Tiedätkö miten Stubb liittyy Ikaalisiin?

Herään sunnuntaiaamuun. Koneella esiintyy varhaisaamun ensimmäinen kysymys, se tulee Jari H:lta.

Hän kysyy: ”Tiiätkös miten Alex Stubb liittyy Ikaalisiin?”

Vastaan: Joo. Ja laitan linkin tietämääni.

*

Ilmenee, että molemmat tiedämme liitoskohdan. Mutta kumpikin eri. Yhdessä tiedämme enemmän.

Siispä kerron molemmat.

*

Jari kertoo: Ei aukee linkki mut eniveis AS:n äiten isoisä oli vt. kirkkoherra Edvard O Setälä.

Juuri näin.

*

Suomenkielinen Wikipedia kertoo:

”Cai-Göran Alexander Stubb syntyi Helsingissä 1. huhtikuuta 1968. Hänen vanhempansa ovat jääkiekkovaikuttaja Göran Stubb (s. 1935) ja Christel Stubb (o.s. Setälä, 1943–2008). Äitinsä kautta Stubb on sukua muun muassa E. N. Setälälle, joka toimi kokoomuksen puheenjohtajana ja ulkoministerinä 1920-luvulla.”

Sukupuu menee näin:

Christel Stubb, o.s. Setälän isä oli >> Kai Martin Edward Setlälä (1913-2005); hänen isänsä oli >> Emil Eino Fredrik Edvardson Setälä (s. 1888 Ikaalinen – 1963 Helsinki); hänen isänsä oli >> kirkkoherra Edvard Optatus Otonpoika Setälä (Mäki-Setälä), syntynyt 1857 Kokemäki – kuollut 1911 Kokemäki.

*

Kirkonkirjoista löytyy kirkkoherra Edvard Optatus Setälästä mm. tiedot:

Muuttanut Närpiöstä Ikaalisiin, Keturin kappalaispappilaan vuonna 1882;

Muuttanut Ikaalisista Harjavalaan kirkkoherraksi 1889.

Ikaalisten pappisluettelo kertoo:

Ylimääräiset papit: Edvard Optatus Setälä, kirkkoherran apulainen, vt. kirkkoherra, vt. kappalainen (1882-86);

Kappalaiset: Edvard Optatus Setälä (1886-89).

Alexander Stubbin äidin isän isän isä, kappalainen Edvard Optatus Setälä eli ja vaikutti Ikaalisissa seitsemän vuotta: 1882 – 1889.

*

Wikipedian mainitsema kielimies, poliitikko ja valtiomies Eino Nestor (E.N.) Otonpoika Setälä (1864 Kerava – 1935 Helsinki-Järvenpää) oli Edvard Optatus Otonpoika Setälän veli.

*

Kirkkoherra Edvard Optatus Setälän kuoleman jälkeen muistosanat hänestä lausui porissa ilmestyvä Kansalainen-lehti 21.7.1911. Ihmeellisen sattuman myötä samalle sivulle mahtui myös pari Ikaalista koskevaa muuta uutista: murheellinen tieto metsään menehtyneestä pikkumiehestä ja potkupallopeleihin hankitusta uljaasta sarvi-palkinnosta, joka lienee se, jota Ikaalisten Urheilijat edelleen kiertopalkintona jakaa, nykyisin yleisurheilusta. 21.07.1911 Kansalainen no 79 – Digitaaliset aineistot – Kansalliskirjasto

Kokemäen kirkkoherra E.O. Setälän siirryttyä tuonilmaisiin hänen leskelleen myönnettiin asianakuuluvat lesken etuudet:  13.01.1912 Sosialisti no 10 – Digitaaliset aineistot – Kansalliskirjasto

*

Edellä kerrottiin Alexander Stubbilla olevan toinenkin ”kytkentä” Ikaalisiin.  Siitä hän kertoi jo jokunen vuosi sitten elämäkerrassaan (Karo Hämäläinen: Alex).

Tamperelainen-lehti/Pekka Ruissalo kertoi laajemmalle kansalle tapauksesta 30.8.2017 (päivitetty 22.4.2020):

”Ex-ministerin, puoluejohtajan ja europarlamentaarikko Alexander Stubbin elämässä myös Pirkanmaalla on oma roolinsa. Mies kertoo aiheesta Karo Hämäläisen kirjoittamassa kirjassa Alex Tämä ajoittuu aikaan, jolloin mies oli alkanut seurustella tulevan vaimonsa, Suzannen kanssa. Brittitaustainen vaimo sai samantien kunnon opastusta suomalaisesta elämänmenosta.

– Dorka kaveriporukkani oli päättänyt, että uusivuosi vietetään Ikaalisten kylpylässä. Osa jätkistä kuului Hankenissa perustettuun rapbändiin, jonka nimi oli Pumpa på. Ne vetivät suomenruotsalaista räppiä huumorimeiningillä…”

*

Tuollaisella evästyksellä varustettu uudenvuoden ”virkistysreissu” Ikaalisten Schleussingeniin olisi voinut olla vaikka mitä. Iloinen perehtyminen ”suomalaiseen elämänmenoon” kaikkine herkkuineen – tai sitten jotain muuta. Siitä muusta voisi ajatella esimakua mainoslauseesta, jonka Ikaalisten Kylpylä noina menestyksensä päivinä näkyvästi, maantiemainoksia myöten, oli omaksunut, nimittäin: ”Meillä tehdään uusia ihmisiä”.  Manita saattaa, että myöhempinä hieman rauhoittuneempina aikoina siitä muotoutui ”salonkikelpoisempi” [?] versio: ”Meillä tehdään uudistuneita ihmisiä”, tai miten se nyt menikään.

Mutta Stubbin Kylpylämatka meni sekin hieman miten kuten, niin antaa hänen Karo Hämäläiselle antamansa ”meriselitys” uskoa:

”Stubb kuvaa kirjassa myös Ikaalisten kylpylän viihtyisyysastetta.

Suzanne kesti tutustumisen reippaasti.

– Suzanne sinnitteli loppuun asti. Se oli ensimmäinen kunnon testi. Suzanne on kansainvälinen tyyppi.”

*

No, monta olen Ikaalisten Kylpylästä kuullut, mutta en mokomaa.  Että ihan puusängyt. Olisiko pitänyt olla kunnolla natisevat hetekat, jotka lähtevät kunnolla laukalle? Kuvauksesta päätelleen ollaan Wanhan Kylpylän puolella, – joka kylläkin rakennettiin jo ennen 1970 lukua.

No, ehkä ”kansainvälinen tyyppi” sopeutui paremmin suomalaiseen menoon, paremmin kuin ruåtsinsuomalainen ”dorka kaveriporukan” jäsen?

Herää vain kysymys:

Mikä mahtaisi olla A. Stubbin kolmas kosketus Ikaalisiin?

Pitäisikö Ikaalisten Kylpylän repäistä kunnolla ja ottaa sloganikseen: ”Meillä tehdään presidenttejä”!  Vai vain hieman sordiinommin: ”Meillä testataan tulevien presidenttien puolisoita”?

*

Muistan elävästi, miten kylille kiiri tieto: Presidentti Urho Kaleva Kekkonen on taas Kylpylässä. Kuulemma pilkkii Hämylänlahdella. Ei muuta kuin koulun hyppytunnilla pikaisesti sukset jalkaan ja sinnepäin. Ja istu ja pala! Ukkosenjylinän pojat: siellä se Ukko istui pilkkijakkaralla, tikkitakin huppu tiukasti nyöritettynä. Ei näyttänyt syövän. Jossain rämpi rohkea kuvaaja yrittäen elämänsä näppäystä. En nähnyt lähistöllä Urpo Levoa tai muutakaan adjutantti-henkivartijaa. Kosten talvipäivän tuulinen tihku vallitsi.

Mutta koskaan en kuullut Urkin mitenkään valittavan.

Hänen autonkuljettajanaan toiminut pitkän elämänkokemuksen omannut ikaalislainen taksiyrittäjä Aarno Suontaka kertoi paljon lisää siitä, miltä tuntui olla ensin preidenttiehdokas Urho Kekkosen kuljettajana kamppananjakiertueella ja myöhemmin lukuisasti presidentin maakuntamatkoilla siellä ja täällä, välillä aina Ikalaisissakin, muutakin kuin vain 3-valtatietä pitäjän halki.

*

Tasapuolisuuden nimissä kerron tässä oman muistettavan Ikaalisten Kylpylä -kokemukseni:

Olin 22-vuotias valtion virkamies, vakinaisessa virassa tehtävänä hoitaa parhaan kykyni mukaan Ikaalisten työllisyysasioita. Sain nuorena kokemusta myös semmoisella elämänalueella, kuin henkilökohtaisen vaikuttamisen merkityksestä ja vaikutukista, mitä joskus kutsutaan korruptatiiviseksi aktivitetiksi, kansanomaisesti maasuttamiseksi. Illalla vaikuttaminen jatkui Kylpylän suuressa salissa, jonka varmaan kaikki Kylpylässä pistäytyneet muistavat, legendan mukaan sinne mahtui yli 400 ihmistä, ja miksei, mutta minua lähinnä otti korviin, kun mussiikki pauhasi semmoisella tempolla ja teholla, että pöydissä piti käyttää huutoa, josta seurasi lisää deisbelejä. Jossain vaiheessa seinällä oli pystyssä oleva valometeri, joka punaisella pomppivalla pistevalolla imoitti, milloin mökä saavutti työsujelullisen vaara-alueen, minkä jokainen saattoi omakohtaisesti kylläkin havaita, mikäli tuossa menossa sellaiseen kiinnitti huomiota.

Jatkoimme siis päivällä alkamaamme työtä ja vaikuttamista tuossa ravintolatilassa. Seurueemme primus inter pares oli vahva piiripäällikkö, jatkosodan aikainen pataljoonankomentaja, joka instrumentoi tapahtumia, sivuilla istui väliportaan hallinnon tarkastajia ja paikallisviranomaisten lyhyt rintama täydensi saarroskehän. Eräässä vaiheessa piiritarkastaja kysyi, eiköhän pojaat vähän laulella, ja teki sen sävyllä josta päättelin näin tapahtuneen joskus ennenkin. Niin kajahti ilmoille Die Fahne hoh! Ja lujaa. Minä vetelin hartioita kyyryyn, pitäjän luuottamusmieskaartia edustanut sosialidemokraatti, naapurin mies, kapinan aikaisen kansaneudastajan suora sukulaismies, rykäisi ja totesi menevänsä miestenhuoneeseen. Hetken ajattelin seurata hänen malliaan, mutta totesin, että salissa saattaisi olla mielenkiintoisempaa havainnoida tilanteita. Osoittaakseni etten yhdy lauleloon kimpaisin pystyyn ja pyysin lähipöydästä ensimmäisen naisen, jonka kanssa pyörähtelin tarkkaillen tilannetta. Sitten tuli Erikan vuoro, jos mahdollista vielä volyymimmin. Katselin olisiko hovi jossain harppomassa paikalle, mutta mitä vielä. Nousin uudesti pöydästä. Joko taas, nainen kysyi, mutta lähti. Kun palasin pöytään ja ehdin vain sekunnin istua paikallani kun sivusilmällä havaitsin piirpäällikön katseen nauliintuvan itseeni. Yritin olla kuin tyhjää. – Veikko, sinä et laula! pataljoonankomentajan ääni kajahti. Katsahdin häneen ja nyökkäsin hillitysti päätäni. – Veikko, miksi sinä et laula? En arvannut vastaata mitään, minulla oli säälivitonen todistuksessa. Sitten kajahti käsky: Veikko, Sinun täytyy laulaa! Minä ajattelin, mitähän tästäkin tulee? Ei minua, vakinaisessa virassa olevaa virkamiestä erottaakaan voi, ajattelin. Ja pitkäkin ura siitä kehkeytyi, erosin vasta kun uhattiin erottaa eli sen kuukauden alussa, jolloin täytin 68 v.  Sitten vielä kutsuttiin vähän paikkaamaan akuuttia työvoimapulaa, koronan takia toki.

Se niissä ajoissa oli erilaista kuin nykyisin: sodan käyneet johtajat tunsivat laumansa, niin myös piiripäällikkö Kalle, vaikka en ollut ollut virassa vasta kuin jonkusen viikon tai kuukauden. Nimeltä puhutteli vaikka alaisia oli satoja. Eikä siitä mitään. Seuraavana talvena ajoimme esimieheni Eskon kanssa Lappiin heidän mökilleen, siellä hiihtelin, ja sillä aikaa tupaan olivat ilmestyneet koko piirin ylin esikunta, piiripäällikön johdolla. Minä vähän niinkuin bursh, vänrikkinä, ja mukavaahan se oli. He kaikki olivat miehiä, joilla oli takanaan elämä, josta riitti paljon kerrottavaa.

*