Hyvinvoinnin ratkaisuja mietitään
Yhteiskunnan haasteita on toimia kansalaisten hyväksi. Onnistuneita ratkaisuja muistellaan. Asioiden kohdalla toivotaan päätösten jouhevuutta ja selkeää tavoitteisuutta. Ajatellaan myös, että hallitaan voitollisesti koronatilanne. Asioita seurataan ja kokouksia pidetään muun muassa etäyhteyksien avulla.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä sisäpolitiikan kysymyksiä on tarkasteltu monissa yhteyksissä. Asioissa on edetty suunniteltujen ohjelmien mukaan. Osallistujat ovat kokoontuneet joukkotilaisuuksiin. Puhuttelevia musiikkikappaleita on kuunneltu ja laulettu. Seppelpartioiden lähettämiset ovat sykähdyttäneet sanomallaan.
Tärkeä ratkaistava kysymys on, miten seilataan ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä ja vältetään karikkoja. Kun asioissa on selkeät tavoitteet, toiminnassa onnistutaan. Politiikka on yhteydessä kansalaisten tukeen ja johtajuuteen. Asioiden vaikutusyhteyksiä on pohdittava huolella. Kansainvälisten Etyjin 1975 ja 2015 -konferensseja on arvioitu politiikan oppimisen kannalta.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on taitolaji, jonka sanoma on sisäistettävä. Puheyhteydet ovat silloin kunnossa, ja tapaamiset hoidetaan. Vaikeiden asioiden kohdalla on toimittava mahdollisimman hyvin ja vastattava haasteisiin. Omia näkemyksiä on jatkuvasti arvioitava. Ylimmällä lainsäätäjällä eli eduskunnalla on vastuu ulko- ja turvallisuuspolitiikan onnistumisesta.
Toiminnan on oltava ennustettavaa. Koronatilanne on vaikuttanut hyvinvointikysymysten hallintaan ja päätöksentekoon. Julkisuudessa on ollut esillä monenlaisia yhteiskunnan toimintoja. Niiden rahoittaminen on haasteellista. Kysytään esimerkiksi, miten sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaisut toteutuvat käytännössä.
Politiikan hoidon ratkaisut ovat pitkäjänteistä työtä ja tietojen päivittämistä. Vastuussa olevat henkilöt vetoavat melko herkästi asiantuntijoihin, vaikka itse ovat päättämässä asioista. Osaamista tarvitaan yhteiskunnan palvelujen hoidossa. Taitoja on kehitettävä.
Yhteiskunnan toiminnassa on tärkeää, että viestintävälineet antavat luotettavaa ja monipuolista tietoa ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan ratkaisuista. Sitä tarvitaan, kun arvioidaan päättäjien saavutusten laatua. Tärkeitä kysymyksiä pohditaan muun muassa Minna Canthin päivänä, tasa-arvon päivänä.
Terveisin
YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
Reservin upseeri
Oulun, Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopiston alumni
Kiuruntie 11
70340 Kuopio
Paras välitön hyvinvointiin vaikuttava teko olisi polttonesteiden hinnan alennus, se vaikuttaisi läpi yhteiskunnan ja kaikkien sosiaaliluokkien. Avaimet ovat kepulaisen valtiovarainministerin taskussa.
Ilmoita asiaton viesti