Voiko yksi maa olla oikeassa ja koko muu EU väärässä?

Voiko yksi maa olla oikeassa ja koko muu EU väärässä?

*

Eija-Riitta Korhola kysyi eilisessä (15.2.2021) blogissaan ”Voiko Suomi kaataa paketin yksin?”.  Voiko Suomi kaataa paketin yksin? | Uusi Suomi Puheenvuoro

Tärkeä ja olennainen kysymys.

Blogissaan hän kertoo aiemmin kirjassaan (”Ilkeitä ongelmia”) julkaisemansa tapauksen menneiltä vuosilta. Se on niin olennainen ja kuvaava, että se on peruteltua tuoda sellaisenaan esiin myös tässä, vaikka edellyttääkin jo kyseenalaisen pitkää lainausta:

”Suomi oli koko lailla yksin estäessään Bulgarian ja Romanian Schengen-jäsenyyden vuonna 2013. Tämä päätös vaati jäsenmaiden yksimielisyyttä, ja se oli lopulta Suomesta kiinni. Itse asiassa sisäministeri Päivi Räsänen oli täysin yksin. Kantansa muuttaneet Saksa ja Ranska vaativat Bulgarialle ja Romanialle jäsenyyttä, ja Räsästä arvosteltiin voimakkaasti poliittisessa ryhmässämme EPP:ssä, minuakin siitä Suomen delegaation puheenjohtajana kovisteltiin Brysselissä. Myös hallituksessa Päivi oli yksin. Eurooppaministeri Stubb oli yrittänyt kääntää hänen päänsä, mutta Räsänen perusteli kantaansa maiden korruptioasteella, joka selkeästi vaaransi rajavalvonnan laadun – EU rikkoisi siis omia sääntöjään. Alex tarjoutui kirjoittamaan Päiville tämän virallisen lausunnon englanniksi kokousta varten. Katsellessaan lausuntoa Päivi totesi, että tässähän sanotaan asia täsmälleen päinvastoin kuin hänen kantansa on. Alex selitti siihen, että kyse on vain EU-slangista. -Hän pitää minua niin tyhmänä tai huolimattomana, etten huomaisi asiaa, tajusi Räsänen ja heitti paperin pois.”

Se hanke meni siinä. Bulgaria ja Romania eivät ole tänä päivänäkään schengenissä. Mutta missä on Alex? Ja missä ex-sisäministeri? Paperin poisheittäjä on epämääräisissä valtakunnan syyttäjän pihdeissä! Ei passaa jättää kysymättä: onko näillä tapauksilla jotain muutakin yhteistä kuin kohde, hän, johon paine kohdistetaan?

*

Aikamme ”virallinen totuus” on, että ns. ”Elpymisväline” on pakko ja hyvä, ja sen evääminen mahdoton ja huono.

Nythän tähän ”viralliseen liturgiaan” on tullut joitain säröjä ja argumenttien liukumaa.

Alkujaan perusteet olivat Euroopan talouden pelastaminen ja oman vientikauppamme tulevaisuuden takaaminen.  Tämä silläkin uhalla, että rahaa, sekä omavelkaista että tukea, on jo suitsutettu markkinaan ylen aikaa mahdottomia määriä. Ja huolimatta siitä, että Suomen kaupankäynti suurimpia tukia saavien maiden kanssa ovat muutaman prosentin luokkaa.

(Kirjoitin tästä tuoreeltaan vientikauppatilastojen 2019 pohjalta erityisen blogin, jossa ihmettelin logiikan merkillistä poliittista lentovolttia: Elvyttämällä kilpailijamaitamme Suomi ikään kuin ”ostaa” itselleen tulevien vuosien markkinaraon!)

*

Eilen Helsingin Sanomat (HS 15.2.2021) julkaisi Korholan käsittelemän vieraskynä-artikkelin, jossa Helsingin yliopiston taloustieteilijä ja yliopistolehtori Juha Tervala puhkaisi tätä poliittista seitistöä kirjoittamalla selkeällä suomen kielellä mm. näin:

”On syytä tunnustaa, ettei elvytystä tehdä Pohjois- ja Keski-Euroopan maiden etua silmälläpitäen, vaikka EU:sta on muuten paljon hyötyä.”

Tervalan artikkelin ydin on ilmaitu sen otsikossa: ”Euroopan unionin elvytyspakettia on puolustettu väärin perustein”.

Tervalan keskeinen argumentti on – monelle kaiken aikaa selviönä esiintynyt – että ”nykytilanteessa rahapolitiikan kyky elvyttää taloutta on rajallinen, koska korot ovat erittäin alhaiset. Euroopan keskuspankki (EKP) ja monet ekonomistit ovat argumentoineet, että tämä korostaa finanssipoliittisen elvytyksen tarvetta pandemian aiheuttaman taantuman aikana ja sen jälkeen”.  Siinäkin on se yleisesti varsin ymmärrettävä pointti, että Pohjoisia maat eivät tarvitse elvytysrahastoa finanssipoliittiseen elvytykseen.  Ne hoitavat sen ihan itse.

”Teoreettiset ja empiiriset tutkimukset osoittavat, että Pohjois- ja Keski-Euroopan finanssipoliittinen elvytys lisäisi niiden bkt:ta.  On myös havaittu, että tämä elvyttäisi Etelä-Euroopan talouksia hyvin vähän tai ei lainkaan – huolimatta EU:n aiheuttamasta huomattavasta taloudellisesta integraatiosta unionimaiden välillä”.  Niinpä johtopäätös on selvä: ”Pohjois- ja Keski-Euroopan elvytys siis johtaisi entistä epätasaisempaan talouskehitykseen EU:n sisällä”.

Painava argumentti: ”EKP toi vuonna 2019 julkaisussaan esiin, että finanssipolitiikan vaikutukset muihin maihin – kansainvälisen kaupan välityksellä – ovat myönteisiä mutta vähäisiä. Tuolloisissa johtopäätöksissä korostetaan, että havainto tukee keskitetyn finanssipoliittisen kapasiteetin luomista.” (korostus vh:n).

Tätä epätasaisuutta ”tasoittamaan” tarvitaan tulonsiirtoja.  Eli EU-kielellä ilmaistuna: tarvitaan keskitetyn finanssipoliittisen kapasiteetin luomista”. 

Eli: ”elvytysrahasto tukee heikompia EU-maita korkeamman bkt:n maiden kustannuksella.  On syytä tunnustaa, ettei elvytyspakettia laadittu Pohjois- ja Keski-Euroopan maiden etua silmällä pitäen, vaan EU:n haavoittuvaisempien jäsenmaiden elpymisen tueksi”.

Siis tulonsiirtoja.  Pohjoisesta Etelään.

*

Suomen virallinen ”Elpymisväline” -jargon ja argumentti saa tri Tervalalta huutia:

”Suomessa elvytysrahaston perustelut ovat olleet täysin päinvastaiset.

On väitetty, että elvytysrahaston tulonsiirrot elvyttävät Etelä- ja Itä-Euroopan talouksia ja että tämän seurauksena Suomen vienti ja talous elpyvät”.

*

Mitä se on?

Suomen hallituksen ja talouspapiston keskeinen argumentti on siis ollut: Osallistumalla ”elpymisvälineeseen” ja maksamalla [tämänhetkisen arvion mukaan noin 4 mrd € netto] Suomi turvaa oman talouskasvunsa vientimarkkinoiden elpymisen tuloksena.

Nyt se on pätevällä kädellä upotettu Atlantin pohjaan.

Miten hallitus ja papistomme nyt selittää puoltavan näkemyksensä?

*

VM Vanhanen huokaili viime viikolla: Onko Suomi enää Pohjoismaa? Se alttius ja suoranainen halukkuus, jolla Suomea on viety tähän ”ainutkertaiseen järjestelyyn” täysin virheellisillä argumenteilla osoittaa kaksi seikkaa:¨

Joko Suomessa ei lainkaan ymmärretä nykyisten talous- ja finanssimarkkinoiden toimintalogiikkaa, ja sen vuoksi ”ajetaan väärillä hevosilla”?

Tai sitten: kaikki tämä tapahtuu jonkin muun, vähemmän argumentti-arsenaalissa pidetyn tavoitteen asettelun vuoksi? Mitä nämä perustelut voisivat olla?

Veikkaan ideologisia syitä. Ideologisia argumentteja ja sitoutumista ideologis-poliittiseen paradigmaan, jossa ratkaisut puntaroidaan aatekäsityksen puitteissa ja sen ehdoin. Maksoi mitä maksoi.

*

Kun ideologia on ainut ohjuri, ei enää tarvita argumentteja. Näky riittää ohjaamaan toimintaa.

*

Mielenkiinnolla seuratkaamme mitkä perustelut esitetään hallituksen ja papiston suulla? Samalla on tarkattava, mitä argumetteja ei kerrota.

Reaaliajattelun nojalla on päivänselvää:

On perusteetonta väittää, että tulonsiirrot olisivat järkevä tapa elvyttää Suomen taloutta.

Valtio on olemassa valvomassa ja palvelemassa kansakunnan tarpeita ja etua. Valtiolla ei pidemmän päälle ole – ei voi olla – muuta intressiä.  Tämä tosiasia todentuu kysymyksessä: Kuka ajaa ja huolehtii Suomen valtion (ja kansan) edusta, ellei Suomen Valtio sitä tee?

*

Ajatus siitä, että Saksa ja Ranska ajaisivat primääristi Italian ja eräiden muiden maiden etua on absurdi. Saksa ja Ranska ajavat omaa valtollis-kansallista etuaan, kumpikin omaansa. Jos ne yhtyvät, niin kuin ”elpymisväline”-casessa tekevät, ne tekevät sen. Mutta eivät primääristi edes Unionin edun vuoksi, vaikka kumpikin ovat sen järjestelmän toiminnasta eniten hyötyvät maat, vaan oman etunsa nimissä.

Euroopan Unionin sistemaa Saksa ja Ranska ajavat vain ja yksinomaan sen vuoksi, että ne hyötyvät siitä suoraan itse, ja nykyisen järjestyksen myötä myös epäsuorasti, systeemihyödyn kautta.

Sitä innokkaammin ja lujemmin ne ajavat sisteman etua, kun pääsevät ohjaamaan sitä entistä selkeämmin United Europe -suunnitelmanimellä hahmoteltavissa olevaa liittovaltioistunutta sistemaa kohden.

Siitä ne, Saksa ja Ranska, katsovat hyötyvänsä eniten myös jatkossa. Ellei  järjestelmä enää ole hyödyllinen, – heille – ne myös voivat supistaa tai keventää organismia.

Pienet eivät siihen pysty. Vapaussotia tiedossa?

*

veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja, tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu