Yhdysvallat, Venäjä, Kiina, Ukraina, Suomi

Yhdysvallat, Venäjä, Kiina, Ukraina, Suomi

*

Ilmapiiri tihenee ja kun se tihenee lämpö nousee. Se on kitka.

*

Kun suuresti odotettu presidentti Biden astui virkaansa hän ilmoitti pyrkivänsä palauttamaan Yhdysvallat vapaan maailman johtoon.  Hänen johtava ajatuksensa oli: Yhdysvallat maailman johtajana avaa tietä globaalille tulevaisuudelle.

Julistus oli sikäli problemaattinen, että hän oli yhdysvaltalaisten valitsema presidentti Yhdysvaltain kansalle ja valtiolle. Hänen kotimaassaan ”homma on sekaisin” ja siinä olisi ajateltavissa mahdolliselle välikauden presidentille työtä kerrakseen, ainakin ensisijainen työkenttä sen voisi loogisesti ajatellen olevan. Hän on jo hyvinvoivassa eläkeikässä, ja niinpä mies ilmoitti kättelyssä, ettei aio pyrkiä toiselle kaudelle: ajatus, jonka hän on, ilmeisesti neuvoantajiensa ja vallankäytön jatkuvuuden perustella sittemmin perunut.

*

Mutta mitkä olivat Yhdysvaltain presidentin eväät tavoitella maailmanjohtajuutta? Mikä logiikka ja ratio siinä oli? Eikö ”johtavan demokratian” johtajan tulisi julistaa myös maailmalla ja muissa maissa iki-ihanan aatteensa, demokratian, sanomaa?

Miten voi olla mahdollista, ja perusteltavissa, että 340 miljoonan kansakunta julistautuu, – tai ainakin sen johtaja julistaa pyrkivänsä – koko maailman noin 7.700 miljoonan ihmisen ”johtajaksi”?  Mikä on se voima, henki ja ajatus, jonka perusteella tuollainen hybrinen julistus ylimalkaan tulee miehen päähän?

Kiina, jota on moitittu monesta, on viisaasti pidättäytynyt kaikkinaisesta maailmanvalloitus – saati ”maailmanherruus” puhunnasta. Varmasti aivan tietoisetsi, omien strategisten ja taktisten, siis geopoliittisten, etujensakin nimessä. Mutta silti. Voimmeko tänään ajatella, miltä meistä tuntuisi ja miten järkevinä me pitäisimme julistusta, jonka Kiinan presidentti, nyttemmin kaiketi eliniäksi sellaiseksi de facto julistettu suppean etujoukon vaalipresidentti Xi julistaisi samaa: Siis että Kiina pyrkii maailmanherruuteen? Tuntuu kylmäävältä, vaikka se julistamattomuuden taustalla monin tavoin näkyykin, on näkynyt ja tuntunut jo viimeistään vuodesta 2008 lähtien (kuten olen täällä blogeissani toistuvasti selostanut ja kuvannut).

*

Meillä monet ihastuivat haltioitumisen partaille asti mr. Bidenin julistusta pyrkimyksestään ”maailmanjohtajuuteen”.  Amerikkalainen eliitti, niin taloudellinen kuin sivistyksellinenkin, hurrasi ja tuki maansa presidentin julistusta, – tarkemmin kenties ajattelematta, mitä tuollainen rumasti sanoen laaja-alainen ”lebensraumin” havittelu käytännön tasolla, ihmisille, kansoille ja muille valtioille, merkitsee?

Tähän voisi luetella seuraavaksi pitkästikin ei-niin-ihastuttavia seikkoja vaikkapa Yhdysvaltain toimista ”toisissa maissa” tai kolmansissa. Mutta koska kunnioittamani professori Matti Klinge esittää uusimmassa vuosipäiväkirjassaan oivan tiivistyksen, katson voivani siteerata sitä tähän, poikkeaahan se lähtökohdissaan ja lopputuloksen osalta huomattavassa määrin meillä valtavirtaisuudessa esitetyistä myötasukaisuuksista aivan ratkaisevasti:

”Maailmanjohtajuuden tavoite on siellä [Yhdysvalloissa] eliittien mieleen, mutta ei enemmistön eikä hyvin monien muidenkaan, kuten ei minun ja monien eurooppalaisten.  Myös tosiasiat puhuvat eri kieltä kuin aikoinaan: seitsemänkymmentä vuotta sitten Yhdysvalloilla oli suunnilleen puolet maailman kokonaistulosta, nyt enää seitsemäsosa.

