Shlomo Zabludowicz – ihmeellinen elämä, ihmeellinen mies

Shlomo Zabludowicz – ihmeellinen elämä, ihmeellinen mies

*

Aamulehden erikoistoimittaja Matti Mörttinen on tehnyt miehen työn. Hän on etsinyt, kaivanut, löytänyt ja koonnut salaperäisen suomalaisen miljardöörin elämäntarinan. Voimme oikeastaan sanoa: täysin tuntemattoman suuruuden elämäkerran, holokaustin hornasta selviytyneen ja hyvittävään elämäntyöhön pyrkineen miehen, Sholomo Zabludowiczin elämäkerran.

Matti Mörttinen: Sholomo Zabludowicz – Holokaustin kauhuista salaperäiseksi suomalaismiljardööriksi. Into, 2021. 246 sivua.

*

Kirjakauppiaani esitteli minulle tuoreimpia uutuuksia, silmäni iskeytyi oitis Mörttisen kirjan synkeännäköiseen kanteen: siinnä kullattujen kirjaimien taustalla yhtyvät keskitysleirivangin ryntäät vankinumeroineen ja hämärään katoavan kultarahajonon vana. Sekuntiakaan en miettinyt: kirja siirtyi minun pinkkaani. Tiesin mitä halusin: halusin lukea tämän tarinan. Sen verran olin jyvällä, mutta silti tarina jaksoi yllättää ja hämmentää. Loppuun kirjan luin loppurutistuksella kello 03.12 – 07.42.

Harva kirja on viime vuosina (latojan tark.: vuosikymmeninä) onnistunut tällaisen lukuryntäyksen synnyttää, en edes muista edellistä, mikä se oli ja milloin. Nyt se oli tämä ja tässä! Ja kannatti. Todella kannatti.

Matti Mörttisen juutalainen ihmetarina on temppu. ”Se oli temppu!”

Suosittelen.

*

Kun kirja oli läpiluettuna vielä reviewin merkeissä aamukahvipöydässämme, vaimo vilkaisi sitä ja muisteli, miten hän 1967 nuoruutensa Helsingissä istui parhaan kaverinsa kanssa (muutti kohta myöhemmin Amerikkaan) laittamassa iltapalaa, – Israelin kuuden päivän sota oli juuri päättynyt – kun radion uutisissa Israelin puolustusministeri Moshe Dayan avoimesti analysoi voittoa ja julisti kiitoksen kuuluvan ”ranskalaisille Mirage-hävittäjille ja Tampella-tyypin heittimille”. Elli (nimi muutettu), joka heistä oli tiedostavin, oli suuresti hämmästellyt, miten ”joku suomalainen pellavatehdas voidaan mainita” tuollaisessa yhteydessä. Elli palasi asiaan myöhemmin vielä useammin. Tampellan heittimet! Meillähän on Tampellan pellavaliinat..

*

Tietysti ”Tampella-vuoto”, sellaiseksikin sitä voisi kai nimittää, vaikka merirosvolappua ylpeänä kantava puolustusministeri Dayan epäilemättä toimi vilpittömästi ”mannekiinina”, aiheutti pientä vipinää Suomessakin. Homma oli tietysti salaista, mitä varjelluimmin salaista: salaista alussa, keskellä ja lopussa. Ylistys tuli ikävään paikkaan.

Mutta Suomi 1967 oli vielä vuoden 1967 Suomi, ja täysin avointa ja pohjamutia myöten käyvää lapiointia ei tapahtunut.  Jotain tiedettiin ja joitain ”rihmoja” asekauppaan saatiin kiinni. Muun muassa kysymys siitä, että jos myydään huippulaatuisia ja huippusuorituskykyisiä kranaatinheittimiä, mistä tulevat niiden ammukset? Eihän ”pisimmät kantamat ja parhaat tarkkuudet” ole mahdollisia pelkillä putkilla: kysymys oli myös kranaattien yhteensopivuudesta, täydestä stemmasta!

Aina pulssilla elävä Ydin-lehti oli saanut vihiä aiheesta ja päätyi kysymään otsikossaan myykö ”suomalainen yritys neuvostoliittolaisia kranaatteja Israelille?” Kuuma aihe otti lisää lämpökertoimia.

Mörttinen kertoo monipolvisen jännärin tässä kohdassa: ”Myös kaksi nuorta ja innokasta toimittajaa Yleisradiossa Helsingin Kesäkadulla yritti selvittää, millaista on suomalainen asevienti.  Pienenä osana sitä heitä kiinnosti, mitä oli Soltamin ja Portamin takana. Nämä journalistit olivat Ilkka-Christian Björklund ja Erkki Tuomioja.”

Mutta annetaanpa Matti Mörttisen jatkaa:

”He (Björklund ja Tuomioja) olivat saaneet lähes kylmiltään toimitettavakseen ohjelaman nimeltä Vedenjakajalla.  Vedenjakajat vetivät vesiperän.  Tuomioja, josta myöhemmin tuli muun muassa pitkäaikainen Suomen ulkoministeri, muistelee Tampellan kiistäneen yhteyden.  Björklund, josta myös tuli kansanedustaja ja ennen eläköitymistään Helsingin apulaiskaupunginjohtaja, on jopa säilyttänyt muistiinpanoja ohjelmasta, joka esitettiin 20. marraskuuta 1967.

Björklundin mukaan kaikki heidän Vedenjakajalla-ohjelmaan haastateltaviksi pyytämänsä henkilöt peruuttivat tulonsa viime hetkillä.  Yksi peruuttajista, everstiluutnantti S.O. Lindgren, sanoi muitta mutkitta, että puolustusministeriöstä tuli suora kielto osallistua tv-keskusteluun.  Suorasta lähetyksestä tuli näin tekijänkin mielestä suoraan sanoen katastrofi.”

Tähän väliin pari huomautusta: Soltam ja Portam ovat olennainen osa Sholomo Zabludowiczin elämää ja tarinaa.  Tam-pääte firmojen lopussa viittasi Tampellaan ja Sol- ilmiselvästi Solomon eli Sholomo Z:n henkilöön.  Sanotaan tähän lisäksi että I-C Björklund sattuu olemaan vaimoni isän pikkuserkun poika, olen puoluekokouksessa maininnut asiasta hänelle. Varhainen esimieheni puolestaan oli ollut kuuluisan S.O.:n alainen jatkosodan aikana, ja tiesi kertoa yhtä ja toista. –

Mitäpä tästä sanoisi? Maailma on pieni ja Suomi vielä pienempi.

Mutta läheisensä Shoahin syövereihin menettäneelle Sholomolle, selviytyjälle ja luovalle productorille, Suomi oli lämmin kotipesä, mutta toimintakenttänä koko avara maailma.

*

Eräs kirjan päähenkilöistä, näkyvä ja näkymätön, mutta tehokas ja taidokas, on Israelin neljäs pääministeri (1969-1974), – yksi maailman ensimmäisistä naispääministereistä ja ensimmäinen todellinen ”rautarouva”,  –  Golda Meir (s. 1898 Kiova – k. 1978 Jerusalem).

Hän oli salaperäisen ammattiliitto Histadrutin (sionistinen varjohallitus Palestiinassa) yksi tunnetuimmista poliittista kasvateista, kovan koulun käynyt, jonka elämäntie kulki Kiovasta Yhdysvaltain kautta Palestiinaan, toivottuun maahan. Mörttinen kertoo Neuvostoliiton – Israelin kummallisesta suhteesta ja sen käänteistä: ”Neuvostoliitossa valtaa vuoteen 1953 asti pitäneen Josif Stalinin myönteinen suhtautuminen muuttui Israelin itsenäistyttyä (14.5.1948) takaisin juutalaisvastaiseksi, vaikka vielä lokakuussa 1948 Meir saattoi käydä maansa ensimmäisenä Moskovan-suurlähettiläänä vierailulla sikäläisessä suursynagogassa, jossa noin 50 000 venäjänjuutalaista hurrasi hänelle”. [suurimman osan täytyi jäädä seinien ulkopuolelle!].

Joka tapauksessa Zabludowiczilla oli ”jo varhain läheinen suhde Golda Meiriin, joka ennen Israelin pääministeriksi nousuaan oli muun muassa maansa ensimmäisenä suurlähettiläänä Moskovassa”, Mörttinen todistaa. Kaikki ikään kuin kytkeytyy kaikkeen. Vain kerran Shalomo Zabludowiczin ”puolustus laski”, ja hän antoi haastattelun medialle, salaperäinen asekauppias antautui haastateltavaksi kameran eteen. Tämä tapahtui Israelissa vain noin kaksi vuotta ennen hänen kuolemaansa (hän syntyi 1915 tai 1916 ja kuoli 1994; haastattelu marraskuussa 1992, dokumentti löytyy YLEn arkistoista).

