Suomi maailmanhistorian keskiössä 1919 – ”ottaako Pietari” vai ei?
Suomi, tuo nuori, paljon kärsinyt tasavalta, oli sata vuotta sitten, vuonna 1919, temppelinharjalla.
Hyökätäkö Pietaria vastaan ja vallata se, ja mahdollisesti käynnistää dominoimpulssi jossa maailmanvallankumoukseen pyrkivä bolshevismi, Leninin johdolla toimiva neuvostokommunismi suistuisi häviöön ja turmioon?
Tuo huimaava mahdollisuus tuntui siintävän lähellä, milteipä käden ulottuvilla, – mutta kaikkeen tuohon sisältyi myös mieletön riski, tappion mahdollisuus, uhkapelin musta Pekka, kaiken saavutetun menettäminen. Tuho, kansallinen, ideologinen ja lopullinen.
*
Neuvosto-Venäjän bolshevikkikomentaja, tuolloin vielä valtansa kukkuloilla terhennellyt V.I. Lenin esitti Yleisvenäläisen Toimeenpanevan keskuskomitean ja Kansakomissaarien Neuvoston puolesta 7. Yleisvenäläisen edustajakokouksen istunnossa 5.12.1919 poliittisen toimintaselostuksen, jossa hän lausui seuraavan kuvauksen vallankumouksen keskuskaupungin, Pietarin kuolemanuhasta vuonna 1919 ja Suomen osuudesta siinä, seuraavasti:
”Toverit, ehkä muistatte, että kaikissa lehdissämme julkaistiin uutinen Englannin tunnetun ministerin Churchillin puheesta, jossa sanottiin, että Venäjää vastaan hyökkää 14 valtiota ja että Pietari kukistuu syyskuuhun (1919) ja Moskova joulukuuhun mennessä. …
Me tiedämme hyvin, että Suomea, Viroa ja muita pieniä maita on painostettu kaikin tavoin, jotta ne lähtisivät sotaan Neuvosto- Venäjää vastaan. …
…käytettiin kaikkia painostuskeinoja: sotilaallista, diplomaattista, historiallista painostusta.
Englannin pääoma karkasi Suomen kimppuun ja esitti sille uhkavaatimuksen:
”Koko maailma katsoo Suomeen päin, sanoivat englantilaiset kapitalistit, Suomen kohtalo riippuu siitä, käsittääkö se tehtävänsä, auttaako se vaimentamaan likaisen, samean, verisen bolshevismiaallon ja vapauttamaan Venäjän” …
Oli aika, jolloin Judenitsin joukot olivat muutaman virstan päässä Pietarista ja Denikin Orelin kaupungin pohjoispuolella, jolloin pienikin heille annettu apu olisi ratkaissut nopeasti Pietarin kohtalon vihollistemme hyväksi mut lyhimmässä ajassa ja mitättömän vähäisin uhrein.”
*
Lenin jatkoi:
”Entente (maailmansodan läntiset voittajavallat, vh) painosti Suomea koko voimakkaan, ja Suomi on sille velassa korviaan myöten.
Eikä vain velassa: ilman noiden maiden apua se ei tule toimeen kuukauttakaan.
Kuinka saattoi tapahtua sellainen ”ihme”, että voitimme ottelun.
Suomi ei lähtenyt sotaan, ja sekä Judenits että Denikin lyötiin hetkellä, jolloin niiden yhteinen taistelu olisi johtanut mitä varmimmin, mut nopeimmin koko taistelun ratkeamiseen maailman kapitalismin hyväksi.”
*
Annetaanpa Leninin jatkaa vielä omiin huipennuksiinsa:
”…Suomen porvaristo vihaa bolshevikkeja niin kovin kuin saalistaja voi vihata työläisiä, jotka ovat karistaneet sen niskoiltaan.
Silti tuo Suomen porvaristo päätteli itsekseen:
”Jos noudatamme Ententen ohjeita,niin se merkitsee, että toiveemme itsenäisyyden saavuttamisesta eivät toteudu”.
Ja tämän itsenäisyyden antoivat heille bolshevikit marraskuussa (vanhaa ajanlaskua, vh) 1917, jolloin Suomessa oli porvarillinen hallitus.
Näin muodoin Suomen porvariston laajojen piirien mielipide oli horjuva. Me voitimme Ententen kanssa käymämme ottelun siksi, että se rakensi laskelmansa pienten kansakuntien varaan ja samalla sysäsi ne luotaan.”
*
Tämänkaltaisen tilannearvion vuoden 1919 suuresta ja monin tavoin ratkaisevasta kysymyksestä, ”ottaako vastakumous mahdollisine kylkitaistelijoineen” Pietarin ja menettääkö bolshevismi ainakin synnyinkehtonsa, esitti siis vallankumoksen ”isä”, Vladimir Lenin omilleen 5. päivä joulukuuta 1919.
*
Lenin roimi tilannekatsauksessaan kovin sanoin Länttä. Ehkä me tänään 2019 saattanemme kuulla joitain kajastuksia omankin aikamme tapahtumista ja narratiivista vallankumousjohtajan tästä katsauksen jaksosta:
”… porvarillinen parlamentarismi, porvarillinen demokratia, porvarillinen painovapaus ovat siis vain kapitalisien vapautta, vapautta lahjoa yleinen mielipide, painostaa sitä rahan koko voimalla. …”
”Koko tuo ulkokuori, koko tuo julkisivu on petosta, joka käy joukoille yhä ilmeisemmäksi.
Kaikki siellä (Lännessä, vh) pitävät suurta ääntä demokratismista, mutta maailman yhdessäkään parlamentissa ei ole rohjettu sanoa, että julistetaan sota Neuvosto-Venäjälle.
Siksi monista ranskalaisista, englantilaisista ja amerikkalaisista lehdistä, joita olemme saaneet, löydämme lauseen:
”Valtioiden päämiehet on asetettava syytteeseen perustuslain rikkomisesta, siitä, että käydään sotaa Venäjää vastaan sotaa julistamatta”.
Milloin, missä, mikä perustuslain pykälä, mikä parlamentti on antanut luvan?
Onko mistään saatu kokoon edustajia, vaikka ensin on pantu vankilaan kaikki bolshevikit ja bolshevismiin kallistuvat, kuten ranskalainen lehdistö sanoo?
Tuollaisissakaan oloissa ei ole voitu sanoa parlamenteissa, että soditaan Venäjää vastaan.
Juuri se oli syynä siihen, että Englannin ja Ranskan mainiosti aseistetut ja tappioita tuntemattomat joukot eivät voineet lyödä meitä ja poistuivat pohjoisesta, Arkangelista ja etelästä.”
Näin siis esitti V.I.Lenin tilannekatsauksessaan Venäjän Neuvostojen 7.:ssä Yleisvenäläisessä Edustajakokouksessa sen avajaispäivänä 5.12.1919.
*
Seuraavana päivänä 6.12.1919 Suomen tasavallassa vietettiin valtiollisen itsenäisyyden kolmatta vuosijuhlaa.
Ensi kerran 6.12.1919 itsenäisyyspäivä oli liputuspäivä ja ainakin valtion virkamiehille myöskin palkallinen vapaapäivä. Vennolan keskustaoikeistolainen hallitus oli näin määrännyt, asiaankuuluvan torailun jälkeen.
Siniristiliput liehuivat salkopuissa ylväänä..
”Horjuvat ainekset meillä Venäjällä samoin kuin pikkumaiden porvaristokaan eivät uskoneet meitä, vaan julistivat meidät utopisteiksi ja rosvoiksi ellei pahemmiksikin, sillä ei ole sellaista tolkutonta hirviömäistä syytöstä, jota meitä vastaan ei olisi nostettu.
Mutta kun tuli tiukka paikka: lähteäkö Ententen mukaan, auttaako sitä bolshevikkien kukistamissa vai auttako bolshevikkeja olemalla puolueeton, niin osoittautui, että olimme voittaneet ottelun ja saimme puolueettomuuden.”
Lenin, 5.12.1919.
*
Tulkinnassaan Lenin tietenkin puhuu omilleen ja korostaa omia näkökohtiaan.
Suomi saa Ikäänkuin tunnustustakin.
Näin, vaikka sekin teki intervention 1919, tai itseasiassa kaksi, ensin hätähisen Vienasn, ja sitten 21.4.1919 alkaenAunukseen, hieman vahvemmin voimin, mutta ilman valtiollista virallista mukanaoloa, toki, mutta verta siinäkin vuosi, joskaan nuo iskutoimet eivät olleet synkassa Anglosaksisen kampanjan kanssa, vaan Aunuksen retkellä jopa brittien etenemisen hätäännyttämänä, jääkö Suomi sivustakatsojaksi kun muut ”panevat bolshevikit Siperiaan”, tai vanhoihin venäläisiin halintokaupunkeihin Kiovaan tai Moskovaan..
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa oli tuohon aikaan menossa mitä ankarin ryssävihan lietsominen ja sen hedelmistä ”nautimme” vielä nykyäänkin:
https://agricolaverkko.fi/review/ryssavihan-kulta-aika/
Ilmoita asiaton viesti
Risto Volanen:
”Nuori Suomi. Sodan ja rauhan Euroopassa 1918-1922”:
”Mannerheim vaati 28. lokakuuta (1919) avoimessa kirjeessään presidentti Ståhlbergille Suomea lähtemään mukaan Judenitsin hyökkäykseen:
”Asiantuntevalla taholla kukaan ei epäile, että neuvostovallan häviö on nyt vain ajan kysymys. Euroopan mielipide on, että Pietarin kohtalo on Suomen kädessä. …”
Kesällä keskustelu hyökkäyksestä Pietariin oli paljolti käyty sisäpiireissä ja kulissien takana. Nyt Judenitsin hyökkäys ja Mannerheimin tuki sille antoivat asialle laajaa julkisuutta. Lehdistössä oli runsaasti tukea Suomen liittymiselle hyökkäykseen, mutta myös etäisyyttä otettiin.
Aktivisteihin itse Judenitsin hyökkäys ja sitten sen epäonnistuminen vaikuttivat jälleen samalla tavalla kuin edellisenä syksynä Saksan ja monarkismin romahtaminen:
ryssää vastaan on käytävä entistäkin pontevammin.
Presidentti Ståhlberg ja Vennolan hallitus olivat kuitenkin jo etäällä Mannerheimin toiveista.”
Näin siis Risto Volanen syksyn ehdottomiin valioihin kuuluvassa teoksessaan Nuori Suomi, sivut 344-345.
Volasen kirja valottaa loistavasti Suomen tietä ja siinä olleita mutkia ja kuoppia sata vuotta sitten. Valitettavasti se ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota!
Kirjaimellisesti Finlandia-luokkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Suomalaiset tajusivat että kielimuuri suurkaupungin valtaamiseksi oli voittamaton.
Ilmoita asiaton viesti
Vuoden 1919 tapahtumahistoria ilmentää eittämättömästi sitä, mitkä olivat Mannerheimin elämän prioriteetit.
Ensisijaista oli Venäjän keisarivallan palauttaminen, ja siinä kontekstissa CEGM:n oman asetelman resettiä.
Tähän liittyen ja itseasiassa primääritavoitteen toteutumisen edellytyksenä on Pietarin haltuunotto, bolshevikien ajaminen Kiova Rusiin tai Moskovajoelle, ja parhaassa tapauksessa kitkeminen maan päältä.
Jossain takana, kaukana, oli Suomi, sen kansakunta, nuoriso, veri, historia, tulevaisuus ja itsenäisyys, kaikki taustemmalla, ei primäärinä mielessä.
Kova juttu. Etenkin fanittajille, mutta kauraa historiatietoisille.
Ilmoita asiaton viesti
Asetuskokoelma 138/1919;
https://www.finlex.fi/fi/laki/smur/1919/19190138001?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=138%2F1919
Ilmoita asiaton viesti
Miten päivämäärästä 6. joulukuuta tuli Suomen itsenäisyyspäivä?
Ihan läpihuutojuttu se ei ollut.
Kerron säätämisestä täällä:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/veikkohuuska/227408-suomen-itsenaisyyspaivan-viettaminen-joulukuun-6-paivana/
Ilmoita asiaton viesti
Myöhemmin Lenin totesi jotenkin sinne päin, että kaikki oli hiuskarvan varassa.
Suomi olisi voinut katkaista sen hiuskarvan halutessaan – mutta jätti katkaisematta.
Ilmoita asiaton viesti
Kuulostaa oudolta, että Suomen porvaristo olisi asettanut valtiollisen itsenäisyyden tärkeämmäksi kuin bolshevismin kumoamisen. Eikö vielä kesällä 1917 Suomen porvaristo vastustanut itsenäistymistä, koska sen pelättiin haittaavan idänkauppaa?
Veikkaisin mieluummin Suomen porvariston arvioineen mahdollisuudet bolshevismin kukistamiseen epävarmoiksi ja siksi haluttiin säilyttää edes itsenäisyys.
Ilmoita asiaton viesti
Pietariin suuntautuva hyökkäys ei saanut taakseen vahvaa rintamaa. Britanniassa vaikutti sodanjälkeinen No More War -liike ja se oli jo kesällä 1919 vetäytymässä Muurmannin suunnalta. USA vetäytyi Monroen opin tielle. Ranskalla oli omat murheensa. Viro ja muut rajamaat olivat veitsen terällä ja kävivät neuvoa rauhasta Venäjän kanssa.
Venäjän valkoiset kenraalit ja heistä erityisesti johtavaan asemaan noussut Kolthak oli tiukka imperiumin palauttaja: Jos he olisivat voittaneet, seuraava toimi olisi ollut Vanhan keisarikunnan vuoden 1914 rajojen ja imperiumin palauttaminen!
Sikäli Mannerheimin ponnistelut olivat tyhjään raukeavia. Ajatus, että Suomen armeija ehkä noin 70.000 miehellä valtaisi Pietarin – ja sitten luovuttaisi sen Koltshakille, siinä hurskaassa uskossa että kiitollisena Koltshakin Venäjä suopeudessaan tekisi joitain myönnytyksiä uskoliselle Suomelle (mitä?), ja tietenkin erityisesti ambitiotäyteiselle kenraali M:lle.
Melko fantastista!
Maaliskuun alun 1919 eduskuntavaalien tulos pohjusti toisenlaista tulevaisuutta Suomelle.
Se ilmeni huhtikuun hallitusratkaisussa, hallitusmuotoratkaisussa heinäkuussa, ja tietenkin sitten ensimmäisessä presidentinvalissa, jonka suoritti tuo eduskunta, ja jossa Ståhlberg voitti selvin luvuin kenraali Mannerheimin. Tämä yritti vielä tiukoin toimivaltaehdoin päästä ylipäälliköksi ja hyökkäämään Pietariin, viimeinen neuvonpito asiasta oli pääministeri Vennolan kanssa 31.8.1919. Ståhlbergiin Mannerheim ei alentunut olemaan henkilökohtaisessa kontaktissa.
Presidentti Ståhlberg vastasi Mannerheimille kirjeitse, ja ”valitti ettei paroni ollut voinut nyt asettua maan palvelukseen…”
Viileä inho oli ilmeisen molemminpuolista.
Ilmoita asiaton viesti