Tätä eivät jääkärihistoriat kertoneet – jääkärikapteeni Ekbladin ja gruppenfuhrer Wolffin tragedia

Tätä eivät jääkärihistoriat kertoneet – jääkärikapteeni Ekbladin ja gruppenführer Wolffin tragedia

eli ”tammikuun katastrofi” 1916
*
Helsingin Sanomat kertoi 9.2.1921:
”Kaamea revolverinäytelmä Turussa.
Lääketieteen lisensiaatti Wolff haavoittaa vaikeasti jääkärikapteeni Ekbladia.
Murhenäytelmän esivaiheet tapahtuneet jääkäriaikana Saksassa.
Toissailtana klo puoli 10 aikaan illalla tapahtui Turussa hotelli Hamburger Börsissä huomiota herättävä revolverinäytelmä, josta sekä sen alkuvaiheista annamme Turusta ja täkäläisistä jääkäripiireistä saamiemme tietojen nojalla selostuksen.
*
Sunnuntai-iltana saapui Tukholmasta Turkuun lääketieteen lisensiaatti T. Wolff ja asettui asumaan hotelli Hamburger Börsiin. Heti saapumisensa jälkeen hän oli yrittänyt tavata Porin rykmentissä palvelevaa jääkärikapteeni Oskar Ekbladia, kuitenkaan häntä silloin löytämättä. Maanantai-illaksi klo puoli 9:ksi hänen vihdoin onnistui tehdä kapteeni Ekbladin kanssa sopimus tapaamisesta.
Vähän ennen mainittua kellomäärää saapuikin kapteeni Ekblad hotelliin ja meni suoraan tri Wolffin huoneeseen, josta molemmat herrat jonkun aikaa keskustelivat.
Yhtäkkiä kuului huoneesta kolme revolverinlaukausta, huoneen oven samalla auetessa ja kapteeni Ekbladin syöksyessä huoneesta käytävään. Hänen perässään juoksi revolveri kädessä tri Wolff, joka ampui pakenevan jälkeen vielä ainakin neljä laukausta. Kiivasta takaa-ajoa ja ampumista jatkui siksi kunnes kapteeni Ekbladin onnistui päästä ulko-ovesta kadulle, missä hänen sotilas ajurinsa oli odottamassa.
Kapteeni E. ajoi suoraa päätä lääninsairaalaan, missä hänet heti oli leikattava. Hänen tilansa oli eilen iltapäivällä varsin arveluttava, vaikkakin sairaalasta arveltiin toiveita parantumisesta olevan, ellei takaraivossa oleva haava osoittaudu tuhoa tuottavaksi.
(Haava osoittautui ”tuhoa tuottavaksi”: Ekblad menehtyi kaksi päivää iskun jälkeen, eli uutisen julkaisupäivänä 9.2.1921. vh)
*
Heti kapteeni Ekbladin päästyä rekeensä ilmoittautui tri Wolff itse poliisille, jonka hotellin palveluskunta toimitti paikalle. Poliisia odotettaessa tri Wolff käyttäytyi rauhallisesti, maksoi hotellilaskunsa sekä järjesti matkatavaransa muuttoa varten.
Kapteeni Ekbladia hän ensin ilmoitti ampuneensa sen vuoksi, että tämä oli yrittänyt poistua huoneesta, jossa he keskustelivat. Paikalle hotellin edustalta Kauppiaskadulta hälytetty passipoliisi vei tri W:n etsivään osastoon, jossa heti ryhdyttiin toimeenpanemaan tapahtuman johdosta alustavaa kuulustelua, mitä vielä eilen iltapäivällä jatkui. Pitkin eilispäivää käyttäytyi tri W. poliisilaitoksessa myös rauhallisesti ja kylmäverisesti. Hänet on selitetty pidätetyksi.
On syytä otaksua, että selostettu verityö johtaa juurensa seuraavaan tapahtumaan, joka sattui vuonna 1915 Lockstädtin leirissä Saksassa, missä sekä kapteeni Ekblad että tri Wolff silloin kuuluivat suomalaiseen jääkäripataljoonaan.
*
Murhenäytelmän esi-historia
Jo niihin aikoihin, kun meikäläiset nuorukaiset Lockstädier Lagerilla valmistautuivat sotilastehtäviin, tunkeutui kotimaahan huhuja eräästä kamalasta tapahtumasta, joka uhkasi heittää tumman varjon suomalaisen Pfadfinder-joukon maineeseen. Vähitellen alkoivat epämääräiset huhut varmistua sen verran, että niiden nojalla saattoi todeta synkän rikoksen tapahtuneen yöllä tammikuun 1 päivää vasten vuonna 1916.
*
Uudenvuodenaattona olivat pfadfinderit Wolff ja Ekblad lähteneet 7 kilometrin päässä leiriltä olevaan Itzehoen kaupunkiin, jossa olivat seurustelleet kahden naisen kanssa. Suomalaisten lähteissä iltamyöhällä palaamaan leirille, olivat naiset lähteneet heitä saattamaan. Seuraavana aamuna oli toinen naisista löydetty kuolleena tienvieren ojasta. Hänellä oli ollut kaksi puukon iskun haavaa rinnassaan. Toisessa haavassa oli vielä ollut puukko.
*
Asia joutui saksalaisten viranomaisten tutkittavaksi. Tutkimuksia jatkui kokonaisen vuoden ajan. Niistä kävi selville, että puukko oli Wolffin. Murhaan syyllisenä tuomittiin Wolff 8 vuoden vankeuteen. Ekblad pääsi syyttömänä palaamaan jääkäripataljoonaan.
Wolff vietiin Lyypekissä olevaan vankilaan. Ajoittain oli Wolff tarkastuksen alaisena mahdollisen mielisairauden toteamiseksi. Vankilasta pääsi hän kevätkesällä v. 1917 karkaamaan ja pakeni Ruotsiin. Suomessa hän myös on käynyt, viimeksi on hänet nähty kotimaassa puoli vuotta sitten.
Kaikesta päättäen on Wolff luullut, että hänet tuomittiin Ekbladin todistuksen perusteella.
Tosiasia lienee kuitenkin, ettei Ekblad ole Wolfille epäedullista todistusta antanut. Tapahtuman todelliset vaiheet ovat vieläkin hämärän verhossa. Jääkäritoverien taholta vakuutetaan, että toveripiirin vakaumuksen mukaan Ekblad oli syytön murhaan.
*
Toinen, edellisestä hiukan eroava kertomus verinäytelmän alkusyistä, minä on antanut eräs asioita tunteva henkilö, kuuluu seuraavasti:
Tammikuun 2 p:vän vastaisena yönä v. 1916 tehtiin Lockstedtin leirin lähellä Itzehoeen vievällä tiellä raaka murha. Kun suomalais-pataljoona tähän aikaan oli leirillä, kohdistuivat epäilykset heti sen jäseniin.
Myöhemmin selvisikin, että teon oli tehnyt jääkäripataljoonan jäsen C.T. Wolff, joka yhdessä saman pataljoonan jäsenen M.O.S Ekbladin kanssa oli vahvasti liikutettuna myöhään yöllä palannut leiriin. Ekblad sai syyttömyytensä todistetuksi siihen määrään, että hän joutui asiassa tapahtuman nähneenä todistamaan.
Wolff pidätettiin ja tuomittiin 8 vuodeksi kuritusvankeuteen, mutta ennen kuin tuomio ehdittiin panna täytäntöön saapui vankilaan eräs jääkäripukuun puettu, väärillä papereilla varustettu mies, joka näiden paperiensa nojalla sai Wolffin mukaansa, muka viedäkseen hänet johonkin pataljoonakuulusteluun. Tälle tielleen Wolff kuitenkin hävisi, paeten Sweitsiin.
Pataljoonassa ollessaan oli Wolff tunnettu omavaltaiseksi ja äkkipikaiseksi luonteeksi, niin että pataljoonan jäsenten kesken arveltiin hänellä olevan jonkunlaista hermovikaa.
Mitä taas kapteeni Ekbladiin tulee, oli hän erään esimiehensä sanojen mukaan ”rehti, reipas jääkäri”. Tämän tapahtuman jälkeen hän kuitenkin muuttui jonkun verran synkäksi ja väkijuomiin taipuvaksi. Hänen esimiehensä palveluajoilta Suomessa vakuuttavat hänet tarkaksi ja tunnolliseksi upseeriksi.
*
Tri Karl Thomas Reguel Wolff
on viipurilaisia ja suorittanut lääketieteen lisensiaattitutkinnon Helsingin yliopistossa. Saksaan hän lähti v. 1915. Hänen myöhemmät vaiheensa ilmenevät yllä olevasta. Ruotsissa tri Wolffilla lienee maatila, jolla hän väärällä nimellä on asunut.
Wolff on etsivän poliisin hallussa. Hänen tutkimisensa jatkuu.
Karl Thomas Reguel Wolff on Oy Tornatorin toimitusjohtaja Gustaf Edward Reguel Woff –vainajan vanhin poika ja syntynyt 1888.
*
Myöhäisimmät tiedot
Turusta ilmoitettiin meille myöhään eilen illalla (8.2.1921):
Klo 9 ajoissa illalla oli jääkärikapteeni Ekblad vielä elossa. Lääkäri on epätietoinen hänen henkiinjäämisestään, sillä kaikki seitsemän laukausta ovat osuneet.
Poliisikuulustelussa on Wolff kertonut, että hän oli viime kesän aikana asiamiehensä kautta yrittänyt saada Saksassa uudelleen esille, mutta oli hän siinä epäonnistunut. Kun hän Tukholmassa oli saanut kuulla, että Ekblad on Porin rykmentissä, oli hän tullut Turkuun saadakseen Ekbladin, joka hänen väitteensä mukaan on syypää Saksassa tapahtuneeseen murhaan, tunnustamaan.
Kun Ekblad ei ollut suostunut edes keskustelemaan asiasta, oli hän ampunut.
Tohtori Wolff on täysin järjissään.”
*
Näin siis kirjoitti Helsingin Sanomat, n:o 39, päivämäärällä 9.2.1921.
*
Saadaksemme tapaukseen kiinnostavaa lisävalaisua lainaamme seuraavassa jonkin verran dosentti Matti Lackmanin jääkäriteosta ”Jääkäreiden tuntematon historia – Suomen vai saksan puolesta? – Jääkäriliikkeen ja jääkäripataljoona 27:n (1915-1918) synty, luonne, mielialojen vaihteluita ja sisäisiä kriisejä sekä niiden heijastuksia itsenäisen Suomen ensi vuosiin saakka” (Otava, 200).

Tri Lackman kertoo pfadfinger, jääkäri, gruppenführer, ”ryhmäpäällikkö”, tri Woffin henkilöhistoriasta mm. seuraavaa:
Wolff oli syntynyt Helsingissä vuonna 1888 ja kirjoittanut ylioppilaaksi Helsingin uudesta ruotsalaisesta oppilaitoksesta jo vuonna 1905 – ainoastaan 17-vuotiaana. Hän oli suorittanut lääketieteen lisensiaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa, ja hän olijääkäriliikkeen yhden merkittävimmän tukijan, liikemies Gustaf Edvard Reguel Wolffin ja Elsa Wolffin (o.s. Ramsay) ilmeisen lahjakas poika. Hän saapui ensimmäisten joukossa Lockstedtin leirille, jossa hänet merkittiin 18.3.1915 pfadfinder-kurssin 1. komppaniaa. Hänen menestymisensä oli lupaavaa, ja sitä selvästikin auttoi korkea akateeminen loppututkinto ja suomenruotsalainen kotitausta. Niinpä hänet ylennetin gruppenfuhreriksi jo vuoden 1915 syyskuun alussa. Kaikki edellytykset loistavaan uraan olivat olemassa.
*
Magnus Oskar Severin Ekblad, joka oli syntynyt Sundsvallissa 1887, saapui partio-leirille jo Wolffiakin aikaisemmin. Hänet merkittiin 1.K:aan jo 25.2.1915. Hän kuului näin ollen ensimmäiseen saapuneiden ryhmään. Hän oli tullut ylioppilaaksi Kokkolan yksityisestä ruotsalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1909 ja matkustanut pian sen jälkeen Amerikkaan, missä hän oli työskennellyt kemikaali-alalla. Parin vuoden päästä hän oli palannut takaisin kotimaahan. Hänkin oli opiskellut Helsingin yliopistossa ja Teknillisessä korkeakoulussa, mutta opinnot olivat jääneet kesken. Hän oli vaihtanut alaa ja alkanut opiskella maataloutta.
Mahdollista on, että miehet tunsivat toisensa jo Helsingin ajoilta, olivathan molemmat ylioppilaita ja ruotsinkielisen osakunnan jäseniä.
Wolff kuului Uusmaalaiseen ja Ekblad vaasalaiseen Osakuntaan. Tuttavuus solmittiin uudelleen, kun miehet tapasivat Lockstedtissa. Heidät sijoitettiin samaan komppaniaan. Ekbladin sotilasura ei edennyt yhtä sujuvasti kuin Wolffin, hänet ylennettiin hilfsgruppenfuhreriksi vasta 14.7.1916, jolloin jääkärijoukko oli jo rintamalla ja dramaattinen uudenvuodenpäivän tapahtuma oli jo koettu.
*
Itzehoen pikkukaupungin yön tragedia vasten 2.1.1916 yöllä on jäänyt jääkärihistoriassa vähälle huomiolle tai sivuutettu kokonaan, ehkäpä ymmärrettävistäkin syistä.
Aarne Sihvo mainitsi tapahtumista jo vuonna 1918 julkaisemassaan muistelmateoksessa Kolmasti komennettuna, jättäen tuomitun nimen mainitsematta. Sen hän kertoi vuonna 195 ilmestyneissä laajemmissa muistelmissaan. Sihvon mukaan ”koko joukko sai kärsiä”, koska syyllistä ei heti saatu kiinni.
Pfadfindrien historiassaan He löysivät tiensä Harald Hornborg, itsekin entinen pfadfinder ja jääkäri, ei kajoa lainkaan tapaukseen. Teoksen liitteenä olevassa pfadfinder-matrikkelissa Wolffista todetaan henkilötietojen lisäksi: ”ero pataljoonasta 1916. Kuoli vuonna 1924”.
Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938 kertoo: ”Ero pataljoonasta 1.1.1916. Palasi Suomeen 1922. Kuoli 21.3.1924.” – Lukija huomannee vuosilukuvirheen, onko se sitten tarkoituksellinen, mene tiedä.
1970-luvulla ilmestyneessä uudemmassa jääkärien elämäkerrastossa kerrotaan: ”Tuli erään rikosasian yhteydessä tuomituksi pitkähköön vankeusrangaistukseen”.
Tri Lackman noteeraa myöskin (puna)jääkäri Heikki Revon muistelmissa tästä tapauksesta kerrotun: tarinaa heikentää se, että Repo saapui leirille vasta vuoden 1916 heinäkuussa, ja välittää tapauskuvauksensa kuulemansa perusteella. Loikkarijääkärin muistelmat Menneiltä vuosilta, ovat vuosikertaa 1927, ja saatiin suomenkielisenä hyllyihin vasta 1994, Lackmanin toimittamana.
Merkille pantavaa on, että tapauksesta ei ole saatavissa enää saksalaista informaatiota, mikä ehkä antaisi meille selvemmän kuvan siitä.
JP 27:ää koskeva aineisto nimittäin tuhoutui toisen maailmansodan aikana. Hohchenlockstedtin (Lockstedt Lagerin) eikä myöskään Itzehoen poliisiviranomaisen arkistossa ei ole tapausta valaisevaa aineistoa, sillä kyse oli sotilasviranomaisille kuuluvasta asiasta eikä siviilipoliisi puuttunut siihen.
”Luonnollisestikaan ajan sanomalehdet eivät käsitellet tapausta”, Lackman toteaa. Näin epäilemättä olikin, vuonna 1916, olihan koko jääkäritoiminta salaista.
Saksalaisesta vuosien 1916-1917 aikana syntyneestä tutkinta-aineistosta Suomeen hankittiin aikanaan kopiot.
*
Kuinka tapahtumat 2.1.1916 etenivät?
Tri Matti Lackman kertoo (emt, 2000):
Uudenvuoden 1.1.1916 illalla klo 19-20 tienoilla järjesti joukko pfadfindereitä (partiolaisten peitenimellä sotilaskoulutukseen hakeutuneita suomalaisia jääkäreitä, vh) kansalaispäivälliset Lockstedtin leirin lähellä sijainneessa Stadt Hamburg –nimisessä majatalossa. Nimi oli huono enne, sillä Hampuri asetti jääkäreiden moraalin ehkä eniten koetukselle myöhemminkin. Majuri Bayerin pfadfinder-kauden raittiusopetukset unohtuivat tyystin. Noin 20-miehinenseureu nautti päivällisten aikana runsaasti alkoholia, muun muassa konjakkia ja muita väkeviä.
Illan mittaan Gruppefuhrer – siviilissä siis jo valmis lääketieteen lisensiaatti – Carl Thomas Reguel Wolff ja hänen toverinsa, jääkäri Oskar Severin Ekblad erkanivat kabinettiin jääneestä muusta seurueesta ja siirtyivät ravintolasalin puolelle.
Siellä he lyöttäytyivät kahden heille aiemmin tuntemattoman neitosen, Frieda Steinbergin ja Johanna Dombrovskin seuraan.
Vähitellen, kun juhlaa viettänyt seurue alkoi hajaantua, Wolff, Ekblad ja mainitut naiset, jotka mahdollisesti olivat paikallisia prostituoituja, lähtivät kävellen Itzehoen suuntaan. Naiset asuivat tuossa pienessä lähikaupungissa. Etenkin Wolff oli pahoin humaltunut. Mahdollisti emigraatio ja etapissa toimiminen olivat tehneet häneen huonon vaikutuksen. Alkoholi oli saamassa yliotteen.
Ekblad, joka oli voimakasrakenteinen, lienee kestänyt illan nestekuormituksen paremmin. kotvasen kuluttua Ekblad pyysi lainata Wolffilta linkkuveistä, jolla hän puhdistaisi kynsiään. Taival taittui hitaasti Itzehoeen päin. Pian Ekblad joutui riitaan seurassaan olleen naisen kanssa. Toinen nainen väitti myöhemmin kuulleensa miten hänen toverinsa oli huutanut riidan aikana hädissään, että Ekblad ”tappaa hänet ja että hän on repinyt hänen vaatteensa rikki”. Sitä vastoin hän ei kuullut toverinsa tuskanhuutoa, jonka taas Wolff väitti kuulleensa.
Wolff ja Ekblad vaihtoivat kohta partnereita. Matka jatkui epäselvissä merkeissä.
Wolff väitti myöhemmin, että kohta tuon jälkeen hänen seurassaan ollut horjuva nainen oli kaatunut maahan, luvannut tehdä, kuten tahdottiin ja ruvennut sen jälkeen äänekkäästi valittamaan. Koska Wolff oli kovin humalassa, hänellä ei ollut täyttä kuvaa seuranneista tapahtumista, mikä koitui hänelle myöhemmin kohtalokkaaksi. Loppuajasta hänellä ei ollut muistikuvaa lainkaan.
Naisista toinen, Steinberg, löydettiin seuraavana päivänä tien varresta kuolleena.
Hänen vaatteensa oli revitty rikki. Häntä oli lyöty kolmesti veitsellä kaulaan. Ruumiin löytäneelle paikkakuntalaiselle miehelle oli syntynyt vaikutelma, että vainajalle oli tehty seksuaalista väkivaltaa.
Todisteet Wolffia vastaan olivat alusta lähtien raskauttavat. Kapteeni Bade antoi pidättää hänet. Bade olipfadfinder-kurssin kouluttajia, kantavia voimia, hän koulutti kurssinjohtaja, majuri Bayerin ja kapteeni Knathsin ohella taktiikkaa.
Myös jääkäri Ekblad pidätettiin, mutta hänet vapautettiin jo maalis-huhtikuussa.
*
Tapaus järkytti.
Kaikki indisiot viittasivat ”Tommy” Wolffin syyllisyyteen: hänen suuri puukkonsa ja verinen mantelinsa puhuivat tylyä kieltään.
Lisäksi hän oli ollut tolkuttomassa humalatilassa, ja hänen tiedettiin jo aikaisemmin osoittaneen perverssejä taipumuksia. Bertel Paulig, joka oli ollut ystäviensä kanssa Berliinissä ja Tukholmassa ”hermojaan lepuuttamassa”, merkitsi päiväkirjaansa 6.1.1916: ”Painostava tunnelma: naisenmurha. Wolff syytettynä, raskauttavia todisteita.”
Oman säväyksensä tapahtumille antoi se, että gruppenfyhrer Wolff oli jääkäriliikeen huomattavan tukijan ja taustahahmon poika. Tuskin oli sattuma, että isä-Wolff oli jo kuun lopussa Lockstedtissa muutamien muiden suomalaisten kanssa tarkastamassa joukkoja – ja tilannetta.
Saksassa samoihin aikoihin ollut Arne Somersalo on todennut, että tapaus ”järkytti suomalaisten mainetta koko Saksan armeijassa. Länsirintamallakin, puheen siirtyessä suomalaiseen pataljoonaan, sain tuon tuostakin kuulla siitä”.
*
Juttu osoittautui sekavaksi. Alustavien tutkimuksien jälkeen suoritettiin varsinaiset kuulustelut tutkintotuomari, tohtori Schmincken johdolla. Wolff ja Ekblad siirrettiin Lubckin vankilaan, missä 81. Jalkaväkiprikaatin sotaoikeus pui asiaa. Ekblad vapautettiin jo maalis-huhtikuussa, mutta Wolffin pidätystä jatkettiin. Hänelle suoritettiin mielentilatutkimus. Sen mukaan hän saattoi olla tapauksen sattuessa syyntakeeton.
(Lackman arvelee hänen psyykensä kuormittuneen etappivaiheessa:
”Kun koulutusta päätettiin laajentaa vuoden 1915 elokuussa ja panna tehokas värväystoiminta sen vuoksi Suomessa toimeen uusien miesten saamiseksi leirille, Wolff lähetetiin Ruotsiin. Hänestä tuli syyskuussa tappimies, etappikeskuksen hoitaja. Aluksi hän toimi tärkeässä Haaparannan-etapissa yhdessä Wiljo Tuompon ja Heikki Kekonin kanssa ja siirtyi sitten Uumajaan, jonka etappi oli ollut jonkin aikaa miehittämättä. Laockstedtiin hän palasi jouluksi ja merkittiin silloin 1. KKK:aan.”)
Hänet siirrettiin Strecknitzin mielisairaalaan. Myöhemmin hänet siirrettiin uudelleen Lubeckiin ja sieltä Altonaan.
Ekbladin kuulusteluissa kertoman mukaan Wolff oli kuvannut tälle, miten hän surmasi Steinbergin. 1.JPr:n sotaoikeus käsitteli asiaa ensimmäisen kerran vasta vuoden 1917 tammikuussa. Sotaoikeus antoi päätöksensä 5.3.1917. Vaikka Wolff oli sen mukaan syyllinen, hänet vapautettiin syyntakeettomana. Koska kuitenkin tuomari Schmincke ja Wolff valittivat, vankeus jatkui senkin jälkeen.
Sotaylioikeus, johon kuului 7 jäsentä, tuomitsi 28.4.1917 Wolffin 8 vuodeksi kuritushuoneeseen.
Oikeusjuttu ei jäänyt tähän. Wolff valitti vielä asianajajansa tri Burmeisterin välityksellä Saksan korkeimpaan sotilastuomioistuimeen Berliinissä (Reichmilitärgericht). Se antoi päätöksensä 22.11.1917. Se oli kielteinen Wolffin kannalta. Päätöksen mukaisesti sotaylioikeuden päätös 28.4.1917 saatettiin voimaan. Wolff oli tällöin jo Altonan vankilassa kärsimässä tuomiotaan.
*
Lackman toteaa yhteenvedossaan:
Murha oli sattunut epäselvissä olosuhteissa, minkä vuoksi tekijästä ei ollut päästy yksimielisyyteen. Sen lisäksi, että pataljoonalle lankesi mainehaitta, tapaus katkaisi lääk.lis. Wolffin uran, joka olisi muutoin ilmeisesti muodostunut komeaksi. Mahdollista on, että hänet tuomittiin syyttömänä.
Edelleen Lackman toteaa: Hänen (Wolff) onnistui karata vankilasta vuoden 1918 tammikuussa ja paeta Ruotsiin. –

Teoksen lähdemerkintöjen mukaan tässä blogissa edellä esitetty HS:n 9.2.1921 julkaisema Turku-uutinen ei ole ollut tri Lackmanin käytettävissä (emt. 2000), eikä siis siinä esitetty menettely jolla Wolff saatiin näppärästi telkien takaa. HS:n kohu-uutiseen tietoja antanut taho oli ilmeisen hyvin tapauksesta perillä ollut jääkäri-lähde, – se todella tunsi tapauksen vaiheet?
*
Wolff jatkoi asiansa ajamista, maailmansodan jo loputtuakin, Ruotsista käsin, asianajajanaan edelleen tri Burmeister, mutta laihoin tuloksin. Saatuaan Burmeistrilta vuoden 1921 alussa tiedon, ettei laillista tietä ole saatavissa tuomion minkäänlaiseen muutokseen saamiseksi, hän päätti ryhtyä laittomin toimiin. Hänellä oli edelleen kärsimätön henkirikostuomio päällään, ynnä karkausrikos sen päällä; tosin aktiivisuutta, jolla Saksan viranomaiset karkurin tavoittamiseksi mahdollisesti olivat ryhtyneet ei näyt tiedettävän.
Wolff päätti asianajajansa ilmoituksen saatuaan matkustaa Suomeen ”selvittelemään asiaa”. Ilmoituksensa mukaan hän sai tuolloin tietää, että Ekblad palvelee Porin rykmentissä Turussa kapteenin arvossa, – järin vaikeaa mokoman asian selvittäminen tuskin olikaan. Niin hän sitten matkusti Turkuun.
Hamburger Börs –hotellin huoneessa Wolff esitti jääkärikapteeni Ekbladille blankon paperin allekirjoitettavaksi tunnustusta varten. ”Täten minä, jääkärikapteeni Ekblad, tunnustan…”
Koska Ekblad ei taipunut Wolffin vaatimukseen, tämä ampui entisen toverinsa.
*
On selvää, että Wolff oli Ekbladin surmaaja

Sen sijaan se, kumpi oli syyllinen vuonna 1916, jää edelleenkin jossain määrin avoimeksi.
Jääkärimatrikkelin tietojen mukaan pfadfinder, lääketieteen lisensiaatti Wolff kuoli 21.3.1924. Kyseessä oli itsemurha.
Uudenvuoden päivän iltapileet pilasivat ainakin kolmen ihmisen uran ja elämän.

Siis kolme ruumista ja paljon harmia.

Kaiken ”kruununa” jääkäripataljoonalle huomattava ”mainehaitta”, niin häpeällinen ettei sanoa saata.
*
Ps.
Kiitän dosentti Matti Lackmania tämän tapauksen jälkiselvittelyjen avaamisesta em. ”Suomen vai Saksan puolesta?” –teoksessa! Ilman sitä, HS:n kohu-uutinen päivämäärän 7.2.1921 tapahtumista Turussa olisi jäänyt kovin monia kysymyksiä jättäväksi.
Nytkin kieltämättä jää kysymyksiä ilmaan, mutta kuitenkin kohtuullisen hyvän taustakuvan yläpuolelle.

veikkohuuska

historianharrastaja, tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu