Santeri Alkion päiväkirjasta 25.9.1919 – Suomen sairaus

Nuorisoseuramies ja valtiomies, Oman aikansa sote-ministeri, Santeri Alkio kirjoitti päiväkirjaansa seuraavat huolentäyteiset rivit sata vuotta sitten.
Ne ovat tarkentava lisäys eiliseen blogiini.
*
Torstai 25. Syyskuuta 1919:
Rauhankysymys.
Ulkoministeri (Holsti, vh) selosti memorandumia, jonka hän oli laatinut rauhankysymyksen selvittelyn mahdollisuuksista, suositellen sitä menetelmää, että toimitaan yhteydessä ententen kanssa.

Karjalan
ohjelman lopullinen hyväksyminen.
Myönnettiin Aunukselle 2 milj. laina. Rajalla 400 varamiestä, Aunuksessa 300. (sisäministeri) Ritavuori katsoi että rajajoukot otettaisiin takaisin.

Presidentti on saanut uhkauskirjeen,
jonka alla 32 jääkäriä, ja jossa murhaamisen uhalla vaaditaan häntä luopumaan vallasta.

Mannerheimin ulkomaanmatka.
Kerrotaan, että ulkomailla suunnitellaan suurta rahamiesryhmää, joka Venäjän markkinain avaamiseksi ottaisi kukistaakseen bolshevikivallan asevoimin.

Liikkeen johtajaksi tulisi Mannerheim. Käsitetään, että M. on nyt suunnitellut matkansa Ranskaan ja Englantiin tätä silmällä pitäen, jolla matkalla olisi tarkoituksena vaikuttaa epäluottamuksen syntymistä Suomen nykyiseen hallitukseen.
Sitten suunnitellaan vallankeikausta Suomessa.

Presidentin ja hallituksen poistuessa, kaapattaisiin valta oikeistolle.
M. lähtisi suomalaisjoukkojen etunenässä Pietariin, yhtyen siellä denikiniläis-koltshakilaisten kanssa.
Suomea hallittaisiin suojeluskuntien ja diktaturin avulla.

Nyt jo näytetään suojelusk. koulut järjestettävän tämän mukaan. Valitaan kouluihin varmaa väkeä.

En ole tavannut presidenttiä.Mutta kyllä minun täytyy sanoa, että edistysmieliset, ollen hallituksen etunenässä ja hallituksen pää-äänenkannattaja, toimivat vetelästi.

H.S. (Helsingin zSanomat, vh) raukka ei nytkään rohkene missään asiassa sanoa halkaisevaa sanaa. Se pyöristää ja pupattaa niin että oikein tekee ilkeää.

Jumalauta, jos minä olisin hallituksen johdossa, täällä hallittaisiin rautaisemmalla kouralla!

Tässä tuskin enää viitsii olla mukana.
Esiintymisemme alkaa tuntua pelkurimaiselta.

*
Näin siis kirjoitti henkilökohtaisessa päiväkirjassaan Santeri Alkio torstaina 25.9.1919.

32 jääkäriä uhkasi murhatöillä istuvaa presidenttiä.
Valkoinen kenraali matkailu mannermaalla, ties mitä mielessä? Ainakin hyökkäyssota..
Harvainvaltaa.. Kumoushankkeita ja vieraiden valtojen rahoitusta?

”Sitä paitsi: me emme (riviministerit, vh) saa enää seurata politiikan johtolankoja niiden kehitysasteilla. Pääministeri ja ulkoministeri hoitavat ulko- ja sisäpolitiikkaa presidentin kera, meille esitetään t u l o k s e t.
Tämä ei saa kauan jatkua.”
*

veikkohuuska

historianharrastaja, tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu