Vallankaappaus Euroopassa keskellä kirkasta kevättä: Yhteiset velat -aikakausi alkaa

Vallankaappaus Euroopassa keskellä kirkasta kevättä: Yhteiset velat -aikakausi alkaa
*
Yhteiset velat
Kunkin omaisuus on hänen, mutta velat, joiden määrää ei rajoiteta, ovat yhteiset. Eurooppalainen hölmölä. https://www.talouselama.fi/uutiset/saksa-ja-ranska-esittavat-500-miljardin-jalleenrakennusrahastoa-tama-on-euroopan-unionin-historian-pahin-kriisi/fd65efea-d2d5-44b9-bf74-214a3512f2aa
*
Ranskan ja Saksan valtiot pelastivat jo kertaalleen, finassikriisin tuiverruksissa, omat ylilainoitusta käsittämättömän heikon takaisinmaksupotentiaalin omaaviin kohteisiin jättilainoja antaneet suurpankkinsa.
Nyt ne ovat toistamassa tempun.
Keinona on EU:n takuilla toimiva ”lahjaraha” (termi on P. Korpisen), ensivaiheessa ehdotettuna 500 mrd €, joka annetaan ”koronasta eniten kärsineiden maiden maakunnille, ja jonka maksuvaikeustilanteissa maksavat EU:n jäsenvaltoiden veronmaksajat unonin budjettiin suoritettavin bkt-osuuksien mukaisin annuiteetein.
Italian osuus yhteisvastuullisesta rahasta on 100 mrd, näin alkuunsa. Aukko, joka ei täyty, koska..

Näitä rahoja ei makseta takaisin koskaan ikinä. Mutta me maksamme kuitenkin.

Paradoks Europaena.
*
Kaikki tietävät, miten tämä toimii, mutta kukaan ei välitä.
Saksan perustuslakituomioistuin edustaa järjen ääntä, kestävän toiminnan ehtoja, mutta nyt sen vaikutusvalta halutaan actorien toimesta asettaa kyseenalaiseksi, mitätöitä, kuten nähdään, ja poliittis-teknisin painostuskeinoin sen edellytetään toimivan jatkossa ”järkevästi”. Tämä kuvio ja toiminta täyttää kaikki diktatuurin ja rosvovaltion käyttämien oikeudellisten instituutioiden ja lakiatoteuttavien elimien vaikutuksen ”poistamisen” mallit ja menetelmät.

Mutta mitä sanoo eurooppalainen juristikaarti ja ns. ihmisoikeusaktivistit? Hän vaikenee kuin yhtenä miehenä, vaikenee niin että korvissa humisee.
Italiassa pelataan jo näillä uusilla säännöillä. Valtio antaa 55 mrd € yrityksille ja perheille apuja. Salaiset järjestely-yhtiöt imevät mätiä firmoja odotettavissa olevan apu-rahan (”lahjaraha”) odotuksessa.
”Ne” eivät halua, että Eurooppalainen poliittinen struktuuri, korttitalo ja sen vaijeriverkot, romahtavat.

Sen täytyy pysyä pystyssä.

Tämän tavoitteen toteuttamiseksi mitkään keinot eivät ole liian likaiset ja epäkurantit. Kaikki peliin. Tämä on liian iso unelma ja liian iso peli hävittäväksi. Kaikki muu saa romahtaa, mutta ei tämä kupoli ja katedraali, joka on pingoitettu Euroopan ylle.

Kyllä Putin rykii nyt hihaansa, tätä on ihmisen kauhea katsoa, mutta närppääntyneelle naapurille tämä on ilo, puhtain ilo.

Nyt ne antaa muiden ottaa velkaa omissa nimissään, mutta lähettävät laskun meille.  Näin se toimii Euroopassa, muttei Euraasiassa eikä muuallakaan tässä maailmassa!
*
Nyt ne ovat löytäneet toisensa ja esittävät kirkkaiden kameravalojen edessä, että pannaan pelipöytään

”ekaks ny vaikka toi”

mitätön 500 mrd €. Pannaan pohjoisen kylmänäppiset maksamaan, kyllä ne sen kärsii.

Pääkohde tälle operaatiolle on Italia, mutta jonoa on jo oven takana.
Minne raha Italiassa menee? Raha ei mene elvytysrahana, vaan, kuten italialaistunut Pekka Korpinen sanoo, se on ”lahjarahaa”.

Ja se ei mene Italian valtiolle, vaan rakenne on se, että unionin aluekehitysmallin mukaisesti ”koronasta eniten kärsineille” maakunnille. Tässä tapauksessa siis Italian Lombardialle – joka on Italian kehittyneintä, teollistuneinta, sähköenergeettisesti vireintä, parasta aluetta, mutta totta on että se on koronan iskemä. Siksi apu menee Lombardiaan, – joka oli kerran Euroopan kehittynein ja vaurain alue. Katsokaa Euroopan karttoja, siellä on alueittain BKT:t ja teollis-tekniset kehitysasteet nähtävissä.

Rahanmuodostus ja vaurauskartta, ne on helppo katsoa.
Nyt meidät pannaan antamaan ”lahjaraha” Lombardialle, ja veronmaksajat maksavat, jos ja kun veivi menee niin, ettei Italian vauraimman ja kärsineimmän alueen koskaan tätä tarvitse maksaa, tietenkään, tehdään niin sanottu vanhanaikainen järjestely. He kyllä sen osaavat.

Italia on korruptoitunut, mafioitunut, veronkiertoistunut, velkaantunut, – mitä muuta nolaavaa siitä voidaakaan sanoa, täysin asiapohjalta ja numeroita katsomalla?
Taloudellisen yhteisvastuun kautta EU yrittää pelastaa itsensä, poliittisen projektinsa ja ”rahansa” (lue ranskalais-saksalaiset rahalaitokset ja lainoittajat, osakkaineen).
Ensin avataan muuriin aukko, pieni, ja sitten isompi.

Pian puhutaan 1000 mrd €:sta. Sitten pelissä on jo (”taas”) niin paljon, että kasinoa ei voi pysäyttää, eikä sieltä pääse karkuun, koska ”velka seuraa pakenijaa”.
Löytyykö Euroopasta lakia ja järjestystä?
Jo kauan on voitu nähdä, mihin tämä kaikki johtaa, mutta sinne vain kiihtyvällä tahdilla ovat menossa.

Seis, Eurooppa, haluan ulos!
Siro solmuke vanhan mantereen kaulassa. Kiristyy.

Vasta seuraava suuri eurooppalainen sota selvittää tilit.

Obvious eo. –
*

veikkohuuska

historianharrastaja, tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu