Skenario Buffo – eli miten meitä vedätettiin viimeisellä rannalla

Skenario Buffo – eli miten meitä vedätettiin

Uusi Eurooppa ja sen Sistema värkätään ilman Suomen panosta – Suomi käveli katsomon puolelle ihan oma-alotteisesti…
*
2020-luvun ensimmäisen hallituksen (Rinne/Marin) ensimmäinen työvuosi on takana.

Valtiopäivien kevätistuntokausi päättyi erikoisissa toimissa ja tunnelmissa viime perjantaina. Se kansallinen yhteishenki ja yhteisten tavotteiden ymmärrys, joka koronatalven ja -kevään aikana leimasi parlamentin toimintaa ja puhuntaa oli kuin poispyyhkäisty. Harvoin – tarkemmin ajatellen – tuskin koskaan nykyajan historiassamme on istuntokausi päättynyt näin sekavissa tunnelmissa ja pohjamutien sumentamana.

Koko kansakunta saatiin kiivailemaan oikeaksi näkemänsä asian puolesta, vastakkainasettelun jyrkkyys ja peruuttamattomuus kauhistuttaa jokaista, jolle vastakkainasettelun – etenkin itse synnytetyn – kauheus on tiedossa ja syntyneiden haavojen märkimisherkkyys ymmärrettynä.
Tämä ei ole kunniaksi istuvalle hallitukselle, jolla on syli täynnä ongelmia, ihan oikeita ja päällekaatuvia.

Kaivattiinko tähän aikaan ja paikkaan vielä jotain itsenostatettua pölytystä? Hallituksen tehtävä on johtaa maata ja koota valtakunta niiden tavoitteiden ja niiden töiden taakse, jotka hallitus omalta agendaltaan nostaa, ja koota voimat niiden ongelmien hallintaan ja ratkaisemiseen, joita aika ja tilanne tuottaa.
*
Miksi nyt kävi näin, kuin kävi?
Tämä on kysymys, jota Suomi ei voi, eikä saa sivuuttaa olankohautuksella ja rupeamalla lapioimaan pölyä episodin ylle.
Selvää on, ettei tämä loppukevään 2020 vyyhti ihan lataamatta ja asentamatta toteutunut. Ohjaava käsi ja pelimiesten käsikirjan jäljet näkyvät selvästi.
Ennen kaikkea: kuka kantaa vastuun tämän kummallisen ruljanssin hinnasta?
Vastaus on:

Ne, jotka tämän ruljanssin latasivat ja laukaisivat.

Siis istuva hallitus.
*
Mistä on kysymys?
Istuvalla hallituksella on aivan liian paljon selvittämättömiä tekoja ja linjauksia, joiden perkaamiseen kevät olisi ollut ensimmäisen väliarvion osalta se oikea paikka. Syksyllä tilanne on jo ohi; silloin sylissä on lisää uusia, entistä suurempia kysymyksiä ja viheliäisiä ongelmia, joiden kanssa painiessa aika menee. Menetettyä aikaa ja hetkeä, tuumaustaukoa, ei koskaan enää saada takaisin. Et voi astua samaan virtaan kahta kertaa, etkä ensimmäistäkään kertaa, jos missasit ensimmäisen. Sitä tilannetta vain ei enää tule. Menetetty mikä menetetty. Ja sitten juostaan liikkuvan junan kupeella ja roikutaan hetkessä ja sen pyörrepalloissa.
En selitä tässä niitä muita, koska joka ei niitä tiedä ja havaitse, sille on turha yrittää selittää, ja joka ei halua kriittisiä kohtia nähdä ja ratkoa, sille ei viitsi yrittää.
Kaiken koronan, soten, sotun, finanssiturbulenssin, ylitulojen elämisen ym. kotoisen ylitse kohoaa kuitenkin kaikkein suurin kysymys,

