Sote-uudistus tulee 1.1.2023 – oletko valmis? Priorisoinnin ja resurssien ongelma ratkaisematta

Terveydenhuollon suuri dilemma: rajalliset resurssit ja rajattomat oikeudet eivät kohtaa

*

Yhteiskuntapolitiikka -lehti on yksi tärkeimmistä Suomessa ilmestyvistä aikakauslehdistä.  Tuoreessa Yhteiskuntapolitiikka n:o 4/2022 -lehdessä on julkaistu erityisen tärkeä ja ajankohtainen analyysi: ”Terveydenhuolloin priorisointi on lainsäädännöllisessä umpikujassa”.  Analyysi-artikkelin ovat kirjoittaneet tutkijat Samuli Saarni & Klaus Nyblin.

*

2000-luvun suurin Suomessa toteutettu yhteiskunnallinen uudistus, kuuluisa Sote-uudistus, kaikkine kuvioineen ja ”hyvinvointialueineen” käynnistyy todella 1.1.2023.

Aikaa H-hetkeen on vain 3 kuukautta.  Hyvin pian se on todellisuutta.  Suuria intohimoja, paljon työtä ja mielettömiä odotuksia aikaansaanut homma tulee – oletko valmis?

Pian Suomi, siis me kaikki, saamme tuta sen ansiot ja puutteet.

*

Yhteiskuntapolitiikka-lehden päätoimittaja Tuukka Tammi toteaa pääkirjoituksensa avauslauseessa, mistä on kyse:

”Terveydenhuollossa joudutaan valitsemaan, mitä hoitoja tarjotaan, millä tavalla ja mille potilasryhmille.  Rajalliset resurssit tulisi käyttää oikeudenmukaisesti ja tehokkaasti.  Tällaista suunnittelua kutsutaan priorisoinniksi.”

Kysymys on toden totta juuri tästä: mitä tehdä ja miten, kun ”rahat ei riitä jukulauta…”

*

Saarni ja Nyblin näkevät, että perusongelma on se, että potilaiden oikeuksista on säädetty tavalla, jota on mahdoton toteuttaa reaalimaailmassa.

Tutkijat kysyvät, onko nykyinen yksilön oikeuksia korostava lainsäädäntö itse asiassa eettisesti ja terveyspoliittisesti hyväksyttävän priorisoinnin keskeinen este.

Nykyisellään terveydenhuollon priorisointi on lainsäädännöllisesti umpikujassa.  Tutkijoiden mielestä sen näkökulmaa on muutettava järjestelmätason suuntaan, sillä ”pitkällä tähtäimellä se lisää julkisen palvelujärjestelmän legitimiteettiä [hyväksyttävyyttä, vh] sekä potilaiden että terveydenhuollon ammattilaisten näkökulmasta”, siten että palveluja saa priorisoida avoimesti ja hallitusti – nykyisen piilopriorisoinnin sijasta.

Eli kaikkien tulee ymmärtää, että rahojen niukkuuden vuoksi kaikkia tarpeita ei voida tyydyttää.  Siksi on erityisen tärkeää, että rajoittaminen ja rajan veto tapahtuu lakeihin perustuen, avoimesti ja hallitusti.  Siis läpinäkyvästi ja tunnistettavien kriteerien perusteella.  Eikä jossain hämärässä todellisuudessa, kuten nyt.

Tämä on erittäin mielekäs ja puolustettava näkemys.

*

Yhteiskuntapolitiikka-lehden tässä mainittu artikkeli on tärkeä ja hyvin perusteellinen; toivottavasti se luetaan tarkasti ja laajasti.  Kerrankin meillä on olennaiseen keskittyvä asiantuntijalausunto, jossa paitsi kuvataan vallitseva problematiikka, kerrotaan mitä polkuja pitkin on tultu tämän hetken kriisitytyneeseen tilanteeseen, – ja avataan näkymiä siihen, miten tästä eteenpäkin.

Vuodenvaihteen 2022-2023 Sote-uudistuksen myötä terveydenhuollon priorisointitarpeet eivät suinkaan katoa, vaan entisestään käyvät hankalammiksi ja hallintomuutoksen etääntyessä kansalaisista, myös on pelättävissä että joka tapauksessa suoritettavien priorisointien perusteet ja hyväksyttävyys uhkaavat etääntyä yhä syvemmälle byrokratian ja lainsäädännön hämäriin.

*

Ryhtymättä yksityiskohtaisesti läpikäymään 9 sivuista tiivistä artikkelia, nostan sieltä joitain kirjoittajien, Samuli Saarni & Klaus Nyblin, tärkeistä tutkimustuloksista:

”Priorisointiin vaikuttavan lainsäädännön umpikuja terveyspolitiikan kannalta. [väliotsikko]

Yleisesti voidaan esittää johtopäätös, että lääkekorvausjärjestelmää lukuun ottamatta taloudellisesti merkityksellinen terveydenhuollon palvelujen priorisointi on Suomessa laitonta. Eduskunnan oikeusasiamiehen vuoden 2005 päätös Fabryn taudin hoidosta konkretisoi seuraukset terveydenhuollon johdolle: Fabryn taudin hoito oli maksettava, vaikka siihen ei ollut budjetissa rahaa.  Kenelläkään ei ollut silti toimivaltaa päättää, mitä hoitoja tämän vuoksi jätettäisiin antamatta (Viikari 2004).

Oikeusasiamiehen linjaus lienee samalla vahvistanut mekanismia, jonka seurauksena terveydenhuollon rahoitus painottuu yhä enemmän erikoissairaanhoitoon.  Tämä kehitys luo väistämättä jännitteen myös suhteessa siihen, että sote-uudistuksessa pyritään lisäämään ennaltaehkäisyn ja perustason palvelujen painoarvoa.”

Vuosikymenprojektilla, Sote-uudistuksella tavoitellaan erityisesti perustason palvelujen vahvistamista.

Tässä kiteytyy systeeminen ristiriita selkeästi ja konkreettisesti.  Toisaalta lainsäädännön ja laillisuustulkintojen omaksuman linjan johdosta käytäntö ja toiminnat ovat suuntautuneet toisaalle.  Perusterveydenhoito on kärsinyt ja palvelukyky ohentunut kun satsaukset on ohjattu erikoissairaanhoitoon.  Nyt sitten Sote-uudistuksella tavoitellaan nimenomaisesti perustason palvelujen vahvistamista!

*

Sitaatissa mainitaan harvinainen mutta rankka sairaus, johon ”kehitettiin vuonna 2001 entsyymikorvaushoito, joka ei sinänsä paranna sairautta, mutta jatkuvasti käytettynä hidastaa tai estää sairauden etenemistä.  Hoito on erittäin kallista, noin 200.000-350.000 euroa vuodessa potilasta kohden (Kantola ym. 2021).”

”Oikeusasiamies katsoi, että terveydenhuollon palvelujen saatavuuden perusteena tulee olla potilaan terveydentilan edellyttämä, lääketieteellisesti perusteltu tarve.  Päätös on hyvin merkittävä, koska erittäin kalliiden lääkkeiden valikoima on kasvanut nopeasti tällä vuosituhannella”, tutkijat toteavat.

Koko terveydenhuollon kenttään skaalattuna tämä legalitinen näkökulma johtaisi ja – on johtanut – umpikujaan: kaikkea ei kuitenkaan voida lääkitä eikä palvella.  Siksi kuitenkin joudutaan tekemään tuota ikävää ja monen mielestä inhottavaa priorisointia.  Nyt vain kukaan ei tiedä, missä miten ja millä hinnalla sitä suoritetaan.

Niinpä erityisesti kansalaisten yhdenvartaisuus ja asianmukaisten hoitopalvelujen saanti vaihtelee erittäin suurin eroin.

*

Tutkijoiden johtopäätös on jäätävä:

”Sote-uudistuksessa siirretään rahoitus kunnallisverotuksen piiristä valtion tarveperusteiseen rahoitukseen.  Tämä tarkoittaa, että rahoitusta ei voida enää lisätä kunnallisveroa nostamalla tai siirtämällä resursseja muilta sektoreilta sote-toimintaan.  Priorisoinnin teoreettinen vääjäämättömyys voi muuttua hyvinvointialueiden konkretiaksi.  Toisaalta myöskään valtiolla ei ole nykyisen lainsäädännön pohjalta mahdollista olla lisäämättä hyvinvointialueiden rahoitusta, jos alue ei kykene turvaamaan asiakkaille lakisääteisiä palveluja. – Palveluvalikoima ei kuulu hyvinvointialueiden päätösvalaan.”

Eli suo siellä – vetelä täällä.

Mikä avuksi?

Tutkijoiden teesit ovat selkeät:

”Nykyisestä piilopriorisoinnista tulisi päästä lainsäädännöllä ohjattavaan avoimeen priorisointiin.  Poliittisten päätöksentekijöiden olisi hyvä tunnistaa, että julkiselle terveydenhuollolle osoitetut taloudelliset voimavarat eivät ole enää pitkään aikaan riittäneet siihen, mitä perustuslain 19 §:n 3. momentissa on kansalaisille luvattu.  Epäsuhta on tulossa yhä selvemmin näkyville vaatimustason nousun ja yksilön oikeuksien korostumisen sekä sote-uudistuksen rahoitusmallin myötä.”

Priorisoida täytyy, siis päättää, mihin raha pannana ja mihin ei.

”Priorisoinnin ydinongelma: potilaan itsemääräämisoikeus ja julkiseen rahoitukseen liittyvä terveyshyödyn maksimointi voivat olla sovittamattomassa ristiriidassa keskenään (Nyblin & Saarni 2021)”.

*

Lähde: Samuli Saari & Klaus Nyblin: Terveydenhuollon priorisointi on lainsäädännöllisessä umpikujassa. Analyysi. Yhteiskuntapolitiikka n:o 4/2022, ilmestynyt 19.9.2022.

Yhteiskuntapolitiikka on luettavissa: tilaamalla yplehti.fi  sekä hyvinvarustetuissa kirjastoissa.

+3
veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja,
tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu