Stalinin näytösoikeudenkäyntien 1936-1938 pöytäkirjat nyt suomeksi – kammotusten kokoelma

”Isännän käräjät” eli Stalinin näytösoikeudenkäyntien 1936-1938 pöytäkirjat – kammotusten kokoelma

Organismin mysteeri – poliittisen kannibalismin teatteri esittää
*
Antero Uitto – Ossi Kamppinen: STALININ lavastukset. Näytösoikeudenkäynnit 1936-1938. Valtiosyyttäjän syytöskirjelmät ja loppupuheenvuorot suomeksi. Docendo, 2020. 414 sivua. Saatesanat: Professori Timo Vihavainen.
*
Keskiviikkona 19. päivä elokuuta 2020 tulee kuluneeksi päivälleen 84 vuotta Moskovan näytösoikeudenkäyntien sarjan alkamisesta. Ne jatkuivat kolmen oikeudenkäyntijakson sarjana aina 13. päivään maaliskuuta 1938 saakka.
Näissä julkisissa näytösoikeudenkäynneissä (engl. Show Trial) Stalin teloitutti käsikassaransa, salaisen poliisin NKVD:n avulla puolueen johtoon kuuluneita kilpailijoitaan.
Tämän ”shown” jälkeen voitiin niin kotimaassa kuin ulkomailla todeta, että koko Neuvostoliton johto oli mullistettu ja ”rivit ammuttu suoriksi” sekä armeijan kenraalikunta rampautettu äärimmäisen brutaalilla tavalla. (noin 60 miestä tuomittiin ja ammuttiin). Tämä prosessi ja sitä välittömästi seurannut ”purge” tärveli Neuvostoliiton kansainvälistä kuvaa proletariaatin lipunkantajana ja vapauttajana, mutta sen jälkeen etujoukon nyrkki, NKP(b) oli diktaattorin taskussa.

Katso kuva ”voimakkaasti dekoroidusta” oikeussalista Ammattiliittojen talossa, Moskovassa: https://alchetron.com/Moscow-Trials
*
Vuoden 1917 vallankumousvuoden muisto elää ja vaikuttaa, sen olemme saaneet nähdä kolme vuotta sitten vietetyn 100-vuotismerkkipaalun tapahtumien tiimoilta niin itse tapahtumien maassa, nyky-Venäjällä, kuin Suomessa, jossa hartiavoimin vietimme valtiollisen itsenäisyytemme juhlaa, – joka elimellisesti liittyy bolshevikkien suorittamaan vallankaappaukseen 7.11.1917 Pietarissa. Ja niin siihen liittyy monta muutakin asiaa historiassa ja nykypäivässä.
Eräs tällainen johdonmukainen kytkeymä on nyt ilmestyvä teos Stalinin näytösoikeudenkäynneistä ja niiden dokumenteissa sellaisenaan säilyneissä ”murhenäytelmän vuorosanoissa”.
On miehuullinen teko Antero Uitolta ja Ossi Kamppiselta taustavoimineen, kun he nyt julkaisevat nuo Suomessa aiemmin lehtiartikkelien tasolle jääneet syytöskirjelmät ja tuomionjulistukset loppupuheineen.
Tekijät ovat kovan luokan poliittisen historian tekijämiehiä. Antero Uitto on julkaissut yksin ja kompuksessa lukuisasti teoksia, uran huippuna Venäjälläkin huomioitu O.V. Kuusisen elämäkerta ”Suomensyöjä”. Ossi Kamppinen puolestaan pamautti vuosi sitten pöytään raskaan sarjan dokumentin ”Gyllingin Karjalan” suomalaisista rakentajista ja heidän kohtalostaan, ”Palkkana pelko ja kuolema”.
https://www.ksml.fi/kulttuuri/Antero-Uitto-Suomensyöjä-Otto-Wille-Kuusinen/214634
https://www.savonsanomat.fi/kulttuuri/kirjat/Kirja-arvio-Ossi-Kamppinen-Palkkana-pelko-ja-kuolema.-Neuvosto-Karjalan-suomalaiset-rakentajat./1381868
*
Mikään sensaatio kirja ei itseasiassa ole. Tekstit ovat olleet ulottuvilla kyllä. Sillä nämä ”näköalan totalitarismin mekanismeihin” tarjoavat näytösoikeudenkäyntien viralliset pöytäkirjat julkaistiin Moskovassa tuoreeltaan laajoina kokoelmina venäjäksi, saksaksi ja englanniksi. Silloin julkisuus palveli monokratian etua, niin ei ole aina ollut, eikä ole nyt. Kolmen vuoden aikana kolmessa oikeudenkäyntisarjassa kehkeytyneiden paperien yhteenlaskettu sivumäärä on noin 1700. Nyt julkaistussa teoksessa on noin neljäsosa tuosta väkivallan sagasta, se olennaisin.

Suomeksi alan harrastajat ovat voinet perehtyä lyhennettyihin pöytäkirjaversioihin Petroskoissa ilmestyneen Punainen Karjala –lehden vuosikerroista 1936 – 1937. Jo 1938 lehden julkaiseminen tyrehtyi, kun kansallinen alasajo eteni.
Suomalainen lehdistö seurasi tätä outoa näytelmää näkyvästi, joten olennainen kävi täälläkin selväksi. Sanomalehtiarkistot – sekä sähköiset että sähköttömät – ovat olleet pitkään halullisten sielujen silmäiltävissä, mikäli tarvetta ja viitseliäisyyttä on riittänyt.
Saman päivittäisseurannan alaisina olivat sitten jatkona seuranneet joukkotuhonnan vaiheet, terrorin huippuvuosina 1937-1938, ja aikalaisilla oli tilaisuus seurata antiikin tragediaa muistuttavaa varjonäytelmää ”loppuun asti”, eli Molotov-Ribbentrop -sopimukseen ja Talvisotaan saakka, ja miksei senkin jälkeen.
Siksi sen suuntainen puhe, ettei Suomessa olisi oltu ”jyvällä”, mitä itärajan takana touhuttiin kuuman 30-luvun lopulla, on virheellistä ja väärää, kyllä kansa tiesi, tai sillä oli mahdollisuus tietää. Ellei sitten yksilö- tai ryhmätason torjunta ylittänyt uutistulvan voimaa. Niinkin toisinaan käy.

Lisäksi jo kauan on erilaisista lähteistä ollut tarjolla erilaisia elokuvallisia otoksia näistä tapahtumista Ammattiliittojen talon yläkerrassa, Neuvostoliiton korkeimman oikeuden sotakollegion istunnoissa. Suhteellisen pieni Lokakuulle omistettu Sali oli muutettu vallankumoustuomioistuimeksi, puoluevärein koristellun salin istumapaikat olivat viimeistä sijaa myöten täytetty taatuilla puoluelinjan kannattajilla (noin 300 istumapaikkaa).

Kuvista päätelleen salissa vallitsi erikoinen kollektiivinen tunnelma, latautunut mutta villin ”hupaisa” – vai miten sen tulkitsisi?
Nuo kasvot, kiihkeät käsien liikkeet, jokin uskon kiihko. Nykyiset verkon rajoittimet ja algoritimit ovat pudottaneet tavoittamattomiin monia mielenkiintoisia ”parhaita pätkiä”, joita takavuosina oli vapaasti katsottavissa. Olisikin huomionarvoista, että joku taho kokoaisi olemassaolevasta materiaalista mielekkään dokumenttiteoksen, elokuvallisen ja oikeudellisen kuvauksen.

Nyt edustava osa oikeudenkäyntipuhunnasta on kuitenkin saatu yksiin kansiin tarkoituksenmukaisesti valikoituina ja lyhennettyinä, mistä kiitos kaikille asianosaisille.
*
Videot
Moskovan näytösoikeudenkäynti, Osa 1 Kuudentoista tapaus; video, kesto 11:07 minuuttia:
https://alchetron.com/Moscow-Trials#Moscow-trials-part-1
https://alchetron.com/Moscow-Trials#Trial-of-the-Generals-and-the-Tukhachevsky-Affair
https://alchetron.com/Moscow-Trials#Trial-of-the-Anti-Soviet-Trotskyist-Center
https://alchetron.com/Moscow-Trials#Trial-of-the-Twenty-One
See also http://www.riversdalecc.com/stalins-show-trials/
*
”Puolue on työväenluokan johtava joukko-osasto ja linnoitus, sen taisteluesikunta”, hehkuttaa ”NKP:n Historian lyhyt kurssi” (1938) puolueen asemaa ja tehtävää bolshevikkivaltiossa.

Joukkojen sielutiedettä
Bolshevismin massapsykologiaa ohjailevien puolueideologien (ihmismielen insinöörien) tavoitteena on luomus, – ihannekuva jossa esiintyy täydellinen neuvostoihminen, jolla ei ole eroa henkilökohtaisen onnen ja kansakunnan onnen välillä. Etujoukon ohjaamana tapahtuva historiallisen välttämättömyyden toteuttaminen luo tyyppejä, jotka ”ampuvat rivit suoriksi”. Esiintyy tarvetta ”vapauttaa” ja ”poistaa” tähän luomukseen soveltumattomat; heikkouskoiset, opportunistit, antautujat, kavaltajat. Erityisen olennaista voiton saavuttamiseksi on ”puhdistaa työväenluokan puolue”, työväenluokan johtava esikunta, sen etummainen linnake antautujista, rintamakarkureista, lakonrikkureista, kavaltajista” (NKP:n historia – lyhyt oppikurssi).

Ja koska politiikka ja luokkataistelu ei tunnetusti ole (Maon tapaan ilmaistuna) ”pitsinnypläystä”, vaan taistelua sanan kaikkein vakavimmassa mielessä, tässä ei voi hempeillä. Niinpä luokkataistelun rintamilla oman puolueen yleislinjasta (generalnaja linija) poikkeaminen ei voi tulla kysymykseen, vaan poikkeaminen on ”korkeimman rangaistuksen eli kuolemantuomion alainen rikos”.

Kelvollisen muuttuminen kelvottomaksi on pikainen toimitus, jonka etujoukko ja sen johtaja kulloinkin säätää. Kaikki eivät pysty, halua eivätkä voi pyöriä riittävän notkeina ja ehtivinä tässä tahtojen ruletissa. Aina joku/jotkut jäävät ilman tuolia. Päädytään O.V. Kuusisen tekopyhyydessään ylivertaiseen tokaisuun:
”Ei olisi uskonut siitäkään toverista”.

Kun ohjelmatekstit ovat tätä luokkaa, ja kun taistelu puolueesta ja valtiovallasta on akuutti ja herkeämätön sotatila, jälki on sitten sen näköistä. George Popoffin Tsheka-analyysi tiivistyi jo 1925 tähän muotoon:
”Kaikki, mikä Venäjän kommunismissa ja neuvostovaltion järjestyksessä on taantuvaa, barbaarista ja elämääsurmaavaa, on ruumiillistunut tshekassa” [myöh. NKVD ym.].

Mutta hän ei tuntenutkaan bolshevismin seuraavaa vaihetta, stalinismia ja sen luojaa J.V. Stalinia.

*
Moskovan Näytösoikeudenkäyntien 1936-1938 sarjaa edelsi Leningradin puoluejohtajan, suositun Sergei Kirovin salamurha 1. joulukuuta 1934. Terroriteon takana nähdään yleisesti olleen isännän käden jälki, tosin yksinäisen suden tulkintaan päätyviä tutkimuksia on julkaistu. Kirovin tuhka kätkettiin Kremlin muuriin. https://fi.wikipedia.org/wiki/Sergei_Kirov & https://kirovmuseum.ru/node/17

Eränlaisena alueellisena aikaansaavan ja pidetyn Kirovin rinnakkaistyyppinä voitaneen pitää sumalaista Karjalan ASNT:n johtajaa Edvard Gyllingiä, joka ammuttiin Moskovassa 14.6.1938 ja kätkettiin teloituspaikka Kommunarkan veljeshautaan.

Kun lokakuussa 2019 kävin Kontupohjan sellu- ja paperikombinaatissa, teollisuuslaitoksen pihalla seisoi korkean graniittipaaden päällä Sergei Kirovin patsas, mies jolle koko laitos on omistettu.
Kun Kontupohjan kirjastossa kysyin, miten Edvard Gyllingiin ja hänen muistoonsa nykyisin täällä suhtaudutaan, syntyi hämmentynyt hiljaisuus. Häntä ei tunneta.
Helsingin Sanomat kirjoittaa suomalaisesta Itä-Karjalasta:
”[Kontupohjan] Suuren sellu- ja paperitehtaan rakennustyön panivat alulle Lenin ja Neuvosto-karjalan suomalainen pääministeri Edvard Gylling 1921. Rakennustyössä oli paljon suomalaisia, ja tehdasta käyttivät suomalaiset. Johtaja Johannes Järvimäki, joka vangittiin ensimmäisten joukossa, toimi sen ensimmäisenä johtajana.” https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000002964145.html

Kirovin komea kokovartalopatsas seisoo Petroskoin suurella aukiolla. Vuosein ajan paikalliset ovat kertoneet sen mahdollisesti tulevan siirretyksi, mutta aina se vain seisoo ja miksei seisoisi. Kuva; https://www.eskoerkkila.fi/blogi/2019/07/20/30913
*
Stalinin ohjaamat Moskovan suuret näytösoikeudenkäynnit 1936-1938 eivät olleet ainutlaatuisia Neuvosto-Venäjällä.
Kaiken ”poikkeaman” valvonta ja sanktiointi – sekä varoittavien esimerkkien luominen – alkoi välittömästi vallankaappauksen toteuduttua. Valta ja asema piti välittömästi turvata ja vakiinnuttaa. Mutta lavastusten laajuudessa ja kansainvälisessä näkyvyydessä, ja ”korkeatasoisuudessaan” Moskovan peli noina vuosina ylitti kaiken aiemmin toteutun.
Stalin pyrki esiintymään leppoisana maan isähahmona ja osallistui erilaisiin kansanjuhliin. Ympärille koottiin menestyneitä stahanovilaisia työläisiä ja kolhoositalonpoikia, jotka kilvan kiittivät häntä ”uudesta ja iloisesta elämästä”.
Karu tässä uudessa ja iloisessa elämässä tuli eteen satunnaisessa ja aiheettomassa pidätystilanteessa:

”Pidätetyiltä vaadittiin tunnustukset ja niiden saamiseksi NKVD:n päällikkö Jagoda oli kehittänyt pitkälle viedyn järjestelmän, johon kuului kovennettu vankeus ja kidutus. Ikkunattomasta vankikopista vietin makuulavitsa pois, pimeä koppi saattoi olla kylmä tai kuuma, permannolla voi lainehtia likaista vettä, jossa saattoi uiskennella jopa rottia. Vangin oli nukuttava vedessä ja tehtävä siihen kaikki tarpeensa. Jolleivat nämäkään keinot auttaneet, ja kuulusteltava pysyi edelleen lujana eikä tunnustanut, NKVD:ltä löytyi kyllä lisää kidutuskeinoja. Eräs menetelmä oli unettomuuskidutus, jossa kuulusteltava asetettiin istumaan tuolille. Vastapäätä istui vartija, joka vaihtui joka toinen tunti. tämän tehtävä oli estää vangin vaipuminen uneen ensin ärjymällä, sitten kutittamalla ja tarvittaessa pistelemällä tikarin kärjellä. Tämä kidutus päättyi usein kuulusteltavan mielispuolisuuteen, ellei hän sitä ennen taipunut allekirjoittamaan tunnustusta”, kuvailevat kirjoittajat Stalinin työrukkasen työmenetelmiä.

Valikoimaan kuuluivat erilaiset hoidot, siis manikyyri – ja tarvittaessa pedikyyri, kynsihoidot. Jälkimmäisessä oli se hyvä puoli, ettei se välttämättä näkynyt kenkien läpi. Myös edelläkuvattua perusmuotoista vesihoidon ”jalostetumpia” muotoja hyödynnettiin.
Vuosien mittaan metodit monipuolistuivat ja sofistikoituivat edelleen, näin ainakin päätellen niistä kuvauksista, joita olen saanut kootessani elämäkertaa varten Karjalan päämiehen Edvard Gyllingin väitettyjä kokemuksia NKVD:n kuulustelijoiden objektina.
*
Suomessa routavuosien tarinassa konnan roolissa oleva santarmisto ja ohrana muodostettiin uusiksi Leninin johdolla välittömästi kumouksen savun vielä leijuessa Pietarin yllä.
Käytännön syistä entisen tsaarin ohranan tilalle luodun ”punaisen ohranan”, Tsekan miehitys muodostettiin suurelta osin vanhan valvontaelimen miehistöistä.
Nyt se vain koulittiin kahta röyhkeämmäksi ja hyökkäävämmäksi, olihan sen nagantien piipussa vallankumouksen tulevaisuus, kuten tavattiin sanoa.
Vallan haltuunotto oli heti aluksi lähes väkivallaton, mutta samalla alkanut asemien vakauttamien väkivaltainen ja verinen prosessi, siitä kertovat ajankohdan yllättävänkin avoimesti kansainväliseen levitykseen päässeet päivittäistiedot. Leniniläinen terrori raportoitiin Suomesssakin.
Tämän pakkojärjestelmän kynsiin joutunut ja omakohtaisia kokemuksia saanut George Popoff kirjoitti:
”Tsheka on nykyisellä [1925] Venäjällä vissin hallintajärjestelmän ruumiillistuma. Se näyttelee paljon huomattavampaa osaa kuin kolmesataa vuotta sitten inkvisitio Espanjassa, satakolmekymmentä vuotta sitten ”yhteishyvän komitea” Ranskassa tai jonkin aikaa sitten ”ohrana” tsaristisella Venäjällä.”
*
Suomalainen näkökulma salaisen valvojan systeemiin on kahtalainen:
Leniniä lukuisasti majoittaneet ja salaisen piilopaikan tarjonneet suomalaiset olivat näkyvästi esillä uuden ”Punaisen tshekan” rakenteessa, etenkin Pietarissa ja Karjalassa. Eikä ”salainen valvoja” ollut suinkaan niinkään salainen, se saattoi tehdä rehvakkaita liikkeitä salauksesta välittämättä, mitä näkyvämmin sitä pelottavammin.
Sittemmin suomalaiset uranuurtajat putsattiin sieltä asemistaan pois, ja tutustuminen jatkossa tapahtui ”kalterien toiselta puolelta”.
1930-luvun alkuvuosina tiivistynyt tarkastelu vähemmistökansallisuuksien edustajiin, – näiden joukossa erityisesti Karjalaan asettuneet punasuomalaiset – johti suomalaisuuden tuhoon. Heitä erotettiin, tuomittiin, karkotettiin ja teloitettiin ilmeisesti kaikkein korkeimmalla prosenttiosuudella. Ruumiita syntyi vähintään 20.000, nykyisen tutkijanäkemyksen mukaan merkittävästi enemmänkin.
*
Terrorin jatkumo
Jo Leninin aikana järjestettiin ensimmäiset näytösoikeudenkäynnit 1921-1922 kun sosialistivallankumoukselliset (SR eli ässärrät) pyrittiin osoittamaan sodan ja kumouksen melskeissä kehkeytyneeseen nälänhätään syyllisiksi.
Kuva:
Näytösoikeudenkäynti ”äsärriä” vastaan; Man reading declaration standing before a desk in a courtroom, 8.6.1922; The Twelve who are to die : the trial of the socialists-revolutionists in Moscow: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:1922_Moscow_Trial_of_Socialist_Revolutionaries.png
*
Ensimmäisiä julkisia lavastuksia Stalinin aikana oli insinöörien salaliitto eli ns Sahty-juttu vuonna 1928, toinen vieläkin suurempi oli ”teollisuuspuolueen” johtoa vastaan nostettu 1930. Ensimmäisen viisivuotiskauden aikana tuhoisan pakkokollektivisoinnin ankarat seuraukset Stalin vieritti ulkomaiden kontolle, luotiin paikallisten tuholaisten työ ja Ranskan ym. imperialistien yleisesikuntien salaliitto.
Stalin kehotti sosialistisen rakennustyön kohdatessa ongelmia kysymään aina ensiksi:
”Eikö siinä ole vihollisen käsi?”, Vihavainen tiivistää menetelmän luonteesta saatesanoissaan.

XV edustajakokouksessa joulukuussa 1927 trotskilaisuus oli paljastettu ja muserrettu, puolueesta oli erotettu 75 aktiivista trotskilais-zinovjeviläisen blokin toimihenkilöä (mm Zinovjev, Kamenev, Juri Pjatakov ja Karl Radek).
Vanhasta leniniläisen kumouksen jälkeisistä johtavista bolshevikeista oli rivissä enää Nikolai Buharin, mutta hänenkin aikansa oli tuleva. Siihen saakka hän sai jatkaa aatteen palveluksessa, niinpä hänen johdollaan selvitettiin Kominternin TpK.n täysistunnossa NKP:n päätökset trotskilaisen opposition hajottamisesta. Täysistunto tuomitsi jyrkästi trotskilaisten ajatukset ja hyväksyi päätöksen heidän erottamisestaan puolueesta sekä ”kaikki puolueen toimenpiteet”. Idea oli stalinilainen näkemys siitä, miten trotskilaisen opposition katsottiin varmasti ”luisuvan sosialidemokratiaan”, koska ”niiden toimet käyvät yhteen sosialidemokratian oikean ja vasemman siiven valheen ja panettelun kanssa”.
Näin Stalin peluutti Buharinia ja lukuisia muitakin, pakotti ”syömään omat oksennuksensa”.
Video:
Buharinin ja 20 muun oikeudenkäynti, ylisyyttäjä Vysinski: Kesto 6.10 minuuttia; Show trial against Bukharin and 20 others in Moscow, Russia, 1938. https://www.youtube.com/watch?v=25JpnWlEfvE Tulos: ”Korkein tuomio”, se on kuolema.
*
Sisäisten tuholaisryhmien kampaaminen jatkui: maaliskuussa 1931 alussa nujerrettiin entiset menshevikit tekaistuin ”menshevikkien yleisliittolaisen toimiston” oikeudenkäynnin perusteella. Syytteet luettiin 14:lle huomattavimmalle menshevikille, jotka olivat vastuunalaisilla paikoilla neuvostokoneistossa, mutta eivät kuitenkaan tietenkään puolueen johdossa. ”Heidän myötään Neuvostoliitosta katosivat Venäjän entisen Sosialidemokraattisen puolueen enemmistön rippeet”. Oikeusjutut iski ”viimeisen naulan sen ruumiskirstuun sekä samalla paljasti myöskin maailman menshevismin sisimmän, joka oli pettänyt kansainvälisen proletariaatin edut”, kuten muotoilu kuului.

Mutta nämä Stalinin hirmuhallinnon muotoutumisen vuosina käydyt lavastetut oikeusjutut olivat vasta alkusoittoa.
Suuri terrori, kauhun ja veren vuodet 1937-1939 olivat vielä edessä.

Kuva: Sisäpiiri ja ylin valvoja: https://sites.google.com/site/mrmooressummerworldhistory/pictures/inner-circle
*
”Nuo kasvot, kiihkeät käsien liikkeet, jokin uskon kiihko…”
Eräs malli tulkita mennyttä;
Reichilaista massapsykologiaa; massahysteria ja uho (Reichilainen tulkintakäytäntö taitaa kokea parhaillaan jonkinasteista renessanssia, siltä vaikutelmalta ei voi välttyä. vh)

”Voiko koko kansakunta jossakin historiansa vaiheessa taantua tai tyhmistyä? Noin vain, muutamassa vuodessa tai aivan yhtäkkiä? Sokeutua yksiulotteisen ideologisen pakkosyötön, yksilökultin, joukkohysterian ja terrorin yhteisvaikutuksesta.
Kyllä kai niinkin voi käydä. Saksa ja Venäjä 1930-luvulla ovat jonkimmoinen esimerkki joukkohysterian ja kauhun terrorin yhdistetystä voimasta. Ne ovat olleet tutkimuksessakin niitä case study-tapauksia, joiden selittämiseen vain yhdenlaiset syyt eivät tunnu riittävän.” …
”Joukkohysteria ja siihen usein liittyvä henkilöpalvonta eivät olleet silti Reichin mukaankaan ihan pelkkää orgasmin odotuksen kourissa kieriskelemistä. Taustalla oli pitkällinen manipulaatio ja ideologinen indoktrinaatio. Näitä puolia ei sovi unohtaa, jos ryhtyy äkkipäätä kritisoimaan Reichin ajatuksia seksuaalisuudesta.
Wilhelm Reich painottaa, että fasismi [myös ”punainen fasismi”, vh?] on luonteeltaan keskimääräisen ja alistetun ”pienen ihmisen” irrationaalisten reaktioiden summa. Se on paluuta pakanuuteen, ”…vähäväkisen, orjuutetun, auktoriteettia epätoivoisesti etsivän ja samalla kapinallisen mielen ja pienen miehen mielenlaatua”. Se on myös tukahdutettua seksuaalienergiaa, joka kanavoidaan ihanteeksi nostettuun diktaattoriin. Tästä tulee kaikkivoipa ihmeiden tekijä, pelastaja, suunnannäyttäjä ja epäjumala. …
Hysterialla – ja siihen usein liittyvällä väkivallalla – on paljolti seksuaalisia ulottuvuuksia.”
(Pentti Stranius/KU 24.1.2013. – Kiitos, Pentti, tämä oli melkein pakko ottaa tähän… vh)
*
Ajankohtainen teos – muuttujat muuttaen
Stalinin lavastukset -teos on tänään, jälleen kerran, erittäin ajankohtainen. Se toimii paitsi ainutlaatuisena erään ajankohdan tosielämän kuvauksena, myös päätekuvana eräälle ikuiselle taistelulle: monien kukkien kukkimisen sallivan liberalismin ja ainoan oikean opin edustajien ajaman tuhoavan ja nitistävän, poissulkevan ja lopulta tuhoavan totalitarismin väliselle taistelulle. Tämä taistelu käydään ihmisten sieluissa ja ihmisten sieluista, mutta aina on lopulta kyse myöskin viimeisen äären kovista asioista: valta, yksinvalta, oikeus elämään ja kuolema.
”Cancel-kulttuuri Amerikassa lähtee siitä, että on olemassa oikeita mielipiteitä, jotka on helppo erottaa vääristä. Edellisiä on kaikkien kannatettava, kun taas jälkimmäisiä ei kenenkään pidä suvaita. Väärinajattelua vastaan hyökätään ad hominem -argumenteilla ja sen harjoittajia rangaistaan leimaamalla ja maalittamalla”.
Näin kirjoittaa prof. Timo Vihavainen tuoreimmassa Kanava-lehden (5/2020) artikkelissa Suvaitsemattomuuden uusi nousu.
Vihavainen on kirjoittanut arvioitavana olevaan Stalinin lavastukset -teokseen johdantosanat, eikä aivan sattumalta. Lukijan kokeman de javu -kokemus on ilmeinen. Poliittisen inkvisiittori Stalinin nostattamat oikeaoppisuuden ehdot ja sanktiot olivat aivan omaa luokkaansa, mutta nykyisin havaittavan ideologis-mentaalisen luokittelun ja eriyttämisen tavat keinoineen ovat samaa puuta ja samaa tautia, erilaisin ilmenemismuodon toki. Vielä. Toistaiseksi.
Sen minkä havaitsemme kliinisen tarkasti idässä, Venäjällä, sen me innokkaasti hotkaisemme kun se tulee lännestä, Yhdysvalloista, älyllisen epärehellisyyden ainoan opin asioissa.
”Luulen, etteivät nämä dokumentit ole menettäneet ajankohtaisuuttaan. Vaikka kommunistinen ideologia nyt on aallonpohjassa, ei suinkaan ole varmaa, että itse totalitarismin idea olisi peruuttamattomasti haudattu”, kirjoittaa Timo Vihavainen kirjan saatesanojensa lopuksi.
Sekä Vihavaisen, että Antero Uiton lukijalle osoittamien alkulauseiden päiväys on yhteneväinen ja osuva: ne on nimittäin kirjattu paperille 17.7.2020 Helsingissä.
Itsenäisen Suomen ensimmäisen perustuslain voimaantulon päivä 1919!
101 vuotta perustuslaillista elämää ja toimintaa Suomessa.
*
Cancel -kulttuurista
Vuoden 2019 viimeisenä päivänä Suomessa kirjoitettiin näin:
”Mielipiteet kautta linjan ovat paitsi kärjistyneet myös mustavalkoistuneet.
IHMISEN arvo, hyvyys ja pätevyyskin mitataan yksittäisillä mielipiteillä, näkemyksillä tai jopa sanavalinnoilla – ja väärä mielipide tai väärästä mielipiteestä tykkääminen voi sysätä ihmisen täydelliseen epäsuosioon. Ääriesimerkki tästä on amerikkalaisen valveutuneen nuorison keskuudessa yleistynyt cancel-kulttuuri, joka tarkoittaa, että ihminen voidaan väärän mielipiteen tai eleen vuoksi ”peruuttaa” eli hänen olemassaolonsa kieltää. Käytännössä väärinajattelija siis eristetään sosiaalisesta piiristään.
Samanhenkistä yhden asian vuoksi leimaamista löytyy kaikista aatteellisista leireistä vasemmalta oikealle.”
Lähde: Ilta-Sanomat/Johanna Lahti, 31.12.2019; Pääkirjoitus: ”Tarvitsemme sillanrakentajia – väärä mielipide voi sysätä ihmisen täydelliseen epäsuosioon”
https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000006358492.html
https://www.verkkouutiset.fi/wall-street-journal-emme-alistu-cancel-kulttuurille/#32f341a0
*
”Venäläinen historioitsija, joka löysi Stalinin ajan haudat, tuomitaan”:
NYT/Andrew Higgins, July 22, 2020; https://www.nytimes.com/2020/07/22/world/europe/russian-historian-sex-crime-conviction.html
Myös Reuters kertoi: https://www.reuters.com/article/us-russia-historian/russia-spares-gulag-historian-long-jail-term-but-convicts-him-of-sex-charge-idUSKCN24N0CZ
*
Tässä vielä Venäläisiin, silloin avoinna olleisiin viranomaislähteisiin perustuva kokonaiskatsaus, 1990-luvun alkuvuosilta, jossa meikäläisittäin joitain mielenkiintoisia alkuperäistilastotietoja Baltian maiden tapatumista ja toimista;
RECENT WRITING ON STALIN’S GULAG : AN OVERVIEW
BY JOHN KEEP
p. 91-112
https://doi.org/10.4000/chs.1014

Link: https://journals.openedition.org/chs/1014
*
”Vaikuttiko Stalin sukusi kohtaloon?”
Terrori on sorron konservointia.
Jäljet, murtuma, näkyy ja tuntuu sukupolvien jälkeen. Nytkin Venäjällä todistellaan sorron sivelelemisen tarkoituksessa, Suomessa tutkitaan, haluttaisin tutkia enemmänkin.

Talvella 2020 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura – SKS julkaisi tehtäväksiannon, jossa kutsutaan yleisöltä muistoja ja kokemuksia Stalinista. ”Vaikuttiko Stalin sukusi kohtaloon? Perheiden muistot halutaan talteen – keräysprojekti käynnistyi”.
Vielä ei ole näkynyt tietoja tuloksista. Voisi kuvitella, että vastauksia on tullut.
Linkki: Ilta-Sanomat, 28.1.2020; https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006387201.html
*
See,
Moscow Remembers Stalin´s Burge and Show Trials, RT 13.6.2007; Kesto 3:40 minuuttia; https://www.youtube.com/watch?time_continue=183&v=E1333fveKng&feature=emb_title
Videoon linkki myös tästä (ellei edellinen toimi, enää?); https://whitehistory12.weebly.com/show-trials-and-the-great-purges.html
*
Katso:
Neuvostoliiton/Venäjän poliittisen repression tuomiot 1921 – 1953”. Määrällinen tarkastelu, korkeimpaan rangaistukseen tuomittujen määrät vuosittain.
Näkyvien näytösoikeudenkäyntien teho kansalaismieliin ei ole suoraan verrattavissa yksilötasolla, maanhiljaisten joukossa, saatuihin tuomioihin. Määrä painaa massallaan, mutta myös julkinen häpäisy ja tuhoaminen, kun kohteena on kaikkien tuntemat kumouksen ansioituneet veteraanit, ja ”rakkaat toverit”, kaivaa myös sielua syvältä..
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/veikkohuuska/venajan-poliittisen-repression-tuomiot-1921-1953/
*
Veikko Huuska
Ikaalinen
Kirjoittaja kokoaa parhaillaan dosentti, poliitikko, puheenjohtaja Edvard Gyllingin elämäkertaa.

veikkohuuska

historianharrastaja, tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu