Hyvinvointia pohditaan – ratkaisuja mietitään

Yhteiskunnalla on haasteita toimia kansalaisten hyväksi. Asioita seurataan ja kokouksia pidetään etäyhteyksien avulla.  Toivotaan lisäksi, että päätökset ovat jouhevia ja tavoitteiden mukaisia. Ajatellaan muun muassa tilannetta, että päästään voitolle koronatilanteessa sairauden suhteen. Asioiden edistyessä voidaan muistella aikaisempia onnistuneita tilaisuuksia, joita on järjestetty.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan kysymyksiin on kiinnitetty huomiota veteraanipäivän tilaisuuksissa. Tapahtumissa on edetty suunnitellun ohjelman mukaan. Osallistujat ovat kokoontuneet joukkotilaisuuksiin. Musiikkikappaleita on kuultu puhuttelevasti ja laulettu juhlapaikalla. Seppelpartioiden lähettämiset ovat sykähdyttäneet sanomallaan.

Liputuspäivänä on mietitty aiheeseen liittyviä kysymyksiä ja vastauksia, miten seilataan ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä ja vältetään ulko- ja turvallisuuspolitiikan karikkoja.  Kun ulko- ja turvallisuuspolitiikalla on selkeät tavoitteet, toiminnassa  onnistutaan.

Harkittu politiikka on yhteydessä johtajuuteen, jolla on oltava kansalaisten tuki. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa pohditaan vaikutusyhteyksiä. Suomessa pidettyjen kansainvälisten Etyjin 1975 ja 2015 -konferenssien saavutuksia on mahdollista arvioida ulko- ja turvallisuuspolitiikan oppimisen kannalta.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on taitolaji, jonka sanoma on sisäistettävä. Puheyhteydet ovat silloin kunnossa, ja tapaamiset hoidetaan. Vaikeiden asioiden kohdalla on toimittava ja vastattava kotouttamisen haasteisiin. Omia näkemyksiä on jatkuvasti arvioitava.

Ylimmällä lainsäätäjällä eli eduskunnalla on vastuu ulko- ja turvallisuuspolitiikan onnistumisesta, jonka laatua arvioidaan. Toiminnan on oltava ennustettavaa. Koronatilanne vaikuttaa yhteiskunnan hyvinvointikysymysten hallintaan, mikä on yhteydessä  eri puolia pohtivaan päätöksentekoon.

Julkisuudessa on ollut esillä monenlaisia asioita yhteiskunnan toiminnoista. Niiden rahoittaminen on haasteellista. Esimerkiksi kysytään,  miten hyvin sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus ja suunniteltu maakuntauudistus toteutuvat käytännössä, kun eri puolia huomioidaan tarkasti.

Poliittiset ratkaisut ovat pitkäjänteistä työtä ja tietojen päivittämistä. Joskus ajatteluttaa, kun vastuussa olevat henkilöt vetoavat melko herkästi asiantuntijoihin, vaikka itse ovat päättämässä asioista. Onko tehtävä ollut haastava omille taidoille? Taitoa ja osaamista tarvitaan yhteiskuntaa kehitettäessä.

Yhteiskunnan toiminnan kannalta on tärkeää, että viestintävälineet antavat luotettavaa ja monipuolista tietoa ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan ratkaisuista. Sitä tarvitaan silloin, kun arvioidaan päättäjien saavutusten laatua yhteiskunnassa.

 

Hyvää Helluntaipäivää.

 

Vuoden 2021 terveisin.

 

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

                                                     

Suomen tietokirjailija

Tel.                  +358 17 2614080

Mobile:            +358 40 5461080

Web address:   http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

veikkovilmi
Keskusta Kuopio

Dosentti, YTT, KT, YTL, KM, HuK: Opetusnäytteet dosentuuria varten Kuopion yliopistossa 2007. Todetun tieteellisen pätevyyden jälkeen asetusten mukainen nimitys sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentuuriin. Itä-Suomen yliopiston dosentti. Yhteiskuntatieteiden tohtorin tutkinto (YTT) Kuopion yliopistossa 1993 ja Kasvatustieteen tohtorin tutkinto (KT) Jyväskylän yliopistossa 2005. Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti (YTL), Kasvatustieteiden maisteri (KM), Humanististen tieteiden kandidaatti (HuK), Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti.

Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. Abstract: Secure education. Finnish views on national and municipal priorities of Finland's education services. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Abstract: The satisfaction of Kuopio inhabitants with the services offered by their City in the year 1985. Kuopio University Publications E. Social Sciences 13. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Abstract: Education and educational recruitment. A research about administrative decisions and results based on legislation. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma.
Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 - 53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996. Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128. Esimerkiksi linkin http://www.veikkovilmi.fi kautta julkaisuja.

Kuopion yliopistossa tohtoripromootio 1996 (kutsuttuna 2010) ja Jyväskylän yliopistossa 2009. Tieteellisiä esityksiä kansainvälisissä konferensseissa. Artikkeleiden kirjoittaminen. Suomen tietokirjailija. Oulun yliopiston, Jyväskylän yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston alumni. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. Lisäksi muun muassa EUSE-, MAOL-, OSJ-, Tutkiva opettaja -järjestö, Reserviupseeriyhdistys-, MPK-, VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Web address: http://www.veikkovilmi.fi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu