivustolle tuolloin lähettämän mielenkiintoisen tekstin. Siitä ilmenee, että SSHS:n vuosikirjassa onkin julkaistu tuo siinä nimetty kommodoori Erik Wihtolin artikkeli Osasto Arhon vaiheista, oliko sitten vuoden 1997 vuosikirja kyseessä. Kannattaa kaivella.
Mutta tekti tässä:
*
”VÖITLEJA” – julkaisu Heinä-elokuu 1998:
SUOMALAISET AUTTAVAT PUNAISARMEIJAA VALLOITTAMAAN LÄNSIVIRON SAARET
Useat heimoaatteen kellokkaat saivat uuden vuoden alussa vähän housuilleen.
Historioitsijat kerskuvat mielellään siitä, että Viro ja Suomi ovat harvinaisia naapureita, jotka eivät ole koskaan taistelleet toisiaan vastaan. Edellisen kerran Viron maaperällä taisteltiin syksyllä 1944, jolloin myös suomalaiset sotilaat osallistuivat puna-armeijaan.
Useita merihiilen historiaa käsitteleviä kirjoja kirjoittanut kommodori Erik Wihtol paljasti Suomen Sotahistoriallisen Seuran ja Suomen Sotamuseon vuosikirjassa julkaistussa artikkelissa ”Merivoimat valvontakomission kyydissä(?)”, että Suomen puolustusvoimat pohjoinen naapuri ohjattiin auttamaan puna-armeijan maihinnousuja Viron saaristoon.
Syyskuun lopussa 1944 Suomen kanssa rauhan solminut Neuvostoliitto vaati sodan hävinnyttä Suomea antamaan Puna-armeijalle 200 alusta maihinnousua varten Viron rannikolle ja saarille.
Liittoutuneiden valvontakomission kautta esitetystä poliittisesti viisaasta pyynnöstä huolimatta alusten saaminen Suomesta ei ollut aivan helppo tehtävä.
Moottoriveneiden ja slooppien omistajat vastustivat, suojeluskunnat eivät tykänneet päästä virolaisia kukistamaan ollenkaan. Tämä tie joutui kuitenkin kattamaan sata lavaa ja kolmesataa hitsaajaa. Miehet värvättiin väkisin muista aluksista ja rannnikkotykistöpattereisat, sukellusveneistä ja sotilasvapaaehtoisista.
Useita päiviä ennen sovittua määräaikaa alukset olivat kokoontuneet Hankoon. Yksikön komentajaksi nousi komentajakapteeni Olavi Arho, jonka mukaan laivasto myös nimettiin. – Osasto Arho.
Joskus rauhan solmimisen yhteydessä syksyllä 1944 sovittiin, että Puolustusvoimat eivät voi osallistua sotilasoperaatioihin Suomen rajojen ulkopuolella, mutta sellaisesta askeleesta tuli kiistaton tosiasia. Laivasto murisi muistuttaakseen korkeampia orgaaneja tästä – turhaan.
Toki venäläisilläkin oli omat syynsä, myös suomalaiset osallistuivat operaatioihin – häpeätahra Suomen historiassa, joka teki Suomesta osallisen virolaisten joukkomurhissa.
Suomalaisten häpeällisiin tehtäviin kuului Naissaaren ja Porkkalan välisen sukellusveneiden kaksois ”kalaverkon” puhdistaminen, joka rakennettiin yhdessä Viron kanssa ja suljettiin Suomenlahden suuta.
Lähtö sotaan
2.-6. lokakuuhun asti laivat lähtivät Hangosta ja jakautuivat useisiin ryhmiin, jotka koostuivat muutamasta kymmenestä laivasta. Ryhmä raivasi reitin läheiseen Porkkalan sotilastukikohtaan, joka oli venäläisten käsissä. Muut lähtivät Viron suuntaan. Matkalla Suomenlahdella suomalaisilta aluksilta ja merivoimista tuhottiin kaikki Suomeen liittyvät merkit. Bannereita ja lippuja revittiin alas, kylttejä piilotettiin jne.
Osa Suomen meriosastosta kiersi Tallinnasta länteen päin (mm. Rohukulan kautta) Heltermaalle, jonne saapui jo 5. lokakuuta. Pitkän edestakaisen seikkailun jälkeen mantereen ja saaren välillä suomalaiset jättivät laivat lähelle maihinlaskurantaa lokakuun puolivälissä ja suuri osa miehistöstä vietiin takaisin HELSINKIIN. Ensin isolla moottorilaivalla Tallinnaan ja sieltä Helsinkiin symbolisesti Suomi-nimisellä laivalla.
Toinen osa suomalaisista laivoista houkutteli punaiset hiilimiehet taisteluun 5. lokakuuta Orissan lähellä sijaitsevalle Saarenmaalle. Lokakuun lopussa suurin osa veneistä palautettiin Suomeen ehjinä. Alle kuukauden kestänyt sotaretki oli ohi.
Suomalaisia kivisti se, että Talvisojan aikana punaiset pommittivat Helsinkiä Viron tukikohdista – mikä ei liity mitenkään virolaisten ja virolaisten toiveisiin. Kukapa haluaisi toivoa, ettei virolaisten historian ymmärrys ole niin kapeakatseinen, sillä suomalaisillakaan ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tulla Viroon auttamaan puna-armeijaa Viron valloittamisessa.
Tarmo Virki, Helsinki.
Lähde: ”FIGHTER” (Taistelija), heinä/elokuu 1998.
*
”VÖITLEJA” (Taistelija) -julkaisu heinä-elokuu 1998:
SOOMLASED AITASID PUNAARMEEL LÄÄNE-EESTI SAARI VALLUTADA
Mitmed höimuaate suured ulistajad said uue aasta alguses vastu pukse.
Ajaloolastele meeldib röhutada asjaolu, et Eesti ja Soome on haruldased naabrid, kes pole kunagi teinetaise vastu södinud. Viimati oli Eesti pinnal lahingutegevust 1944 aasta sugisel ja just toona osalesid punaarmee koosseisus ka soome södalased.
Soome sojaajalooseltsi ja söjamuuseumi aastaraamatus avaldatud artiklis ”Merejoud kontrollkomisioni kuulis” paljastas kommodoor Erik Wihtol, kes on kirjutanud mitmeid meresöjaajalugu käsitlevaid raamtuid et punaväelaste dessantidele Eesti saarestikku oli suunitud abikäe ulatama pöhjanaabritegi kaitsevägi.
Septembri lopus 1944 nöudis Soomega juba rahu sölminud NSV Liit, et kaotaja Soome annaks punaarmee kasutusse 200 alust dessantide tegemiseks Eesti rannikule ja saartele.
Hoolimata poliitiliselt nutikalt liitlasriikide kontrollkomisjoni kaudu esitatud noudmisest ei olnud Soomelt laevade saamine just kerge ulesanne.
Motorpaatide ja kaljasate omanikud punnisid vastu, söjaväelastele ei meeldinud sugugi minna eestlasi alistama. Ometi tuli see tee sajal alusel ja kolmesajal söduril ette votta. Mehed sundvärvati teistelt laevadelt ja rannu kahurväepataljonidest, allveelaevadelt ning väeheste vabatahtlike hulgast.
Moni päev enne noutud tähtaega olid laevad Hankosse kokku kogutud. Väeosa komandöriks sai kaptenleitnant Olavi Arho, kelle järgi ristiti ka laevastik. – Osakond Arho.
Kulgi seoses rahu sölmimisega 1944 aasta sugisel lepiti kokku, et Soome kaitsevägi ei voi osaleda söjallistes operatsioonides väljaspool Soome riigipiire, sai selline samm siiski valeldamatul teoks. Merevägi urits seda tulutult körgematele ogranitele meelde tuletada.
Kulgi venelastel oli loomulikult ka omi aluseld, osalesid operatsioonides ka soomlased – häbiplekiks Soome ajaloos, mis tegi Soome osaliseks ka eestlaste tapatalgutes.
Soomelaste häbiväärsete ulesannete hulka kuulus ka koos Eestiga rajatud Naissaare ja Porkkala vahelise, Soome lahe suu sulgeva kahekordse allveelaevade ”kalavärgu” koristamine.
Läks söjaks
2.-6. oktoobrini soitsid alused hankost välja ja jagunesid mitmesse paarikymnest alusest koosnevasse ruhma. Uks ruhm söitis vaid lähedesse venelaste käes olnud Porkkala söjaväebaasi. Teised läksid teele Eesti suunas. Teel ule Soome lahe hävitati Soome alustelt ja söjaväelastelt köik Soomega seonduvad tunnused. Pagunid ja lipud kisti maha, märgid peideti ära jne.
Uks osa Soome laevastikku tuuris Tallinast lääne poolt (muu hulgas Rohukula kaudu) Heltermaale, kuhu jouti juba 5. oktoobril. Pärast möningat edasi-tagasi seiklemist mandri ja saare vähel jätsid soomlased oktoobri keskel laevad dessandiranna lähedusse ja suur osa meeskonnast viidi tagasi HELSINGISSE. Köigepealt suure mootorlaevaga Tallinna ja sealt sumboolselt Suomi-nimelise laevaga Helsingisse.
Teine osal Soome laevadest söidustas punaseid söjamehi lahingusse alates 5. oktoobrist Orissaare lähedale Saaremaale. Oktoobri löpus saadi suurem osa paatidest tervelt juba Soome tagasi. Vähem kui kuu kestnud söjaretk sai läbi.
Soomalastele läks sugavalt hinge, et Talvsoja ajal pommitasid punased Helsingit Eestis olevatest baasidest – asi, mis ei söltunud kuidagi eestlastest ja eestlaste tahtmistest. Kuli tahaks loota, et eestlaste arusaam ajaloost ei ole nii kitsarinnaline, sest ega soomalstelgi ei olnud muid voimalusi kui tulla Eestisse ja aidata punaarmeele Eesti vallutamisel kaasa.
Tarmo Virki, Helsingi.
Lähde: ”VÖITLEJA”, Juuli/august 1998.
*
Ilmoita asiaton viesti
Asiaa tuntematta olen melko satavarma että aluksen omistaja/päällikkö on ollut velvoitettu toimittamaan alus Hankoon. Ja samalla on ollut velvoitettu toimimaan aluksessa (päällikkönä). Nimittäin alukset ovat olleet yksilöitä erilaisine koneineen, järjestelmineen, vikoineen, puutteineen ja oikkuineen.
Mitenkään ei alusta tuntematon miehistö olisi osannut käyttää alusta järkevällä tavalla ja henkilö- ja kalustovahinkoja olisi syntynyt.
Veikkaan että alusta toimintaan luovutettaessa mukaan on tullut aluksen päällikkö ja todennäköisesti yksi laivamies (joista jompikumpi on samalla ollut konemies/konepäällikkö).
Ilmoita asiaton viesti
Blogiin linkkaamani kaljaasi-esittely toteaa:
”Vuosina 1942-1951 Porvoon seudulla kuitenkin rakennettiin 41 apukoneella varustettua 2- tai 3-mastoista kaljaasia. Aluksista 31 valmistui Porvoon maalaiskunnan alueella. Poikkeuksellisen vilkasta laivanrakennustoimintaa selittää kuljetuskaluston puute. Sodassa tuhoutuneiden ja sotakorvauksina menetettyjen alusten tilalle tarvittiin uutta kalustoa. Porvoon seudulta menetettiin useita aluksia mm. Viron saarten valtauksessa syksyllä 1944, johon Neuvostoliitto pakotti suomalaiset osallistumaan.”
Hiekkaa, halkoja, kiviä, kalkkia ja muuta kuiva-ainesta kuljetettiin noilla talonpoikaiskaljaaseilla. Sodan loppuvaiheessa niissä arvatenkin enimmässä osassa oli apumoottorit, joskin polttoaine ehkä teki tiukkaa, – riippuen tietysti siitä millä asialla oltiin.
Baltian vesille käsketyissä kaikissa marssikäsky sisälsi petrooliannokset ym.
Ilmoita asiaton viesti
Rahtien laaduista puuttui paska. Ns. skitsegling oli olennainen osa rahtivalikoimaa.
Mieluiten otettiin pohjalle hevosenpaskaa esim. Suomenlinnasta joka sitoo lastia ja vähentää vaaraa lastinsiirtymisestä.
Loppu otettiin Sörnäisistä. Helsingin kaupunki myi ihmispaskaa huokeaan hintaan ja se kipattiin ruumaan ja myytiin saaristossa tarvitsijoille.
Skitsegling tehtiin mieluiten purjehduskauden lopulla että alus ehtisi tuulettua ennen seuraavaa purjehduskautta.
Viimeisin ilman apumoottoria kulkeva taisi saada apumoottorin ennen sotia. Mutta pääasiallisena kulkutapana pysyi purjehtiminen pitkään.
Ilmoita asiaton viesti
Kieltämättä mielenkiintoista.
Ilmoita asiaton viesti
Tuollainen vaikutelma tuosta kommenttiin laittamasani tekstistä syntyi.
Se oli vähän niinkuin hevosenottolautakunnan toimintaa: käytiin läpi rekistereitä ja annettiin käsky toimittaa vaadittu ”hyödyke” määräpaikkaan. Hevosten suhteen isännän ei tarvinnut seurata mukana, koska ”kauramoottoria” pystyi ajamaan tavallisempikin aika, ennen vanhaan maalla kutakuinkin joka mies. Mutta toista se on noitten vettenpäällisten laitteiden.
Ilmoita asiaton viesti