Velka ruuvipuristimena ja muuna poliittisena työvälineenä – eli Kiinan matka maailmanherruuteen

Velka ruuvipuristimena ja muuna poliittisena työvälineenä – eli Kiinan matka maailmanherruuteen
*
Viimeksi eilen illalla kuulin televisiosta miten arvostettu ja ansioitunut kansantaloustieteilijä sanoi, että valtion omaisuus tuottaa osinkotuloja mutta valtio saa nollakorkoista uutta velkaa, joten se on primääristi houkuttelevampi vaihtoehto kuin omaisuuden myynti.
Pointtina tässä on, että velkaa arvioidaan tämän päivän kursseilla ja tämän päivän horisontaalisella arvioinnilla.
Velkarahan hinta ei ole tämän päivän korko, vaan velan hinta on koko velan elinkaaren kokonaiskustannus. Se sisältää korot ja maksut, sekä ehdollis-mahdollisesti myöskin velkapääoman takaisinmaksun, sekä – mikä usein tuppaa unohtumaan – velan aiheuttaman riippuvuuden ja alisteisuuden velkojan tahdonvallalle.
Niin uskomatonta kuin se onkin nimenomaan tuo viimeksi mainittu elementti, joka on eräänlainen tuntematon suure, sinänsä täysin arvaamaton ja etukäteen tietämätön, jopa aktiivisesti unohdetaan, vaikka vähänkin taloushistoriaan perehtynyt ihmispolo tietää, että ankarimmassa vaihtoehdossa velallinen on täysin velkojan tahdon alla, avuton ja rääpäle. Velkoja voi tehdä melkein mitä vain, miten vain ja miten rökösti vain. Rökötti on tässä kuvailusana törkeän röyhkeälle käytökselle.
*
Päivän kurssi on nimensä mukaisesti päiväperho. Horisontti puolestaan on lyhyt ja altis maankuoren vertikaalimutkittelulle ja ilmapäivän säälle, täysin sumun ja yön armoilla.
Sitä minä en koskaan ymmärtänyt, että monet negrologin kirjoittajat ottivat presidentti Mauno Koiviston hautajaisten aikaan muistelujen credoksi Koiviston väitetysti joskus lausuneen hurskaan lauseen:
Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.”
*
Tuo on väärä asenne, hyvin väärä.

Eikä se sitä paitsi kuvaa Koiviston poliittisen karriäärin näkyvää luontoa mitenkään oikein: hänethän tunnettiin pessimistinä, nimenomaisesti pahimman mustan värjääjänä, ja Kari onnistui tiivistämään sen erinomaisesti pilakuvaan, jossa muiden poliitikkojen ja ekonomistienkin käyrät sojottivat jonnekin oikeaan ylämummoon, mutta Koiviston yksinomaan suoraan alas, taulukon alalaitaan ja siitä seinää pitkin kuvakulman ulkopuolelle. Mitä jyrkempiä pudotuksia Koivisto esittää, sitä jyrkemmin suosio kastaa.
*
Me emme tiedä. Me emme todellakaan tiedä. Me emme voi tietää. Me emme siis tiedä. Me emme tule tietämään. Me tulemme kokemaan. Vasta koettuamme me tiedämme. Josko sittenkään.

Makromitan lainanotossa olennainen asia on se, että emme tiedä.

Emme varsinkaan ”varmuudella tiedä” kuinka tulee käymään. Jos toimintaohje siinä tilassa on – niin kuin se nyt näyttää olevan muillakin kuin Koivistolla – että ”olettakaamme, että kaikki käy hyvin”. Voi herranen aika sentään.
*
Kun katsomme ympärillemme, mitä me näemme.

Kun ajattelemme ja tiivistämme havaintomme, mitä me silloin toteamme?
Ympäristohavaintojen mukaan me näemme, ajattelemme, tiivistämme ja toteamme sen tuhannen tuhatta asiaa. Ne asiat hajoavat kovin hajalleen. Mitään yhtenäistä näkemystä ja toteamusta ei irtoa.
Me näemme ja tulkitsemme näkemäämme kovin eri tavoin.
Mutta mikä kuitenkin on olennainen tiivistelmä esim. 2000-luvun kansainvälisestä taloudesta?
Onko se vakaa. Onko se lineaarinen? Onko se selkeä? Onko se ennustettava? Onko se luotettava. Onko se iskunkestävä ja sileä kuin rantarolexi?
Ei. Ei ole. Ei mitään noista. Korkeintaan takuuvarmasti pettymyksen tuottava, niin kuin RantaRolex.
*
Kansainvälinen talous on leimallisesti laaja käsite. Siihen olennaisina kuuluvat globaalit finanssit, maapalloistuneet pörssit, raaka-ainemarkkinat, teknokenttä, sähkö ja energia, tuotannon verkot ja vaihdannan systeemit. Siihen kuuluvat voimapolitiikka, geopolitiikka ja ympäristön epävakaus. Merkittävän epävakaustekijän muodostavat todellisuudesta irtautuneet finanssit, niiden volyymi ja liehunta ylittää kaiken ymmärryskyvyn.
Robot ja pitkälleohjelmoitu sähkökenttä erilaisine ilmentymineen yrittää kuoria kermat tästä merestä, pyrkien hyötymään tasonvaihteluista – ja siten luoden yhä lisää maksimaalisen voitontehtailun mahdollisuuksia.
Itseasiassa veneen keikuttelu on tehokkaan voiton äiti. Siksi meri ei koskaan lepää.
*
Sitten yhdet ristivät kätensä ja osallistuvat rohkeaan kasinoon, luottaen ”että kaikki käy lopulta hyvin”.
No, toki, käyhän se. Mutta kysymys on näkökulmasta: Kenen kannalta hyvin?

Hävinneen näkö sumenee iskun voimasta, eikä hänen nääntymyksensä äänet kanna kentälle asti. Näkökulmaa, jota ei esitetä näkyvästi ja voimalla, ei ole. Voittaja näkyy, hänen ilo ja muskeli.
*
Kiinan mahdin kasvun yhteydessä on nähty miten hiljaisen voiman takana, tai ohella, Kiina on voimakkaasti panostanut kolmansiin maihin. Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa, mutta muuallakin. Eurooppa on pointillisesti kiinalainen jo. Niin koko maailma.
Kiina on osatanut ja veivannut itselleen paljon maata, peltoa, kalliota ja öljyä ja muita maan antimia. Se hivuttaa itselleen South China Sea´ta, mutta se on vain lähireviirin varmistusta. Kaikki merta, kaikki maanosat ja kaikki satamat ja muut hermokeskukset, kiinnostavat ja osa-omistuvat uudelle hegemonialle.
*
Aivan liian vähän on kiinnitetty huomiota Kiinan rouhintaan ja toimintaan velkamarkkinoilla.
Johan olisikin ihme, ellei Kiina jo vuosituhannen lopulla, olisi iskenyt silmiään Lännen ja kehittyvän maailman jatkuvaan velkaantumiseen. Se tuntui houkuttelevalta kentältä panostaa ja jakaa omaa voimaa. Maksimoida omia omistuksia strategisesti, taktisesti ja kauaskantoisesti. Soluttautua, omistautua, hallita.
Kiinan pyrkimys velan hyödyntämiseen Kiina-keskisen maailman luomisessa ja sen mahdin kasvattamisessa on ollut ihailtavaa.
*
Kiina on löytänyt Lännen ja Muun maailman heikon kohdan.
Velka on kuin itseaiheutettu madonreikä läpi galaksin.
Viisas valloittaja juoksuttaa omaa seittilankaansa näissä onkaloissa, sitoo, nivoo, kietoo, sanoo.
*
Se oli jo hyvin lähellä. Kreikka meinasi kaatua Kiinan syliin kymmenkunta vuotta sitten. Mutta primääri este oli se, että valloittaja ei halunnut kiirehtiä. Pieni voitto liian aikaisin voi olla Pyrrhoksen voitto, ja olisikin ollut. Kiina sai 10 vuotta lisää aikaa, ja aika ei maksa sille mitään, tai ainakin vähiten maailmassa. Tukehtumassa oleva eläin maksaisi mitä vain pienestä aikavoitosta, jonka avulla se saisi hiukan happea ja toivoa, vaikka tappio olisi miten varma tahansa. Kuolevalle jokainen päivä on kultavakallisen arvoinen.
Mutta voittajalla on aikaa ruhtinaallisesti. Sen ei tarvitse kiirehtiä. Kysymys ei ole yksinomaan nautinnollisen hetken tahdonmukaisesta jatkamisesta.

Varma omena putoaa aikanaan, puuta ei tarvitse töniä eikä oksia vemputtaa, tuleva tulee ja sitä on hyvä katsoa kaikilta kannoilta.
*
Se minulle on jäänyt mieleen, miten venäläisen delegaation edustajat kysyivät Bejingin olympialaisten 08.08.08 avajaisten vip-tilaisuudessa isäntämaan edustajilta, pistetäänkö amerikka konttaamaan, ja kiinalaiset sanoivat, valmistautuneisuudesta kertovilla sanoilla, ettei se ole heidän kannaltaan tarkoituksenmukaista. Presidentti Putin halusi varmistaa, oliko Kiina hereillä ja se oli, tokikin oli. Wall Streetillä juoksivat tiikerit jalkakäytävillä ja seinillä.
*
Kiina on sikälikin järkevä, että se tietysti ottaa maailman, kun se kääntyy heille, mutta ei halua mitään raunioiden museota, vaan toimivan ja kehittymässä olevan maailman. Se on sen kannalta optimaalisempi. Siksi se tekee hiljaista mutta hyvin havaittavaa kolonisaatiota, joka on asteen kaksi kehittyneempi, kuin se mihin lännen voimat omalla vahtivuorollaan pystyivät ja halusivat. Kiina on enemmän.
Länsi on Itään nähden nuori ja malttamaton, mutta ennen kaikkea brutaali ja ilman sivistyksen kerroksia.
*
Kiinan sivistykseen kuuluu historia ja perintö. Se ei ole silmälasipäinen poika koulun pihalla portin vieressä, vaan nopea ja vahva keskipihalla ja portailla. Se pystyy rujoon voimaan ja ottaa omansa, ei epäilyksen paikkaa, mutta jos vaihtoehto, se ainakin katsotaan.
Mutta Lännen Kiina ottaa, ja tulevassa historiankirjoituksessa keskeiseksi muodostuu yhden käsitteen ymmärtäminen ja toisaalta sen täydellinen ymmärtämättömyys. Aivan kuin aikanaan olivat kymmenen neitsyttä, yhdet heistä ne, jotka eivät täyttäneet lamppujaan, ja toiset, ne, jotka täyttivät lamppunsa piripintaan, ja heillä oli valoa kun yö lankesi. Näin tulee käymään myöskin 2030-luvulla ja siitä edespäin.
Ne, jotka näkevät jalansijan itselleen, astuvat eteenpäin, ne jotka eivät, lankeavat. Länsihän on jo langenneessa tilassa, toivonsa menettäneenä, joskaan ei sitä lainkaan ymmärrä.
*
Velka velkana ja orjuuden siemenenä.

Lujan isännän kädessä velkakirja on kuolemantuomio. Tätä me emme ymmärrä. Meidän menneisyysdenhallintamme käsittää liian lyhyen kirjan ja aurinkoiset sivut. Mitä kaikkea pahaa ja kovaa on Suomessakin tehty velkakirjan voimalla, vain tietoisuudella että kaapissa on sellainen? Ihmettelen, kun yksikään nykyekonomisti ei käännä brutaalia menneisyyttä pöydälle. Eivät kehtaa, osaa, ymmärrä.
*
Että ottakaa velkaa, siitä se elvytys alkaa, juokaa ikuisesta lähteestä! Hourupforeettojen huutoa, ikävää, onnettomien ymmärtämättömien ansa.
Mutta Kiina tietää ja tekee. Ei syytä epäillä.
Voisi kysyä, miten suuren osan Suomen valtionvelasta ja kansalaisvelasta Kiina omistaa? Siis paperit, nehän ovat tärkein. Mistä sen voi tietää! Velallisen on aina tiedettävä, kenelle on velkaa, jotta voi kumartaa oikeaan suuntaan.
*
Eihän Kiinan kaikkea maailman paperia tarvitse itselleen haalia. Siitähän tulisi vaikeasti säilytettävä letka rekka-autoja. Oivaltava strateginen sirottelu riittää.
Pää tuntuu halkeavan heti kun alan miettiä mitä kaikkia mahdollisuuksia esim. Kiinalla olisi ”ahistaa” Suomea? Niitä on niin monia ja monenlaisia, eikä sen tarvitse edes pusertaa, kun me jo tanssimme. Sakarin täytyy tanssia sen mukaan kuin haitaria soitetaan. Kannattaa seurata, miten kirjavia keinoja hegemoni käyttää eri maita kohtaan saadakseen ne toimimaan ”tarkoituksenmukaisella” tavalla. Australia on hyvä päivänkohtainen seurantakohde juuri nyt.
*

veikkohuuska

historianharrastaja, tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu