Saksa temppelinharjalla – tyytyykö se sijaistoimintoihin vai löytyykö vastuullisuutta?

PARADOKSEJA
Maailmanteatterissa tänään:

Venäjä murskaa ja nylkee Ukrainan. Tekee sen kaiken maailman silmien edessä. Moneskohan televisio-sota tämä on. Siksi julmin, koska silmissä. Mietimme sitä alati, television suljettuammekin, uniinkin se tulee. Kotini ohi kulkee päivittäin kymmeniä pakolaisia, Ukrainasta.

Relevantti kysymys on: Mitä Saksa tekee?

Se tuomitsi parisen viikkoa sitten vankilaan 101-vuotiaan keskitysleirivirkailijan noin 80 vuoden takaisista teoista. Kysymys kuuluu: Mitä Saksa tekee tänään? Nyt.

Mitä on parikymppisen keskitysleirivirkailijan teot sen rikoksen rinnalla, jonka Putin tekee tänään?

Miksi ei sama Saksa tuomitse Putinia linnana, vaikka sitten poissaolevana? Miksi Saksa kaivelee omien kansalaistensa, valkohapsisten vanhustensa tekoja kolmen sukupolven takaa, kun se voisi puntaroida ja käsitellä nykyhetken kauheita asioita? Siksi.

Lapsena pihamaalla pikkuhousuissa kyykkysilläni katselin, miten kanat tulivat heinäladosta ulos ja alkoivat kuopsuttaa ja nokkivat. Joku isompi nokkaisi toista. Sen täytyi tehdä jotain, se alkoi sukia omia kylkisulkiaan siiven alta. Sitä kutsutaan sijaistoiminnaksi. Se on yksi toiminnan muoto, toimintaa akuutissa tilanteessa, – mutta tietyllä tavalla epätarkoituksenmukaista.  Saksa on tämä eteeni kävellyt kana joka alkoi sukia sulkiaan.

*

Annamari Heikkilä selittää Kodin Kuvalehdessä tämän:

”Vetkuttelija voi pahentaa tilannettaan tai epäonnistua pitkäaikaisissa kehitystehtävissä, mutta joskus vitkuttelusta on hyötyäkin. Annamari Heikkilä kertoo, mistä tietää, milloin prokrastinaatio on haitaksi sinulle. … ”Sijaistoiminnoiksi kutsutaan puuhastelua, joka ei juuri sillä hetkellä ole tarpeen, mutta jonka avulla pääsee tekemästä jotain kurjempaa”, kuvaa työterveyspsykologi Annamari Heikkilä Terveystalosta.” > Linkki: Kodin Kuvalehti/Arja Kuittinen N:o 27/2014: Opi vetkuttelemaan oikeassa kohdassa | Kodin Kuvalehti

Käsitteenä:

”Prokrastinaatio:  Aikaansaamattomuus (myös esimerkiksi prokrastinaatio, vitkuttelu, vetkuttelu, ryhtymisrajoitteisuus tarkoittaa sellaista asioiden tekemisen viivyttämistä, joka aiheuttaa ihmiselle itselleen haittaa. Aikaansaamaton ihminen siirtää tehtäviään tai päätöksiään myöhempään, ja päätyy lopulta tekemään ne vasta viime hetkellä ja kovalla kiireellä. Tämä voi aiheuttaa hänelle konkreettista haittaa tai ahdistusta. Lähde: Wikipedia.

Saksa on nyt kana joka kaivaa kainaloitaan.  Wikin mukaan meriharakka saattaa kesken kosio- tai pesäreviiritaistelujen keskellä siirtyä sijaistoimintaan ja – nukahtaa.

Saksa nukkuu.  Saksassa istuu huopatossuhallitus. – Miten vastuutonta tänä niin vaikeana aikana.

Saksan on pakko toimia, mutta toimia yhteisvastuullisesti. Muutoin se hukkaa historiallisen Eurooppalaisen hankkeen, jonka edellytyksiä hänen edeltäjänsä jo vakavasti heikensi.

*

Euroopan Unionin toiminnan perusta:

Suomalainen muotoilu Suomen EU-puheenjohtajavaltiokauden alkaessa 2019:

”EU on arvoyhteisö

Yhteiset arvot ja oikeusvaltioperiaate

Euroopan unionin jäsenyys edellyttää EU:n yhteisiin perusarvoihin sitoutumista. Perusarvoja ovat Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 2 artiklan määritelmän mukaan ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vähemmistöihin kuuluvien oikeudet mukaan luettuina. 

Oikeusvaltiolla tarkoitetaan, että kaikki julkinen valta toimii aina lainsäädännön asettamissa rajoissa, kunnioittaa demokratiaa ja perusoikeuksia koskevia arvoja ja on riippumattomien ja puolueettomien tuomioistuinten valvonnassa.”

Lähde:  Arvot ja oikeusvaltioperiaate | EU2019FI

*

Mikä loistava idea. EU on palkittu tuon ajatuskompleksin toteuttamisesta. Unioni on oikaissut ryhtiään ja kaikenlaisesta ehkä epäolennaisesta kompuroinnistaan huolimatta ylpeillyt: me teimme sen! Lopetimme Eu-idean avulla iänikuiset sodat. Koitti ikuisen rauhan aika.

Pahinta mitä tässä oli, on se, että osa meistä todella uskoi, että näin käy. Toteutusta auttaa ja rauhaa levittää Unionin laajeneminen, sen siipien suojaan otetaan melkein ketkä tahansa, minkälaisessa lähtötilassa olevat hyvänsä.

Välillä unohtuu kysyä:

Minkälainen markkinatalous? Minkälainen demokratia? Minkälaiset ihmisoikeudet?

Joskus monet sanovat, että esim. viimemainitut ovat ”jakamattomia”.  Jos ovat, niin mitä se merkitsee, mitä se maksaa, ja kuka maksaa?  Jos lounaat eivät koskaan ole ilmaisia, eivät voi olla, koska joulupukki on vain Korvatunturilla ja jouluna.

Jos Markkinatalous on jakamaton, mitä se merkitsee, mihin rajatikku tuikataan? Elämme juuri todeksi tätä kysymystä, kenties suurinta koko tämän sataluvun aikana.  Annetaanko markkinavoimien toimia ja vaikuttaa? Vai sääteleekö jokin valtio – oman intressinsä mukaan tietenkin – milloin Markkinatalous on OFF-asennossa ja milloin se (mahdollisesti) palautetaan ON-asentoon?

Jos Demokratia on jakamaton, mitä se merkitsee? Sitäkö, että 83:n miljoonan Saksa määrää yksin, tai yhdessä 67 miljoonaisen Ranskan kanssa (yhteensä 150 miljoonaa) koko EU:n olennaisista asioista ja valinnnoista?

*

Jäljet pelottavat – Aisoposta muistaen

”Vestigia terrent (lat.), suomeksi ”jäljet pelottavat” on tokaisu, joka perustuu Aisopoksen faabeliin ”Kettu, leijona ja jalanjäljet”.

Aisopos kertoo sadussaan, että eläinten kuningas Leijona sairastui ja kutsui muut eläimet luolaansa kuulemaan viimeisen tahtonsa. Ensin luolaan meni vuohi, sitten lammas ja sen jälkeen vasikka. Tämän jälkeen Leijona toipui sen verran, että näyttäytyi luolan suulla, missä näki tapahtumia seuranneen ketun. Leijona kysyi, miksei tämä tullut hänen luokseen osoittamaan kunnioitustaan. Kettu vastasi: ”Pyydän Teidän Majesteetiltanne anteeksi, mutta huomasin eläinten jäljet, jotka menevät luolaan, mutta en nähnyt yksienkään tulevan takaisin. Pysyttelen mieluummin ulkona, kunnes näen sisään menneiden eläinten palaavan.”

Ilmauksen ”vestigia terrent” loi kuitenkin Horatius (65–8 eaa.), joka käytti sitä eräässä kirjeessään.

