Leveyttä ulkopolitiikkaan
Nyt seurataan tarkkaan, mitä maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tapahtuu. Julkisuudessa on esitetty tietoja, että Suomelta ja Ruotsilta on pyydetty lisätietoja toteutettavista ilmaharjoituksista. Nämä tiedot pysäyttävät pohtimaan ulkopoliittisia kysymyksiä. Lisäselvityspyynnössä on viitattu Suomen ja Ruotsin maiden liittoutumattomuuden tilanteeseen, josta seuraa tiettyjä reunaehtoja ulkopoliittisille toiminnoille. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan hoitaminen vaatii osaamista.
Kielikuvat elävöittävät ja hahmottavat harjoitettavaa ulkopolitiikkaa. Kysytään esimerkiksi, millaisissa käsissä Suomen laivan ruori on, kun laivamme seilaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä. Kyseinen ulkopolitiikan linjakysymys on haastava. Halutaan tietää myös, millainen on koetellun ulkopolitiikan jatkuvuus ja miten hyödynnetään ulkopolitiikan alueella kokemus.
Nyt pohditaan myös sitä, mikä on ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan rooli lähiympäristön ilmaharjoitusten järjestämisessä. Perusteltua on kysyä, olisiko "leveämpien päätöksenteon hartioiden" eli koko eduskunnan pitänyt päättää ilmaharjoittelua koskevasta asiasta. Eduskunnan kannanottoja odotellessa kysytään edelleen, mitkä ulko- ja turvallisuuspoliittiset kysymykset ovat pelkästään eduskunnan vastuulla.
Ilmaharjoituksia koskevissa kannanotoissa on todettu, että ilmaharjoituksia arvioidaan virallisten kutsujen saavuttua. Viestien saajat arvioivat yleensä aina, miten viestit olisi huomioitava. Mitä tapahtuu käytännössä, jos viestien lähettäjät ovat arvovaltaisia tahoja? Miten kokonaisvaltaisesti koko eduskunta on voinut arvioida julkisuudessa esitettyjä ilmaharjoituksia?
Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on hahmotettava päätöksenteon seurausvaikutukset. Ulkopolitiikassa onnistuminen vaatii vuorovaikutusta eri tahojen kanssa. Ulkopolitiikan määrittämisessä ei saa syntyä ymmärrettävyysvajetta. Tiedotusvälineiden on tiedotettava ulkopolitiikan kysymyksistä monipuolisesti. Mitä merkitsevät tässä kirjoituksessa mainitut ilmaharjoituksia koskevat lisäselvityspyynnöt? Ulkopoliittinen kysymykset kiinnostanevat eritoten eduskuntaa, joka on vastuullinen toimija.
Terveisin
YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
Kuopio
Kiitos hyvin tärkeästä havainnosta!
Ämari-skandaali nosti esiin huolestuttavia ongelmia sotilaallispoliittisen päätöksenteon valvonnassa, ja olisi paikallaan vuotoon syyllistyneiden metsästämisen sijaan tarkistaa olisiko systeemissä vikaa, parantaa sitä. On päivänselvää, että Ämarin harjoitus – niin hyödyllinen kuin se ehkä pelkältä operatiiviselta kantilta varmaan olisi ollutkin – olisi ollut strateginen kömmähdys. Onneksi vältimme sen… tuurilla?
Ohessa mielestäni ihan järkevä USA-näkemys Suomen NATO-sitomista vastaan:
http://www.theamericanconservative.com/larison/don…
Valitettavasti suljetuilla järjestelmillä kuten puolustushallinnolla on asiallisesti valvomatta jätettynä taipumus degeneroitua. Sotavoimat vetävät ja suosivat SJ-luonnetyyppiä (Myers-Briggs) jolla on taktista etevyyttä, hyvää detaljien hallintaa, mutta valitettavasti hyvin tavanomainen – sääntöperusteinen, joustamaton strategianäkemys. On myös joskus hankalaa, että kyseinen luonne on taipuvainen groupthink`iin, poikkiteloisten ideoiden pois pusertamiseen. Tämä ei nykyisten turbulenttien aikojen vuoksi ole hyvä, vaan tarvittaisiin vaihtoehtoja pohdiskelevia ja joskus ennakkoluulottomastikin ajattelevia intuitiivi-luonteita luomaan strategisia optioita, ideoita – juuri sitä ”leveyttä”. Mielestäni taas SJ-valtaiset organisaatiot taantuvat helposti: kuvainnollisesti sellaiset keskittyvät yksittäisen pilkun paikkaan, kun koko lauseen tai kappaleen konstruktio on kokenut jonkinasteisen onnettomuuden – eli laajempikin uudellenajattelu olisi tarpeen. Itse asiassahan muuten em. luonnetyypit eroavat jo juurikin kirjoitustyylissä – toinen selkeinä ajatus kerrallaan etenevinä lyhyinä lauseina, toinen useita ajatuksia toisiinsa kietovilla kapulalauseilla, ymmärtämättä täysin mitä toinen ajoi takaa. Eräs luonnon sattumageneraattoreista, jos ajattelisi huomoristisesti.
En tietenkään, sotatieteestä hölkäsen pöläystäkin vähemmän ymmärtävänä, ikimaailmassa halua sotkeutua ammattilaisten tekemisiin… mutta sen sijaan ”good governance”-periaatteita kyllä pitäisi noudattaa. Liian laajoja komiteapäätöksiä en kannattaisi, tässä tapauksessa siis Eduskunnan sitomista päätöksentekoon. Näin paitsi sietämättömän hitauden vuoksi myös, koska sotilasasioissa tietoa hallussaan pitävää joukkoa ei pidä laajentaa liiaksi. Jonkinasteinen remontti henkilövaihdoksine olisi aivan ilmeisesti paikallaan, jos alainen on esimerkiksi Ämarin tapauksessa jättänyt vaivaamatta esimiehiään aika merkittävällä asialla.
Samainen liian monen päätöksentekijän ongelma on toki NATO:ssakin, kuten eo. kirjoitus hahmottelee. Kun on liikaa kansallisuuksia, liikaa kansainvälisiä poliittisia intohimoja, ja hieman onneton kokoonpano missä ajattelun kirjosta ei pidetä huolta on todellakin uhkana, että väärinkäsityksistä ja olettamuksista syntyy jopa isoa vahinkoa, strategisia möhlimisiä. Ukraina-kriisi on mielestäni eräs pahimmista esimerkeistä – se olisi ollut tarpeeton jos edes sisäinen kontrolli olisi toiminut hankkeen edetessä. Huonoa hallintoa.
Ämarissa suomalaiset Hornetit olsivat olleet strategisen reservin asemassa (Theater Support Package of additional aircraft, kertoi kirjallinen kutsu) vieraassa NATO-maassa, jonka raja muodostaa uhan Pietarin alueelle. Mielestäni on ihan ymmärrettävää – joskin ehkä kiusallista – että Venäjä kysyy uudelleensijoitetun harjoituksen osalta hieman nälvien, notta ”teidättekö nyt tällä kertaa paremmin, mihin olette ryhtymässä?”. Ihmisiähän sielläkin vaan on ruorin – tai tässä tapauksessa ohjaussauvan – takana: hieman hermostuneita, mutta valmiita pieniin humoristisiin kevennyksiin. Tulkitsisin nimenomaan, että tällaisesta pikku nälvimisestä vanhojen ystävien kesken on kyse, ja ettei asioita pitäisi tarpeettomasti hysterisoida.
Tavoitteenhan lie, että vuonna 2025:kin Suomi on edelleen itsenäinen, ja elää sovussa kaikkien kanssa?
Ilmoita asiaton viesti