jonka kimpussa Suomen olisi pitänyt painia ja pohtia nämä viikot, jotka nyt hukattiin joron jäljillä, nimittäin Uuden Euroopan arkkitehtuuri ja Sistema.
*
Hirmuista
Suorastaan kauhistuttavaa on se huolettomuus ja luottamus – ei, nyt käytän täysin vääriä ilmaisumuotoja – … pitää sanoa kauhistuttaa se kyyninen tarkoitushakuisuus ja brutaali pimennys, jonka johdolla nyt Suomea ajetaan Saksan kyljessä ja Saksan intressien toteuttamiseksi Uuteen Eurooppaan.
Väistämättä tulee mieleen kaksi itsenäisyyden vuosikymmenten vaikeaa vuotta, nimittäin 1918 ja 1941. Nuo vuodet eivät olleet veljeksiä, mutta vielä vähemmän on vuosi 2020 niiden veljiä. Aika ja tilanne on eri, mutta asetelma on sama. Yrittääkö Suomi omin voimin ja apuja hamuillen selvitä, vai ajammeko täysin Saksan valtamerialuksen kylkeen kiinni, kuohuvassa myrskyssä? Sanon suoraan, että 1941 se oli välttämättömyys, muuta vaihtoehtoa ei ollut, mutta tänään on toisin. Täysin toisin.
Puhuminen vuodesta 1941 on varmin tae johtaa nykyinen pohdinta täysin hakoteille ja absoluuttinen keino tuhota oma uskottavuutensa pohdiskelijana ja tulevaisuuden ajattelijana. Mutta teen sen kuitenkin, koska muutoin on mahdoton määrittää tämän päivän mittasuhteita, kuvata sen ratkaisun merkitystä ja historiallisuutta, jota juuri näinä päivinä me teemme – meidän päidemme ylitse Euroopassa tehdään. Nyt, kun Suomi täysin vailla suuntaa ja omaa tahtoa ajelehtii ja valuu kohden vasalliutta, jonka muut meille parhaillaan valmistavat.
*
Miksi Suomi ei mieti ja väittele omasta kohtalostaan Uuden Euroopan osana? Miksei sillä ole omaa tavoitetta?
Tämä on ydinkysymys.
Tuleva historiankirjoitus tulee pähkäilemään tätä monen kirjaston verran. Mikä oli Suomen halu, kyky, valmius ja agenda keväällä 2020, kun suuria oli selvästi tapahtumassa? Niin mikä se on, mitkä ne ovat?
Tähän ei kukaan pysty vastaamaan. Kukaan ei pysty esittämään papereita, joissa Suomen agenda ja tiekartta olisi määriteltynä, sovittuna ja päätettynä. Siis Suomen oma paperi, oma malli. Se, jota me nyt juuri toteutamme!
Sitä ei ole.
Kun Eurooppa mullistui, Suomi nukkui. Kun olemassaolomme perustat järkkyivät ja pelisääntöjä muutettiin, Suomi kuurni väärän sanan paikkaa. Historia on joskus täynnä ironiaa. Miten jokin nostatus ja usutus voikaan viedä kokonaisen kansakunnan katseen, ajatuksen ja harkinnan niin täysin mukanaan, että suuren näyttämön mahtavin mullistus ei näy silmään, eikä huolestuta yhtään? Me, Suomi, olemme suuren taikurin transsiin saattamia, kollektiivisen sumennuksen kourissa.
Miten kansakunta voi näin olla harhainen, ulkona omasta kohtalostaan?
*
Se hetki meni jo
Viimeinen hetki laatia ”Suomen Paperi Uuden Euroopan syvenevän integraation malliksi” meni nyt. Nämä kalliit viikot touko-kesäkuussa 2020. Ne mahdollisuuksien kukkaset lakastuvat jo.
Mutta tämä on asia, josta on puhuttava.
Mutta nyt siitä on puhuttava jo menneessä aikamuodossa. Me emme tarttuneet aikaan ja hetkeen. Me emme ajatelleet Suomen parasta. Emme etsineet sitä, hahmotelleet sitä. Me nukuimme, me teimme jotain turkasen turhaa muuta, mutta emme sitä, mitä täytyi tehdä.
Mikä on Suomen agenda? Mikin Suomi pyrkii? Mihin Suomi suostuu? Mihin Suomi ei suostu? Missä Suomi on mukana? Missä Suomi ei missään olosuhteissa ole mukana?
Viimeinen kysymys on tärkein, vastaus siihen. Näin sen piti mennä. Ilmoitamme harkintamme ja parhaan käsityskykymme mukaan määrittelemämme rajan. Viimeisen rajan. Sen yli ei mennä tuumaakaan.
Mutta nämä selittävät, että olemme myönteisesti suhtautuva ja kompromisseja etsivä maa. Se on samaa kuin levittää kukkasia muiden kävellä ylitsemme.
Niin väärin.
Mikä Suomeen on mennyt? Miksi näin?
*
Ennen kuin vastaan, on vielä katsottava ”What Next”?
Saksan pitkäaikaisen liittokanslerin Angela Merkelin viimeinen taistelu on käynnissä. Mitä hyviä ja yleviä ajatuksia hänellä onkin ollut, hän on nyt, tietäessään hiekan loppuvan tiimalasissa ja epävarmuuden vain yltyessä, päättänyt tehdä sen, mitä hän on aikaisemmin niin monesti vannonut olla tekemättä ja mitä hän on pitänyt vääränä ja vahingollisena, ajaa viimeistä piirtoa myöden Saksan etua. Katsoa Saksan kortit loppuun asti ja pelata niillä voiton.
Tavallaan Merkelin menettelyä ymmärtää, nykyhetkessä ja historian valossa. Hänellä ei hänen omasta näkökulmastaan ole enää muita vaihtoehtoja, hän on katsonut jo muut kortit. Britannia lähti, Macron uppoaa, etelä vuotaa, kutistuva pohjoinen pyristelee, itä menee menojaan.

Mitä jää Euroopasta ja sen suuresta vuosisatais-hankkeesta jäljelle, jos koko suuri ylisukupolvinen Eurooppa-projekti ajaa kiville ja hajoaa? Tavallaan ymmärrän Merkeliä, mutta en hyväksy. Suomi ei voi hyväksyä. Ei saa.
*
Saksan puheenjohtajuuskauden pikataival
Euroopan Unionin puheenjohtajamaana toimii ensi keskiviikosta (ylihuomisesta) 1.7.2020 lähtien Saksa. Saksan on lähikuukausina – tarkoitan sanoa – lähiviikkoina, tehtävä se mikä Saksan täytyy tehdä. Ja Saksa tekee. Koko Uuden Euroopan arkkitehtuuri ja Sistema on liian iso pala muurattavaksi kokoon 6 kuukaudessa, mutta ei sitä tarvitsekaan tehdä.
Peruskivet on jo muurattu, täytyy vain nostaa tietyt pilarit tälle perustalle pystyyn ja pitävät reevat*. Siinä seisoo ja pysyy!
[*) Vinosidonta (revaus, reevaus, reivaus, treevaus) on rakenne, joka toimii rankarakenteisen rakennuksen rungon jäykisteenä.]
Saksalla on kiire, Merkelillä.

Siksi pikarakennusvaihe: nurkkapilarit.

Paljon sementtiä päälle, minne vain. ”Ei sitä kukaan enää, betonin asetuttua, pura!”
*
Suomi katsoo suu auki, taivas varjelkoon, mitä siellä tapahtuu?
Vain muutama tietää. Strategisen osaston pojat. Sieltä sylttytehtaalta tämäkin laitettiin alkuun, case Mäenpää. Miten saattoikaan 12 kuukauden aikasytytys osuakin niin viikolleen ja päivälleen nappiin? Tuntien noiden strategien osaamisen, olen nimittäin ollut hiukan mukana minäkin, en yhtään ihmettele.
Mutta jossain vaiheessa sielläkin ruvetaan miettimään, menikö kaikki nappiin sittenkään.
Kaikki meni paljon paremmin kuin tavoiteltiin. Tarkoitus oli tuoda sumua kentälle, ja valmistella troijalaista siellä taustalla, mutta koko ilmatila pölysikin kun kansa lähti mukaan peijaisiin. Strategia puri paremmin kuin oli tarkoitus!
Nyt joudutaan selittämään liian paljon. Suomi meni ansaan. Suomea vietiin ihan nukkena.
Ei sen ihan näin pitänyt käydä. Mutta minkäs voit, kohtalo.
*
Strategien tarkoitus oli hieman hämmentää, niin ettei kevätistuntokauden viimeistä kuukautta niuhotettaisi Komission koronatukipaketin parissa. Mutta me menimme lankaan täydellisemmin kuin oli tarkoitus. Meitä vedätettiin, mutta me ryntäsimmekin sähköjäniksen ohi ja jatkoimme omia aikojamme täyttä ideologista kähinää loppuun asti.
Aika siinä meni. Nyt vain katsotaan sitten, mitä Merkelin johdolla Saksa ja siihen eri tavoin tukeutuvat intressiensävalvoja-Eurooppa ratkaisee. Me emme edes vikise. Suomelta menee itsemääräämisoikeuden perustat, veronkanto-oikeuden tärkeä nurkka ja rahat, korvauksena saamme ikuisen maksupostisysteemin, jonka sisältöön ja summiin meillä ei ole sanomista.
Tapa, jolla vallankaappaus Eurooppalaiseen tapaan tehtiin, oli härski silmänkääntötemppu, mutta se onnistui helpommin ja paremmin, kuin tekijät edes uneksivat, koska ”me olimme pelissä mukana” kollektiivisen harhan vallassa ja luulimme tämän olevan sitä, mitä ”me oikeasti haluamme”.
Mutta tätähän me saimme, mitä me ”oikeasti halusimme”! Miksi siis itkeä.
Selittäjät kulkevat perässä ja kertovat meille, ”miten temppu tehtiin”.
*
Jälkikirjoitus:
Mikä maa on nyt ”EU:n puheenjohtajamaa”? …ahaa, siellä takana käsi nousi ylös. Hyvä, että joku edes tietää!
Siis:
Kroatia EU:n neuvoston puheenjohtajana: 1. tammikuuta – 30. kesäkuuta 2020
Kroatian puheenjohtajakauden prioriteetteja ohjaa sen tunnuslause: ”Vahva Eurooppa haasteiden maailmassa”.
[Kroatian] Puheenjohtajakauden ohjelmassa on neljä pääteemaa:
• kehittyvä Eurooppa
• yhteyksien Eurooppa
• suojeleva Eurooppa
• vaikutusvaltainen Eurooppa”
Link: https://www.consilium.europa.eu/fi/council-eu/presidency-council-eu/
Tuo mitä EU:n sivustoilla kerrottiin Kroatiasta ja sen puheenjohtajakaudesta tammi-kesäkuu 2002 on normaalia EU-jargonia.
Mutta huomatkaamme tämä:
Seuraava neuvoton puheenjohtajamaa on Saksa nyt ihan kohta, nimittäin 1.7.2020 alkaen.
Neuvoston puheenjohtajamaat vuoteen 2021
Saksa: heinä–joulukuu 2020
Portugali: tammi–kesäkuu 2021
Slovenia: heinä–joulukuu 2021

ELI:
Saksan huki on nyt 1.6.2020-31.12.2020.
Jokaiselle, joka ymmärtää, ”Mitä Eurooppa-projekti vaatii”, ymmärtää, miten vimmaisella voimalla ja aikataululla Merkelin Saksan on ”pakko” painaa päälle 1.7.2020-31.12.2020.
Muuten ”ei tule mistään mitään”.

Portugaliko 2021 uudistaisi Eurooppaa? Tai Slovenia?
Siksi Saksa painaa. Siksi Eurooppa muuttuu; Eurooppaa muutetaan, luodaan Uusi Eurooppa ja sen Sistema!
Saatte nähdä. Seuratkaa näytäntöä katsomosta. Sinne nimittäin Suomi kömpi ihan itse.
*

veikkohuuska

historianharrastaja, tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu