Ulkopolitiikkaa seurataan
Jukolan viestitapahtumat ovat vuoden 2019 osalta takanapäin. Kartan lukemisen taito on ollut tärkeä, ja rastit löydettiin. Ulkopolitiikassa suunnistetaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan kartan mukaan. Kun toimitaan oikein, tavoitteet hahmotetaan. Hallittu päätöksenteko merkitsee sitä, että ”maamme seilaa luotettavasti ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä”. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiat ovat ajankohtaisia.
Kun ulko- ja turvallisuuspolitiikka on selkeä, ymmärrettävyysvajetta ei pääse syntymään. Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on pohdittava itsenäisen päätöksenteon kannalta. Kun päätöksenteko on harkittua, ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ei tarvitse selitellä. On arvioitava huolella, mitä tarkoittavat ulko- ja turvallisuuspolitiikan kohdalla esimerkiksi turvatakuut. Tärkeitä kysymyksiä ovat myös tarvittavat kotouttamistoimet.
Muistamme Helsingissä pidetyt Etyjin kokoukset 1975 ja 2015. Kysymme perustellusti, millainen on ollut niiden ulko- ja turvallisuuspolitiikan painoarvot. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan laatu saavutetaan yhteistoimin tehdyillä päätöksillä, joissa on keskeistä parlamentaarinen neuvonpito. Suhdetoiminta on tärkeä ulko- ja turvallisuuspolitiikan onnistumisessa.
Viisaalla päätöksenteolla tehdyt ulko- ja turvallisuuspolitiikan ratkaisut nousevat myönteisesti otsikoihin. Tässä viitataan esimerkiksi 1975 pidettyyn Etyjin kokoukseen. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on yhteydessä kokonaisturvallisuuteen, jota on käsitelty muun muassa Tampereen messuilla 2015. Seurasin läheltä messujen antia. Kuopiossa pidetyissä Turvallisuuspoliittisissa seminaarissa on mietitty myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan ajankohtaisia kysymyksiä.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on pitkäjänteistä, maamme edunmukaista työtä. On jatkuvasti arvioitava, että ulko- ja turvallisuuspolitiikka hoituu hyvin. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan menettelyjä on pohdittu, esimerkiksi Naantalissa pidetyissä Kultaranta-keskusteluissa. Tiedotusvälineet pitänevät kansalaiset ajan tasalla ulko- ja turvallisuuspolitiikan syvällisestä ytimestä.
Vuoden 2019 terveisin
YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
Kuopio
Arvoisat lukijat
Kiitokset, kun olette löytäneet kirjoitukseni laajasta verkkotarjonnasta. Kommentoinnit, joita arvioidaan, luetaan mielellään. Ne vievät ajattelua eteenpäin. Olen todennut monessa yhteydessä, että kaikessa toiminnassa on kehitettävää. Kommentoinnit kertovat, miten kirjoitus on otettu vastaan. Mikael Agricola on oppinut tuntemaan läheltä Martti Lutherin opin sisällön. Suomen kielen päivänä muistellaan Mikael Agricolaa: Uuden testamentin suomennos on huomattava kulttuuriteko.
Syksyn 2019 aikaa ja yrittäjän päivää.
Terveisin
YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi
Kuopio
Ilmoita asiaton viesti