Väestönkasvu, sen muutokset ja ennustamisen vaikeus Helsingissä 1915

Lapsiluku ja sen väheneminen tuotti huolta jo 1915 Helsingissä
*
Jo vuosia ovat tilastonikkarit ilmoittaneet että Suomessa syntyy lapsia 2010-luvulla enää yhtä vähän tai jopa vähemmän, kuin 1860-luvun nälkävuosina.
Kaupungistumisen, teollistumisen ja koulutustason nousun myötä perheiden lapsiluku väheni jo yli 100 vuotta sitten. Tutustumme seuraavaksi tähän kysymykseen vuoden 1915 Helsingissä. Asiaa pohditaan tässä tulevaisuuden kaupunkisuunnittelun näkökulmasta.  Jumittuuko Helsingin väkiluvun kasvu, vai tuleeko Helsingistä Suur-Helsinki?
*
Tiistaina lokakuun 5. päivänä 1915 Helsingin Sanomat kirjoitti:

Eräs väestötilastollinen tutkielma. (kirja-arvostelu siitä)
Edvard Gylling: Syntyneisyydestä ja väestön lisääntymisestä Helsingissä. Helsinki 1915. Työväen Sanomalehti Oy, 48 sivua, hinta 75 penniä.

Tämä kirjanen, joka pääosissa perustunee tekijän viime keväänä Kansantaloudellisessa yhdistyksessä pitämään esitelmään, ansaitsee mitä suurinta huomiota, eikä vain ammattimiesten, tilastotieteilijäin ja tilaston harrastajain, vaan kaikkien kansamme tulevaisuudesta huolehtivien kansalaisten puolelta. Siinä käsitellään sitä syntyneisyyden ja siten väestön lisääntymisen vähenemistä, joka viime vuosikymmeninä, alkaen Ranskasta, on ollut huomattavissa sivistysmaissa, ja joka nyt on ennättänyt meidänkin maahamme ja täällä erityisen vaikeassa muodossa ilmenee Helsingin viime vuosien väestöliikettä esittävissä numeroissa.
Kun näet syntyneiden suhteellinen luku ajanjaksona 1871-1900 vielä osotti vain heikkoa alenemista, tehden väestön 1.000 henkeä kohti 31 – 29, niin se jo tämän vuosisadan kahtena ensimmäisenä viisivuotisjaksona oli vain 27 ja 28, ja vuosina 1910 – 1913 sen ilmaisivat suhdeluvut 26, 24, 22 ja 20. Toisin sanoen, syntyneisyys on parissa vuosikymmenessä alentunut noin kolmanneksella ja viimeisinä neljänä vuonna yli viidenneksellä. Samalla voidaan havaita, että syntyneiden vuotuinen kokonaismääräkään, huolimatta suuresta muuttoliikkeestä, ei Helsingissä enää kasva, vaan että se päin vaston viimeisten kolmen vuoden aikana on jatkuvasti pienentynyt. Sitä osottavat numerot 8.722, 8.608 ja 8.378.
Mainitun ilmiön epäedullista vaikutusta väestön luonnollisen lisääntymiseen vähentää kuitenkin eräs toinen, väestöliikkeelle edullinen tekijä nimittäin vähentyvä kuolleisuus. Kuolleisuus oli vielä 1870-luvun alussa Helsingissä huomattavan suuri, mutta sen jälkeen se alkaa nopeasti aleta. Kuolleiden suhteellinen luku väestön 1.000 henkeä kohti väheni näet ajanjaksona 1871-1900 27:stä 18:een. Senkin jälkeen on alenemista jatkunut, päättyen v. 1913 suhdelukuun 13.

Kun siis viime vuosisadan kolmena viimevuosikymmenenä syntyneisyys pysyi jotenkin ennallaan, mutta kuolleisuus suuresti väheni, iin luonnollinen väenlisäys kasvoi suhteellisti väestön 1.000 henkeä kohti 8:sta 10:een. Vielä seuraavia vuosina kuolleisuuden jatkuva väheneminen jaksaa pitää luonnollista väen lisäystä jotenkin edullisena, niin että se v. 1909 kohoaa suurimpaan määräänsä, 12:een. Mutta seuraavina vuosina tapaamme jatkuvaa ja nopeata alenemista, jonka osoittavat suhdeluvut 11, 11, 8 ja 6.: kuolleisuuden luonnollisista syistä yhä hidastuva aleneminen ei enää jaksa muodosta vastapainoa syntyneisyyden kasvavalle vähenemiselle.
Käydessään siten tutkimaan näitä seikkoja erikseen Helsingin eri seurakunnissa, tekijä (E. Gylling) lukusarjojensa tarkastelun johtopäätöksenä panee merkille, että suomalaisten seurakuntien väestö kasvaa luonnollisen väenlisäyksen tietä paljoa voimakkaammin kun ruotsalaisten seurakuntien väestö. Tämän tuloksen aiheuttaa toiselta puolen suomaisten seurakuntien suurempi syntyneisyysluku sekä, vähemmässä määrin, myöskin alempi kuolleisuusluku (aiheutunut siitä, että niiden väestö suuremmaksi osaksi kuin ruotsalaisten, kuuluu edullisempiin ikäryhmin).  Sen ohessa voidaan huomata, että kummankin kieliryhmän keskuudessa edullisin luonnollinen väenlisäys tavataan työväen asumissa Sörnäisten seurakunnissa ja johtuu yksinomaan näiden seurakuntien suurista syntyneisyysluvuista, sillä kuolleisuus on Sörnäisten seurakunnissa melkoista suurempi kuin muissa.

Toiselta puolen syntyneisyyden aleneminen on ollut huomattavasti voimakkaampi suomalaisten kuin ruotsalaisten seurakuntien väestössä. Sitä osottavat seuraavat suhdeluvut vuosilta 1910 ja 1914: suomalaisissa seurakunnissa 29 ja 22, ruotsalaisissa 20 ja 16. Tämä johtuu siitä, että syntyneisyys ja luonnollinen väen lisäys yleensä ovat nopeimmin alenneet niissä seurakunnissa, missä ne ennestään ovat olleet suhteellisesti suurimmat, verraten hitaasti taas niissä, joissa ne jo ennetään ovat olleet suhteellisen alhaiset. Voimakkain puheena oleva alenevaan suuntaan käyvä kehitys tämän mukaan on ollut Sörnäisten molemmissa seurakunnissa, joissa sitä mainittuina vuosian osottavat suhdeluvut: suomalaisessa 36 ja 25, ruotsalaisessa 25 ja 18. Siitä huolimatta nämä seurakunnat vieläkin, kumpikin ryhmässään, niin kuin edellä näimme, edustavat edullisinta luonnollista väen lisäystä. –
Niinikään huomataan kuolleisuuden alenemisen pysähtyminen eräissä seurakunnissa, joissa kuolleisuusuhteet ovat edullisimmat.
Nimim. J. M.
*
*
Näiden väkiluvun kasvun taittumista ja tämän ilmiön syitä analysoivan esittelyn jälkeen on paikallaan tarkastella väestöennusteiden osuvuutta ja sen vaikutusta kaupunkisuunnitteluun. Mikäli en ole maalaismiehenä aivan väärin asiaa käsittänyt, nämä samaiset seikat ovat kovin ajankohtaisia meidän päiviemme Helsingissä ja sen kaupunkisuunnittelun johtopaikoilla.
*
Seuraava teksti julkaistiin Helsingin Sanomissa neljä päivää myöhemmin kuin yllä oleva väestöraportti, nimittäin lauantaina 9. päivänä lokakuuta 1915:
Suur-Helsingin näköaloja
Joitakuita vuosia sitten jo Helsingin kaupungin asemakaava-arkkitehti Bertel Jung huomiota herättäneessä ja aikakauskirjoissa julkaistussa esitelmässä käsitteli Helsingin mahdollista kehittymistä Suur-Helsingiksi.

Samoja laskelmia ja näkökohtia kuin tuossa esitelmässään on arkkitehti Jung sittemmin esittänyt m.m. eräässä lausunnossa, minkä hän v. 1912 antoi sille kaupunginvaltuuston valiokunnalle, jolla oli valmisteltavana kysymys kaupungin politiikasta sen läheisyydessä sijaitsevia esikaupunkimuodostumia ja huvilayhdyskuntia kohtaan.
Arkkitehti Jung laski silloin, että jos Helsingin kaupungin väenlisäys jatkuu samaa vauhtia, kuin v. 1880-1910, niin 1940 vuoden väenlaskussa olisi merkittävä Helsingin väkiluku 420.000 hengeksi. Tämän väenlisäyksen mukana tulee tietysti kaupunginkin kasvaa. Johtavaksi säännöksi tässä kaupunginlaajennuksessa Jung asetti Amerikassa ja Englannissa toisin paikoin jo toteutetun ihanteen: kaupungin keskukseen jäävät korkeat rakennukset tehtaineen ja liikehuoneistoineen, laidemmalla taas ovat asuinkorttelit sijoitettavat matalasti ja harvaan rakennettuihin puistoesikaupunkeihin.

Kaupungin kasvaessa vastaisuudessa tämän periaatteenmukaisesti enemmän laajuudelleen kuin korkeudelleen, käsittäisi 1940 vuoden Helsinki Jungin laskelmain mukaan ei ainoastaan kaupungin nykyään yhtäjaksoisesti omistamat maat, Meilahti, Kumtähti ja Oulunkylä niihin luettuina, vaan sen lisäksi nykyään yksityisissä käsissä olevat Kulosaaren, Haaga-Munkkiniemen, Korpaksen, Pakinkylän, Boksbakan, Viikin latokartanon a Drumsöön. Herra Jung lopetti lausuntonsa seuraavilla arvailuilla:
Helsingin teollisuuden ja liiketoiminnon vastainen keskittyminen lienee etsittävissä Kruununvuoren ja Vanhankaupunginselän rannoilta. Ja näiden ympäri, länteen, pohjoiseen ja itään, leviävät uutisalueet, etupäässä laajoina, vihantoina puistokaupunkeina, muodostaen ehkä eri kunnallisia yhdyskuntia, mutta yhteenliitettyinä monien yhteisten etujen voimalla. –
Ne Helsingin mahdollista laajentumista Suur-Helsingiksi koskevat laskelmat, mitkä Eliel Saarinen nyt on esittänyt Munkkiniemi-Haagan osakeyhtiön kustantamassa loistojulkaisussa, pitävät suurin piirtein yhtä vastakerrottujen kanssa. Saarinen on perustellut laskelmiaan hyvinkin laajasti, asettaen taustaksi koko maan arvattavan väenlisäyksen vuoteen 1945, mihin vuoteen hän myöskin on laskenut Helsingin kasvamisen kolmen vaihtoehtoisen otaksuman mukaan.
Ensimmäinen niistä johtaa tulokseen 549.880 henkeä,
toinen: 449.220 henkeä, ja
kolmas: 373.480 henkeä.
Jos tyydymmekin tähän viimeiseen, joka tulee varsin lähelle Jungin numeroa vuodelle 1940, niin havaitsemme, että Helsinki tämän vuosisadan keskivaiheilla saattaa olla nykyisen Tukholman kokoinen suurkaupunki. Mutta tämä voi käydä toteen ainoastaan siinä tapauksessa, että jatkuvalla yhtä ripeällä edistymisellä tulee yhä edelleen olemaan riittävät taloudelliset edellytykset. Tuleeko niitä todella olemaan, – siinä kysymys, joka vaatisi hyvinkin syvällisiä tilastollis-taloudellisia tutkimuksia, ja sellaisia ei ole voinut odottaakaan arkkitehti Saarisen pääasiallisesti ja luonnollisestikin teknillistä laatua olevasta teoksesta.
Mutta kun Saarinen esityksissään vielä pyrkii vähentämään teollis-taloudellisen elämän merkitystä kaupungin vastaiselle kehitykselle, niin täytyy asettaa vastaväittäjän kannalle.

Hän luulee Helsingin väestön yhteiskunnallista ryhmitystä koskevasta henkikirjoitus-tilastosta löytäneensä selvän todistuksen siitä, että Helsingin teollisuuden seisahdustila tahi taantuminen ei olisi samaa kuin kaupungin kehityksen seisahtumistila tahi taantuminen. Ne teollisuuden palveluksessa olevien henkilöiden ja heidän henkikirjoitettujen perheenjäsentensä lukumäärää koskevat numerot, mitkä Saarinen on käyttänyt, olisivat kuitenkin olleet käytettävät varovaisella kritiikillä, varsinkin kun sellainen teollisuustyöntekijäin luokkaan kuuluvain henkikirjoitettujen vähentyminen kuin 24.917:stä v. 1909 aina 17.772:een v. 1910 on omansa herättämään oikeutettuja epäilyksiä.

Ja asianlaita onkin se, että pääkaupungin arvoisa henkikirjuri ei ole ollut mikään tilastomies, vaan on nähtävästi juuri v. 1910 alkanut merkitä noin 7.000 ennen teollisuusväestöön luettua henkilöä viereiseen sarakkeeseen ”muina työntekijöinä”. Kaupungin teollisuustilasto ei tiedäkään mistään työntekijäin lukumäärän vähentymisestä mainittuina kahtena vuonna: päinvastoin on tehdasliikkeiden palveluksessa keskimäärin vuoden kuluessa olleiden henkilöiden lukumäärä v. 1909-1910 kasvanut 10.251 työntekijästä 10.938:aan. Henkikirjankin mukaan on Helsingin k o k o hengillepantu työväestö, molemmat sarakkeet yhteenlaskettuina, mainittuina kahtena vuonna kasvanut 49.719 hengestä 53.007 henkeen.
Arkkitehti Saarisen todistus kaatuu siis virheelliseen perustukseensa, ja me jäämme edelleen siihen uskoon, että kaupungin kasvaminen tulee olemaan mitä läheisemmässä yhteydessä liike-elämän, erittäinkin teollisuuden menestyksen kanssa. Tämä käsitys ilmenee muuten toisissa kohdin Saarisen teosta, muun muassa G.[E.] Strengellin kirjoittamassa katsauksessa Helsingin aikaisempaan kehitykseen.
Omituista kyllä on arkkitehti Saarinen myöskin pitänyt Helsinkiin nähden paikkansa pitävänä yleisenä sääntönä, että kaupungin väestönlisäys ei tulisi johtumaan niin paljon kaupunkiin muutosta kuin luonnollisesta väenlisäyksestä. Toistaiseksi on asianlaita ollut päinvastainen. Tosin on kuolleisuus vähentynyt, viime aikoina kuitenkin jo hitaammin kuin ennen, sillä tuolla vähentymiselläkin on luonnollisesti rajansa, mutta toiselta puolen on myöskin syntyneisyys juuri täällä Helsingissä viime vuosina alentunut sekä n.s. sivistyneissä kansanluokissa että myöskin työväen keskuudessa.

Olemme joutumassa ranskalaisen lasten lukumäärän rajoittamiseen. Tohtori Edvard Gylling on äskettäin tilastollisesti todistanut, että Helsingin nykyinen syntyneisyys ei jaksa pitää kaupungin väestöä nykyisellä tasollaan, vaan että väestö alkaisi vähetä luonnollista tietä, jos sisäänmuutot lakkaisivat.
Tältäkään kannalta emme saa ummistaa silmiämme siltä totuudelta, että Helsingin vastainen kasvaminen tulee mitä suurimmassa määrin riippumaan taloudellisista edellytyksistä. Tässä maassa ne eivät suinkaan ole rajattomia. Sanotaanhan, etteivät puut kasvaisi taivaaseen. Helsingin tulevaisuuteen nähden meidän kyllä tulee olla kaukonäköisiä, mutta ei liian sangviinisia.

Tarkemmin sanoen: meidän tulee ottaa lukuun se mahdollisuus, että Helsinki v. 1950 saattaa olla 400.000 hengen kaupunki, silti ehdottomasti uskomatta, että niin varmaan on käyvä.
Niissä kartoissaan, mitkä kuvaavat Suur-Helsingin otaksuttua vastaista väenlisäystä, samoin kuin tekstissäkin, on Saarinen laskenut väentiheyden melkoista suuremmaksi Huopalahden ja Munkkiniemen alueella, kuin toisilla koillisessa olevilla uutisasutuksen mailla. Hän on myöskin perustellut näitä otaksumiaan kritikoimalla muiden, kuin Munkkiniemi-Haagan uutisalueiden liikennemahdollisuuksia. Ja hänen arvostelunsa näyttävätkin sangen todenmukaisilta.
Mutta, kuten jo edellä huomautettiin, on toinen asiantuntija Jung nähnyt Helsingin tulevaisuuden koillisessa ja idässä eikä luoteessa ja lännessä. ja ihan näinä päivinä on tohtori Martti Kovero Uudessa Suomettaressa kuvaavilla numeroilla osottanut, mitenkä viime vuosikymmenen aikana väestön siirtyminen vanhan pääradan varsille selvästi on ollut paljon voimakkaampaa kun rannikkoradan varsilla oleviin huvilayhdyskuntiin.

Tämä väestöliikkeen suunta puhuisi siis toistaiseksi arkkitehti Jungin otaksumain puolesta vastoin arkkitehti Saarista. Mutta toiselta puolen ei ole kiellettävissä, että Munkkinimen-Haagan yhtiö voi tarmokkaalla toiminnalla – sellaisesta on arkkitehti Saarisen teos, yksityisistä erehdyksistä huolimatta, suuremmoinen todistus – kääntää väestöliikkeen toivomaansa suuntaan.

Ja tässä sillä on vielä yksi etu puolellaan: taloudellisena yrityksenä yhtiö nähtävästi tulee toimimaan ripeämmin kuin Helsingin kaupungin hidas kunnallinen virkakoneisto, joka tarvitsee vuosikausia selitäkseen muutaman uuden korttelin suunnittelusta.

Nimimerkki F.Bk. (lievästi epäselvä, en ole pystynyt tunnistamaan, vh)
*
*
ps.
Edvard Gylling, 1881-1938,
oli suomalaisen konkreettisen sosiaalihistorian edelläkävijöitä, näkyvä tutkija ja poliitikko viime vuosisadan alkuvuosina 1903-1918, ahkera tilastomies ja poliittinen debatööri.
Hän kuului vuodesta 1905 sos.dem. puolueeseen ja profiloitui sen riveissä maatalousekspertiksi, torppari- ja maanomistusasioiden tuntijaksi, jota kuultiin kiinnostuksella myöskin poliittisten rajalinjojen yli. Osoittautui poikkeuksellisen työteliääksi suorittajaksi, ja esiintyi pääkaupunkiseudun lisäksi eri tahoilla maata asiantuntijana, luennoitsijana ja juhlapuhujana, kansanedustaja 1908 ja 1910 lukien edelleen kapinaan saakka. Julkaisi erilaisissa yhteisötilaisuuksissa, kalentereissa ja päivälehdissä lukuisan joukon eri yhteiskunta-alojen perustutkimuksellisia tutkielmia ja tilastoraportteja, keskustelun ja vaikuttamisen pohjaksi. Edellä esitetty Helsingin väestösuhteita ja väenkasvua koskeva tilastotutkimuksiin vankasti pohjautuva tutkielma on yksi monista.
Tuolloin päivälehdet suruttomasti kierrättivät kerran julkaistuja tekstejä, mikä tukija Gyllingin kannalta oli yksinomaan myönteistä. Edvard Gyllingiä voidaan kutsua suomalaisen tieteellisen tutkimuksen ja sen tulosten ensimmäisiin popularisoijiin kuuluvaksi tutkijaksi, niin runsas oli hänen julkaisutoimintansa vuoteen 1917 saakka, perusteellisesti esitettynä mutta yleistajuisesti, tilastollisesta tapahtumatodellisuudesta ja lähteistä tinkimättä.
Kapinan jälkeen Gyllingin tie vei maanalaiseen ja rajantakaiseen todellisuuteen, jossa aikaa tilastolliseen tutkimukseen ei aikaa tai energiaa enää riittänyt, hän keskittyi muuttamaan Karjalaa ja edistämään maailmanvallankumousta, tosin rankan vesiperän tässä kaikessa vetäen. VH.
*
ps 2.
Kirjoitan parhaillaan elämäkertaa Edvard Gyllingistä. Työ on alussa, mutta hyvässä vauhdissa, – pyrin karttamaan jumeja ja umpikujia.. Siis sellaisia, joihin Gylling itse ajautui ja päätyi Karjalan odysseijallaan. Tukenani ja turvanani minulla on Gyllingin rintapatsas. Vodaankin todeta, että harvoin jos koskaan (?) on elämäkerran kohde päässyt työpöydällä seuramaan itseään koskevan työn etenemistä. Mies ja työt.
*

Tekstissä esiintyneet henkilöt, lisätietoja:

Edvard Gylling, tutkija, poliitikko: https://fi.wikipedia.org/wiki/Edvard_Gylling

Bertel Jung, arkkitehti, asemakaava-arkkitehti: https://fi.wikipedia.org/wiki/Bertel_Jung

Eliel Saarinen, arkkitehti, asemakaava-arkkitehti: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eliel_Saarinen

Gustaf Strengell, arkkitehti, arkkitehtuurikriitikko: https://fi.wikipedia.org/wiki/Gustaf_Strengell

Martti Kovero, taloushistorioitsija, tilastotieteilijä, ylijohtaja, poliitikko /Edvard Gyllingin ja O.W. Kuusisen luokkatoveri Jyväskylän lyseosta, ja ystävä, Gyllingin ymmärtäjä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Kovero

 

veikkohuuska

historianharrastaja, tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu