Runebergin päivänä 2020: muisto kerjäläislapsista jotka nuolivat jauhopölyt lattialta

Runebergin päivänä 2020: Muuan muisto 101 vuoden takaa;                                                                          ”Käenkosken myllyllä on viitisenkymmentä kerjäläislasta, jotka nuolevat jauhopölyt lattialta”
”Nälkään nääntyvien maa 1919”
Näin Runebergin päivänä, tuon kansallisen menneisyytemme laulajan ja kohottajan, idealistin, mutta muunkin. Tämä tarina on maan hiljaisten kärsimyslaulu, hiljainen hymni. Eivätkä he olleet mitään Saarijärven Paavoja tai Koskelan Jusseja, eivät toden totta, vaan luojan pienimpiä, sivussa kaikesta, kaukana korpikylien ja kirkonkylien mailla.
Tapaus on julkaistu Työkansa-nimisessä lehdessä 101 vuotta sitten, eli 17. päivä maaliskuuta vuonna 1919. Maa oli itsenäistynyt 15 kuukautta aikaisemmin, tapellut siinä välissä verissä päin ja viha oli yhä tuore ja karkea. Kiitos sille tuntemattomalle kynämiehelle, joka nämä kuvat ja nämä tiedot jälkipolville talletti.
*
Terveisiä Pohjois-Karjalan pettuseuduilta.
Tämä maa on monarkia.
Tätä hallitsee keisari, jonka valtaistuin ei vielä horju, eikä sen suhteen ole puolueriidoilla mitään mahtia.
Sen keisarin nimi on N ä l k ä, ja sen valtaistuin on nälkäkuolema. Sen meille vakuuttavat seuraavat sanomat:
Karjalaiselle osakunnalle kirjoittaa I l o m a n t s i n elintarvelautakunnan toimitusjohtaja:
”Ilomantsilaiset ovat olleet aivan kokonaan riippuvaiset ulkomaalaisesta viljasta. Mutta viljan tultua säännöstelyn alaiseksi sitä ei ole saatu riittävästi. Jo viime kevännä sattui muutamia nälkäkuoleman tapauksia.
Viime syyskuusta helmikuuhun ei ole saatu puoltakaan hallituksen vahvistamasta korttiviljamäärästä, vaan puuttuu sanotulta ajalta enemmän kuin 60.000 kiloa. Yli 20 henkeä on jo kuollut suoranaiseen nälkään.” – – – ”Kaikki viljajakamot ovat aivan tyhjiä. Pitkäaikainen petunsyönti on vaikuttanut ihmisten terveyteen, niin ettei aikaisemmin reippaita ja vilkkaita henkiöitä voi tuntea samoiksi olennoiksi. He kulkevat pitkin teitä äänettöminä, tuijottaen tylsinä eteensä, tajuamatta, mitä heille sanotaan, ja lopulta kaatuvat kuka mihinkin.” – – – ”Vaivaistalo on ääriään myöten täysi, samoin lasten koti.”
Sen jälkeen kirjoittaja mainitsee 23 kylää, joissa on syöty pettua viime talvesta lähtien, lopettaen kirjeensä sanoilla:
”Pyydän kaiken ihmisyyden nimessä teitä tekemään voitavanne meidän auttamiseksi hädänalaisesta tilastamme.”
*
Saman pitäjän Nuorajärven kylästä kirjoitetaan:
”Työläisperheet kulkevat pitkin tietä pyytämässä; olkirieskapalaset tasataan.
15 henkeä on tämänkin kirjoittajan tuttavia kuollut nälkään.”
”Lasten kohtalo on surkein, kun näilläkin pikku raukoilla on olkia tai petäjän rieska ainoana ravintona. Nykyisin jakaa elintarvelautakunta 75 gr viikossa jauhoja.” – – –
”Käenkosken myllyllä on viitisenkymmentä kerjäläislasta, jotka nuolevat jauhopölyt lattialta.”

Enon kunnan elintarvelautakunnan ent. toimitusjohtaja kirjoittaa Karjalaiselle osakunnalle:
”Täkäläiselle lastenkodille tuoduista lapsista oli 6 melkein nääntymässä. Jokainen luusolmu näkyi, ja nahka käsissä ja jaloissa oli rypyssä kuten vanhoilla ihmisillä.” – – – ”Kunnalliskodissa syödään pettuleipää, joka on niin haurasta, että se on koukulla vedettävä uunista. – Kaikki henkiset pyrinnöt ovat lamassa; rahvas tylsää, ristissäkäsin odottaa apua tai kuolemaa.”
*
Tohmajärveltä ja Värtsilästä ilmoitetaan, että pitkinä jonoina hoippuvat kerjäläislaumat pitkin teitä. Usein on koko matkueen vanhin 9-10 vuotias. Samaa kerrotaan Juuan perukoilta.
S.S. julkaisee otteita eräästä Enon pitäjästä tulleesta kirjeestä:
”Täällä on kuollut muutamia miehiä nälkään, ensin Paukkajalla ja Uimaharjussa 2 miestä.”
”Karjala” kertoo, että Valtimolla suuri hätääkärsivien joukko odottaa elämän ja kuoleman rajoilla apua, jota paikkakunnalla ei ole enää saatavana. Siellä on paljon ihmisiä, jotka petun, oljen ym. lisäksi ovat saaneet vain hiukan hallan turmelemaa kauraa, josta paistettu ”leipä” ei pysy edes koossa
”Siellä on runsaasti pitkäaikaisen nälän laihduttamia ihmisiä, jotka harhailevat ympäri, etsien itselleen ja perheelleen elatusta, saamatta juuri mitään, kun ei ole mitä antaa, sillä omavaraiseläjätkin ovat syöneet jo siemenetkin. Siellä on paljon ihmisiä, jotka nälän riuduttamina ovat jo muuttamaisillaan sinne, missä ei enää nälän tuskia tunneta, on eräitä jo nälkään kuollutkin, ja nälkäpöhöä sairastavat monet.”
*
Ja kaikki nämä onnettomat ”eräät” ja ”monet” ovat meidän veljiämme ja sisariamme. Kaikki nämä hirvittävää olemassaolon taistelua kamppailevat ja ihmisyyden nimessä, Jumalan nimessä apuamme huutavat ovat saman Isän lapsia kuin mekin. Voi, hyvä Jumala, Sinun kätesi lepää vuoren painoisena veliparkojemme päällä! He hoippuva elämän ja kuoleman vaiheilla, kenties kääntäen jo riutuvan rintansa toivon jälkimmäisen puoleen… Ja ne pienoiset, nälän näännyttämät lapsukaiset joitten ”jokainen luusolmu näkyi ja nahka käsissä ja jaloissa oli rypyssä kuten vanhoilla ihmisillä”. ..
(Katsohan, varakas veljeni, miten pulleat poskuset, pehmiset jäsenet ja silkinhieno iho onkaan sinun lapsellasi!)
*
Samaan aikaan kuin täällä korotellaan annoksia ja yhä uusia korotuksia vaaditan, samaan aikaan, kun me täällä nurisemme ja napisemme, jos emme saa riisiryynipuuroa tai jos sokeri- tai kahvilasti viipyy tai marmelaadi annos on ”niin pieni” – samaan aikaan ”Käenkosken myllyllä on viisikymmentä kerjäläislasta, jotka nuolevat jauhonpölyt lattialta”, ja Tohmajärvellä ja Värtsilässä hoippuvat lumisilla teillä pitkinä jonoina 9-10 -vuotiaat vanhimman johtamat nälkäiset karavaanit, puolitajuttomina tuijottaen ”sinne, missä ei nälän tuskia enää tunneta”, ja kaatuen ”kuka mihinkin” keitaattomassa erämaassaan…
Voimmeko me, vehnäsen syöjät ja kahvinjuojat, gulasheja ja itseämme lihottavat, riisiä ja sokeria himoitsevat, välinpitämättöminä kuulla kanssaihmistemme hätähuutoa: ”Kaiken ihmisyyden nimessä, auttakaa meitä!” ”
*

Näin siis armaassa Suomenmaassa 101 vuotta sitten, 1919.  Kun toisaalla rakennettiin Suomea ja jopa Suur-Suomea.  *
Tähän jatkona omia kuvia
Äitini menetti oman äitinsä 8-vuotiaana, ja oli sitten äidin äitinsä, piippua himokkaasti imeskelevän, viisaan isoäidin huostassa. Keväällä 1919 kun äiti oli täyttämässä huhtikuussa 8 vuotta, hän oli tämän isoäitinsä kanssa kuorimassa ja keräämässä pettuaineksia puista, jotka Suomussalmen kunta oli tätä tarkoitusta merkannut ja kaadattanut.
*
Minä olin joskus 1970-luvun lopulla solskeisena alkutalven päivänä erään puutalon purkuhommissa Ikaalisten kauppalan keskustassa, varsin lähellä virastotaloa. Sinä puutavaraa talteen ottaessani näin kuraisessa maassa jonkin kovakantisen vihon, ikään kuin päiväkirjan. Otin sen talteen. Kun iltasella katselin sitä, osoittautui se paikallisen elintarvelautakunnan diariokirjaksi, josta ilmeni, että täälläkin, aivan rintamailla, Ikaalisten pitäjässä merkattiin valtion metsästä puita, jotta tarvitsevat saivat siltä alueelta merkatut puut käyttää pettuleivän ainesten kaulaamiseen. Etsin syvemmältä kirjasta raporttia tai jotain merkintää, miten paljon näitä puita oli ja miten paljon niitä pettuleivän ainekseksi käytettiin, mutta sellaista inventariota ei teos sisältänyt. Sen sijaan yleisöä varoitettiin kuulutuslappusin, joita piirimiehet saivat kiinnittää kylien sähköpylväisiin ja ilmoitustauluihin: Varoitus. Älkää syökö sammalia, ne aikaansaavat vatsavaivoja ja voivat johtaa kuolemaan.
*
Niin.
Sata vuotta. Tai 101. Miten vain.
Sehän oli tuossa aivan eilen.
Minäkin joka olen vielä nuori, olen elänyt siitä 68 %.
*

veikkohuuska

historianharrastaja, tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu