Merkkihenkilöitä muistellaan

Nyt juhlavuonna 2017 nostetaan esille tärkeitä henkilöitä. Tässä kirjoituksessa muistellaan Uno Cygnaeusta, joka on ollut merkittävästi kehittämässä opetustointa.  Ansiokas toiminta tapahtui Suomen autonomian aikana eli 1800-luvulla. Cygnaeus on pohdiskellut monin tavoin yhteiskunnallisia kysymyksiä. Hän on nähnyt läheltä muun muassa hallitsijan vaihdoksen ja väestörakenteen muutoksia, joita ovat aiheuttaneet kaupungistuminen ja teollistuminen. Niiden yhteydessä Cygnaeus on voinut nähdä tavoitteiden muuttumista: taloudelliset tekijät ovat olleet yhä enemmän esillä. Hän esitti omana aikanaan liberalismin aatesuunnan mukaisia ajatuksia: koulun tulisi olla kaikille sama oppilaiden varallisuudesta riippumatta. Opetustointa ruvettiinkin virallisesti järjestämään.

Perheen jäsenten välinen vuorovaikutus 1800-luvulla sai vähemmän sijaa, kun toimeentulosta huolehtiminen vei suuren osan käytettävästä ajasta. Kasvatusta arvioitaessa perheen sisäiset suhteet ja sosiaalinen ympäristö vaikuttavat lasten ja nuorten kehitykseen. Vuorovaikutuksen väheneminen vaikutti kielteistenkin ilmiöiden syntymiseen. Jos huoltajilla oli voimavarojen puutetta toimia riittävän hyvin kasvatustehtävässään, heitä yritettiin tukea eri tavoin, kuten nykyäänkin tehdään. Perheen asioihin puututtaessa oli arvioitava, miten pitkälle ulottuu perheen itsenäinen päätöksenteko. Perheen kuunteleminen asioiden hoitamisessa on ollut tärkeää virheiden välttämiseksi. Niin sanottu hyötyperiaate toteutuu estettäessä sosiaalisia ongelmia ja haittoja.

Koulunkäyntiä edistettäessä ehkäistään syrjäytymisvaaraa. Perustarpeiden tyydyttämistä pyritään saavuttamaan oikeudenmukaisuutta tähdentämällä. Uno Cygnaeus pohti aikanaan koulutuksen rakennetta myös oikeudenmukaisuuden käsitteen kannalta: hän oli järjestämässä tyttöjen ja poikien yhteisopetusta muiden maiden mallien tapaan. Kehitys meni siihen suuntaan, että tytötkin pääsivät 1880-luvulta lähtien oppikouluun. Sosialisaatioprosessin arvioinnissa vastataan esimerkiksi kysymyksiin: miten hyvin on toteutunut lasten ja nuorten vuorovaikutus samanikäisten kanssa ja millaiset ovat olleet heidän harrastusmahdollisuutensa. Koulujen ongelmana on se, että ei kyllin hyvin aina tunneta oppilaiden taustaa. Kodeissakin koulu voidaan tuntea omien aikaisempien kokemusten kautta tai lasten kertomana.

Vanhemmilla on oltava riittävästi aikaa lapsille: turvallinen, tasapainoinen ja kannustava kodin ilmapiiri edistää lasta toimimaan sosiaalisissa tilanteissa. Vanhemmat voivat kiinnittää huomiota lastensa kohdalla moniin koulun toivomiin asioihin: univajauksen ja aamupalan laiminlyönnin välttäminen, säänmukaisesta vaatetuksesta ja koulutehtävien valvonnasta huolehtiminen. Koulutyöhön heijastuva ongelma on ryhmäilmiönä esiintyvä koulukiusaaminen. Sitä pyritään tällä hetkellä vähentämään ja välttämään Kiva koulu –projektin avulla, joka on saanut myönteisiä tuloksia. Uno Cygnaeuksen aikana koulun työrauha oli helpommin saavutettavissa. Hänen aikanaan koulut hoitivat opetustehtävien lisäksi erilaisia valistustehtäviä yhä enemmän.

1800-luvun yhteiskunnassakin tavoitteena oli saada aikaan sellainen järjestelmä, että sen kansalaisilla oli mahdollisuus tyydyttää fysiologisia ja turvallisuuden tarpeitaan. Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden sekä itsensä toteuttamisen tarpeiden tyydyttäminen olivat myös tärkeitä. Lapset ja nuoret joutuivat kuitenkin elämään melko usein sellaisissa oloissa, että yhteiskunnan oli tehtävä heitä tukevia toimia. Turvallisuutta uhkaavien tekijöiden kärjistymistä pyrittiin välttämään ja lieventämään tekemällä jopa lastensuojelullisia päätöksiä. Näin tehtäessä kodin ja viranomaisten yhteistyön on toimittava mahdollisimman hyvin lapsen parhaaksi. Kodin ja koulun yhteistyö on tällä hetkellä pääasiassa virallisluontoista, sillä kodin ja koulun välinen vuorovaikutus rajoittuu käytännön syistä koulun järjestämiin vanhempainiltoihin, jossain määrin koulussa tapahtuvien häiriöiden selvittelyyn.

Koulutusta tarkasteltaessa ei voida sivuuttaa Uno Cygnaeusta ja opettajankoulutusta. Hänen perustamastaan ensimmäisestä suomenkielisestä kansakoulun opettajaseminaarista kasvoi vähitellen Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos, joka tunnetaan valtakunnallisesti opettajankoulutuksen kehittäjänä. Vuonna 2003 juhlittiin suomalaisen opettajankoulutuksen 140-vuotista taivalta. Opettajankoulutuksen toimintakulttuuri sisältää monipuolisesti yhteiseltä ja erilaiselta arvopohjalta lähtevää ajattelua, joka on sivistyksen perustaa. Kasvatusta arvioidaan varhaiskasvatuksesta lähtien pitkälle eteenpäin. Ymmärretään, että lasten ja nuorten hyvinvointi on riippuvaista kodin kasvatusympäristön ohella saatavissa olevista koulutuspalveluista. Yhteiskunnan on tehtävä valintoja myönteisen kehityksen varmistamiseksi.

 

Juhlavuoden 2017 terveisin

 

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

 

Kuopio

veikkovilmi
Keskusta Kuopio

Dosentti, YTT, KT, YTL, KM, HuK: Opetusnäytteet dosentuuria varten Kuopion yliopistossa 2007. Todetun tieteellisen pätevyyden jälkeen asetusten mukainen nimitys sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentuuriin. Itä-Suomen yliopiston dosentti. Yhteiskuntatieteiden tohtorin tutkinto (YTT) Kuopion yliopistossa 1993 ja Kasvatustieteen tohtorin tutkinto (KT) Jyväskylän yliopistossa 2005. Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti (YTL), Kasvatustieteiden maisteri (KM), Humanististen tieteiden kandidaatti (HuK), Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti.

Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. Abstract: Secure education. Finnish views on national and municipal priorities of Finland's education services. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Abstract: The satisfaction of Kuopio inhabitants with the services offered by their City in the year 1985. Kuopio University Publications E. Social Sciences 13. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Abstract: Education and educational recruitment. A research about administrative decisions and results based on legislation. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma.
Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 - 53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996. Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128. Esimerkiksi linkin http://www.veikkovilmi.fi kautta julkaisuja.

Kuopion yliopistossa tohtoripromootio 1996 (kutsuttuna 2010) ja Jyväskylän yliopistossa 2009. Tieteellisiä esityksiä kansainvälisissä konferensseissa. Artikkeleiden kirjoittaminen. Suomen tietokirjailija. Oulun yliopiston, Jyväskylän yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston alumni. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. Lisäksi muun muassa EUSE-, MAOL-, OSJ-, Tutkiva opettaja -järjestö, Reserviupseeriyhdistys-, MPK-, VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Web address: http://www.veikkovilmi.fi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu