Kovat arvot huolestuttavat

Kovia arvoja on helppo kannattaa, jos elämä on ollut pehmeää pumpulia. En itse tunne ketään, joka on joutunut elämään kovemman kautta ja kannattaisi näitä esitettyjä kovempia arvoja. Ongelmallisin porukka on kuitenkin se, joilla on ollut ”keskikova” elämä, jossa on kohtalaisesti selvinnyt – Tämä koetaan helposti omaksi ansioksi eikä nähdä, kuinka hyvät kortit onkaan saanut ja minkälainen vaikutus esimerkiksi tukevalla ja kannustavalla lähipiirillä onkaan ollut. Heidän tarinansa kannattelevat ja todistavat väkevästi kovien arvojen puolesta, jättämällä kuitenkin paljon heidänkin menestykseensä tarvittavia palikoita mainitsematta. Nämä palikat koostuvatkin paljon niistä pehmeämmistä arvoista, joita esimerkiksi monenlainen yhdenvertaisten mahdollisuuksien ihanne koulutusmaailmassa heijastaa.

Onhan sitten pehmeämpien arvojen kannattajissa nähtävissä yhtälaista mustavalkoista ajattelua, jossa mikään ei milloinkaan ole yksilön omalla vastuulla – Ei edes avun vastaanottaminen sitä tarvittaessa. Kun keskustelu pallottelee hyvin paljon näiden kahden ääripään välillä, se rakentava keskeltä löytävä keskustelu hukkuu kaiken alle eikä eteenpäin päästä. Luonnollisesti media mässäilee näillä ääripäillä, sillä se herättää tunteita ja saa lukijoita. Harmillisinta on se, että tämä mustavalkoinen keskustelukulttuuri pääsee näin leviämään.

Uskoisin sieltä keskeltä löytyvien arvojen olevan kaikkein eniten edustettuna kansassa. Tämän huomaa silloin, kun asioista oikeasti pienessä ryhmässä tai kahden kesken keskustelee. Itse koitan kovasti harrastaa erilaista yhteiskunnallista keskustelua monien ääripääajattelijoidenkin kanssa, eikä ole loppuviimein edes kovin vaikeaa löytää keskustelulle rakentavaa pohjaa, jos keskustelulle todella haluaa antautua. Hämmentävää kyllä, usein riittää puhtaasti oma motivaatio tähän. Kyllä jokainen haluaa omista ajatuksistaan keskustella, tulee vain osata todella kuunnella, mitä toisella onkaan sanottavaa, jotta voi mitenkään rakentavasti vastata. Jos kokee olevansa kivenkovaan oikeassa ja mentaliteettina on käännyttää toinen ajattelemaan samoin kuin itse, ei rakentavalle keskustelulle ole tilaa – Ellei toinen sitä anna. ”Anna mennä, käännytä minut”, ja keskustelulle on pohja.

Toisten ajatuksia ja arvoja ei kannata koskaan stereotypioida ja torpata suoralta kädeltä, vaan kuunnella, miksi nämä ajatukset tai arvot juuri kyseisen henkilön mielestä olisivat niitä parhaimpia ja perustelluimpia. Siinä on jo paljon mahdollista sen laatuiseen ajatuksenvaihtoon, jonka lopputuloksena molemmat osapuolet saattavat löytää itselleen uusia tapoja nähdä maailmaa.