Satuun viittasi Platon (427–347 eaa.) dialogissaan Alkibiades I. Siinä Sokrates kertoo rikkauksista, jotka valuvat Spartaan, mutta eivät koskaan tule sieltä pois. Sokrates jatkaa: ”Tulee mieleen se, mitä kettu sanoi leijonalle Aisopoksen sadussa.”

Aisopoksen tarina opettaa, että helpompi on joutua vihollisen ansaan kuin vapautua sellaisesta.”

Lähde/Linkki: Vestigia terrent – Wikipedia

Nyt meidän pitää päättää, onko EU sadun ”Leijonan luola”?

Nyt meidän pitää tehdä vielä etädiagnoosi ja päätellä, onko Saksa tyhmä, ilkeä vai muuten vain hankala?

*

Unionin parhaat – eli arvojemme mukaiset ratkaisut

Saksa ja Ranska varjelivat omia pankkejaan Unionin rahoituskriisissä kymmenkunta vuotta sitten. Kreikka pantiin polvilleen ja sitä potkittiin.

Tänään näyttää Saksa toistavan tämän tempun itseaiheutetussa energiakriisissään. Se sulattaa ja talloo maan rakoon Suomen kansallisylpeyden, energiayhtiö Fortumin ja sen tytäryhtiön Uniperin.

*

Suomi saa löylytyksen nyt oikein lukkarin kädestä. Tämä oppi pitää nyt mennä perille. Suomella ei ole enää koskaan varaa tällaiseen.

*

Kaikki käsitykset Euroopan Unionista, joita meillä mahdollisesti on ollut tai yhä on, täytyy ottaa pöydälle ja suorittaa armoton tohtori Tulpin anatomianoppitunti. Oppitunti meille itsellemme. Unioni ja siihen liittyvät motiivit, käsitykset ja odotukset pitää leikata terävällä leikkuuveitsellä siivuiksi ja orgaanisiksi palasiksi ja suorittaa armoton analyysi. Analyysi johtakoon viiltävään synteesiin johtopäätöksineen.

*

Kaikkien arvojen uudelleen arvioinnin aika

Mikä on tämä Euroopan Unioni? Kestääkö se mitään? Onko se kivisilta vai puusilta?

*

Noinhan se muotoillaan, Euroopan Unionin ylevä kivijalka. Kolmella sanalla lausuttuna kaiketi:  Markkinatalous, demokratia ja ihmisoikeudet.

Välillä unohtuu kysyä:

Minkälainen markkinatalous? Minkälainen demokratia? Minkälaiset ihmisoikeudet?

Joskus monet sanovat, että esim. viimemainitut ovat ”jakamattomia”.  Jos ovat, niin mitä se merkitsee, mitä se maksaa, ja kuka maksaa?  Jos lounaat eivät koskaan ole ilmaisia, eivät voi olla, koska joulupukki on vain Korvatunturilla ja jouluna.

Jos Markkinatalous on jakamaton, mitä se merkitsee, mihin rajatikku tuikataan? Elämme juuri todeksi tätä kysymystä, kenties suurinta koko tämän sataluvun aikana.  Annetaanko markkinavoimien toimia ja vaikuttaa? Vai sääteleekö jokin valtio – oman intressinsä mukaan tietenkin – milloin Markkinatalous on OFF-asennossa ja milloin se (mahdollisesti) palautetaan ON-asentoon?

Jos Demokratia on jakamaton, mitä se merkitsee? Sitäkö, että 83:n miljoonan Saksa määrää yksin, tai yhdessä 67 miljoonaisen Ranskan kanssa (yhteensä 150 miljoonaa) koko EU:n olennaisista asioista ja valinnoista? Kahdestaan – tai kolmistaan välimerellisen Euroopan tukemana – ne ratkovat ”kaikki ongelmat”, mutta tekevät ne multilateraalisesti keskenään, kunkin suurmaan intressien pohjalta, etujen ja haittojen puntaroinnin jälkeen ja esittävät meille muille, joita on tilanteesta riippuen joko 200 tai 100 miljoonaa tai alle.

*

Euroopan Unionista piti tulla ”Eurooppalaisten unioni”.  Siis kansalaisten, zitizenien.

Siitä tuli, korostetusti ja ehdottomasti ”Talousjättiläisten Eurooppaa”.  Jättiläispankkien, suuryhtiöiden ja suurvaltojen Eurooppa. Niiden peli käy, me seuraamme henkeä pidätellen, milloin tulee seuraava kuhmu ja miten me joudumme maksumiehiksi – jälleen.

Milloin EU on pannut jättimagnaatit vapisemaan tai toimimaan siipiään myöten, ojennukseen?

Miten monta kertaa jättimagnaatit, milloin pankit, milloin muut intressinkantajat, ovat panneet EU:n ja EU-maiden hallitukset juoksemaan?

Kaksi maailmansotaa synnyttänyt mantereellinen keskusvalta ja rohmu, Saksa, piti kammitsoida niin ettei se enää koskaan synnytä seuraavaa Euroopan suursotaa.  Se ei voinut tapahtua eristämällä Saksa, vaan se piti tapahtua kehittämällä ”Eurooppalainen Saksa”. Ei ”Saksalaista Eurooppaa”.

Sen Eurooppalaisen saksan eli Euroopan Unionin piti olla universaali voima joka sallii liiketoiminnan ja vaalii kansalaisten vapauksia, – ja suojelee heitä, siis kansalaisia. Tehtävästä suoriutuakseen EU:n piti laitta säätelyä ja rajoja suurten megaloonien toiminnalle, mutta vain äärellä, mutta siellä. Tiukasti.

Mitä saimme?

Kaikki meni päinvastoin. Ihan luin lasten sadussa, jossa vasen oli oikea ja oikea oli vasen ja sitärataa.

Mitä suurimmassa määrin ”Saksalaisen Euroopan”.   Sopivasti vapauksien valtakuntana ja sopivasti suurimman jäsenvaltion intressejä vaalien Euroopan Unionista on tullut ”Euroopan Herra”.  Se määrää paljosta, ja pystyy sitomaan sellaista jota muut haluisivat, mutta jos se ei palvele Saksan etua. Saksan etua Saksalainen Unioni aina katsoo ja huolehtii, – kuten tänään.

Onko monikaan meistä miettinyt, montaako Euroopan Unioinin arvoa Saksa juuri näinä päivinä rikkoo ja montako peruskiveä kääntää nurin ja yrittää moukaroida pirstaleiksi?

Yritän vastata lyhyesti: Arvoista korkeimpiin kuuluu Markkinatalous.

Miten raskaasti, likaisetsi ja kokonaisuuden etua vastaan Saksa onkaan koko ajan toiminut. Ja toimii juuri nyt.

Oli sen olennaisen lämmönvälittäjän Kaasuyhtiön omistus mikä tahansa, vaikka Uniper olisi Marsilaisten haltuunsa kaappaama, Markkinatalouden periaatteiden mukaan tuotteen hinnan pitää elää ja muuttua silloin, kun kyseisen hyödykkeen maailmanmarkkina nousee. 

Näin tulee tapahtua, riippumatta niistä tekijöistä, jotka hinnan nousun aiheuttavat. Hinnannousun esiintymiseen Saksalla on omat syntinsä taakkanaan. Mutta nyt puhumme tässä kappaleessa markkinahinnan muutoksista muuttuvissa tilanteissa.

Saksa hyödyntää olan takaa sitä ilkeää mahdollisuutta, joka sillä on suomalaisten valtioyhtiön johtajien ratkaisujen seurauksena: Saksa voi ja nyt se aikoo pumpata tyhjiin Uniperin käyttöpääomat ja lainarahat, – ja saada rampaantumispisteeseen sen emoyhtiön Fortumin. Sitten se sosialisoi kaatumaisillaan olevan jätin. Omena pehmenee ensin odottamossa ja sitten valtio ottaa kypsän omenan nimellishinnalla. Tämäkin kriisi menee joskus ohi ja voittaja saa aikamoisen pullan.

Näin se tekee poliittisesta pelkuruudesta ja omien asemiensa säilyttämisen nimessä. Sinänsä normaalia ja historiassa tavanomaista: Kunkin Valtion tehtävistä ensimmäinen on edistää ja toteuttaa kyseisen valtion omaa intressiä.  Ei muiden.

Tällä on nimikin. Se on Staatsräson.

Valtiojärki. Valtioetu. Sen valtion oma etu.

Määritelmänä (Wiki):

”Staaträson = ”Valtion edun käsite [ˈʃtaːtsrɛzːː] (myös valtionjärki, -idea ) tarkoitetaan turvallisuuden ja itsehallinnon saavuttamista millään tavalla. Wolfgang Kerstingin mukaan hän edustaa ”kiinnostuksen ja oikeudellisten törmäyksien toteutusten keinovalikkoa”. Tämä tarkoittaa yleensä klassista kolminaisuutta ”vapaaehtoisia, välttämättömiä ja utiliitas” (”tahto, välttämättömyys, hyödyllisyys”) monina valtion tekoina. Tässä mielessä valtion etu on syy hallituksen etujen määritteleminen hallituksen muodosta riippumatta ja viimekädessä vain toimivan valtion rakenteen ylläpitäminen. Tällä meiningillä on taipumus tulla lopulliseksi totuudeksi ja valtion systeemeistä muodostua valtioksi valtiossa.”

*

Ei mikään EU-etu, ei mikään ihanteellinen utopia eikä mikään solidaarisuuspeli. Vain ja ainoastaan Saksan etu. Ja siinä sivussa nykyisen hallitusryhmittymän oma etu, jatkuvuus.

Mutta miksi emme sano tätä suoraan?  Ääneen. Miksi emme ole sanoneet jo aikaisemmin – kaiken aikaa? Miksi tämä nyt valkenee niin monille vasta nyt?

Miksi me uskomme johonkin ei-olevaan, ihanteeseen tai tavoiteltavaan parhaaseen? Miksi uskomme siihen, sillä tavalla kuin uskotaan johonkin olevaan, toteutuneeseen, sellaiseen todistettavaan, joka toteutumalla on osoittanut vahvuutensa?

Miksi emme usko ja orientoidu empirian mukaan?

Miksi meille ei sano mitään se todellisuus, josta historia ja muistikuvat kertovat? Se kuva, jonka ne muodostavat on nähtävissä silmillämme ja aivoillamme: miksi emme ojentaudu sen mukaan? Toden mukaan. Toteutuneen maailman ja elämän mukaan? – Saksa kouluttaa meitä, nyt. Eurooppaa. Suomea. Meitä.  Jälleen.

*

Nähtiinhän tämä jo kauan sitten.

Unionin vakaus- ja kasvusopimus. Miten sen kanssa kävi? Saksa ja Ranska – nämä isot hemmot – etunenässä rikkoivat sen ja pyyhkivät sillä pöytää.

Kun kysyin Paavo Lipposelta, miksi ei Suomi tai kukaan muukaan haasta merkittävän periaatesopimuksen rikkojia Eurooppaoikeuteen, ja rankaise. Paavo sanoi hymähtäen, etteihän sellainen tule kysymykseen. Siis jo ”aikojen alussa” voimakas näyttö ja periaate: Vain pieniä ja heikkoja rangaistaan, kuritetaan ja – kiristetään. Isot tekevät kuten hyväksi näkevät.

EU ja Paavo kyllä kurittivat Itävaltaa, kun itävaltalaiset äänestivät väärin ja valitsivat sen Haiderin hallitukseen. Eikö se tapahtunut arvojen mukaan, menettelynä: demokratia puhui vai oliko demokratia epäkunnossa. Mutta silloin Paavo & alt toimivat: > Jää vain auki, milloin pelisääntöjä noudatetaan? Millä periaatteella ja sopimuksella niitä ei joskus noudateta? Miten tämä peli oikeasti menee? >Turun Sanomat kirjoitti siitä 7.2.2000:

”EU-johtajat pitivät päätöksensä ryhtyä eristämään Itävaltaa, mikäli natsimielisenä ja populistisena suunpieksijänä tunnetun Jörg Haiderin vapauspuolue pääsee hallitukseen. Oliko se sekaantumista toisen maan sisäpolitiikkaan tavalla, joka ei ole suotavaa? Miten pitkälle unioni voi mennä jäsenmaiden ohjailussa? Jäsenmaat ovat vapaaehtoisesti mukana unionissa ja sopineet tietyistä yhteisistä pelisäännöistä.” Linkki: Itävallan Haider-kriisi herättää monia kysymyksiä – Pääkirjoitus – Turun Sanomat (ts.fi)

Tämäkö on Euroopan Unioinin perusarvojen mukainen järjestys ja menettely?   >Kyllä! Nimenomaan tämä. Sama juttu kaikissa muissakin olennaisissa asioissa. Finanssit. Öljy. Kaasu. Kaikkinainen epäsuotava ja sopimuksin sellaiseksi määritelty riippuvuus. Velkaantuminen. Nollakorot. QE. Tämä on kaiken bluffin ja ryöstön isoäiti: Macronin henkilökohtaisessa pinteessä kehittelemä ja Saksan nielaisema ”elpymispaketti” absurdeine miljardisiirtoineen. Kylmästä pohjolasta, jossa aina on jouduttu ersitämään ja toppaamaan asuntoja – etelään, lämpimään etelään: kuinkahan moni on lukenut rakennusten energia-avustuksista Italiassa, Hollannissa etc?

Kuka oli 2010-luvun ”Euroopan sairas mies”?

Niin kukahan? No, se oli – Suomi! Meidän Suomi. Saiko Suomi jotain solidaarisuusrahoja ja finanssisiirtoja omien rakenteellisten ongelmiensa, paljossa kahdesta K:sta johtuvista (kaukainen, kylmä)? Ei. Päinvastoin. Suomi maksoi ja kuittasi, osin jopa näkyvän halullisesti. Hullua.

*

Jos EU olisi oikeudellisesti tyydyttävällä tavalla kehittynyt, Euroopan jokin Oikeustaho kävisi Saksaa nyt kraivelista kiinni ja ilmoittaisi: Te olette jo energiwendenne yhteydessä tyrineet kylliksi ja liikaakin. Palatkaa energian(kin) suhteen markkinatalouteen, arvojenne mukaisesti.

Venäjä käy näkyvää kulutussotaa Läntistä Eurooppaa vastaan. Toimitussopimusten vastuulausekkeet laukeavat: Force Majeure.  Niiden kuuluu sotatilassa laueta. Todistelu jonkin muun puolesta on näkyvien tosiasioiden kieltämistä.

Kaikki se, minkä näimme unionin solidaarisuudesta koronapandemian alkaessa on tosiasia, paljas totuus. Ensimmäisenä lensivät roskikseen sopimuspaperit ja kollektiivinen yhteisvastuu.  Ei sen perään todellakaan kovin vahvasti huudeltu. Kukin pyrki selviämään omillaan ja yksin. Miten Eurooppa pysyy kasassa ensi syksystä ja talvesta. Entä sitä seuraavasta?

Saksa pelaa kylmää peliä koko Euroopan teatterissa. Suomelle Suomen kruunujalokiven murskaantuminen Saksan täryjyrän alla on kauhistuttava katastrofi, mutta samalla tämä peli on raju peli Eurooppalaisten ”arvojen” alasajossa.  Tällä pelillä Sholtz ja Saksa lakaisevat näyttävästi solidaarisuuden ja kumppanuuden rippeetkin Putinin hyökkäysvaunujen telojen alle.

*

Meidän auktorisoitujen ohjaajiemme sanastossa keskeisiin sanoihin K:n kohdalla kuuluu ilmaisu:

”Keskinäisriippuvuus”.

Se on ladattu kauneilla asioilla, ideoilla ja tavoitteilla. Keskinäsriippuvuus on kuin Joulukuusi, jota EU:n viirit kiertävät spiraalina ja koko laitoksen ympärillä huokuu kaunis huntu.

Mutta mistä kukaan on saanut päähänsä, että yhteistoiminnan ja markkinoiden vapauksien myötä syntyvä ”keskinäisriippuvuus” olisi lähtökohtaisesti ja ainutkertaisesti postitiivinen seikka? Eikö riippuvuutta voi olla sekä myönteistä että kielteistä?

Nythän Eurooppalainen – ja samalla myös globaali – ”keskinäisriippuvuus” näyttäytyykin täydellisen negatiivisena ilmiönä. Se on musta kuin merirosvolippu. Puuttuu vain pääkallo ja raksiin pannut sääriluut. Ehkä nekin siihen kohdakkoin ilmestyvät.

Onko kysymys toiveajattelusta vai jostain vielä pahemmasta. Alkaa vakuuttavasti tuntua, että koko järjestelmää vaivaa väärä paradigma.

”Paradigma on jonkin tieteenalan kulloinkin yleisesti hyväksytty oppirakennelma, ajattelutapa, suuntaus.” (Wiki).

Ilmeisesti Lännessä on ajateltu meidän keskeisiä elementtejämme väärin. Tai meidän ”yleisesti hyväksytty oppirakennelmamme” on väsätty kokoon ”vääristä puista”?

*

Elävä elämä on osoittanut, että positiivisesti ladattu ”keskinäisriippuvuus” on menettänyt olennaisen sisältönsä. Sen positiivinen lataus on rakeisessa arjessa tyhjentynyt. Kauppa ei estä sotaa. Se jopa saattaa tehostaa ja edistää sotaa ja sodankäymisen edellytyksiä. Putkesta vuotaa dollareita. Kauppa ei ole vain plus, vaan se voi olla myös miinus: se voi olla enemmän miinus kuin koskaan kuvittelimme.

Hyvää tarkoittavilla toimilla olemme aikaansaaneet tilanteen, jossa epäsymmetrinen kulutussota riehuu ja rajuuntuu. Emmekö heti alussa havainneet, että meidän fiinit yhteiskuntamme kestävät huonoja aikoja paljon heikkommin kuin vihollisemme yhteiskunta? Tämä on selviö. Syvetessään kulutussota nujertaa ja lamaannuttaa meitä kerrassaan pahemmin kuin voimakkaimmatkaan sanktiomme resisienssiä ja kaikkeen tottunutta vihollista.

Miten muuten olisi mahdollista, että yksi voi tulla ja [erittää kiinteitä eritteitä] meidän palatsimme juhlasalin upealle juhlapäivällispöydälle?  Kaikki eivät ole niin kuin me. Yksinkertaisesti.

”Laajasti ajateltuna paradigma voi tarkoittaa sitä miten tietoa saadaan (ennen esimerkiksi uskonnot, nykyään esimerkiksi empirismi). Suppeammin ajateltuna paradigma voi tarkoittaa jonkin tieteenalan – kuten biologian – jotakin keskeistä teoriaa. Termi ”paradigma” tulee muinaiskreikan sanasta paradeigma (παράδειγμα), ”malliesimerkki”, ”esimerkki”, ”näyte”.” (Wiki).

Yleensä paradigmaa rynnätään oikaisemaan heti, kun sen olennaisiin kantaviin tosiseikkoihin ilmenee muutoksia, jokin osa aaterakennelmaa, jokin malliesimerkin rakennepuista muuttuu: Sitä voi kutsua suuntiman oikaisuksi.

Millä tavoin suuntimanoikaisu, teorianmuodostuksen tarkennus, tapahtuu Unionissa? Miten liberaalissa läntisessä demokratiassa? Onko havaintoa? Onko ideologian betoni kovettunut niin etteivät tosiasioiden hakut ja vasarat pysty muokkaamaan sitä – enää?

*