Yhdysvallat eivät moraalisestikaan kelpaa johtoon, ne ryhtyivät valeargumentein sotaan Irakia vastaan ja ovat puuttuneet kymmenien valtioiden asioihin ilman YK:n mandaattia, jättäytyneet monien kansainvälisten sopimusten ulkopuolelle, tappaneet poliittisia vastustajiaan monissa maissa ja niin edespäin. Ja sortavat omia köyhälistöjään sekä rasismin merkeissä että muuten, räikeästi”. Viite: Terätön veitsi ilman kahvaa – Päiväkirjastani 2020-2021 | Matti Klinge (siltalapublishing.fi)

*

Periaatteessa suhtaudun torjuvasti menneisyyttä koskevia oikeudenkäyntejä, erityisesti niitä joissa Saksa tuomitsee nyt lähes satavuotiaita keskitysleirien kirjureita, vartijoita ja alemman tason työnjohtajia, vankeuteen ja häpeään, ikään kuin omaa kilpeään jälkipuhdistaakseen.  Muutenkin on parempi elämänohje ja ajatus pitää katse tulevaisuudessa kun valikoiden tähyillä peruutuspeiliin. Valikoivaksihan se menee, koska muuten elämä olisi pelkkää käräjöintiä, ja toisaalta: kun maito on kaatunut maito on kaatunut. Niin uskomatonta kuin se monesti näyttää olevankin.

*

Nyt kun – laskentatavasta riippuen – kolmatta vuosituhatta on pian aikaa eletty joko 21 vuotta tai 22 vuotta, on ehkä paikallaan hetki pohtia sitä, mikä tai mitkä ovat olleet pahimmat töppäykset ja rikokset tänä aikana? Ketkä ovat pahimmin munanneet yhteisen hyvän, ja ketkä taas voivat hieman taputella itseään olkapäälle kuinka hyvin tässä onkaan eletty.  Tästä saisi epäilemättä pari Miki Liukkosen tuoreimman romaanin vahvuista tajunnavirta- ja dokumenttipakettia. Sellaiseen ei ole nyt aikaa eikä haluakaan. Voimme kuitenkin suorittaa silmämääräisen tarkastelun. En erehtyne pahastikaan jos näin nopeasti toteaisin, että pahimmat ”murjaanit” ja pahantekijät alkaneella vuosituhannella ovat itäiset suurvallat, Venäjä ja Kiina. Ainakin, jos uutisten ja kommenttien koko massa ajettaisiin jonkin siilauskoneen läpi ja katsottaisiin sen näyttämää ”miinusmerkki-summaa”.

Käytännössä Länsi kokonaisuudessaan, mutta erityisesti Yhdysvallat ja Euroopan Unioni, ja eräät sen innokkaimmat jäsenvaltiot, ovat kunnostautuneet tässä määrittelyssä, tutkimatta tuomitsemisessa ja sanktioiden langettamisessa.

Esitän ns. hyväkäs-kysymyksen. Montako langettavaa tuomiota, ”sanktiota”, ylin kansainvälinen epävirallinen valtiollinen tuomari, Yhdysvallat, on langettanut – itselleen?

Tietääkseni ei ainoatakaan. Jos olisi, siitä olisi varmaan luettu ja puhuttu, mainittu.  Eli maailman valtioista ja kansoista löytyy heti – etsimättä – ainakin yksi pulmunen. Yhdysvallat!

Jos kansainvälisen näyttämön inspiratoorinen, poliittisluontoinen ja tarkoitushakuinen, tuomitsemiskäytäntö edes hiukkasen pyrkisi ”puolueettomuuteen”, mikä tietenkin tuollaisessa kenttäoikeutta muistuttavassa menettelyssä on silkka mahdottomuus, niin odottaisi että edes joskus ”tuomio” osuisi myöskin ”tuomariin” itseensä. Eli siis Yhdysvaltoihin, noin vaikkapa vain mallin vuoksi. Mutta kun ei niin ei. Virheetön ja nuhteeton, minkäs teet.

*

Seuraavia rivejä on vaikea kirjoittaa, koska enkeli Gabrielkaan ei kirjoittaisi niistä niin, ettei tulisi tuomituksi ja ripustetuksi – niin vaikea tehtävä se on. Yritän kuitenkin.

Niin oikeudeton ja typpä kuin Krimin valtaus Venäjältä olikin, oli sillä toimessaan eräitä avoimesti julkisuuteen ennen hyökkäystä ja haltuunottoa kuin sen jälkeenkin julkilausuttuja argumentteja. Venäjä ei yksinkertaisesti selvinpäin ja jaloillaan seisten voinut menettää Sevastopolia, ja liittyi siihen hieman laajempaakin konstellaatiota, jota on käyty julkisuudessakin läpi vuodesta 2014 lähtien.

Mutta, oliko se suurin rikos Euroopassa ja maailmassa sitten, mietin minkä teon ottaisin tähän ”ankkuriajankohdaksi”, niinpä en tee sitä, vaan totean ”since 2014” (siis vuodesta 2014)?

En usko.

Aika ja historia ja koettava elämä tulee osoittamaan tässä tulevaisuudessa, mikä on suurin kansainvälinen kielteisesti maailmaan ja elämään vaikuttanut teko sitten vuoden 2000 tai 2014.

*

Yhdysvaltain finanssijärjestelmän tuhoaminen on ilmeisesti pahinta mitä nyt tiedämme maailmassa. Siis siinä toimivien rahaliikennettä lliikuttavan bisneksen ja valtiollisten toimijoiden (keskuspankki mukaan lukien) yhteinen sotku, finanssimaailman heittäminen kaiken logiikan ja rationaalisen kausaliteetin raiteilta merkilliseen peilimaailmaan, jossa keskeytyksettä taiotaan uutta rahaa, siis varallisuutta, tyhjästä.

Tämä silmiemme edessä näyteltävä järkyttävä näytelmä eroaa menneen ajan mesmereistä ja harhauttajista vain siinä, että nuo menneisyyden alkemistit väittivät tekevänsä kultaa shitistä, mutta nämä tekevät ihan oikeasti tyhjästä.

Tämä harhausko ja harhautus on luotu ja lähtöisin Yhdysvalloista ja se on merkittävältä osin, ei kokonaan, suinkaan, mutta huomattavalta osalta vastuussa tästä menosta, jota nyt vielä hetken joudumme seuraamaan. Mutta jälkimaailma tulee olemaan todistajamme tässä kaikkien kuppausten ja harhautuksen isoäidistä. Ken elää se näkee.

Yhdysvaltain vastuu, miten se sen kantaa?

Mikä sitten on Yhdysvaltain sanokaamme vanhan Bushin ajasta lukien rooli ja vastuu ulkomaan interventioista ja vallankäännöistä, siinä olemme paljon enemmän ”kovalla maalla”, kuin vielä kesken olevassa finanssirumbassa.  Vastuu on suuri, mutta miten maa kantaa vastuutaan? Ei juuri mitenkään. Ei puhettakaan pyrkimyksistä korvata aiemmat virheet, selkeimmätkään. Ei puhettakaan moraalisesta jälkipyykistä, puntaroinnista ja menneisyyden katsomisesta suoraan silmiin. Ei.  Raskaat ovat suurvallan synnit diktaattorien kaadossa ja siinä ytimessä tapahtuneissa edes-jotenkin-joskin-yksinvaltaisesti-mutta-kuitenkin toimineiden valtioiden murentamisesta ja kansakuntien syöksemisestä kaaokseen.  Valtiorakenteiden, yhteiskuntarakenteiden, rakennettujen kaupunkien, infran, kansallisten status quo -asetelmien raiskaamisesta ja kaaokseen saattamisesta. Ei mitään yritystäkään tehokkaaseen korjausliikkeeseen. Tällainen maa pyrkii sitten koko maailmanjohtajuuteen.

Miten tarkkailija voi olla näkemättä näin suurta laittomuutta?

*

Toimiessaan omassa agendassaan omaksi edukseen, omien valtapyrkimysten toteuttamiseksi, Yhdysvallat toimii täysin sen ikiaikaisen valtamahdin mukaan, mikä on ollut vahvojen valtojen ja konstellaatioiden ikuinen tyyli: voiman ja oman oikeuden ensisijaisuus.

Yhdysvalloille ns. länsimaiset hyveet, demokratia, oikeusvaltio ja ihmisoikeudet ovat valikoivia, rajoitettuja ja koskevat primääristi vain sitä itseään, tai ”Länttä”, silloin kun se sopii U.S.-intressiin.

Tämän agendan mukaan toimiessaan Yhdysvallat on pahiten pettänyt sen roolin ja aseman, joka sillä on kuitenkin pitkään ollut ”läntisen maailman” tukena ja turvana, jonkinlaisena johtotähtenä. Trumpin kausi oli kaikessa brutaaliudessaan syvä alho, josta Biden ei kuitenkaan näytä edes pyrkivän takaisin moraalisesti kestävään kansainvälisen yhteisön henkisen ja taloudellisen toiminnan johtajaksi: tavoitteet ovat samat, keinot hieman vaihtelevat.

Mutta että Yhdysvallat korottaa itsensä inhimillisen ja moraalisen mallivaltion korkeuksiin on kornia ja itse itsensä nolaavaa, tällaisena kuin se nyt rooliaan vetää.

*

En ole ensimmäinen enkä viimeinen, joka toteaa, että nyt nähdyllä tavalla toimiessaan Yhdysvallat määrätietoisesti ja tuloksista piittaamatta työntää Venäjää ja Kiinaa yhteen, erilleen läntisestä maailmasta ja siihen sitoutuneista kansoista ja kanasalaisista. Onko tämä kestävää ja järkevää? Ei missään suhteessa. Täälläkin on toistuvasti esitetty kritiikkiä Kiinaa ja Venäjää kohtaan, monesti tietoisesti varoittavien esimerkkien ja mallinnusten valossa. Tässä mielessä ei voi kuin kauhistuneena ja ihmetellen nähdä, kuinka nuo maailman näyttömän ”pahat pojat” luovat verkkojaan: kansainvälisiä verkostoja, yhteyksiä, systeemejä, järjestöjä ja yhtymiä: niistä kuvauksia löytyy blogini aiemmilta sivuilta. Nykyisin en ole edes jaksanut seurata kaikkia kymmeniä tuollaisia viritelmiä: joko olemassa olevia, uusina käyttöön lanseerattuja, naftaliinista käyttöön palautettuja, vastaisen varalle hienokseltaan pohjapiirrettyjä ja avauskokouksin maailmaan synnytettyjä.. Voi, niitä on paljon. Niin Kiinan toimeenpanemina, omista intreesseistään. ja Venäjän toimeenpanemina, omista intresseistään. Osan ne ovat haasioineet kokoon kahdestaan tai sopivan lähimaakimaran kanssa. Niillä on oma moniverkostonsa nyt. Oma työkalu tai heräteverkosto kaikkeen tarpeeseen.

Ja yksi jota emme voi unohtaa: Kiina on tehnyt ”hyvää työtä” YK:ssa, sillä on vankka jalansija siellä kautta linjan, ns. kolmannen maan hyviteltyjen maiden tuella. Vaikka YK:ssa vierastetaan tietenkin monin voimin Kiinan ”pitkää marssia”, maailmanjärjestö on kiinoitettu monelta kantilta, peruskiviä myöten. Itseasiassa Yhdistyneet Kansakunnat on kansainvälinen järjestö, jonka Kiina on taitavasti ja häikäilemättömästi ottanut ”haltuunsa”, aivan kuten lukemattomat kansainvälisen liiketoiminna, tuotannon ja vaihdannan, sektorit kaikilla mantereilla.

Tässä joulukirjeessäni Suomella Yhdysvallat saa kritiikkiä. Se ansaitsee sen ja paljon enemmänkin, se ansaitsisi kansainväliseltä yhteisöltä roimat sanktiot ja rajoitteet, sekä piiskan ohella tietysti kannustuskukat. Koska blogin aine on Yhdysvallat, ei muiden maiden törmäilyjä ja rytkyviä tyriä ole tässä käsitelty. Palataan niihin Joulun pyhien tuolla puolen.

Toivotan Rauhallista (Peace) Joulua kaikille näille sivuille harhautuneille!

+8
veikkohuuska
Ikaalinen

historianharrastaja,
tanakasti ajassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu