Sturmmann Olli Soilamaan, 20 v. kirje Suomeen Kaukasukselta 1942
Sturmmann Olli Robert Soilamaan kirje Suomeen 16.10.-42.
18-vuotiaana vapaaehtoisena keväällä 1941 Saksaan sotilasoppiin hakeutuneen nuoren miehen kirje kaukaa sotasairaalasta kotikonnuille.
Kirje on pitkäaikaisen harrastuksen myötä päätynyt kokoelmiini, ja tuskin mikään päivä on parempi kuin tämä – ”Heinäkuun viides päivä 2022” – tarjota se luettavaksi laajemmallekin lukijakunnalle.
Toisessa maailmansodassa oli 60 miljoonaa tarinaa. Tämä on yksi niistä. – Ollin tarina.
*
Kirjekuoressa lukee:
Luftfeldpost; Postimerkissä lentokoneen kuva ja Deutsches Reich; Leimassa: Feldpost 23.10.1942
Suomeksi punainen kehikkoleima: SS-VAPAAEHTOISTOIMISTO
Neiti Aino Käyhkö [nimen saattaa tulkita myös muotoon: Aino Köykkä?]
Tampere
Rautatienkatu 16
T:mi Ellen Lahti
Leima: SS-Fuhrungshauptamt [muu epäselvä]
Leiman keskellä: Kotkahakakrassi
Finnland.
*
Kirjeessä lukee:
Kenttäsairaala 16.10.-42
Aino hyvä!
Kirjoitan sinulle taas pitkästä aikaa, ja taaskin sairaalasta.
En ole kyllä nyt haavoittunut, vaan minulla on kurkkumätä. Taikka minulla oli, sillä varsinainen kurkkumätä on jo ohitse. Mutta jälkitautina minä sain sydämmeeni jotain vikaa, se lyö nimittäin yli 100 kertaa minuutissa.
Mutta kaippa sekekin paranee aikanaan.
Muuten minä olen nyt taas paljon kauempana, kuin silloin, kun sinulle viimeksi kirjoitin.
Olen siellä, missä vuorten huiput ovat korkeammalla kuin pilvet. Tämä on todella kaunista paikkaa, vaikka onkin ryssänmaata.
Varsinkin aamuisin auringon noustessa, kimaltelee vuorien huiput moni värisinä. Aivan kuin sateenkaari.
Tätä katsellessa alkaa sydän lyömään kiivaammin, vaikka ei olisikaan sydän tautinen.
Minut, joka olen sydäntautinen, pistää se aivan kuin hengästymään. Varmasti läkähtyisin, jos olisi vielä kaunis tyttö rinnalla.
Varmasti hymyilet, ja ajattelet, että nyt minuakin taas lapsettaa. Tai on tullut jälkitautina päähän, eikä sydämmeen vikaa. Mutta ota huomioon tämä. täällä on todella naiset sellaisia kuin sanotaan. Että ei ole luojan vika jos kaatuu.
Mutta kuinka sinä olet voinut?
Oletko tehnyt niitä pitkiä pyöräretkiä, joista kerran kirjeessäsi kerroit?
Onko Mane taas Teatterilla, kun uusi näytäntökausi on alkanut?
Sano hänelle paljon terveisiä, ja käske kirjoittamaan joskus.
Pistän tämän kirjeen tulemaan lentopostissa, että saat sen ennen joulua.
Anna anteeksi, että tämä on näin huonoa, mutta tämä on kirjoitettu sängyssä.
Jos kerkiät vastaamaan, niin pistä se tulemaan vanhalla osoitteella.
Monin terveisin Olli.
*
Kirjeen taitepuolella lukee:
Abs. SS-Sturmmann.
Olli Soilamaa
Tp.Na.86785D.
Leima: 15
Leima: SS-Post..epäselvä
Liimanauhassa: Geoffnet [Avattu] – Leima: Oberkommando der Wehrmacht b Kuva: Kotkahakakrassi
Saapumisleima: TAMPERE 9.XI.42
*
Sotapolku:
Soilamaa, Olli Robert; Sotapolku.fi – Soilamaa, Olli Robert
*
ps.
Mauno Jokipii: Panttipataljoona,
>> Saksan itärintamalla kaatuneet ja siellä saatuihin haavoihinsa tai sairauksiin kuolleet vapaaehtoiset:
Strm Soilamaa, Olli Robert, s. 24.9.1922 Tampere, 3.FFB, kaatumisaika 30.5.1943, Haavoittui vatsaan ja olkapäähän (selk.) 24.1.1943 Jegorlykskaja >> Rostovin alue, Venäjä. (emt. s. 841). Siunattu Hietaniemen sankarihautausmaa.
”Heinäkuun viides päivä”
”Nyt kesäpäivä loistavi,
niin oudokas muuttaa mieleni
tää aamu armahainen;
jos haluat, niin lehtohon,
suvisen ilman sulohon
nyt käykäämme, nuorukainen;
tää päivä juhlapäivä on.”
J. L. Runeberg: Heinäkuun viides päivä
-teoksesta Vänrikki Stoolin tarinat, 1860
Ilmoita asiaton viesti
Suomalaisen historiantutkimuksen eräs kipukohta on jo yli 80 vuoden ajan ollut suomalaisten SS-vapaaehtoisten elämän ja toiminnan tutkiminen, mikä on sinänsä ymmärrettävää, mutta yllättävää kuitenkin.
Mielekkään lähestymistavan aiheeseen voi löytää lähtemällä maan tasalta ja ilman jälkiviisautta. Talvisodan välirauhasta tuli 13.3.1941 kuluneeksi vuosi, mutta kansallisen tuhoutumisen uhkat eivät olleet väistyneet, vaan jatkuivat.
Minua kiinnostaisi tietää mitkä tunnot ja ajatukset saivat 18-vuotiaan Olli Soilamaan ilmoittautumaan ja lähtemään Saksaan. Miten hän oli kokenut Talvisodan ja sen välirauhan? Oliko hänellä aivan henkilökohtaisia motiiveja lähteä? Vai syntyikö ja lujittuiko ajatus lähteä jonkin ulkoisen impulssin tuloksena? Miten kotona suhtauduttiin? Lähtikö kavereita, miten he toimivat hakuvaiheessa? Miten äiti? Kuka oli Aino? Entä Mane, teatteriin suuntautunut kaveri?
Miten kauniisti Olli kirjoittaakaan sairaalan ikkunasta avautuvasta panoraamasta:
”Olen siellä, missä vuorten huiput
ovat korkeammalla kuin pilvet.
Tämä on todella kaunista paikkaa,
vaikka onkin ryssänmaata.
Varsinkin aamuisin
auringon noustessa,
kimaltelee vuorien huiput
monivärisinä.
Aivan kuin sateenkaari”.
Ilmoita asiaton viesti
”Suomalaisen historiantutkimuksen eräs kipukohta on jo yli 80 vuoden ajan ollut suomalaisten SS-vapaaehtoisten elämän ja toiminnan tutkiminen.”
Nyt se alkaa olla jo myöhäistä viimeistenkin ollessa manan majoilla.
Ehkä joitain päiväkirjoja vielä joskus paljastuu, mutta yleisesti ottaen entiset SS-miehet eivät juurikaan ole pitäneet melua itsestään.
Sakari Lappi-Seppälän päiväkirjamerkintöihin perustuva teos Haudat Dnjeprin varrella on tyrmätty sisällöllisesti monen entisen SS-miehen toimesta. Lappi-Seppälä itse uumoili, että tällä kirjallaan hän tulee saamaan lukemattomia vihamiehiä. Vallan väärässä hän ei ollutkaan, koska osa SS-Wikingin suomalaisista nimesi hänet kommunistiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin. Ajattelin oikeastaan sitä, miten vasta Jokipiin tutkimus 1967 pureutui aiheeseen kokonaisesityksenä. Hukattu neljännesvuosisata! Ja tuona aikana, mm suojasään vuosina ilmestyi sentään Berijan tarhat ja Poika Tuomisen ”muistelmat”; olisipa tuolloin joku pätevä tutkija saanut rahoituksen tehdä kunnollinen tutkimus syvähaastetteluineen aiheesta.
Ollin kirje sai myös miettimään niitä viime aikaisia tutkimuksia, joissa ajallisesti viiveellisellä ja kontekstista irtautuneella luupilla pyritään ns uudestiarvioimaan vapaaehtoispataljoonan ja ”niiden 200n” ajattelua, motiiveja, suunnitelmia, toimeksitarttumiseen ohjanneita voimia ja tarpeita, jotka eivät ole lainkaan vähäpätöisiä seikkoja kun arvioidaan miehiä ja koko suomalaista vapaaehtoispataljoonaa.
Takana oli talvisodan päällekarkaus, hirveät pelot ja toteutuneet kauhut, Karjalan menetys, jatkuva sotatila, Moskovan voimakas prässi, yhä jatkuvan suursodan muodostamat uhat (suurten välienselvitys vielä edessä ja tulossa milloin vain) jne.
Yksilötasolla en väheksyisi niitä koherentteja voimia, jotka saivat Ollin tapaiset, armeijaa käymättömät, 18-vuotiaat pojat lähtemään suursodan keskellä hakemaan sotaoppia ja mahd. rintamakokemusta. Tiedän että ainakin osalla pojista väikkyi se realistinen horisontti silmiensä edessä, että taistelu Suomesta oli vielä jatkuva ja siinä tarvitaan taitoja, joita saattoi Saksasta saada.
Tähän voi tietysti vaikkapa kysyä, miksei pojat hakeutuneet vapaaehtoisina kotimaan asepalvelukseen, mutta on siinä omat pointtinsa tehdä juuri niin kuin he tekivät.
Ilmoita asiaton viesti
Viitaten omiin lähteisiini, niin eräs syy lähdölle seikkailunhalun lisäksi lienee Waffen SS:n tarjoamat hyvät edut ja mahdollisuudet vapaaehtoisille.
Kyseessä oli käytännössä palkka-armeija (hyvät päivärahat), joka tarjosi varsinkin saksaa taitaville mahdollisuuksia aina upseerin uralle saakka, kohtuullisen korvauksen menetetystä vapaa-ajasta sekä hyvät terveydenhoito ja eläke-edut ja sokerina pohjalla mahdollisuuden Saksan kansalaisuuteen.
Muistettakoon samalla, että sodan realiteetit olivat vielä tässä vaiheessa vasta edessäpäin.
Enemmän olisi syytä pohtia toisen aallon vapaaehtoisten motivaatiota, kuin ensimmäisten lähtijöiden. Hehän tulivat täydentämään ensimmäisten harvenneita rivejä.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä tasokasta tekstiä 11 vuoden takaa/tutkija Jussi Jalonen et al
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jojalonen/89431-siniristi-ja-paakallojoukot/
Ilmoita asiaton viesti
Kaukasuksella sijaitsevasta saksalaisesta sotasairaalasta Olli ilmeisesti palasi takaisin riviin ja osallistui Sotapolku-sivuston mukaisesti komppaniansa mukana taistelutoimiin. Tai vaihtoehtoisesti terveys ei enää palautunut ennalleen vaan saikku jatkui. – Tästä ei näytä olevan tietoja kaivettu esiin tämän tarkemmin? En ole katsonut kantakortista, koska tiedän niin monen matrikkelintekijän ym. niitä kyllä käännelleen..
Ollin kuolinpaikka toukokuussa 1943 oli Liegnitz ja siellä sijaitseva saksalainen Sotilassairaala, jossa valo sammui.
Ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Legnica
Ilmoita asiaton viesti
Eipä tuohon ole SS-vapaaehtoisten matrikkelin mukaan juuri lisättävää. Todetaan nyt kuitenkin, että Olli Soilamaan alkuperäinen sukunimi oli Lindgren, ja hänen ammatikseen on merkitty oikolukija.
Ilmoita asiaton viesti