Siihen aikaan kun Jukolan veljekset rupesivat puhumaan ranskaa

Siihen aikaan kun Jukolan veljekset rupesivat puhumaan ranskaa
Seitsemän veljestä ilmestyi ranskaksi 1927
*
Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ilmestyi 150 vuotta sitten, vuonna 1870, vain pari vuotta ennen neron kurjaa kuolemaa. – https://fi.wikipedia.org/wiki/Seitsemän_veljestä 
Vietämme näin ollen tänä vuonna veljesten 150-vuotismuistoa, kuka mitenkin. Kannan oman korteni kekoon kaivamalla menneisyyden hämäristä – Kansalliskirjaston hienon digiarkiston suopealla myötävaikutuksella – Aamulehden kriitikon arvion vuodelta 1927. Veljekset nimittäin julkaistiin silloin Ranskassa (”Les Sept Frères”) ”kirjallisuuden harrastajan” herra Louis Perretin kääntämänä. Käännös ei ollut mikään pöytälaatikkokääntäjän teos, vaan se ilmestyi Pariisissa hra Lucien Mauryn toimittaman skandinavilaisen kirjallisuuden käännössarjassa.
Kirjan johdantona on sarjan toimittajan 10-sivuinen esipuhe, jossa ”asiallisesti ja myötämielisesti tehtiin selkoa suomalaisuuden taistelusta, suomenkielisestä kirjallisuudesta ja Aleksi Kivestä ja erittäinkin Seitsemästä veljeksestä”.
Ranskalaisen Seitsemän veljestä esitteli Aamulehdessä 18.3.1927 kriitikko, joka esittäytyi ujosti lyhenteellä O.A.K. –
Kiitos hänelle tästä samoin kuin kaikille muille asiaan myötävaikuttaneille!
*
”Seitsemän veljestä” ranskaksi
On jo tapahtunut sellainen ihme, että Jukolan veljekset ovat ruvennet puhumaan hienoa ranskankieltä.
”Seitsemän veljestä” on näet äskettäin ilmestynyt myös ranskaksi tulkittuna, innokkaan Suomen kielen ja kirjallisuuden harrastajan Louis Perret´n suoraan suomesta kääntämänä. Aikaisemmin ovat Jukolan veljekset jo ruvenneet puhumaan ruotsia ja saksaa taiteilija Per Åke Laurénin ja prof. Gustav Schmidtin suosiollisella avustuksella.
Hra Perret´n ranskannos valmistui viime syksynä ja on jo kauniina niteenä saatavissa Tampereellakin kirjakaupoista. Siinä on 34 sivua ja hinta on 30 mk, mikä ei ole paljon. Kirjan ranskalainen nimi on ”Les Sept Frères”. Ranskannos kuuluu hra Lucien Mauryn toimittamaan skandinavilaisen kirjallisuuden käännössarjaan ja on painettu Pariisissa. Käännöksen aloittaa sarjan toimittajan, hra Lucien Mauryn, 10-sivuinen esipuhe, jossa asiallisesti ja myötämielisesti tehdään selkoa suomalaisuuden taistelusta, suomenkielisestä kirjallisuudesta, Aleksis Kivestä ja erittäinkin ”Seitsemästä veljeksestä”. Tästä esipuheesta ranskalainen lukija saa hyvän pohjan ymmärtääkseen paremmin sekä Kiveä että hänen suurta romaaniaan, josta hra Maury sanoo, että se on ”ihmeellinen teos, kenties ainutlaatuinen Euroopassa” (oeuvre singulière, et peuiátre nique en Europe) ja että siihen on osattu sisällyttää kokonainen kansa ja sen kulttuuri”.
*
Hra Perret`n ranskannos on tehty nähtävästi alkuperäiseen ja ”siistimättömään” tekstin mukaan ja osoittaa harvinaista perehtymistä suomenkieleen yleensä ja ”Seitsemän veljeksen” kieleen erityisesti. Sille, joka ymmärtää kohtalaisesti ranskaa, on todellinen huvi tarkastella, miten kääntäjä on suoriutunut Kiven kielen lukemattomista ”nikseistä” ja vivahduksista. Ovathan suomen ja ranskan ilmaisut sangen kaukana toisistaan a tuottavat siis kääntäjälle miltei ylivoimaisilta näyttäviä vaikeuksia, varsinkin kun on kysymyksessä sellainen omaperäinen suomenkieli kuin Kiven kielenkäyttö, joka monessa kohdin poikkea n.s. normaalisuomesta. Sen lisäksi sisältää ”Seitsemän veljestä” paljon sellaisia asioita, joita ranskalainen ja ranskankieli ei edes tunnekaan, puhumattakaan kaikenlaisista murresanoista y.m. omituisuuksista.
”Seitsemän veljeksen” kääntäminen ranskaksi tarjoo ranskantajalle epäilemättä yhtä suuria vaikeuksia kuin esim. Rabelais`n kuuluisain rnskalaisten romaanien, Gargantuan ja Pantagruelin, kääntäminen tarjoisi niiden suomentajille.
Mutta hra Perret näkyy olleen täysin tehtäviensä tasalla: Jukolan veljekset puhuvat hänen käännöksessään ranskaa että helisee vain ja käyttävät puheessaan vastaavia ranskalaisia käänteitä, sanoja ja sanontatapoja, joita kääntäjä on nähtävästi ammentanut ranskalaisesta rahvaankielestä, raamatusta, katuranskasta y.m.s. lähteistä. Siten on käännökseen saatu melkoisessamäärin vastaava kielellinen mehevyys ja sanonnan rahvaanomainen realismi, joka on Kiven romaanin pääominaisuuksia.
*
Tietysti on kääntäjällä ollut sellaisiakin vaikeuksia, jotka at pyrkineet nostamaan tien pystyyn. Mutta niistä hän on selviytynyt mukailemalla tai jättämällä jonkun sanan tai sanaryhmän pois ja panemalla sijaan omasta päästään täytettä samaan sävyyn ja tyyliin.
Onpa hän sorvannut ”Seitsemän veljeksen” laulutkin ranskalaiseen asuun ja useinkin aika näppärästi, joskin jonkun veran alkuperäisten laulujen ”voiman ja väen” kustannuksella. Kuitenkin ranskalainen lukija niistä saa hyvän käsityksen siitä, mistä niissä on kysymys. ”Seitsemän veljeksen” lukemattomat mojovat haukkumasanat y.m. ”karkeudet”, jotka olivat kauhistuksena Ahlqvistin korville, ovat ranskankielisinäkin yleensä säilyttäneet jukolaisen voimansa ja mehevyytensä ja antavat käännöksessäkin ”puhtia ja pontta” kertomukselle ja veljesten vuoropuhelulle.
Kääntäjä on säilyttänyt kaikki suomenkieliset erisnimet alkuperäisessä suomalaisessa asussaan, merkiten vain sivunalaisiin selityksiin niiden mahdolliset ranskankieliset vastineet samoin kuin muutkin lähempää selitystä kaipaavat asiat. Ainoastaan Hämeen nimen hän omituista kyllä, kirjoittaa ranskalaisesti Haime, vaikkapa hra Meryn esipuheessa on kirjoitettu aivan suomeksi Häme. Muuten suomalaiset nimet on kirjoitettu ja painettu aivan oikein, ainoastaan lautamies Mäkelä on saanut kapitelikirjaimilla kirjoitettuna muodon Makela, koska nähtävästi kirjapainosta on puuttunut ”iso A”.
*
Näin suuren kirjan kääntäjälle on tietysti joskus sattunut pieniä kommelluksia ja erehdyksiä. Mutta yleensä ne, mikäli olen havainnut, ovat verraten harvinaisia ja vähäpätöisiä.
Niinpä on esim. kirjan loppuluvussa Eerosta tehty nimismies (le commissaire), kun pitäisi olla jahtivouti (le traqueur), kuten sitten myöhemmin onkin Eeroa oikein nimitetty. Samoin on samassa luvussa nimismiehestä tehty kuvernööri (le guverneur) nähtävästi epähuomiossa, joka korrehtuurinlukijalta on jäänyt korjaamatta.
Takeena käännöksen tarkkuudesta ja oivallisuudesta on myös sellainen Kiven kielen ja yleensä suomenkielen tuntijan kuin prof. Otto Mannisen antama apu ja osallisuus käännöksen suorituksessa ja tarkistamisessa. Myös Ranskan täkäläisen lähettilään hra M. de Coppet`n, kääntäjä kiitollisesti mainitsee mukana olleena.
Niinpä voitaneenkin hyvällä syyllä sanoa, että hra Perret´n ranskannos on laatuaan paras mahdollinen ja tulkitsee ”Seitsemän veljestä” ranskaksi niin hyvin kuin se yleensä on voitu tehdä.
Ainakin allekirjoittanut on suurella mielenkiinnolla, jopa suorastaan ihastuksella seurannut Jukolan veljesten ranskaksi puhumista. Näkyy se käyvän hyvin laatuun niinkin hienolla ja kultivoidulla kielellä kuin ranskan kieli on.
Suomalaisten on oltava kiitollisia hra Perret´lle siitä että hän on kelpoisella tavalla avannut maanmiehilleen tien Aleksis Kiven suureen romaaniin ja sen monessa suhteessa ranskalaisille outoon ja ihmeelliseen maailmaan. On toivottava, että ”Seitsemän veljestä” saa Ranskassa osakseen saman suosion ja menekin kuin joku balkanilainen Panait Istrati, jonka oudoilla ja eriskummallisilla kertomuksilla näkyy Ranskassa olevan aivan tavaton menestys. Onhan Jukoan veljesten maailma eriskummallisuuksia ja outoja oloja harrasteleville ranskalaisille ainakin yhtä ihmeellinen ja tuntematon kuin Panait Istratin kirjavat ja kummalliset kuvaukset Itämaiden ihmisistä ja oloista.
*
Yhdessä Kalevalan uuden käännöksen kanssa, jota hra Perret par`aikaa valmistelee, ”Seitsemän veljeksen” ranskannos toivottavasti levittää ranskalaiseen maailmaan tietoa Suomesta ja sen kansasta ja kirjallisuudesta rinnan urheilijaimme kilpailuvoittojen levittämän Suomentuntemuksen kanssa.
Niille, jotka jonkun verran ymmärtävät ranskan kirjakieltä, ”Les Sept Ferères” tarjoo pelkän kuriositeettisen mielenkiinnon ohella myös oivallisen apuneuvon ranskan taidon lisäämiseen, varsinkin jos ennakolta hyvin tuntee ja muistaa Kiven alkuperäisen kielen ja sanonnan. Mutta jollei sitä muistakaan, niin silloin voi ottaa ranskalaista käännöstä lukiessaan rinnalle suomalaisen alkutekstin ja vertailla niitä toisiinsa sekä siten varmistua ranskan ymmärtämisestään.
Kun käännöksen hintakin on varsin kohtuullinen, niin on toivottavaa, että se myös meillä saa ostajia ja lukijoita ainakin ranskaa ja Kiveä harrastavissa piireissä.

O.A.K.
*
Lähde: Aamulehti, 18.3.1927 no 76. digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti –historiallinen arkisto.
*
Lisää:
Samassa AL:n numerossa on seuraava teksti, jonka kirjoittajaa ei mainita, mutta joka lienee yo. arvostelun laatija O.A.K., tosin saatan myös erehtyä..

Kirjallisuus ja taide
”Kiven ja Linnankosken teokset Ranskassa
Mercure de Francen” maaliskuun 1 p:n numerossa on hra Jean-Louis Perret kirjoittanut Kivestä ja Linnankoskesta perusteellisen esittelyn, lähimpänä aiheena hänen omat ranskannoksensa ”Seitsemästä veljeksestä” ja ”Pakolaisista” ynnä Raymond Torisin käännös romaanista ”Laulu tulipunaisesta kukasta”.
Kirjoittaja luo silmäyksen suomalaisen kirjallisuuden ynnä kansallistunteen kehitykseen. Sanan ahtaassa mielessä suomalainen kirjallisuus alkaa vasta v:n 1830 tienoilta kahdella komealla muistomerkillä, joiden luojina esiintyy kaksi köyhää kyläräätälin poikaa.
Toinen näistä on Elias Lönnrot, suomalaisten Homeros, jonka persoonallisuuteen kirjoittaja lupaa palata seuraavassa artikkelissa. Suomalaista proosaa kirjoitti tosin jo Agricola uskonpuhdistuksen aikana, mutta se jäi olemaan muodotonta ja vailla kirjallista arvoa, kunnes Aleksis Kivi yhdellä iskulla kohottaa sen alennustilastaan.
Hra Perret kertoo edelleen suomalaisuuden taistelusta ja toteaa, että tultuaan v:sta 1902 viralliseksi suomenkieli nyt on täysin moderni kieli, hyvin rikas ja hyvin soinnukas.
*
Kirjoittaja kertoo Kiven elämäntarinan. On omituista historian ironiaa siinä, että August Ahlqvist nyt ensi kerta esitetään eurooppalaiselle likijakunnalle vain siinä kömpelössä ja kohtalokkaassa osassa, jota hän tuli näytelleeksi Kiven elämässä.
Mitä ”Seitsemän veljeksen” luonnehtimiseen tulee, niin artikkeli ei enää lisää oleellista siihen, mitä esim. hrat Maury, Puaux ja Jaloux ovat siitä kirjoittaneet. Se on lähinnä yhteenveto ranskalaisista arvosteluista. Teos muistuttaa Rabelais`ia, Cervantesta, Charles de Costeri`ia. Siinä avautuu kokonainen maailma, eeppinen, lyyrillinen, romanttinen, humoristinen ja idealistinen. Se on tullut Suomessa klassilliseksi ja se on ansiollinen astumaan eurooppalaisen ajatuksen piiriin, toteaa kirjoittaja.
*
Huomautettuaan, että etevimmät suomalaiset kirjailijat ammentavat suoraan kansan sielunelämän syvyyksistä, kirjoittaja jatkaa toteamalla, että Kivi esitti koko suomalaisen kansan kuvan kansallisen heräämisen alkuaikoina, mutta että Linnankoski kuvaa jo yksilöitä. Tuloksena ei ole enää upea fresko, vaan yksityiskohtainen tutkielma. Hra Perret esittelee sitten ”Laulun” ja ”Pakolaiset” polemisoiden epäsuorasti sitä hauskaa käsitystä vastaan, jonka m.m. hra Jaloux on esittänyt, että edellinen sanoaksemme ”eksoottisuudessaan” on suurempaa huomiota ansaitseva kuin jälkimmäinen.
Suomalaisuuden kirjallisuuden vaiheet Ranskassa ovat, kuten hra Perret`n kirjoituksesta ilmenee, pian kerrotut: Leouzon Le Duc`in Kalevala-käännökset 1845 ja 1869, René Puaux´n käännösvalikoima Ahon isänmaallisia lastuja nimellä ”Pour ma Finlande” (Suomeni puolesta) 1903 (kaikki olleet jo kauan loppuunmyytyjä) ynnä vihdoin nyt puheenaolleet suuret käännökset (1924-1925).
Suomalainen yleisö ei voi olla muuta kuin iloinen siitä, että suomalaisen proosataiteen suuri ensiesiintyminen Ranskassa on tapahtunut niin komealla tavalla kuin Kiven ja Linnankosken merkeissä ja arvosteluihin nähden ollut todellinen succes.
Lähde: AL, 18.3.1927.
*
PS.
Taustaa:
Kuten edellä jo tuli sanotuksi, tämä Jean-Louise Perret ei ollut ihan ”kuka vain”.
Wikipedia kertoo:
Jean-Louis Perret, alk. Louis Perret (22. kesäkuuta 1895 Henniez, Sveitsi – 17. huhtikuuta 1968 Lutry, Sveitsi) oli sveitsiläissyntyinen kääntäjä ja ranskan kielen opettaja.
Hän tuli Suomeen kotiopettajaksi 1919 ja tutustui suomalaisiin kulttuuripiireihin. Hän toimi Helsingin yliopistossa ranskan kielen ja ranskalaisen kulttuurin opettajana 1927–1945, käänsi suomalaista kirjallisuutta ranskaksi ja kirjoitti kirjoja Suomesta.”
Lue koko henkilöesittely täältä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Jean-Louis_Perret

Perret väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistossa ja toimi siis pitkään yliopiston ranskan kielen lehtorina. Suurtyö: Perret, Jean-Louis & Nurmela, Tauno: Suomalais-ranskalainen sanakirja (1944).

Monseur Perret tunkeutuu muistini lonkeroista. Hän se oli, joka käänsi ranskaksi F.E. Sillanpään huippuromaanit:
Sainte Misère (Hurskas kurjuus), Frans Eemil Sillanpää, Rieder, 1928.
• Silja ou une brève destinée (Nuorena nukkunut), Frans Eemil Sillanpää, Rieder, 1940. Réédité en 2000 par Esprit ouvert.
• la Vie et le Soleil (Elämä ja aurinko), Frans Eemil Sillanpää, la Nouvelle Édition, 1943.

Minulla sattuu olemaan Sainte Misére (Hurskas kurjuus) kirjahyllyssäni. Sain sen F.E. Sillanpään miniältä muistoksi ja kiitokseksi. Muistan kyllä.
*

Hän myös käänsi Mika Waltarin Sinuhen ranskaksi;
>
”Sinuhen kansainvälinen maine alkoi Jean-Louis Perret’n ranskannoksesta. Kirjann englanninnos pääsi Yhdysvalloissa bestseller-listalle, ja sen kuuluisuuden sinetöi Hollywood-elokuva.”
Lähde: Markku Envall/KB, 19.9.1997; https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/702

Myös: https://kalevalamaailmalla.kalevalaseura.fi/perret-manninen-puulavesi/

Ja: ”lopussa kiitos seisoo” eli:
Jean-Louis Perret’n ura Helsingissä päättyi dramaattisesti vuonna 1945. Hän oli talvi- ja jatkosodan aikana kirjoittanut Suomen näkökulmaa puolustaneita artikkeleita sveitsiläisiin ja ranskalaisiin lehtiin, ja toimi myös Suomen hallituksen ”yksityisenä lähettiläänä” Sveitsissä vuosina 1943-44.
Tämä toiminta osoittautui kuitenkin raskauttavaksi sodan jälkeen. Väitetyn saksalaismielisyyden vuoksi Ranskan silloinen lähettiläs Helsingissä uhkasi ilmiantaa Perret’n valvontakomissiolle mikäli tämä ei suostuisi poistumaan maasta.
Perret palasi pakon edessä Sveitsiin.” > https://helda.helsinki.fi/handle/10138/44773

kiinnostuneille vinkiksi:
ennenjanyt/Elina Seppälä 27.2.2019; http://www.ennenjanyt.net/2019/02/tohtori-knockin-tapaus-1925-jean-louis-perret-ja-eino-kalima-ranskalaisen-ja-suomalaisen-kulttuurin-risteyksessa/

Kuvia: googlehaku – ”Jean-Louis Perret”;
https://www.google.fi/search?q=jean-louis+perret&tbm=isch&ved=2ahUKEwiRx9CXq9PnAhVRB3cKHUyuDuAQ2-cCegQIABAA&oq=jean-louis+perret&gs_l=img.12..0i24.26751.27519..30160…0.0..0.99.178.2……0….1..gws-wiz-img.oULUkB4Om9c&ei=ZMZHXpGFA9GO3APM3LqADg&bih=655&biw=1366
*

veikkohuuska

historianharrastaja, tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu