Historia muistuttaa
Tapahtumia muistellaan ja arvioidaan. Juhlapuheissa veteraanit nostetaan esille. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on tullut heille aikoinaan tutuksi saadun kokemuksen kautta. Tehtävä oli suoritettava, ”siellä jossakin, kun kutsu kävi”, ”vapaaehtoisinakin oltiin”. Perusteltua on kysyä, miten hyödynnetään historian opetukset.
Viestimien kautta välitetty tieto osoittaa, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan on oltava luotettavaa ja vaikutusyhteydet ymmärrettäviä. Tärkeä periaate on, että maamme laivan ruori on turvallisissa käsissä, kun seilataan ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä.
Sosiaali- ja terveyshuollon palveluista kannetaan myös huolta. Kysytään aiheesta, miksi päätöksenteko on joskus hitaanlaista esimerkiksi veteraanien hyvinvointikysymysten ratkaisuissa. Päätöksiä tehtäessä on viitattu vastuullisten tahojen rooliin asioiden hoitamisessa ja selvittämisessä.
Veteraanin iltahuuto -musiikkikappale on ollut usein esillä. Simon sotaveteraanien kunniapuheenjohtaja Armas Ilvo johti aikoinaan lauluesitystä presidenttiparille presidentinlinnan itsenäisyyspäivän juhlassa. Muistui mieleen myös sotaveteraani Hannes Hynönen, joka saattoi olla mukana vielä vuoden 2014 itsenäisyysjuhlassa kertomassa kokemuksistaan. Esitykset ovat hiljentäneet paikalla olevat kuulijat ja television katselijat.
Presidentinlinnan itsenäisyyspäiväjuhlassa 2018 oli pysäyttävä yksilöllinen tapaaminen, sillä 106-vuotias Salme Haltia oli toiminut sodan aikana lottana. Veteraani Mauri Maunula viihdytti tuolloin presidenttiparia ja läsnäolijoita. Tämän vuoden 2019 presidentinlinnan tapahtumia on seurattu kiinnostuneesti television kautta.
Suomen lippua on kannettu sankaripuistoissa, mikä on mieleinen luottamustehtävä. Musiikkiesitykset, seppeleenlaskut ja puheet ovat kuuluneet ohjelmaan. Tänä vuonna 2019 oli Kuopion sankaripuistossa Karjalan Lennoston järjestämän lippulinnan juhlallisuudet, johon osallistuin Kuopion Reserviupseerikerho ry:n jäsenenä. Kyseisen yhdistyksen 90-vuotisjuhla pidettiin Kuopion Puijonsarvessa 30.11.2019.
Ajankohtaista on ollut kunnioittaa Jean Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivää. Jean Sibelius, joka on elänyt vuosina 1865 – 1957, on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu kansallissäveltäjä. Hänen teoksiaan ovat seitsemän sinfoniaa, orkesteriteokset Finlandia, Karelia-sarja ja Valse triste. Jean Sibeliuksen juhlavuotta vietettiin 2015.
Vuoden 2019 terveisin
YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi
Kuopio
Itseni veti hiljaiseksi, kun kuuntelin isäni kertomuksia sotien kaikilta rintamilta. Viisi vuotta meni häneltäkin sodan kaikilla päärintamilla vaan ei mennyt henki.
Siviilin palatessa sai hän pitää asepuvun takin ja rähinäremmin. Ei tullut rintamamiestonttia. Urheilijoille kyllä jaettiin maita kotikunnissaan vuosikymmenestä toiseen.
Satavuotiaana hän vielä korjasi rakentamaansa taloa ja hoiti äitiäni. Hän oli kerran kuntoutuksessa veteraanien laitoksessa Oulunkylässä. Joskus juteltiin että minnekähän veteraaniliittojen rahat menevät. Varmaan kiinteistöihin, kokouksiin ja maanpuolustusjuhliin.
Ja ihmeteltiin miksei terveitä nuoria maahanmuuttajia saada töihin ylöspitoaan vastaan vaikka vanhoja veteraaneja auttamaan. Vaan kun ei. Olisi kuulemma kyykyttämistä. Mitä se rintamallaolo sitten oli? Se oli paljon ryömimistä.
PS. Blogistin tutkintojono ja julkaisuluettelo on vaikuttava.
Ilmoita asiaton viesti