Haastattelu tehtiin Tosi asiaa salaisesta sodasta: Mahal -ohjelmaa varten.  ”Se oli ensimmäisiä kertoja, kun suomalainen yleisö sai ylipäätään tietää Suomen kansalaisten osallisuudesta Israelin sotatoimiin 1940-luvun lopulla”, Mörttinen toteaa. Dokumentissa haastateltiin ryhmänä useita suomenjuutalaisia, mm Wolf ja Mary Davidkin sekä Moses Ward, jotka olivat olleet mukana suomalaisten Mahal-taistelijoiden joukossa; siihen kuului yhteensä 28 vapaaehtoista.

Kaikkeen Suomi-pojat ehtivätkin. Ohjelmassa Dina Wert kuvaa suomalaisia: ”Suomalaiset ovat niin vaiteliaita ja rauhallisia ja voisivat tappaa ilman tunteenpurkauksia tuosta vain”. Tanskankielinen Wikipedia kertoo Wejra-nimisen sotamateriaaliyhtiön artikkelissa: ”Ehkä Zabludowicz oli myös Mossadin agentti”.  Mörttinen toteaa, että eräs mr Z:n hyvin 1950-luvulla tuntenut henkilö pitää selviönä, että Shmolo oli yhdeltä ammatiltaan vakooja. Hänen on arveltu ylläpitäneen yhteyksiä esimerkiksi Neuvostoliiton juutalaisiin kylmän sodan aikana. Mutta varhainen kytkös Mrs Meiriin on kyseenalaistamaton selviö.

Istaelin valtion syntyvaiheen kuviot ovat monet ja mielenkiintoiset. Mörttinen kirjoittaa:

”Zabludowicz kertoi [Taisto] Inervon haastattelussa [1992], miten hänen keskustelunsa [Aarne] Sihvon kanssa johti siihen, että kenraali otti yhteyttä Tampellaan ja agentti Sholomo [Z] israelilaiseen Solel Boheniin.  Yhdessä nämä loivat yhtiön nimeltä Sotlam. ”Sol tuli Solel Gonehista ja tam Tampellasta”, Zabludowicz tarkensi harvinaisessa haastattelussa.  … Kahden erimaalaisen yhtiön yhteisprojekti oli monessa suhteessa erikoinen.

Vuonna 1921 perustettu Solel Boneh toimi pääasiassa rakennusalalla ja oli muodoltaan osuuskunta.  Sen oli perustanut Histadrut, Israelin juutalaisten työläisten ammattiliitto, jota johti ensimmäisenä itse David Ben-Gurion ja jonka riveissä myös Golda Meir kasvoi poliittiseksi johtajaksi”.

*

Israelin ensimmäinen, perustajapääministeri, David Ben-Gurion kävi virallisella vierailulla Suomessa elo-syyskuussa 1962. Ajankohta on mitä mielenkiintoisin. Mitä kaikkea tapahtuikaan vuonna 1962, noottokriisin jälkeisenä vuonna? Kekkonen oli päässyt, tosin telineitä hieman muuttaneena, rimaa hipomattakaan, lopulta, toiselle presidenttikaudelleen. Honkarintama ja muukin vastus oli murskana, melkein ainakin.

Miten ja miksi Israelin pääministeri tuohon saumaan? Taustalla on Israelin suuri tarve hankkia kansainvälistä tunnustusta ja verkostoja, ja siellä missä verkostot, siellä myös mr. Z.

Presidentti Kekkonen tapasi Ben-Gurionin linnassa 3. syyskuuta 1962 – syntymäpäivänään! Päiväkirjoihinsa UKK merkitsi käynnin vain kursorisesti – päiväkirjathan olivat alkujaan tarkoitettu historiaa varten julkaistavaksi, siksi koko taustalla oleva sienijuuristo tietysti tuli jättää katveeseen.

Aivan samoin kuin Golda Meirin vierailulla Suomessa 1971. Voi vain todeta: Z – hän elää! Pääministeri Meir tuli Suomeen loppukeväällä 1971. Hän osallistui Helsingissä pidettyyn Sosialistisen internationaalin – SI:n kokoukseen, jossa olivat mukana mm. Willy Brand, Olof Palme ja Harold Wilson, kansainvälisen sosialidemokraattisen perheen pääministerihahmot.

Mainitut toverit kuuluivat SI:n aseidenriisunta työryhmään, jonka puheenjohtajana sittemmin kunnostautui Kalevi Sorsa. Mitkä olivat Sorsan suhteet Meiriin ja yleensä Israelilaisiin sosialisteihin?

Syksyllä 1982 Sorsa sai ajatuksen Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n puheenjohtajan Jasser Arafatin kutsumisesta vierailulle Suomeen tarkoituksenaan osoittaa solidaarisuutta palestiinalaisten  Sabran ja Shatilan verilöylyn verilöylyjen jälkeen.

Presidentti Kekkosen tavattuan pääministeri Meir jatkoi Helsingistä matkaansa Tukholmaan. Yllättäen hän kohta perään ilmaantuikin Rovaniemelle, jonka lentokentällä seisoi kaupunginjohtaja Tuure Salo [Liberaalisen Kansanpuolueen ex-kansanedustaja 1962-1970 ja Sorsan II-hallituksen oikeusministeri 1977-1978]. Rovaniemen Karhunpesässä  Karhunpesä tilausravintola Rovaniemellä, Lapland Safaris (visitrovaniemi.fi) Israelin pääministeriä isännöi Mörttisen tutkimusten mukaan, ”kukapa muu kuin Shlomo Zlobudowitcz. Paikalla olivat myös Tampellan kaksi ylintä johtajaa, Johan Nykopp ja Nils Björklund”.

Urho Kekkonen oli presidenttiytensä kukkuloilla, hivuttautumassa valtansa korkeimmille kerroksille, mutta nyt hän ”näytti olevan huonommin informoitu kuin yhdeksän vuotta aikaisemmin [Ben-Gurionin vieraillessa]. Hän sai tietoa Meirin toiveista koskien Israelin neuvostosuhteiden parantamista, mutta tämän Lapin-reissu tuli ilmeisenä yllätyksenä, ainakin päätellen 1. kesäkuuta tehdystä päiväkirjamerkinnästä:

”Dagens Nyheterissä [30.5.] uutinen, että Golda Meir lentänyt Rovaniemelle.  Todella ollut siellä vuorokauden. Kukaan Suomessa ei tiennyt. Asui Polarissa, huoneet tilannut Tampella”, Mörttinen kirjoittaa.

Kekkonen oli taatusti kansanomaisesti sanoen  ”paskahalvauksen partaalla”.

Siinä, missä Israelin perustaja-isä David Ben-Gurion oli 3.9.1962 Kekkosen tavattuaan pitänyt 5.9.1962 puheen, jossa ”suorastaan ylisti Suomen presidenttiä”. Niinpä, kun Kekkonen saman vuoden marraskuun alussa vieraili Tukholmassa Ruotsin kuninkaan 80-vuotispäivien merkeissä, ja keskusteli lounaalla naapurimaan pitkäaikaisen pääministerin Tage Erlanderin kanssa:

”Erlander istui vieressäni ja kysyi: ”mitä sinä oikein teit [Ben-Gurionille].  Hän on palattuaan Israeliin ylistänyt Sinua maasta taivaisiin.  Meidän suurlähettiläämme puhui vain sinusta.  Se oli voimakkain vaikutelma, minkä hän oli saanut Pohjolan matkaltaan.”

*

Niinpä. Ruotsilla oli Bofors, ja Suomella Tampella. Ilman muuta antaa aihetta levottomuuteen. Mutta mistä oli kyse tässä Meirin ”oharissa”?

Käsitykseni mukaan syy löytyy Kekkosesta, hänestä itsestään. Ja Suomen Kuvalehdestä N:o 10/1971, päivämäärältä 12.3.1971.

Egyptin presidentti Gamal Abdel Nasser oli kuollut 28.9.1970 ja Lähi-Idän voimatilanne sai uusia piirteitä. Nasserin seuraajaksi nousi 15.10.1970 alkaen jossain määrin kirjoittamaton lehti Anwar Sadat (1918-1981).

Kekkonen kirjoitti jälkikäteenkin katsoen merkillisen ylistävän kolumnin SK:n sivuille. Kirjoitus julkaistiin tunnetun nimimerkin ”Liimatainen” suojissa, mutta epäilemättä Mossadilla ei ollut, viimeistään, Golda Meirille brifausta tehdessään selvittää, mitä Suomen presidentti ajatteli Israelin asemasta, sen pääministeristä ja maan tärkeimmästä vastapoolista Egyptistä ja sen vajaa puoli vuotta virassaan istuneesta  presidentistä, Anwar Sadatista.

Kekkonen kirjoitti maaliskuussa 1971, vain parisen kuukautta ennen pääministeri Meirin Suomen -vierailua muun muassa näin:

”Sadatia vastassa Siinaissa ja Siinain takana ovat monet korkeaan peliin tottuneet etevät poliittiset aivot. Mutta viime aikojen tapahtumien valossa on saanut sen vaikutelman, että juutalaiset valtiomiehet ovat yllätyksekseen saaneet vastaansa itseään ovelamman ja taitavamman. Heillä on kyllä raudanluja nainen, pääministeri Golda Meir, siellä on ulkoministeri Abba Eban, joka on tähän mennessä osannut taikoa kaniinin hatustaan Israelin etuja puolustaessaan. Siellä on kansallissankari sotaministeri Moshe Dayan, jonka jyrkät puheet ovat saaneet yhä rauhanomaisempaa sävyä jne. Mutta vaatimaton egyptiläinen upseeri Anwar Sadat, johon kukaan ei hänen valtaan tultuaan kiinnittänyt mitään huomiota, on antanut viisaille ja kokeneille juutalaisille vastustajilleen ajattelemisen aihetta, oikeastaan oppitunnin poliittisessa taktiikassa.”

Linkki;  UKK915969 (doria.fi)

*

Matti Mörttinen kertoo herkullisesti, – ja melkeinpä ”repäisevästi”:

”Tamperelainen Aamulehti uutisoi ensin näkyvästi sen, että Meir oli yhtäkkiä saapunut huipputiukkojen turvatoimien keskellä Rovaniemelle.  Lehti kertoi elävästi, miten suojelupoliisin väki oli vartioinut Karhunpesää ja miten yhdeltä valokuvia ottaneelta toimittajalta vaadittiin filmiä pois kamerasta. ”Siinä rytäkässä repesi toimittajan takkikin”, Aamulehti jatkoi.  Seuraavana päivänä lehti raportoi Oslosta Israelin pääministerin viralliset selitykset siitä, mitä oli tapahtunut. Tamperelaisen kauppiaan tai Tampellan osuudesta tapahtumissa oman kaupungin lehti ei osannut kertoa mitään.

Edellisenä päivänä Tampellan toimitusjohtaja Johan Nykopp oli vastannut Helsingin Sanomille, että yhtiöllä ja Zabludowitczilla on liikesuhde, mutta asekauppoja ei ole tehty, vaan ”varsinainen vienti on ollut aallotuskartonkia”. Valehdellessa osattiin käyttää mielikuvitusta.”

HS jatkoi vielä 2.6.1971 Meirin Lapin-käynnin ruotimista. Kun isä-Zabludowicz ei ollut tavoitettavissa, joutui 18-vuotias Poju Z. selventämään asiaa. Hän sanoi vierailua täysin yksityisluontoiseksi. ”Hänen mukaansa vierailusta oli sovittu jo kauan sitten, ja nyt kun rouva Meir muuten liikkui täälläpäin, tapaaminen toteutui”.

Kun Oslossa tivattiin Meiriltä, oliko Rovaniemen keskusteluissa mukana neuvostoliittolaisia, hän vastasi: ”Oli siellä myös kuningatar Elisabet ja herra Pompidou”. Kansainvälinen media osoitti olevansa kohtalaisen hyvin kartalla. Tuon tason vitsailu yleensä kertoo että taustalla on jotain ”erittäin salaista”.

Mutta oliko UKK niin ”kujalla”, kuin miltä näytti? Sitä Mörttinen ei ala spekuloida, hän pysyttäytyy tosiasioissa, laajan dokumenttiaineistonsa tekstuurissa.

Sitä minä vain jäin miettimään, miten Suopo osui paikalle, monimiehisesti? Eikös se ole presidentin poliisi?

Suojelupoliisin päällikkönä toimi tuolloin vielä Armas Alhava. Varma Kekkosen mies, Mannerheim-ristin ritari Arvo Pentti, tuosta naapurista Hämeenkyröstä, astui remmiin seuraavana vuonna, ja toimi Supo:n päällikkönä mielenkiintoiset vuodet 1972-1978.

*

Selvyyden vuoksi totean vielä lopuksi: Matti Mörttisen kirja on hyvä. Suosittelen sitä kaikille jännityksen, salaperäisyyksien ja tragedian ystäville. On siinä iloiset ja valoisatkin kohtansa, tottahan toki.

*