Viipuri – vanha venäläinen kaupunki?

Viipuri kiistapallona Venäjän ja Suomen välillä – muuan varjoon jäänyt episodi vuodelta 1907

*

Monet aikalaiset muistavat Suomen Kuvalehden kainaloartikkelin jostain 1960-luvulta. Siinä kerrottiin että Viipurin linnan seinämään oli kiinnitetty laatta, jossa todettiin Viipurin olevan ”vanha venäläinen kaupunki”. Kohuhan siitä seurasi.

Viipurin historia on pitkä, mutkikas ja mielenkiintoinen.

Seuraavassa esittelen erään artikkelin pohjalta ”mutkan”, jota virallinen Viipuri-historia ei järin hyvin tunne.

Kyseessä oli ns. toisen sortokauden voimistumisvaiheeseen ajoittuva Venäjän kansallismielisten tahojen hanke pyrkiä palauttamaan Venäjälle Viipurin lääni.

Kyseessä oli pyrkimys ”takaisinvetoon” siitä päätöksestä vuonna 1811, jolla ”vanha Suomi” liitettiin Ruotsilta otettuun voittomaahan.

*

Novoje Vremja -konservatiivisesti profiloitunut päivälehti julkaisi elokuussa 1907 artikkelin, jossa Viipurin lääni takaisin Venäjälle -vaatimus esitettiin.

Artikkelin oli laatinut noina aikoina usein äänessä ollut nimimerkki A.R., jonka tarkempi henkilöllisyys on jäänyt arvailtavaksi. Kirjoittaja ja hänen pyrkimyksensä edustavat kuitenkin voimakasta yhtenäistämispolitiikkaa ja myötäilee selvästi vallalla ollutta kansallista poliittista pääteemaa. Mitään mainittavia esteitä tällaisen hankkeen etenemiselle lienee vaikea esittää, sen jälkeen kun Japanin-Venäjän -sodan häpeä ja valtakunnallisen 1905 yleislakon vakavasti heikentämä keskusvallan depressio alkoi hellittää.

Historian suureen linjaan, sen oikukkaaseen luonteeseen, kuuluu, että toteutumatta jääneen historian tekijät ja toimeenpanon voimat jäävät katveisiin, eikä niitä juuri tule tarkemmin tutkineeksi. Voinemme kuitenkin uhrata joitain toveja rajallisesta ajastamme ja energiastamme sen miettimiseen, miten olisi käynyt ja miten siitä olisi selvitty, mikäli NV:n sivuilla esitetty voimakas vaade olisikin toteutunut joko vuonna 1907 tai jossain muussa sitä seuranneessa otollisessa vaiheessa.

Viipurin kaupungin värikylläinen historia on tänään tätä ”mutkaa” vajaampi, mutta se ei sinänsä vähennä sen menneisyyden moniväristä elämänkuvaa, kaikissa kuohuissaan ja alakulon alhoissaan.

*

Helsingin Sanomat tarjosi suomalaisille lukijoille edellä mainitun artikkelin 30.8.1907. Se kuului näin:

Eikö ole jo aika palauttaa Venäjälle Viipurin lääni”,

kysyy Novoje Vremjassa täysissä tosissaan lehden palstoilla viime aikoina harva se päivä esiintynyt nimimerkki ”A.R”.

”Selvää on, sanoo hän, että Vanhan ja Uuden Suomen yhdistäminen yhteisen sivilihallinnon alle v. 1811 tapahtui hallinnon helpottamisen tarkoituksessa.

Jos siis nyttemmin on tultu tietoisiksi siitä että v. 1811 tui tehdyksi virhe ja että mukavuuden asemasta luotiin mahdoton tila, joka johtuu siitä että ylen lähellä Keisarikunnan pääkaupunkia on alue, jota hallitaan erilaisilla perusteilla ja joka nykyoloissa halveksiikin Keisarikunnan etuja ja on kaikenlaisten pakkoluovuttajain ja murhaajain alinomaisten hyökkäysten tukikohtana – niin hallituksen velvollisuus olisi palauttaa Pietari Suuren ja Elisabetin vieläpä suuren Nowgorodinkin omaisuus entisen omistajansa helmaan, johon sillä luonnollisesti on enemmän perusteita kuin niitä oli v. 1811 Viipurin läänin yhdistämiseksi muuhun Suomeen.

Kuten tunnettu liitettiin v. 1809 Suomen Suuriruhtinaskuntaan  myöskin osa ruotsalaista Westerbottenia, ja v. 1812 siihen kuuluvaksi siirrettiin Rajajoen aluekin.

Vielä 1820-luvulla suomalaiset itsekin huomasivat ainakin niiden kolmen Viipurin läänin kihlakunnan palauttamisesta takaisin Keisarikunnan hallinnon alaiseksi, joissa asui etupäässä venäläistyneitä karjalaisia.  Osa Suomen senaattia ja ministerivaltiosihteeri, parooni Rehbinder pelkäsivät sitä seikkaa, että tämä Suomen osa, joka oli siirtynyt Ruotsille Stolbovan rauhassa  v. 1617, silloin kuin Venäjä sekasortoisen aikakauden jälkeen oli kaikkein nöyryytetyimmässä tilassa, oli ollut ainoastaan sata vuotta Ruotsin vallan alla ja jo v. 1721 oli jälleen yhdistetty Venäjään.  He pelkäsivät venäläistynyttä lääniä.”

*

Viitaten sitten M. Borodkinin kirjaan ”Suomen uusimmasta historiasta” sanoo kirjoittaja [nimimerkki A.R.] vain tahtovansa huomauttaa, että Suomen viranomaiset siihen aikaan mainiosti käsittivät, että Vanha Suomi voitiin erottaa Suomen Suuriruhtinaanmaasta samassa järjestyksessä kuin se oli siihen yhdistettykin v. 1811, se on H.M. Keisarin yksinomaisesta tahdosta.

*

”Jo vuoden 1865 hallitusmuotoehdotukseen oli tehty pykälä, jossa sanottiin, että

”Suomen rajat jäävät sellaisiksi, joksi ne nykyisin ovat määrätyt, eikä niitä voida muuttaa ilman H.M. Keisarin ja Suuriruhtinasmaan sekä valtiosäätyjen yhteistä päätöstä.”

Ennen kuin kirjoitettiin sellainen pykälä olisi Suomen tullut palauttaa takaisin Viipurin lääni, sillä kysymys sen liittämisestä Suomeen ei ollut ollut valtiopäiväin harkittavana.   Jos suomalaiset laativat sellaisen määräyksen, johtaen sen vanhoista Ruotsin laeista, niin nämä ruotsalaiset lait heidän mielestään kai olivat voimassa myöskin v. 1811, ja oli siis Viipurin läänin liittäminen muuhun Suomeen heidän kannaltaan katsoen laiton.”

”Yllämainittu hallitusmuodon pykälä on sitäkin julkeampi, kun vasta v. 1864 Pietarin lääniin jälleen yhdistettiin Rajajoen alue ja juuri samassa järjestyksessä kuin se oli aikoinaan yhdessä Viipurin läänin kanssa liitetty Suomeen, se on kaikkein korkeimmasta käskystä.  Nähtävästi hallitus taas hallinnollisista mukavuussyistä ryhtyi tähän toimenpiteeseen, jonka ohella suomalaisille luvattiin korvaukseksi maata joko Pietarin läänin rajaa vasten tai Jäämeren rannalta.”

*

Siunatuksi lopuksi pelottelee ”Novoje Vremjan” kirjoittaja vielä tulevalla suursuomalaisella valtakunnalla.

”Nyt jo ovat toimessa suomalaiset agitaattorit, jotka ovat muodostaneet Arkangelin karjalaisten liiton, ja jo kaikuvat kehotukset luomaan pois venäläinen ies.”

*

Näin siis armon vuonna 1907. Se oli vuosi, jolloin keisarillisen vallan voima oli vähintään tilapäisesti heikentynyt erinäisissä jo edellä viitatuissa tappiollisissa voimainkoitoksissa, joiden kohtalaisen selkeinä seurauksina oli lukuisia valtiollisia tapauksia, joita näkökulmasta riippuen saattoi pitää joko koskaan unohtumattomina häpeäpilkkuina ja heti voimaantumisen jälkeisen takaisinvedon aiheina, – tai sitten loistavina ja kaikin tavoin oikeutettuina edistysaskelina kansallisen kehkeytymisen tiellä.

Näihin voidaan selkeästi lukea edellisenä vuonna 1906 säädetty eduskuntauudistus, jonka tuloksena oli maaliskuussa 1907 pidetyt ensimmäiset yksikamarisen kansanedustuslaitoksen vaalit, ne paljon puhutut yleisen ja yhtäläisen ääni- ja vaalioikeuden toteumat.

*

Miten vakava hanke Viipurin palauttaminen Pietarin oblastin yhteyteen oli?

Aiheellinen kysymys kuuluu: oliko 1907 kesäkaudella esitetty vaatimus perua vuonna 1811 tehty keisarillinen päätös Vanhan Suomen määräämisestä Uuden Suomen yhteyteen pelkkää pienryhmäpolitiikkaa?  Vai oliko sillä vakavampaa ja voimallisempaa taustaa takanaan?

Päälinja Venäjän valtiollisessa politiikassa oli valtakunnallistaminen, siis yhtenäistämispolitiikka. Vuoden 1811 olosuhteissa tehty päätös nähtiin laajemmaltikin virheenä. Aivan kuten nimimerkki A.K. kirjoittaa Novoje Vremjan artikkelissa.  Se halutaan esittää tuolloisissa oloissa, Napoleonin sodan keskellä, tehtynä myönnytyksenä ja ”hallinnon helpottamisena”.  Muistakaamme, että tällä näkemyksellä on selittäjänsä, olihan koko Venäjän keisarikunta uhan alla: taistelu Moskovasta, Borodinon taisteluineen oli vielä edessä, vuoden 1812 puolella.

Sitä paitsi venäläinen nomenklatuura oli voi kai sanoa yhteiskuntaluokkana työlääntynyt rajamuodollisuuksiin ym. Suomen rajalla, tuon kummallisen suuriruhtinaskunnan. Eikä ollut yksi tai kaksi venäläistä, joka kysyi onko Venäjä liitetty Suomeen, vai onko Suomi todella vain osa Venäjää.

Turvallisuuspoliittiselle ”kovalle alueelle” kysymys Viipurista ja Vanhan Suomen asemasta kohosi kun Kannakselle pesiytyneiden ekstremistien ja muiden liikehtijöiden salatoiminta nopeassa tahdissa saavutti näkyvyyttä ja kuuluvuutta:

”Venäläisten vallankumouksellisten liikehdintä oli antanut syyn suunnitelmille Viipurin läänin väliaikaiseksi liittämiseksi Venäjään vuodesta 1907 alkaen, ja talvella 1911 Viipurin venäläiset upseerit esittivät pysyvääkin yhdistämistä. Venäläisissä lehdissä kirjoitettiin, että näin olisi hyvä juhlistaa Viipurin kuvernementin Suomen suuriruhtinaskuntaan liittämisen [1811] satavuotispäivää. Merkkivuoden omaehtoinen muistaminen Viipurissa sen sijaan kiellettiin” [lähde: Politiikan ja jännitteiden Viipuri 1880-1939, toim. Anu Koskivirta ja Aleksi Mainio. VSK, Helsinki 2020].

Jatkossa ulkoinen paine loivensi hankkeen etenemisen miniatyyriksi alkuperäisiin tavoitteisin nähden:

Tässä vaiheessa liitoshankkeiden herättämä kansainvälinen huomio sai duuman ja ministerineuvoston silti tyytymään vähempään: keisari hyväksyi heinäkuussa 1911 ministerineuvoston esityksen Kivennavan ja Uudenkirkon kuntien liittämisestä Venäjään osaksi Pietarin kuvernementtia.

Kuntien liitospäätöksen virallisena perusteena olivat huvila-asutuksen tiivistämät kulttuuriset ja taloudelliset yhteydet Pietariin, väestön venäläisyys, Kronstadtin linnoituksen läheisyys ja venäläisten sosialistivallankumouksellisten aktiivisuus rajaseudulla. Asia eteni tämän jälkeen venäläiseen lainvalmistelukomiteaan. Vaikka Kaakkois-Kannaksen erottamista oli valmisteltu jo Bobrikovin kaudella, päätös koettiin Suomessa syväksi vääryydeksi.” [emt.].

Lopulta vastustus pysäytti lakiesityksen etenemisen. Hanke jäi toteutumatta ja vuoden 1914 kesällä aloitettu uusi eurooppalainen suursota, ensimmäinen maailmansota, kiinnitti seurauksineen huomion itseensä.

*

Viipurin omistajuuden lyhyt historia:

1293: Ruotsalainen valtaneuvos Torkkeli Knuutinpoika perusti ruotsalaisen hyökkäyssodan yhteydessä Suomenlahden pohjukan vedenperälle pienen kivilinnoituksen vanhalle kauppapaikalle.

1295: Viipurin ensimaininta Ruotsin kuninkaanarkiston asiakirjoissa.

1323: Pähkinäsaaren rauha vahvisti Ruotsin rajan Viipurin itäpuolelle; linnoituksesta tuli Ruotsin etuvartioasema Novgorodia vastaan.

1350: Novgorod kosti Ruotsin Nevajoelle tekemän hävitysretken ja tuhosi Viipurin koko asutuksen linnaa lukuunottamatta.

1403 vuoden elokuussa Viipuri sai kaupunkioikeudet Ruotsin kuninkaan Erik Pommerilaisen vierailun yhteydessä. Venäjä juhli tämän johdosta Viipurin 600-vuotisjuhlia 9.8.2003.

1710: Ruotsin valta Viipurissa päättyi kun tsaari Pietari I valloitti kaupungin. Viipurin tehtäväksi tuli suojata 7 vuotta aikaisemmin Nevan suistoon perustettua Venäjän uutta pääkaupunkia, Pietaria.

1721: Uudenkaupungin rauha päätti isonvihan ja raja virallisesti siirrettiin Viipurin länsipuolelle. Niin sanotun pikkuvihan päätteeksi solmitussa Turun rauhassa 1743 rajaa siirrettiin lisää länteen, Kymijoelle ja näitä Venäjälle siirrettyjä karjalaisia alueita kutsutaan nimellä ”Vanha Suomi”.

1809: Haminan rauhassa Ruotsin hallussa ollut ”uusi Suomi” siirtyi Venäjän yhteyteen, Suomen autonomisena suuriruhtinaskuntana.

1812: Vuonna 1811 tehdyllä keisarillisella päätöksellä  Vanha Suomi, ja siihen keskeisesti kuuluvana Viipuri, liitettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1812 Venäjän keisarikunnan sisäisenä aluejärjestelynä.

1864: Suomen suuriruhtinaskunnasta siirrettiin Siestarjoen kaupunki kuulumaan Pietarin kuvernementtiin.  ”Kun asetehdasta ympäröinyt 14 neliökilometrin laajuinen alue erotettiin suuriruhtinaskunnasta vuonna 1864 ja sekin liitettiin Pietarin kuvernementtiin, lupasi keisari Aleksanteri II Suomelle vastineeksi Petsamon. Tämä toteutui vasta Tarton rauhassa vuonna 1920.” -Wikipedia.

1917: Suomi julistautui itsenäiseksi tasavallaksi. Kansainvälisen tunnustuksen Suomi sai vaiheittain 31.12.1917 ja 1919 välisenä aikana.  Venäjän hallinto Viipurissa päättyi itsenäistymiseen 6.12.1917.

1920: Tarton rauha sinetöi paitsi itsenäisyyden, myöskin mm. Venäjän ja Suomen rajat.

1940: Maaliskuun 13. pnä Suomen lippu laskettiin Viipurin linnan tornista. Moskovan rauhassa Suomi menetti tyhjäksi evakuoidun Viipurin, jonka Neuvostoliitto nopeasti kansoitti väestönsiirroin kevään ja kesän 1940 aikana.

1940: Viipuri liitettiin heinäkuussa 1940 Karjalais-suomaliseen neuvostotasavaltaan, jossa propagandasyistä suomen kielen asemaa pyrittiin ylläpitämään.

1941: Viipurin sotilaallinen takaisinvaltaus.  Suomalaiset joukot saapuivat eri tahoilta Viipuriin 29.8.1941. Viipurin linnan torniin vedettiin Suomen lippu klo 17.35. Elokuun 31. Viipurissa järjestettiin suuri voitonparaati taisteluiden yhä jatkuessa kaupungin lähistöllä. Tammikuuhun 1942 mennessä Viipuriin oli palannut lähes 10.000 suomalaista. Suomalainen sotilas- ja siviilihallinto toimi kaupungissa kesäkuuhun 1944 saakka.

1944: Neuvostojoukot miehittivät Viipurin 20.6.1944, jolloin suomalainen isännöinti kaupungissa päättyi. Myöhemmin saman vuoden syyskuussa Moskovan välirauhassa ja vuonna 1947 solmitussa Pariisin rauhansopimuksessa määritettiin valtakuntien väliset uudet rajat.

*

Venäläinen historia

Keisariajan viimevuosikymmenten aikana Viipurin historia esitettiin seuraavasti:

”Esimerkiski arvostettu pietarilainen Brockhausin ja Efronin kustantama tietosanakirja Entsiklopeditšeski slovar (1890–1910) kertoi, että Viipuri oli perustettu vuonna 1293 ruotsalaisten vaikutuksen vahvistamiseksi Karjalassa ja kristinuskon levittämiseksi suomalaisten pariin.”

Neuvostohistoria pyrki värittämään kaupunkihistoriaa tähän tapaan:

”Suuren neuvostoliittolaisen tietosanakirjan (Bolšaja Sovjetskaja Entsiklopedija, 5, 1971) Viipuria käsittelevän artikkelin sanavalinnat osoittavat muun ohella sen, että käsitys Viipurista vanhana venäläisenä kaupunkina vakiintui ”tieteelliseksi faktaksi”. Siinä kuvattiin kaupungin historiaa seuraavasti: Novgorodilaiset olivat rakentaneet Viipurin seudulle asutusta 1100-luvulla. Ruotsalaiset valloittivat Länsi-Karjalan 1200-luvun lopulla ja rakensivat vuonna 1293 Viipurin linnan, jonka ympärille kaupunki muodostui. Vuosina 1700–1721 käytiin Suuri Pohjan sota, jonka aikana vuonna 1710 Pietari I:n sotajoukot valloittivat Viipurin. Näin Viipurista tuli Venäjän kaupunki [– –] Vuonna 181130 Viipuri kuvernementteineen liitettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan [– –] Viipurilla oli merkittävä rooli Venäjän ja Suomen vallankumousliikkeessä: sen kautta salakuljetettiin kiellettyä kirjallisuutta ja aseita. Syys–lokakuun vaihteessa 1917 V.I. Lenin oleskeli salaa Viipurissa. Vuosina 1918–1940 Viipuri kuului Suomen porvarilliseen tasavaltaan. Rauhansopimuksen mukaan kaupunki siirtyi Neuvostoliitolle 12.3.1940. Suuren Isänmaallisen sodan aikana Viipuri oli saksalais–suomalaisten sotajoukkojen miehityksessä vuoden 1941 elokuun 31. päivästä lähtien. Vapautettiin 20. kesäkuuta 1944.” [lähde: emt.]

*

+6
veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja,
tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu