Tapahtumia riittänyt

Euroopan parlamenttivaaleja on pohdittu ja äänestetty. Jääkiekon MM-kisojen lopputulosta on ihmetelty.  Katseet ovat kääntyvät pelaajien ja valmentajien toimintaan. Jääkiekko on antanut pelaajille peli-idean tuntemuksia, minkä seuraajat ovat havainneet. Mietitään myös  ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sosiaali- ja terveydenhuollon kysymyksiä.                                                           

Sosiaali- ja terveydenhuoltoa on ajateltu uudistettavan.  Tavoitteet ovat vaihdelleet, mikä otetaan huomioon ratkaisuja arvioitaessa.  Perustuslakivaliokunta valvoo asioiden lain mukaista kulkua.

Toimintojen määrittelyjen on oltava selkeitä ja rahoituksen oltava kunnossa. Monia on askarruttanut, mikä on henkilökohtaisen budjetin yhteys palvelujen rahoittamiseen.

Asioiden hahmottamisessa on tunnettava hyvin palvelujen saavutettavuus ja päätösten yhteys käytännön tasoisten palvelujen laatuun.  Huolella on pohdittava sitä, miten  sosiaali- ja terveydenhuolto ja maakunnalliset ratkaisut järjestetään oikeudenmukaisesti kansalaisten hyvinvoinnin kannalta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisvaltaisessa toiminnassa on tiedettävä tarkkaan koko maassa asuvien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarpeet. Kotouttamisen kysymyksiä ei voida sivuuttaa. Tärkeä asia on, miten valitun eduskunnan perustuslakivaliokunta linjaa   sosiaali- ja terveydenhuollon maakunnalliset asiat väestöryhmien hyvinvointia edistävästi.

Euroopan parlamenttivaalien tulosten ohessa on mietittävä, miten valtio, maakunta, kunta ja kuntayhtymät toimivat markkinoiden kilpailutilanteessa.  Toimintakriteerien on oltava selkeästi ymmärrettävissä. Suunnitelmissa on ollut esillä monia malleja, joita on ollut joskus vaikeahkoa seurata. Päätöksentekoa arvioidaan johtajuuden näkökulmasta.

Perustuslain ohjeistukset auttavat päätöksentekoa, kun ratkaistaan sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja maakunnallisia rahoituksen kysymyksiä. Palvelujen tarvitsijoita on tarkkaan kuunneltava hyvinvointiratkaisuja ja johtopäätöksiä tehtäessä.

Kokemuksesta ja tutkimuksesta saatu tieto auttaa, kun järjestetään hyvinvointiasioita, kuten ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja maakunnallisia ratkaisuja. Kun edetään harkiten ja kiirettä välttäen,   toiminta pysyy hallinnassa. Rakenteita, velkaantumista, työllisyyttä ja koulutusta koskevat kysymykset ovat päätöksenteon haasteita. Voidaan kysyä, millaisia alueellisia kasvutarinoita päätöksenteko saa aikaan.

Onnittelut europarlamentaarikoille ja jääkiekossa menestyneille.

 

Vuoden 2019 terveisin

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

 
Kuopio 

veikkovilmi
Keskusta Kuopio

Dosentti, YTT, KT, YTL, KM, HuK: Opetusnäytteet dosentuuria varten Kuopion yliopistossa 2007. Todetun tieteellisen pätevyyden jälkeen asetusten mukainen nimitys sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentuuriin. Itä-Suomen yliopiston dosentti. Yhteiskuntatieteiden tohtorin tutkinto (YTT) Kuopion yliopistossa 1993 ja Kasvatustieteen tohtorin tutkinto (KT) Jyväskylän yliopistossa 2005. Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti (YTL), Kasvatustieteiden maisteri (KM), Humanististen tieteiden kandidaatti (HuK), Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti.

Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. Abstract: Secure education. Finnish views on national and municipal priorities of Finland's education services. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Abstract: The satisfaction of Kuopio inhabitants with the services offered by their City in the year 1985. Kuopio University Publications E. Social Sciences 13. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Abstract: Education and educational recruitment. A research about administrative decisions and results based on legislation. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma.
Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 - 53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996. Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128. Esimerkiksi linkin http://www.veikkovilmi.fi kautta julkaisuja.

Kuopion yliopistossa tohtoripromootio 1996 (kutsuttuna 2010) ja Jyväskylän yliopistossa 2009. Tieteellisiä esityksiä kansainvälisissä konferensseissa. Artikkeleiden kirjoittaminen. Suomen tietokirjailija. Oulun yliopiston, Jyväskylän yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston alumni. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. Lisäksi muun muassa EUSE-, MAOL-, OSJ-, Tutkiva opettaja -järjestö, Reserviupseeriyhdistys-, MPK-, VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Web address: http://www.veikkovilmi.fi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu