Velkatalous, talouden rautainen laki ja Suomi – unelmia ja raunioita

Kirjoitin tuonne Harri Kreusin blogiin kommentin velasta ja virtuaaliharhoista. Laitan yleisön toivomusten puutteesta huolimatta tekstin myös tähän omaksi blogiksi.

Lähtökohtana Suomen velkakello. Sen suomalainen versio jätättää, sitä ei ole näköjään päivitetty sitten 2.2020 jälkeen, eli koronapandemian aikana. Mutta kansainvälinen velkakello on lahjomaton. Se näyttää Suomen tilaa ja valtionvelkaa näin: https://worlddebtclocks.com/finland

  • Ansaitsee tulla tähän ihan numeroina just nyt:
    National debt of Finland
    145,620,396,732 €

 

Siis jo yli 145 miljardia euroa.

Siis noin 27.000 euroa per kansalainen.
Mutta kun kaikki eivät yhteiskunnallisessa rahavirta-taseessa ole maksajia, vaan saajia tai 0-balanssissa, niin tosiasia on, että valtion kustannukset maksaa noin 1 miljoona suomalaista. Siis ne jotka tuossa verot-maksut -taseessa jäävät tulonsiirrot ja palvelut huomioiden ”miinukselle” eli de facto ylläpitäjä-nettomaksajan rooliin, niin, mikä onkaan silloin valtionvelan tosiasiallinen vastuuosuus heillä?

Se on 5,5 kertaa 27.000 euroa = noin 145.000 euroa per nuppi.
Ja tämän miljoonankin sisällä ryhmän sisäinen ”maksuvastuu” on erittäin jyrkkänousuinen, karkeasti ilmaisten nollasta – miljoonaan haarukalla.
Tätä valtionlainan faktista vastuukuormaa ei juurikaan Suomessa lasketa todellisen maksuvastuujaon perusteella.
Syynä numero yksi on se, että 2000-luvun myötä on vakiintunut yleinen käsitys, ettei velkaa koskaan makseta takaisin.

Tuo käsitys on täysin väärä. Velkaa maksetaan uudella velalla, ja siinä tuppaa velkapääoma samaan aikaan kasvamaan.
Mutta velka on hyödyke, joka ei koskaan ole ”ilmainen”.
Rahalla on aina hintansa. Jos velkarahaa ei makseta koskaan takaisin (pois), niin velkarahan hinta on korko per aeternitas = koko velkahistorian aikainen korot ja maksut -summa. Ja velallisen velkojalle menettämä valta. Sekä päätösvalta että toimeenpanovalta.
Jossain vaiheessa tämäkin tosiasia realisoituu meille.

Ilmaista rahaa ei ole.
Ilmaista velkaa ei ole.
Rahalla on aina hintansa. Voi esiintyä – kuten nyt – markkinahäiriöitä, jolloin rahan hinta ei realisoidu, mutta aikaa myöten tapahtuu väistämätön tasapainotilaan hakeutumisprosessi: rahalle löytyy aina hinta, samoin kuin velkarahalle.

Elämme Lännessä nykyisessä rahatalouden- ja globaalien finanssimarkkinoiden tilanteessa vakavaa häiriövaihetta. Olemme rahatalouden Neuvostoliitto 2.o.
Siinä missä Neuvostoliitto 1.o:ssa tuotantotalouden tuotannontekijöiden todellinen hinta peitettiin tai siitä ei piitattu, päädyttiin tilaan, jossa pysyvästi tuotteiden ja palveluiden hinta oli hallinnollinen hinta, jossa vain murto-osa tuotannontekijäkustannusten reaalisesta arvosta (hinnasta) ilmeni, ja loppu meni systeemivelaksi. Tämä tilanne oikeni aikanaan. Seurauksena oli koko systeemin romahtaminen omaan mahdottomuuteensa.

Ei tarvitse olla ennustaja, kun voi nähdä, että Lännen nykyinen harhainen tuotantotalouden ja finanssimarkkinan vääristymä, jossa yhdellä keskeisellä tuotannontekijällä, rahalla, ei ole äärtää eikä hintaa, on kollektiivinen psykoottinen harhatila, joka tulee päättymään. Se päättyy siihen, että globaali talousharha yksinkertaisesti ratkeea jostain saumastaan. Mikään epätasapainotila ei voi jatkua mittaansa pidempään.

Nyt jo näemme, olemme pitkään nähneet, miten tätä helvetinkoneeksi muodostunutta megalomaanista myllytystä voidaan jatkaa vain ja ainoastaan yhä hurjemmaksi mielettömyydeksi monsterisoituneella rahamyllyn polkemisella ja näin syntyneen synteettisen rahan ohjautumisella globaalin pörssikasinon syövereihin.

Elämme kuvitellussa todellisuudessa. Valitettavasti illusorinen näky särkyy ja haihtuu.

Näemme paljon savua ja raunioita.

 

veikkohuuska

historianharrastaja, tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu