Vuosi minun elämästäni – vuoden 1986 päiväkirja

Vuosi minun elämästäni – vuoden 1986 päiväkirja

Johdanto

Leikattiin vuosi 1986. Rakensin silloin, täysipäiväisen palkkatyön, sivutoimisen sivutyön, satunnaisen sivutyön ja poliittisen toiminnan ohessa, omakotitaloa, pitkästä kuten sanonta kuuluu. Olin lisäksi mennyt naimisiin viattomienlastenpäivänä 1984. Oli käynyt selväksi että yhteistä lasta emme voi saada, emmekä myöskään SPR:n kautta otto-, joten hankittelimme kummilasta Afrikasta.  Erotakin ehdin ajatella.

Tässä äsken, ensimmäisellä Pariisin Olympiakisaviikolla 2024, etsin jotain papereistani. Tein siinä sivussa eräänlaista ”kuolinsiivousta” ja löysin pinkkojen välistä Pelto-Pirkan Päiväntieto 1986 -kalenterin. En muistanut sellaista olleenkaan. Olin saanut sen rautakauppiaaltani Jaakko Haaraselta kai uskollisen asiakkaan ominaisuudessa; selailin sitä ja huomasin, että olin vuodenvaihteesta alkaen pitänyt kohtalaisen tiiviisti päiväkirjaa – kuten olen niin monena vuonna tehnyt -, mutta sitten vuoden vanhetessa kirjaamiset vähenivät ja loppuivat.

Vuoden 1986 kalenteria lukiessa ajattelin muutaman kerran, noinko se meni? Enimmäkseen vain tuttu käsiala todisti, että minä se olen kirjoittanut, ja kaikesta päätellen myös kokenut tai havainnut sitä, mistä kirjoitin. Kuitenkin: kuin lukisin jonkun toisen elämää, miksi olen kirjoittanut elämäni noin, enkä jotenkin toisin?

*

Päiväkirjani 1986 (mitään muuttamatta, mitään lisäämättä tai poisjättämättä)

Maanantai 23.12.1985:

Töissä, sitten illansuussa Vihtiin. Saara tallilta. Saab täynnä jouluaineksia. Keli suttuisen loskainen, sumuinen, että näkö haittasi. Perille tulemisen mukava.

Tiistai 24.12.1985:

Kierrettiin Karkkilassa. Kitti-mammalla et co, ja Kristiinan mökillä: lämmin vastaanotto. Hesarissa viimeinen ”Henrikki” [Henrik Tikkanen]: ”Ei ole valhetta, joka kuollessa ei paljastuisi”. Luin sen penkillä K:n luona.  Illalla kirkossa ja sankarihaudoille.  Määrätön määrä lahjuksia.

Keskiviikko 25.12.1985:

Aamulla kirkossa.  Päivä oleillen, syöden ja lukien.  [Matti] Kuusen ”Ohituksia” upea.  Katselin [appiukon albumista] kuvia. En oikein osaa olla ison ja mummun lähellä.  Iso näytteli Pipsa-aiheisia dioja vuosilta 1962-1975.  Illalla kotiin.

Torstai 26.12.1985:

Penan perhe saapui jo sunnuntaina.  Pelattiin jääkiekkopeliä koko porukan kanssa. Äiti ja Astakin.  Sini joulujuhla[näytelmässä]: ”Hirvikin on tulossa juhlaan!” Aki on kivoittunut.  Kuusen Ohituksia on oikukas kirja.

Perjantai 27.12.1985:

Penan perhe lähti. Saara on fiksuuntunut syksyn aikana aivan tavattomasti. Itseasiassa meillä menee aivan kohtuullisesti: pidän hänen järkevyydestään. Ei affektiivisuus ja temperamentti yksin pahasta ole.

Lauantai 28.12.1985:

Vein Saaran tallille ja toin Ninon meille.  Hän antoi kouluvalokuvarimsun minulle.  Piirtelimme, hän katseli videoita Mikolla. Hilkan kanssa vakava konflikti menneistänsä.  Olen tiukka ja peräänantamaton.  Hän on naivimpi kuin tekisi mieli uskoa.

Sunnuntai 29.12.1985:

Hilkan kanssa päätettiin valmiudesta harkita hevosen ostamista Saaralle.  Hän menee huomenna Yrmyn luo laina-asiassa (20).  Teeskelin talolla hommia. Olo heikko (puls 100/min).  Illalla Anneli, Vähätalot ja Soinit meillä.  Mukavaa. Petteri on kaitakasvoisempi kuin ennen.

Maanantai 30.12.1985:

Harmillinen takaisku: sairastuin oksennustautiin, takki tyhjäksi. Loikoilin kotona saatuani toimistolla kiireimmät käsistä.  Illalla Hilkan kanssa Vinellä: mukavaa. Riitta on madonna, viileä, arkaileva.

Tiistai 31.12.1985:

Edelleen toipilas, makailin huovan alla, lueskelin hesareita, podin outoa sydänvikaa.  Saaran kanssa juttelimme hepoisen ostosta, tytöllä punat poskilla.  Illalla Hilkan kanssa polttelimme takkaa.  Sulatimme tinoja.  Saarankin edestä ja ammuimme 10 rakettia tai 9.  Yksi oli suutari.

Keskiviikko 1.1.1986:

Hilkan kanssa hiihtämässä Kylpylän laavulenkin: noin 12 km.  Upea pakkas-huurteinen metsä.  Tarvitsen liikuntaa, muuten laimistun ja latistun.  Alkuun pääsemisen vaikeus!  Lujan on helppo olla luja – olematta kova.  Tässä työsarkaa!

Torstaina 2.1.1986:

Hilkka ei ehkä arvaa miten rakentaminen on kuluttanut minua.  Tänään sain sivustatukea: Saara sanoi yllättäen ruokapöydässä: Rakenna itse ensin taloja ja puhu sitten vasta laiskuudesta.  Selvittelin Hilkan nimeä.  Läänistä sanottiin, että Rantapuuksi pääsyyn riittää kirjallinen ilmoitus.

Perjantai 3.1.1986:

Kirsi oli B:n kanssa Tallinnassa: minulla todella kiireinen päivä tstolla.  Olen alkanut lenkkeillä: oloni on jo parantunut.  Liikkumatta latistun todella.  Hilkan kanssa hieman takkuista: välillä ihan hyvinkin. Mitenkähän tämä tästä?

Lauantai 4.1.1986:

Piti herätä aikaisin ”talon” töihin [olin osa-aik. talkkari]: aamu livahtikin käsistä. Petissä semmoista unienkerrontaa ym. Näin kinkku-valasunen: kinkku olikin valas joka värisytteli korviaan ja lopulta heilautti päätään puolelta toiselle.

Sunnuntai 5.1.1986:

Hevosen ajoa koko päivä.  Saaran ja tyttöjen kanssa Kangasalla ratsastuskisoissa.  Vedin Saabilla Nocholaa yhdeksääkymppiä ja lujempaakin [Rokkakosken alamäessä, kun jääjarruinen kärry alkoi vispata] Saulin Roverin perässä, pahki punaisia valoja Lielahdessa ym.  Rangen akku petti  – joutui ajamaan valoitta.  Fushin ropelsi eka esteella laudat alas.  Kiva henki.  Hyvin meni. Paljon evästä mukana. 240 km yhteensä, noin 14 litraa/100 km menekki.

Maanantai 6.1.1986:

Ensi kertaa holhouslautakunnassa jäsenenä.  Yli-Paavola kiroilee kuin turkkilainen: perskeles. Välimäki sanoi: Tervetuloa.  Tämä on tavannu olla pitkä pesti, edeltäjäsi Matti Jokela toimi lautakunnassa 27 vuotta.  Nisulan Pekka [tarkka notaari] oli laatinut tarkastuskertomukseen listan holhoustilipuutoksista.  Muuan tili oli auki vuodesta 1938.  Muuan holhottava s. 1889 oli muuttanut Amerikkaan v. 1902 ja toinen holhottava Petsamoon v. 1920.  Ota niistä selvä.

Tiistai 7.1.1986:

Keskustelimme Hilkan kanssa, onko Ikaalisissa merkittäviä persoonoita ja keitä? Kulttuuri: ei ketään sitten Iivari Mattilan.  Näkyvin on H. Eränen, mutta enempi organisaattori ja päsmäri.  Politiikasta värikkäistä jäävistä jäljellä enää seppä Lindfors.  Yleispösöistä kenkäkauppias vanha-Koskinen, lehtori Jaska on liian pyöreä, ympyrikäs.  Siinä seurassa Hilkka on kova tekijä.

Keskiviikko 8.1.1986:

Hilkka näki viime yönä unta minusta: Hän seisoi komean talon ikkunassa ja katseli kun pukupäinen minä kiipesin vaivihkaa isoon puuhun, latvaan, tulin alas ja kiipesin taas, välillä sivulle vilkaisten, näkeekö kuka.  Putosin ja nilkutin sisälle.  Hilkka katsoi minua ja tarkkaili paljastaisinko satuttaneeni itseni.  Selvästi freudilainen uni.

Torstai 9.1.1986:

Möin Tapsalta saamani Rommi-pullon Kirsille Venäjältä (Tallinna) tuotuun shampanjapulloon. Hilkka poikkesi tstolla, vaikka maanantaina kun kaiken kiireen keskellä olin ollut torjuva, sanoi ettei tulisi ikinä.  Sanoin: Never say never.  Kirsin kanssa syötiin kirsikakleivokset Veikon-päiväkahvilla.  Toin kotiinkin 3 kpl samoja herkkupaloja.

Perjantai 10.1.1986:

Illalla Kylpylän Lomakalliolla: Heikki Norrin ja Anni Rikalan informaatiotilaisuus kunnallisille päättäjille. Kylpylämuseon avajaiset. Tragikoominen tilaisuus, seniilin vanhan herran 2 tuntinen monologi.  Kohtalokkaan näköinen vamppi tuo Anni on aina ollut.  Tunsi minut, muisti nimenikin.  Maailman kylpylöistä kerättyä krääsää + kirjoja.  Paras: Seniliyden torjuntaa: Nuori nainen hieroo -kuvakirja keräsi katsojat.  Ja meitä päättäviä oli paikalla 5 (!).

Lauantai 11.1.1986:

Hilkan verenpaine on tällä hetkellä 115/70, hb 140 = hyvät. Nino oli täällä, on yötä Mikolla.  En ehdi olemaan tarpeeksi vaikka eniten haluaisin.

Sunnuntai 12.1.1986:

Hilkka ja Saara Turussa Sarin kanssa hevosia katsomassa.  Yksi pullukka 152 cm nätti kiinnosti hieman, kömpelö hyppäämään.  Saa nähdä mitä Saara päättää – miettiköön.  6-vuotias napero (Joukon Sampo) pohti ”päähänpitoa”.  – Se voisi olla jotain joka pistetään päähän, kuten esim. lakki tai se voisi olla vaikka mehiläinen joka pistää korvaan tai sitten sä voit tarkoittaa sillä jotain mikäs tulee päähän, mieleen.  Ja: – Jos mä olisin kotona mä katsosin tietosanakirjasta.

Maanantai 13.1.1986:

Pelastakaa Lapset ry:stä soitti rouva ja sanoi, että nyt saataisiin se kenialainen kummilapsi: 15 v. Elias Kiuriuru, orpo, ollut katolisilla nunnilla hoidossa, siirretty lastenkotiin, nyt kyse koulunkäynnistä.  Paperit helmikuulla, n. 1100 mk/v.  Vuoden kesti odottaa!

Tiistai 14.1.1986:

Laadin Hilkan puolesta nimenmuutoshakemuksen Turun ja Porin Lääninhallitukselle.  Perustelin a-g -kohdilla (7 points). Yhteinen nimi/Saara, aiempi yritys R-H, taiteellinen maine, tuttavuudet Ikaalisissa R-nimellä, tyyliseikat.  Kai + minä ei vastusteta.

Keskiviikko 15.1.1986:

Illalla Hilkan kanssa hiihtämässä tuulisessa -19 astetta C:n pakkasessa. Silkin latu aivan pimeänä: pilvisellä kelillä maan valot kajastaa pilvistä enempi kuin näin tähtikirkkaana yönä.  Vansenin Riitta tuli USA:sta, nähnyt meidät P-S -lehdestä. Hän syleili onnitellessaan.

Torstai 16.1.1986:

Matti lähti Saksaan Ikamerilaisten kanssa eilen.  Isä oli tänään ottanut alaleuasta yhden hampaan, se kinnasi siinä – aina vinossa.  Kirsillä ei mene oikein hyvin H:n kanssa.  Liikaa menojako: ei koskaan kotona. Pelkään että hän pitää minusta liikaa.

Perjantai 17.1.1986:

Olen pääsemässä ohi syksyn mujuista, elämän haluni on terästynyt, voimani palanneet, unteluuteni kaikkoaa.  Välimme Hilkan kanssa likeytyvät.  Saaran kanssa meillä on välimatkan säilyttävä hyvähkö suhde.  Hän on kasvanut.

Lauantai 18.1.1986:

Sain Sepon tekemään lattiantasoitustyötä.  Matti tuli yöllä Saksasta – korjausreissulta tehtaalaisten kanssa.  Saabin takaiskari levahti.  Pakkanen kiristyi -25.  HK käveli kadulla taon ohi käsikädessä Jukan kanssa: en ollut näkevinäni.

Sunnuntai 19.1.1986:

Seppo valoi Rekol-tasoitetta MH + TH lattioihin.

Maanantai 20.1.1986

Lunta satoi rutosti, sitä tuli paljon, sitä tuli kuin ryssää talvisodassa. Kotoa jäätyi päätypatteri. Seppo lipoi pintatasotteen TH+OH lattioihin.  Tein II-kerrosta klo 01.30 asti.

Tiistai 21.1.1986:

Illalla katselin Matin kanssa Sergio Leonen Hyvät, pahat ja rumat. Ansku Y sanoi pienenä äidilleen, joka autossa hiljaa ratin suuntaan kumartuneena odotti dieselin hehkuttumista: äiti, rukoiletko sinä?

Keskiviikko 22.1.1986:

Holhouslautakunnan kokous: holhotilla isot puhelinlaskut. – Minnes oot soittanu? – Ranskaan valtiolliselle poliisille (tosiaan oli soittanut).  Sähke Hrutsheville jne. Toinen, 73 v. nainen kävelee 3-tiellä, yöpyy taloissa, pitää kiertoreviiriä, on nyt vaihtanut painopistettä x:n kylälle.  Talot saa yöstä 55 mk sossulta.  Joskus yöpyy ladoissa.  Kolmas: kaksi taluttaja-poliisia ja potilas (mielisairaalaan). Ylihoitaja: Niin, kuka se teistä jääkään tänne? (potilas ns. yliviisas).

Torstai 23.1.1986:

Valtuusto.  Jokela moitti meittiä vastuuttomiksi.  Sitä me olemmekin – kuka hoitaisi yksityistalouttaan näin? – Aika moni.

Perjantai 14.1.1986:

Olen saanut työhaluni takaisin.  Valmistelin huomista OH:n släppingiä.  Ihminen jaksaa häkellyttävän paljon kun hänellä on henki päällään. Kun on hankala olla, on hankala pankollakaan maata.

Lauantai 15.1.1986:

Elämä kun pelkkää työtä: mutta juuri siinä kun se on kyllin mielenkiintoista ja sisällöllistä, se on mieltä kiinnittäväistä, saan eniten kosketuspintaa aikaan, tähän ylitseni valuvaan sukkaan.

Sunnuntai 16.1.1986:

Huomaan, että tein töitä tällä viikolla n. 90 h.  40 tstolla, 6 talolla ja 44 rakennuksella.  Tapsa sai rytmihäiriön viime keskiviikkona.  Olinkin jo katsellut miten myöhälle valo siellä ikkunassa tuikki. Minä elän jo talonteon loppusuoraa.

Maanantai 27.1.1986:

Saara osti eilen hevosen Turusta.  Se oli se nätti, johon ihastuivat käymäreissullaan 2 vk sitten. Ei häävi hyppääjä, kiltti vain.  Myyjä on joku Huuska. 19 tuhatta + satula ja suitset 2 kpl. Haemme ensi lauantaina.

Tiistai 28.1.1986:

Viime viikolla ja taas tällä tulee teeveestä Bergmanin Fanny ja Aleksander.  Työ on häirinnyt katsomista.  En alussa päässyt sisään: loppujakso on vahva, julma: poika syö salaa leivosta – ankaran isän käsi laskeutuu olalle.  Hilkan tv on rikki.  Olen yrittänyt Kekkiä korjaamaan.  Lähettänyt 2 korttia, toisen runomuodossa, lupasi 3:nnella kerralla tulevansa, ei tullut.

Keskiviikko 29.1.1986:

Hilkan kanssa yöllä katselimme Ale-luettelosta mielikirjoja: n. 800 mk edestä.  Sain Riitan kansalaisopiston kansliaan töihin.  Lupasi tulla kahville.  Mariannea yritin Utsjoelle.  Hupaisaa touhua. Sikäläinen naispomo ei rohjennut myöntää liikkuvuuksia.  Taitaa M. jäädä tänne.

Torstai 30.1.1986:

Tänään 2 liikemiestä keskusteli lähipöydässä kun söin Sirkalla lihapullia. Asiantuntevasti puhelivat äsken räjähtäneestä avaruusaluksesta (Challengerista, USA:n sukkula, 7 uhria).  Toinen pisteli pihviä poskeen ja sanoi äkkiä nähneensä viime yönä unta, että vaimo halusi eron.  Oli pitänyt aamulla oikein kysyä. – Jatketaan toistaiseksi, oli vaimo sanonut.

Perjantai 31.1.1986:

Miehen tulee olla kuin kyrpä, eikä kuin vain pelkkä.  Kuin olematon. Ei mitään, vain heilua ja häälätä, sen mukaan miten menee mennäkseen.  Kova kuin luu.

Lauantai 1.2.1986:

Katson taakseni.  Mitä enemmän puhun, sitä pahemmin tiedän pettäväni ihanteeni, tyylini.  Sitä heikompi olen. Vain sana tai kaksi . En ainakaan näytä epävarmuuttani.

Sunnuntai 2.2.1986:

Nino on alkanut käydä meillä viikonloppuisin oma-alotteisesti.  Soittaa vain, että voiko tulla – ja tulee.  Istuu pöydässä, piirtää, hymähtää iloisesti, käy Mikolla videoilla, mänkii lumessa luolia, matto putkesta lipputorni, risuista kalterit ikkunoihin, harmittelee naapurin poikien tihutöitä, suunnittelee kostoiskua, puhelee yöllä unissaan. Iltapäivällä sunnuntaina heitän hänet Saabilla koskelle.

Maanantai 3.2.1986:

Mietin paljon, onko minussa lujuutta, sitä viimeisen kovan-kamalan tilanteen lujuutta, jota ihmisessä kaiken pehmeän ja lepsun ja välinpitämättömän alla ja takana pitäisi olla, jotta ihminen ei olisi aivan heiteltävissä, ei sinä päivänä, kun hetki koittaa, jolloin naamarit riisutaan ja tämä lenseä päivänpaiste nykäistään

Tiistai 4.2.1986:

nykäistään pois ja on vain tuhka. [Mihinkähän tämä liittyi?]

Keskiviikko 5.2.1986:

Lehdissä kirjoitetaan ja monet kysyvät onko Manu hermokimppu vai onko hänellä kanttia, löytyykö kaiken tämän kieltämättä hieman omituisen mutinan alta lujuutta, uskoa ja peruskallionomaista tiukkuutta, jota sen viitan kantajalta odotetaan.

Torstai 6.2.1986:

Muistan sen tuulisen päivän tuulisella kadulla huhtikuussa 1981, päivän jona Manu sanoi ukolle julkisesti Ei:nsä, ja jona hänestä ainakinminun silmissäni tuli presidentti.

Perjantai 7.2.1986:

Kirsi oli poissa töistä: ”kipeä”.  Nimenomaan sitaateissa – tiedän, hän on kertonut avoimesti: H:n kanssa ei mene hyvin.  Jättääkö hän H:n nyt?

Lauantai 8.2.1986:

Seppo käytännöllisesti parketoi tuvan. Hilkan mielestä hän oli hiljainen.  Emme  paljon todellakaan puhuneet: työ, sen eri vaiheet, imivät havainnon.

Sunnuntai 9.2.1986:

Sain parketin yksin valmiiksi.  Tulikos siitä liika hiano! Illalla Treella elokuvissa Hilkan kanssa: Jacques Beckerin Rakastajatar.

Maanantai 10.2.1986:

Kirsi jätti H:n.  Asuu nyt yksin O:lla. Anopin eli kokin side liika vahva. H oppi vasta nyt tajuamaan miten paljon hän rakastaa Kirsiä.  Mutta se tapahtui liian myöhään.  – Voihan ihminen muuttua, kun se haluaa. – Ei se perusluonteelleen mitään voi.  Viimeiset 6 kk ollut vaikeat.

Tiistai 11.2.1986:

Paikallislehdessä meidän perhe suht. hyvin esillä: Hilkan nimi kahdessa jutussa.  Minun kuva kerran ja nimi ja puhesitaatteja useasti pitkässä jutussa. Mietin asiaa.  Tuntuu että olen aika kupla.

Keskiviikko 12.2.1986:

Kirsi oli tänään pois töistä.  Soitti aamulla 20 vailla 8.  Hänen työpöydällään on iso vaasi täynnä valkoisia ruusuja ja vaaleanpunaisia tulppaaneja.  H yrittää vielä.  Piankohan tämä kylä käy näille kahdelle liika pieneksi?  Kirsi on se joka lähtee.  Saadakseen etäisyyttä. Olin illalla ty:n johtokunnan kokouksessa.  2 h kokousta, tunti pöytäkirjan rustailua.

*

Sunnuntai 16.2.1986:

Minusta tuli yllättäen hevosen omistaja: Turun hevos-Huuskat kävivät tallilla ja sitten kahvilla Ikaalisissa kanssamme ja kun täydennettiin kauppakirjoja huomattiin ettei Saara alaikäisenä voi omistaa Manic´ia. Upea talvipäivä. Isä-Huuska kyseli ja syynäsi kaikki yksityiskohdat.  Hän tykkäsi kovin tallista ja maisemasta.

Maanantai 17.2.1986:

Hilkka tuli Vihdistä: Kitti-mamma: Minä käännyin puutarhan hiekkakäytävällä katsomaan taakseni ja harmittelin, kun minulta ei jäänyt hevosenkengän mukaisia jälkiä.  Saara kävi Jannella kesätyötä kysymässä: Saat työtä jos käyt hiihtolomalla joka päivä antamassa aamupusun ja sanomassa: Janne, sinä olet pitkä ja laiha!

*

Keskiviikko 19.2.1986:

Olin koko päivän tolkuttoman sapekas kun S. oli laittanut työmarkkinoista etusivun haastattelun lehteen, taysin omasta näkökulmastaan, mainitsemattakaan meidän panosta.  En olisi uskonut tappelevani näin rajusti meidän puolesta.

*

Lauantai 22.2.1986:

Matti kävi Reppu-Finlandiassa yksikseen.  Yli 8 h.  Tuli kotiin ja me saunaan menossa samanaikaisesti.  Sovittiin ollaan ½ tuntia. Meni hieman yli. Matti ovelle koputtelemaan, äkeänä. Hilkka kärsi.

*

Maanantai 24.2.1986:

Kirsi kertoi: Minä melkein kuolin eilen. Mentiin Pesulaan Pnoon. H sekos täysin.  Se aiko vetää ekan rekan alle.  Siinä mentiin, minä roikuin ratissa ja yritin sada pysähtyyn.

*

Sunnuntai 25.5.1986:

Saara opetteli ajamaan mopolla (Matin Tunturi-Sport).  Hyvin ajo meni, pysäytys tuotti ongelmia.  Toinikin kuuli, miten Saara lensi hänen ojaansa päälleen.

Maanantai 26.5.1986:

Juho tuli eka kerran oma-aloitteisesti meidän tontille.

*

Sunnuntai 1.6.1986:

Kesän ensimmäinen päivä.  Hilkka ui, minä en – vielä. Kati tuli naapurin Maikun kanssa talolle.  Maikku hypisteli ilmeisesti ensi kertaa päällä ollut hametta.  Meillä on kummallakin hameet, Kati sanoi ja silitti hamettaan.  Meillä on hameet, Maikku sanoi ja silitteli samoin.  Ja pikkuhousut, Kati sanoi ja nosti helmansa. …ja pikkuhousut, naapurin tyttö toisti ja näytti myös.  Tulin syömään ja Jukka saapui metsästä Helenan kanssa.  Veikolla ei ole paitaa eikä housuja, Jukka totesi shortsisesta minusta.  Saara muutti kotoa pois – [tähän, viime viikolla valmistuneeseen] uuteen kotiin.

Maanantai 2.6.1986:

Kaupassa: Helvetin hullu sanoi: Saisko pullon lanttuja. Hullu: Eksää helvetin hullu tiä ettei semmottia oo. – Hullu: Saisko pullon lanttuja? Helvetin hullu: Onk sulla vaihtopullot mukana?

Saara jatkoi muuttokuormien kantamista polkupyörän tarkalla. Saimme pihanurmikon jyrsittyä.  Saara kesätyöhön Jannen kirjapainoon.

Tiistai 3.6.1986:

Saara jatkoi muuttoaan.  Hilkka siivosi alakerran puhtaaksi rakennusroskista.  Kylvin nurmikon.  Puhaltelimme saippuakuplia Juhon ja Katin kanssa.  Jukka + Kati  kylvivät kanssani.

*

Perjantai 6.6.1986:

Kävin eka kerran uimassa tänä kesänä.  Hilkka kävi jo viikko sitten.

*

Keskiviikko 6.8.1986:

Verenpaineeni on 115/80.

*

Maanantai 11.8.1986:

Terveystarkastaja-työsuojelutarkastaja: K oli 25, streptokokki 25, yleisarvosana hyvä.

Tiistai 12.8.1986:

Aamuisin käymme Hilkan kanssa uimassa Sarkkilan vesijätöllä: yhden käden sormin laskettavissa aamut tältä kesältä jolloin rivetty.

Keskiviikko 13.8.1986:

Tapsa kertoi Porvoolaisista tutuistaan: AIV-tornin pohjaelementti pihassa. Lähteestä vesi ränniä pitkin säilöön, johon istutettu kaloja.  Rouva opettanut yhden ahvenen syömään kädestä matoja.

Torstai 14.8.1986:

Kati kävi näyttämässä uutta kelloaan.  Hän alkaa koulun 14.8. Töihin loman jälkeen. – Olet ihana mies, olet todella ihana mies… minä olen sulle mahdottoman kiitollinen, lirkutteli heti aamulla puhelimessa muuan rouva.  Nätisti sanottuna ruustinnalta.  Jukka kävi näyttämässä vaarin 15 v  vanhan kellon, joka oli saanut ranteeseensa. Suutuin Saaran egoismiin.  En tiedä miten autan asiaa. Olen hyvissä voimissa.  Työteosta tykkään. Hilkka kans. Kirsi soitti töistä.

*

Lauantai 16.8.1986:

Kuvataideretkellä Hilkan kanssa. Monta, monta kuvaa, hyviä, paljon. Yritin keskittyä jokaiseen kuin se olisi maailman paras. Linjurissa matkalla olin kuin tyhjässä, sanaristikkoa ratkaisin.  Mutta kohtuuttoman huono seuramies.  Joukon parhaat kasvot: xx.

Sunnuntai 17.8.1986:

Päivät meni sekaisin: edellä oleva tapahtui tänään.  Eilen Kirsi kävi kylässä, niin nättinä, kilttinä, ystävällisen huomaavaisena ja sympaattisena.  Minun oli vaikea uskoa että minulla, resupekalla, on sen moinen tuttava. Keitin kahvia ja puhelimme kaiken x:stä ja y:stä ja muusta.  Vein 3-tien varteen.  Viime sanoikseen hän sanoi pidetään yhteyttä! Eka auto toppasi, hän liftasi.

Maanantai 18.8.1986:

Tilasin eilen Liliuksen Hannulta 750 metriä 5” lautaa ja ripat niille.  Tänään yritimme suunnitella perjantain talkoita.  Kale, Jaska ja naiset, mutta riidaksi se meni. Ärsyynnyin kun ei hän uskonut vilpittömästi toivovani vieraita.  Olen yliherkkä.

Tiistai 19.8.1986:

Hilkka on uupunut, tehnyt liikaa työtä, yli voimiensa ponnistanut.  Hän jäi aamulla petiin, kun läksimme Cellan kanssa uimaan, en saanut häntä liikkeelle vaikka miten hellästi korvaan hupsuttelin ja kyljessä makasin.

Keskiviikko 20.8.1986:

Tyttö piteli pahasti lulua, pikku koirareppanaansa, heitti sen rapuilta alas maahan, juoksutti perässään savipellolla, jolloin se lennähteli hihnan päässä kuin lelu.  Lopuksi hän roimi sitä narunpätkällä selkään. Kaiken tämän näin kuistin ikkunan läpi kun neulasin kattopaneeleita.

Torstai 21.8.1986:

Illalla poskeni kuumottivat ja kurkku enteili tautia. TV:stä Eeli Aallon Väätäis-filmi vuodelta 1972.  Kävin eilen ja maanantaina lenkillä, ”tston lenkki”. Maanantaina 16:57  = OE.  Tänään droppasin ja petissä vakuuttelin 10 kertaa: Haluan pysyä terveenä.

*

Torstai 4.9.1986:

menin Huuskalle. Ulko-ovea sulkiessa näin: Kurviaisen veljekset omenavarkaissa.  Ampaisin paikalle. Melkein sain puuhun kurottelevia niskasta kiinni.  Pakenivat. Toinen toisaalle, toinen toisaalle.  Isompi on pääjehu, ajattelin.  Ajon sitä takaa rivitalon pihan halki. Vasta mäessä se hyytyi. Pysähdyimme läähättämään. – Jutellaanko? – Juu… kyllä me väärin tehtiin, kyllä mä tiedän, se sanoi ja katsoi kohti. En minä vihainen saattanut olla.

*

Perjantai 19.9.1986:

Illalla nostimme meidän perunat, vaari, Matti ja minä. Pitkän kaapeli-loiskarin valossa ja Matti taskulampun, pelkäsimme, kenties aiheellisesti, huomisia sateita.  Kati oli mukana, hän keräsi matoja Jussille.

*

Jälkisana

Mietin, miksi kirjoitin pieniä triviaaleja, joskin ehkä inhimillisiä asioita, jotka olen unohtanut, ja sitä, mitä en ole unohtanut (enkä voi unohtaa) vain sivuan, tai viittaan kintaalla etäisesti, tai vaikenen tyystin? Tärkeintä, mitä minulle tapahtui vuonna 1986, näet, oli, sekä inhimillisesti, että objektiivisesti ja eksistentialisesti, oli että saimme omakotitalon ja autotalli-vajarakennuksen valmiiksi, muutimme ja aloimme uuden elämän omistusasunnossa, istutimme omenapuita jne. Toisekseen: en ollut rakennusaikana päivääkään pois töistä, paitsi juuri huhtikuulla 1986, oli virkamieslakko, neljä viikkoa, ja tein täyttä päivää rakennuksella. Maalasin ja iskin vuorilautoja, oli leppeitä kevätpäiviä, aamulla tosin oli raikkaan kirkasta, mutta sitten päivä lämpeni ja saatoin aloittaa työt ilman paitaa jo seitsemän uutisten jälkeen ja painaa iltaraikkauteen asti. Sittemmin ilmeni, että Tshernobyl oli poksahtanut: juurin noina päivinä ja bequerellejä tai mitä ihmeen muita häiriköitä olikaan laskeutunut maahan meidänkin alueella. Muutaman lähivuoden aikana minun naapurustossani, noin puolenkilometrin säteellä, tuli paljon leskiä. Tuntemiani miehiä sairastui syöpiin ja seitsemän (7) kuoli. Joskus myöhemmin soitin säteilyturvakeskukseen ja lääkintöhallitukseen ja kysyin, ”miten tämä on mahdollista?”. Siellä tukeuduttiin virallisiin ilmoitettuihin tilastoihin ja lausuntoihin, Neuvostoliitosta ei ole tullut terveyteen vaikuttavia aineita, joiden perusteella olisi tilastollisesti havaittavissa kuolleisuuden kasvua, ei yleisesti, mutta ei myöskään paikallisesti. Kerran eräs korkea lääkintäalan erityisasiantuntija myönsi minulle puhelimessa, että onhan se vaikuttanut, kuten näköjään teidänkin tapauksessanne, mutta ei sitä ole myönnetty. Tämä tuntui ikään kuin synninpäästöltä, en ole ainakaan hullu, luulotautinen.

Eräänlainen ympyrä sulkeutui, kun 1996 olin Jurmalassa, Latvia-ystävyysseuran matkalla, ja suuressa entisen nejvosto-eliitin lomahotellissa oli hoitoja saamassa ja meidän kuoromme esitystä katsomassa noin 400-500 lasta, koko valtava juhlasali täynnä, erilaisin vaivoin merkittyjä, he olivat ukrainalaisia Tshernobylin lapsia, jotka kantoivat onnettomuuden merkkejä elämässään, mutta iloisia ja vilkkaita, he eivät tahtoneet lähteä lankaan pois juhlasta, muistan heidät, silmät.

Selvisin siis hengissä vuoden 1986 tapauksista, ja kaikenlaista hauskaakin tapahtui, ellei tuota ensinmainittua voi sellaiseksi laskea, ja miksei voisi, jatkuihan elämä kaikessa monimuotoisuudessaan, –  toisin kuin toisilla: töitä piisasi, olin kaupunginvaltuustossa, etenin poliittisin askelin, elin aika väkevästi, istuin entisen opinahjoni johtokunnassa sen varapuheenjohtajana ja kävin Helsingissä AMK:ssa ja muualla asioiden takia niitä edistämässä, omalta osaltani, tutustuin uusiin ihmisiin ja vaikuttajiin, opin paljon lisää ihmisistä, elämästä, politiikasta ja kohtalosta, silloin oma nuoruus tuntui kauas taakse jääneeltä koetinkiveltä, josta en täysin tyydyttävästi ollut läpi päässyt, mutta nyt voisi uudelta pohjalta ja uusin voimin, ”koittaa eteenpäin”. Äiti ja isä elivät vielä, kirjoittelin joskus Aamulehteen ja paikallislehteen ja muutenkin epäonnistumiset ja niskaa painanut tuntuivat ”eivät enää niin elämää ohjaavilta”. Nyt yli kolmikymppisenä tuntui ihan faktalta, että ”en kuitenkaan kuollut nuorena”.

*