Valtiovarainministeriön taloudellinen katsaus 25.4.2024 – kommentteja

Valtiovarainministeriön tänään 25.4.2024 esittämä ennuste toteaa:

  1. Suomen talous nousee taantumasta, mutta julkinen talous pysyy alijäämäisenä.
  2. Taantuma on ollut pidempi ja syvempi kuin aiemmin arvioitiin. Taloustilanne alkaa kuitenkin kohentua kuluvan vuoden aikana, vaikka vuositasolla Suomen talous ei tänä vuonna kasvakaan.
  3. Kotimainen kysyntä vahvistuu, kun inflaatio hidastuu, korot laskevat ja kotitalouksien tulot kasvavat. Toisaalta hallituksen sopeutustoimet vähentävät kysyntää, nostavat hintoja ja heikentävät talouskasvua vuosina 2025 ja 2026 yhteensä noin 0,5 prosenttiyksikköä. 
  4. Kun talous alkaa elpyä, julkisen talouden alijäämät pienenevät ja velkaantuminen tasaantuu. Pelivara tavoitteisiin pääsemiseen on kuitenkin pieni. 
  5. Maailmantalouden näkymät ovat kohentuneet. Erityisesti maailmankaupan odotetaan piristyvän heikon viime vuoden jälkeen. Talouskasvu on kuitenkin tänäkin vuonna heikkoa euroalueella ja varsinkin Suomelle tärkeässä Saksassa. Lisäksi lakot ovat vähentäneet alkuvuoden vientiä.

Lähde: VM:n tiedote 25.4.2024: Talous nousee taantumasta, mutta julkinen talous pysyy alijäämäisenä – Valtiovarainministeriö (vm.fi)

*

Comments:

A.Miten niin ”Suomen talous nousee taantumasta”? Useimmat viisarit osoittavat takavasemmalle, alaspäin. Millä eväillä ”Suomen talous nousee taantumasta”? VM:n talousennuste lepää tukevasti höyhentyynyjen päällä. Ks. myös kasvun esteet alla.

B.”Taantuma on ollut pidempi ja syvempi kuin aiemmin arvioitiin”. Ketkä arvioivat sen lyhyeksi. No, totta ihmeessä: Suomen talous ei ole faktisesti kasvanut sitten huippuvuoden 2008.  BKT ei ole kasvanut koska tuottavuus ei ole noussut. Ulkoiset tekijät: globaalin markkinan kiristynyt kilpailu ja tunnetut suuren mittakaavan ongelmat (pandemia, sodat) ovat heikentäneet Suomen suhteellista asemaa. Kotoperäiset tuotannon, kasvun ja säätelyn ongelmat jarraavat kasvua.

VM:n paradoksi: Miten Suomen ”talous kohentuu” tämän vuoden aikana, vaikka ”talous ei tänä vuonna kasvakaan”? Vert. Vaikka talous kasvaisikin, ei maan taloustilanne välttämättä kohene. Miksi ei? Siksi koska: korkeina pysyttelevät korot, yhä vahvana jatkuva inflaatio jonka uudelleen kiihtyminenkin mahdollista, työmarkkinaselkkaukset, ym.

C.”Kotimaan kysyntä vahvistuu”. Vahvistumisen ehdot eivät täyty: VM:n mainitsemista kolmesta seikasta mikään ei toteudu. Se on selvä viimeistään nyt, kun Yhdysvaltain talous hyrrää, inflaatio nousee jälleen, eikä FED aloita koronlaskuja. Näin ollen Suomen ”kitukausi” epäsymmetrisen taloustilanteensa kanssa jatkuu: Eurooppa tahii taloutensa kanssa, EKP ei uskalla alkaa laskea viitekorkoa, koska pelkää inflaatiomörön paluuta. Suomen erikoistilanne siis jatkuu: talous on pakkasella, inflaatio on alentunut mutta yhä korkea, ja korkeina jatkuvat korot masentavat ja kuristavat kasvun tyystin.  Lopputulos on selviö: ”Kotimaan kysyntä ei vahvistu”. Suomi seisoo sinisenä tässä puristuksessa: odotukset kasvun suomasta hengähdystauosta ovat jo tuhoutuneet, lyhtynäköiset poliitikot eivät ymmärrä menotalouden vakauttamisen merkitystä: säntäily ja syyttely jatkuu.

D.”Kun talous alkaa elpyä”, niin helpottaa: alijäämät pienenevät ja velkaantuminen taittuu. Mutta ”kun talous ei ala elpyä”. Päinvastoin, meillä on jo nyt nähtävissä lukuisia yhteen suuntaan vaikuttavia tekijöitä: talouden elpymistä estäviä tekijöitä kaikki tyynni. Eli talous ei ala elpyä. Päinvastoin: Ei kai kukaan vakavasti otettava normaalisti informoitu taho uskottele, että Suomen talous kasvaisi 2024? Nekin viimeiset mohikaanit, jotka ehtivät viikko sitten ”luvata” elpyviä näkymiä häpeävät itseään? Ja mistä ihmeestä ne neropatit, jotka kertovat yhä, että 2025 ja 2026 Suomen talous kasvaa, tuon käsityksensä ammentavat?

E.”Maailmantalouden näkymät ovat kohentuneet”. Tämä on viimeinen oljekorsi, – eikä sekään pidä. Maailmalla palaa, sotien eskalaatiouhka. Amerikan epästabiili velkakuplalla elätetty toivopelko. Venäjän huteroituva suurvalta. Euroopan hukattu identiteetti ja pelkoonvalettu pysähtyneisyys, jne. Vaikea on vetää toivohousut jalkaan ja yrittää tässä kavalkaadissa nähdä valopilkkuja. Sitä paitsi melkein kaikki ekonomistit liittävät ennusteisiinsa vastuuvapauslausekkeen: ”Näin voi käydä, jos ei käy pahemmin”.

Minä en tarvitse moisia ”kissanluukkuja”. Synkkää on ja synkästi menee.

Suomi on ”alakierteessä”, josta on todella vaikea irtautua.

*

veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja,
tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu