Väärään aikaan ajateltua – rikoksista suurin

”Niinpä aktiivisimmat rauhan ystävät ovatkin intoutuneet taistelemaan entistä parempien aseiden puolesta. Rauhan pelkkä mainitseminen päämääränä olisi jotenkin noloa ja kenties jopa raukkamaista. On sitä kaaduttu ennenkin. Si vis pacem, para bellum.

Tässä on oma logiikkansa, mutta ei se sitä seikkaa muuksi muuta, että rauhan totaalinen syrjäytyminen tämän aikakauden julkilausuttujen johtavien päämäärien joukosta ennustaa pahaa.”  VIHAVAINEN Blogi 11.6.2024. Vihavainen: On siellä nyt poikien ihana taistella (timo-vihavainen.blogspot.com)

Näinhän se on. Suurimmat pasifistit ovat nyt suuria sotapoliitikkoja. Mutta miten kauan?

Kun rauhasta puhuminen, saati sellaiseen pyrkiminen, on nyt synneistä suurin, niin  toinenkin aika vielä tulee. Aika jolloin on toiset synnit.

Siinä missä militaristinen nyrkki on nyt ainut oikea ja ainut hyväksyttävä moodi, yhtä varmasti ilmat kääntyvät, ja jonain päivänä onkin päinvastainen moodi: aika, jolloin Rauha on ainut oikea ja ainut hyväksyttävä moodi.

Silloin sitten hävetään. Hävetään tätä päivää ja ylistetään sitä uutta, jossa maailmaa ja sotaa katsotaan toisin silmin.

Miten sitten käy Suomen ja nykyisten sotapoliitikkojen?

Miten käy Ukrainan?

Onhan Ukraina epävakaa maa itsessään, ei ainoastaan VVP:n hyökkäyksen seurauksena. Itsenäisen valtion rakentamisessa lyötiin laimin paljon. Mitä jos uusi ukrainalainen malli ei olekaan ”yhteinen eurooppalainen koti” ja ”liberaali läntinen demokratia”?

Yhtä lailla kuin ”#kansa” Venäjällä totesi Jelstsinin kauden summauksena: liberaali demokratia saa riittää, ”haluamme jotain muuta”. He saivat sen jonkin muun.

Aivan liian on tällä meillä mietitty, ”mitä jos”. Siis: – Mitä jos ukrainalaiset toteavat, mitä me saimme länsisuuntautumiselta? Saimme Paljon surua, paljon ruumiita, paljon romua. Nyt riittää. Laitan tähän kysymysmerkin: ?. Onko heidän vastauksensa: ”Me haluamme jotain muuta”?

Kuten edellä hieman viittoiltiin, voisi olla oikeinkin terveellistä miettiä kysymystä ”miten presidentti Koivisto mahtaisi tänään ajatella ja puhua, jos eläisi?”.

Näin täydellinen ja vaihtoehdoton sitoutuminen sotapolitiikkaan käy aikaapäälle vaikeaksi ja synnyttää häpeää?

*

PS.

Alussa lainatun tekstin kirjoitti prof. Timo Vihavainen ja teki sen noin vuotta ennen Matinpäivää 24.2.2022.

Sitaatti on Vihavainen-blogista 22.3.2021 ja otsikko: ”Kuuluuko rauha aikamme tabuihin?”  Vihavainen: Kuuluuko rauha aikamme tabuihin? (timo-vihavainen.blogspot.com)

veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja,
tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu