Itsenäisyyspäivänä
Itsenäisyyspäivänä muistellaan "maan historiallisia vaiheita ja koettelemuksia". Arvioidaan myös tulevaisuutta koskevia ratkaisuja, joihin päätöksenteko on osallinen. Juhlapuheissa veteraanit nostetaan esille. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan alue on heille tuttua: "Oli lähdettävä suorittamaan tehtävää "siellä jossakin", kun kutsu kävi, vapaaehtoisinakin oltiin." Veteraanit miettivät myös kysymystä: "Miten hyödynnetään kokemus?"
"Veteraanin iltahuuto" puhuttelee. Kyseinen musiikkikappale on tuttu muun muassa Simon sotaveteraanien kunniapuheenjohtaja Armas Ilvolle, joka johti laulua itsenäisyyspäivänä 2015 presidenttiparille presidentinlinnan juhlassa.
Esitys hiljensi paikalla olevat kuulijat ja television ääressä olevat katselijat. Musiikkikappaleen kohdalla muistui mieleen myös sotaveteraani Hannes Hynönen, joka vuoden 2014 itsenäisyyspäiväjuhlassa saattoi olla vielä mukana kertomassa "kokemistaan asioista".
Tärkeänä tässä pohditaan myös sitä, että "laivamme ruori on luotettavissa käsissä, kun laivamme seilaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä". Ulko- ja turvallisuuspolitiikan on oltava luotettavaa, ja vaikutusyhteydet on ymmärrettävä.
Sosiaali- ja terveyshuollon palveluista kannetaan huolta. Monet kysyvät aiheesta, miksi päätöksenteko on joskus hitaanlaista veteraanien hyvinvointikysymysten ratkaisuissa ja miettivät vastuullisten tahojen roolia asioiden hoitamisessa. Veteraaneja kuultaessa osoitetaan heidän arvostamistaan.
Itsenäisyyspäivän ohjelmista on sovittu. Lippulinnoissa kannetaan Suomen lippuja ja järjestölippuja sankarihaudoilla: mieleenpainuvia ja kunniakkaita luottamustehtäviä. Musiikkiesitykset, seppeleenlaskut ja puheet kuuluvat myös sankarihautojen tapahtumiin.
Kuopion kaupunki järjestää itsenäisyyspäiväjuhlan Kuopion musiikkikeskuksessa, jossa veteraanit ovat kunniavieraina.
Hyvää itsenäisyyspäivää
ja Jean Sibeliuksen päivää.
Terveisin
YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi
Kuopio
Arvoisat lukijat
Kiitokset, kun kirjoitukseni on huomattu . Lähdekriittinen tarkastelu joskus unohtuu, kun pohditaan tapahtumien syitä. On jaksettava paneutua hyväksyttyjen pelisääntöjen mukaan historian kysymyksiin. On annettava kuva tapahtumista, että voidaan puhua luotettavasta historiankirjoituksesta. Hyvä vertauskohta on suunnistus, jossa on tarkoitus löytää rastit. Ulkopolitiikassa on suunnistettava “ulko- ja turvallisuuspolitiikan kartan” mukaan oikein, että tavoitteet pysyvät hallinnassa.
Päätöksenteossa on analysoitava huolella muuttuneita tilanteita, että “Suomi seilaa luotettavasti ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä”. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan sisällön on oltava sellainen, että ymmärrettävyysvajetta ei pääse syntymään. Erityisen tärkeää on muistaa, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksenteko on “selkokielistä”. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ei ole varaa “harjoitella”.
Terveisin
YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi
Kuopio
Ilmoita asiaton viesti